Taloudellinen toiminta

Osa artikkelisarjaa
Talous
Haarat ja luokittelut Taloustieteen koulukunnat Taloustiede Ekonometria Kansainvälinen talous Mikrotaloustiede Makrotaloustiede
Käsitteet ja teoriat Kansantalouden tilinpito Kokeellinen taloustiede Markkinat Operaatioanalyysi Peliteoria Talousjärjestelmä Talouskasvu
Sovellutukset Alue Historia Hyvinvointi Julkinen Julkinen valinta Kauppa Kaupunki Kehitys Koulutus Käyttäytyminen Maantiede Oikeus Onnellisuus Politiikka Terveys Tieto Toimiala Työ Sosiaalinen Sosiologia Ympäristö
Tunnettuja taloustieteilijöitä François Quesnay Adam Smith David Ricardo Thomas Malthus John Stuart Mill William Stanley Jevons Léon Walras Alfred Marshall Irving Fisher John Maynard Keynes Arthur Pigou John Hicks Wassily Leontief Paul Samuelson
Lisää aiheesta Tuotanto Kulutus Pankki Taloudellinen toiminta Hyödyke Kannattavuus Talouskasvu Inflaatio Taantuma Lama Raha Suhdannevaihtelu Pankkikriisi Taloudellinen epätasa-arvo Investointi
n k m

Taloudellinen toiminta tarkoittaa käytettävissä olevien varojen sopeuttamista parhaalla mahdollisella tavalla tarpeita silmällä pitäen. Taloudellista toimintaa on luonteeltaan kahdenlaista: hyödykkeitä tuottavaa eli tuotantoa ja hyödykkeitä kuluttavaa eli kulutusta.

Taloudellisen toiminnan perimmäisenä tarkoituksena on tarpeiden tyydyttäminen. Koska tarjolla olevat hyödykkeet eivät koskaan riitä kaikkiin tarpeisiin, mikä merkitsee niukkuutta, on ihmisten pakko noudattaa tiettyä tarpeiden tärkeysjärjestystä taloudellisen periaatteen muodossa. Tämän mukaan mahdollisimman suuri tulos on saatava aikaan kulloinkin käytettävissä olevien niukkojen varojen avulla. Taloudellisen toiminnan tulos mitataan tavallisesti hyödykemääränä, mutta pohjimmiltaan on kysymys tarpeiden tyydyttämisen määrästä, jota on vaikea mitata luotettavasti. (Luoma ym. 1968)

Tuotannon tehtävänä on yhdistellä tuotannon välineistä kulutuksen välineitä, joilla ihmiset voivat tarpeitaan tyydyttää. Tarpeiden tyydyttäminen saa aikaan hyvinvointia ja hyvinvointi voidaan ymmärtää tarpeiden tyydytyksen riittäväksi asteeksi. Koska tarpeita on yleensä enemmän kuin niiden tyydyttämisen mahdollisuuksia, on valittava tarpeiden tärkeysjärjestys eli toimittava taloudellisen periaatteen mukaisesti.

Tarve on fyysinen tai henkinen tila, jossa tietoisesti tai tiedostamatta koetaan jonkin tarpeellisen, halutun tai toivotun asian puutetta, joka saa aikaan tavoitteellisen toiminnan tarpeen tyydyttämiseksi.

"Oikeastaan pitäisi puhua toiveista, haluista ja tarpeista, vaikka suomen kielessä on totuttu puhumaan vain tarpeista, josta taas seuraa vääristymiä hyvinvoinnin teorian kehittelyyn. Tarve on olemassa oleva puutostila, joka voidaan todeta tieteellisesti ja tyydyttää sopivin julkisin toimenpitein. Halu on taas inhimillisen subjektiivinen käsitys omasta hyvästään jossakin tilanteessa. Halua ei voi tyydyttää, sitä voi vain palvella. Toive on ajatus, vapaasti leijuva kuvitelma siitä, mitä onni voisi olla jossakin uudessa maailmassa." Airaksinen (2003, 57)

Tarve sellaisenaan ei ole toimintaa, mutta tarpeessa on liikkeellepanevaa ja ohjaavaa voimaa, joka ilmenee toiminnan tavoitteellisuutena. Tavoitteellinen toiminta on tarpeisiin perustuvaa kohtalaisen rationaalista toimintaa. Taloudellisessa toiminnassa niukkuus on oleellinen käsite sillä taloudellinen toiminta on tavoitteellista toimintaa niukkuuden olosuhteissa. Niukkuus ilmenee hyödykkeiden vaihdannassa siten, että niille muodostuu hinta. Niukkuus syntyy siitä, että tarpeet ovat lähes rajattomia, mutta niiden tyydyttämisen välineet määrältään rajallisia. Tästä syystä taloudelliselle toiminnalle on ominaista valinta.

