Supermicro
Supermicro | |
---|---|
ISIN | US86800U1043 |
Toimiala | elektroniikkateollisuus |
Tuotteet | tietokoneet, tietokonelaitteisto |
Kotisivu |
www |
Supermicro (myös Super Micro Computer) on tietokonelaitteistoja suunnitteleva, kehittävä, tuottava ja myyvä yhdysvaltalainen yhtiö. Yhtiön päämaja on Kalifornian San Joséssa. Yhtiön osake on noteerattu NASDAQ-pörssissä.
Yhtiön perusti Charles Liang vuonna 1993.[1]
Lokakuussa 2018 uutisoitiin, että yhtiö oli toimittanut asiakkailleen palvelimia joissa pintaliitoskomponentteja oli korvattu kiinalaisilla vakoilulaitteilla.[2] Vuonna 2021 julkaistun raportin mukaan yhtiötä tutkittiin vuosia aikaisemmin yhtiöön soluttautuneiden tekijöiden vuoksi. Supermicro kertoi yhtiöön kohdistuneen tietomurtoja vuosina 2011 ja 2018. NSA:n entisen johtajan mukaan vuonna 2013 Yhdysvaltain hallinto päätti pitää löydökset salassa ja seurata hyökkäyksien etenemistä. Kahden viranomaisen mukaan tämä mahdollisti tietojen keräämisen Kiinan toiminnasta. Supermicron tietokoneiden BIOS-koodista löytyi suunnitteluvaiheessa lisättyä koodia. Joissakin tietokoneissa oli mukana mikropiirejä, jotka lisäsivät takaoven.[3]
Syyskuussa 2024 uutisoitiin Yhdysvaltain oikeusministeriön tutkinnasta yhtiöön.[4] Yhtiötä on syytetty vuonna 2020 kirjanpitoon liittyvistä rikkomuksista.[5]
Tuotteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhtiön tuotteisiin kuuluvat muun muassa palvelimet, työasemat, tallennusjärjestelmät, tietoliikennelaitteet, virtalähteet ja niiden osat.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Qui est Supermicro, l'entreprise au coeur de l'affaire des puces espionnes chinoises ? lesechos.fr. Viitattu 28.9.2024. (ranskaksi)
- ↑ Bloomberg: The Big Hack: How China Used a Tiny Chip to Infiltrate U.S. Companies bloomberg.com. (englanniksi)
- ↑ Jordan Robertson & Michael Riley: The Long Hack: How China Exploited a U.S. Tech Supplier bloomberg.com. 12.2.2021. Viitattu 28.9.2024. (englanniksi)
- ↑ Laura Bratton: Super Micro Computer stock plunges on report of DOJ probe finance.yahoo.com. 26.9.2024. Viitattu 28.9.2024. (englanniksi)
- ↑ SEC Charges Super Micro and Former CFO in Connection with Widespread Accounting Violations sec.gov. 2020. Viitattu 28.9.2024. (englanniksi)