Sotakomissaari

Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Sotakomissaari eli sotakomisarius oli Suomessa 1878–1903 käytössä olleen yleisen asevelvollisuuden aikana kutsuntapiirien päälliköiden virkanimikkeenä. Suomen senaatti nimitti henkilöt tehtäviinsä, ja he toimivat samalla puheenjohtajina kutsuntalautakunnissa, jotka käsittelivät sotaväenottoa koskevia asioita.

Sotakomissaarin tehtävänä oli toimia kutsuntatoimiston puheenjohtajana ja julistaa toimistossa tehdyt päätökset, johtaa toimiston työskentelyä, huolehtia toimiston diaarin kirjoittamisesta ja hoitaa toimiston arkistoa. Kutsuntatoimiston päätöksenteko oli kollegista. Jos toimiston jäsenet eivät olleet asiasta yksimielisiä, niin suoritettiin äänestys, jossa enemmistön kanta voitti. Äänten mennessä tasan päätökseksi tuli puheenjohtajan kanta.^[1]

Vuonna 1885 säädettiin, että avoimiin sotakomissaarin virkoihin oli ensisijaisesti otettava upseereja, joiden oli ikänsä vuoksi täytynyt erota sotilaspalveluksesta. Kapteenit ja heitä alemmat upseerit joutuivat eroamaan vakinaisesta sotaväestä täytettyään 50 vuotta. Reservin komppanianpäälliköt erosivat 55-vuotiaina ja vakinaisen väen esiupseerit ja reservin piiriesiupseerit 60-vuotiaina. Ikärajat eivät koskeneet esikuntapäälliköitä eivätkä pataljoonankomentajia.^[2][3]

Ruotsissa sotakomissaari oli aiemmin käytössä ollut nimitys, jota käytettiin divisioonan esikunnassa olevasta virkamiehestä tai sotakollegion jäsenestä.