Tarpeita tyydytetään välineiden eli hyödykkeiden avulla. Taloudellisessa toiminnassa hyödyke määritellään välineeksi, jonka avulla ihminen voi tyydyttää tarpeitaan välittömästi tai välillisesti. Hyödyke ja väline ovat siis synonyymeja. Välineiden tarkoitus on tuottaa käyttäjälleen arvoa. Ihminen luo erilaisia käyttöönsä erilaisia aineellisia ja aineettomia välineitä, jotka tuottavat hänelle arvoa, tarpeentyydytystä. Välineen käyttötarkoitus sisältää ajatuksen siitä, miten tarvetta tyydytetään tietyllä välineellä. Käyttötarkoitus on tarpeen ja välineen ominaisuuksista johdettu idea tai täsmällisempi suunnitelma välineen käyttämisestä ja sen tuottamasta arvosta. Tarpeen tyydytys on seurausta välineen tuottamasta arvosta ja tarpeen tyydyttämisen aste vaihtelee sen mukaan kuinka hyvin väline menestyy käyttötarkoituksessaan.

Taloudellisen käyttäytymisen peruspiirre on pyrkimys mahdollisimman suureen tarpeiden tyydytykseen mahdollisimman vähäisin uhrauksin. Ihmisestä käytetäänkin tässä yhteydessä nimitystä homo oeconomicus. Tässä on kysymys tehokkuuden tavoittelusta, joka on tunnusomaista taloudelliselle toiminnalle. Tehokkuus kertoo yleisesti jonkin arvon tuottamisen ja siihen tarvittavan uhrauksen suhteesta. Tehokkuudesta on kyse silloin, kun vaadittavia uhrauksia punnitaan suhteessa tuotettuun arvoon. Tehokkuus on taloudelliseen toimintaan liittyvä yleiskäsite, jolle tapauskohtaisesti pitää antaa täsmällinen nimi ja kaavamuotoilu, jos siitä halutaan ymmärrettävää tietoa mittaamisen avulla. Tuottavuus ja kannattavuus ovat tyypillisesti tällaisia tehokkuuden täsmennettyjä käsitteitä. Tuottavuus on tuotannon tehokkuuden mitta ja kannattavuus liiketoiminnan tehokkuuden mitta.

Välineiden tehokkuuden perusidea on, että niiden tuottama arvo on niiden hankinnasta ja käyttämisestä aiheutuvia uhrauksia suurempi. Julkisessa tuotannossa puhutaan usein arvon sijasta tuotetusta vaikutuksesta. Tuotetun arvon ja uhrauksen erotus tai suhde on lisäarvoa. Käytännössä kaikki välineet eivät kuitenkaan tuota lisäarvoa, koska tapahtuu virhehankintoja. Tavoitteellisen toiminnan idea on kuitenkin aina lisäarvon tuottaminen vaikka se ei aina toteudukaan. Yhteisön hyvinvoinnin lisääntymisen ehto kuitenkin on, että valtaosa sen käyttämistä välineistä tuottaa lisäarvoa ja vastaavasti virhehankinnat ja -investoinnin muodostavat vähemmistön. Oleellista on, että parhaiten lisäarvoa tuottavat välineet säilyvät ja kehittyvät kun taas vähemmän lisäarvoa tuottavat välineet karsiutuvat.

Välineen kyky suoriutua tehtävästään on välineen suorituskykyä. Suorituskyky on yleinen ilmaisu, jota pitää tarkentaa lisämäärein ennen kuin sitä voi täsmällisesti ymmärtää. Usein suorituskyvyllä tarkoitetaan välineen suoriutumista perustehtävässään. Välineiden suorituskyky riippuu niiden laadusta ja määrästä ja välineiden suorituskyvyn parantaminen tapahtuu niiden laatua kehittämällä ja määrää lisäämällä sekä käyttöprosessia kehittämällä. Välineiden laatu tarkoittaa niiden ominaisuuksia. Erilaiset välineet voidaan tunnistaa niiden erilaisten ominaisuuksien perusteella ja samanlaiset välineet niiden samanlaisten ominaisuuksien perusteella. Välineiden laatua ja määrää kehitetään tavallisesti uuden tiedon, taidon ja kokemuksen perusteella ja toteutetaan investointi- ja kehityshankkein. Välineiden käyttöprosessi kehittyy ajan mittaan oppimisen kautta. Oppimiskäyrä kertoo minkä tahansa välineen ja prosessin tehokkuuden lisäyksestä.

Taloudellisessa toiminnassa voidaan tunnistaa työnjakoon perustuen tuotanto ja kulutus. Tuotanto on työtä, jossa yhdistellään erilaisia aineettomia ja aineellisia tuotannon välineitä niin, että syntyy kulutukseen kelpaavia kulutuksen välineitä. Kulutus on tuotannon tulosten käyttämistä tarpeiden tyydyttämiseen. Alkeellisessa taloudessa vallitsee omavaraisuuteen perustuva luontoistalous, jossa tuotanto ja kulutus toteutuivat pääasiassa samassa talousyksikössä. Tehokkaalle taloudelle on ominaista pitkälle kehittynyt työnjako ja sen myötä toteutunut erikoistuminen. Tuotanto ja kulutus ovat erkaantuneet siten, että kotitalouksissa on yhä vähemmän omaa tuotantoa. Tavarat ja yhä useammat palvelut ostetaan niihin erikoistuneilta tuottajilta. Syvenevä työnjako tuottajien kesken on johtanut pitkiin tuotantoketjuihin, joissa vaiheittain ja kovan kilpailun alaisena luodaan lopullisen kuluttajan arvostamat ominaisuudet.

Tuottajien tehtävä on tuotannon välineitä yhdistellen tuottaa kulutuksen välineitä, joilla kuluttajat voivat tyydyttää tarpeitaan. Kun välineiden käyttötarkoitus määritellään näiden toimijoiden mukaan, tullaan tuotantovälineiden teoriaan eli tuotantoteoriaan tai kulutuksen välineiden teoriaan eli kulutusteoriaan. Tuotantoteorian yleistä osaa, joka on riippumaton tuotannon alasta, tekniikasta ja tuotettavista hyödykkeistä, kutsutaan yleiseksi tuotantoteoriaksi. Kun yleisestä tuotantoteoriasta edetään alakohtaiseen tarkasteluun, päädytään keskenään erilaiseen markkinatuotannon teoriaan ja julkisen tuotannon teoriaan.

Tuotanto tarkoittaa tuotantovälineiden yhdistelyä siten, että syntyy uusia välineitä, joko tuotannon tai kulutuksen välineitä. Yleisessä tuotantoteoriassa pyritään selittämään tuotannon säännönmukaisuudet tuotannon alasta ja teknologiasta riippumattomasti. Tuotantoteoria jakaantuu kahteen toisistaan jossain määrin poikkeavaan teoriaan, markkinatuotannon ja julkisen tuotannon (tuottajana kunnat, valtio jne.) teoriaan. Markkinatuotanto eroaa julkisesta tuotannosta siinä, että sen tuotokset, tuotteet ovat kilpailun ja vaihdannan kohteena ja niille muodostuu markkinoilla hinta.

Kuluttajien ja kotitalouksien käyttäytymistä kuvataan kulutuksen teoriassa.

Välineiden ominaisuuksia voi tarkastella aivan yleisesti, niiden käyttötarkoituksesta, käyttämisen tekniikasta, tuottamisen tekniikasta ja olemuksesta (aineellinen/aineeton) riippumatta. Tällaista välineiden yleisten ominaisuuksien tarkastelua kutsutaan yleiseksi välineteoriaksi (Ahlman 1920) tai hyödyketeoriaksi. Yleisestä välineteoriasta voidaan edetä alakohtaisiin tarkasteluihin nimeämällä välineet ja niiden käyttötarkoitukset. Välineteoria on teoria välineiden yleisistä ominaisuuksista, välineiden synnystä, leviämisestä, käytöstä ja hylkäämisestä, niiden laadusta ja määrästä, ja ennen kaikkea niiden kyvystä tuottaa lisäarvoa käyttäjälleen. Välineitä ovat kaikki ihmisen tekemät ja käyttöönottamat, aineelliset ja aineettomat asiat, esineet ja keinot tarpeiden tyydyttämiseksi. Välineteorian keskeiset käsitteet ovat laatu ja lisäarvo. Niin kauan kuin ihminen on valmistanut käyttöönsä välineitä, yhtä kauan on hän parannellut niiden laatua, jotta ne tuottaisivat käyttäjälleen suuremman lisäarvon.

• Taloustiede
• Liiketoiminta
• Tuottavuus
• Toimiala
• Ulkoisvaikutus

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

• Ahlman, E.: Arvojen ja välineitten maailma. Jyväskylän yliopisto, 1920 (1992).
• Airaksinen, T.: Tekniikan suuret kertomukset. Otava, 2003.
• Luoma, V. & Siipi, J.: Talous- ja sosiaalitiedon käsikirja. Otava, 1968.
• Saari, S.: Tulosmatriisiohjaus. Ominaisuudet ja käyttö. Miten saada halutut asiat tehdyksi organisaatiossa, s. 25-39. MIDO OY, 2004.
• Saari, S.: Tuottavuus. Teoria ja mittaaminen liiketoiminnassa. s. 22-29. MIDO OY, 2006.