Sormuksen sota

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sormuksen sota
Päivämäärä:

huhtikuu 3018 – 3. marraskuuta 3019 Kolmatta Aikaa

Paikka:

Keski-Maa

Lopputulos:

Vapaiden kansojen voitto

Vaikutukset:
  • Sauronin tuho
  • Gondorin kuningaskunnan uudelleen perustaminen
Osapuolet

Keskimaan vapaat kansat:
Gondor
Rohan
Rivendell
Lothlórien
Synkmetsän haltiat
Dúnedain
Erebor
Kontu
Kotkat

Sauronin liitto:
Mordor
Harad
Rhûn
Khand
Umbar
Sumuvuorten örkit ja sudet

Sarumanin liitto:
Rautapiha
Mustainmaa

Komentajat

Gandalf
Denethor
Aragorn
Imrahil
Théoden
Éomer
Elrond
Galadriel
Celeborn
Thranduil
Dáin II Rautajalka
Brand

Sauron
Sauronin Suu
Angmarin Noitakuningas
Saruman

Sormuksen sota (engl. War of the Ring) on kuvitteellinen sota J. R. R. Tolkienin fantasiakirjassa Taru sormusten herrasta.

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Sodan sanotaan alkaneen vuonna 3018 Kolmatta Aikaa, kun Musta Ruhtinas Sauron lähetti sormusaaveet Kontuun saadakseen Suurimman Sormuksen hobitti Frodo Reppulilta. Sormusaaveet kuitenkin epäonnistuivat ja Rivendellissä muodostettiin Sormuksen Saattue, joka suojelisi Frodoa Sauronin palvelijoilta hänen matkallaan tuhoamaan Valtasormusta.

Suurimmaksi osaksi Sormuksen sodan taisteluissa Gondorin ja Rohanin ihmiset taistelivat Mordorin joukkoja vastaan. Sodassa oli myös kolmas osapuoli, petturivelho Saruman ja hänen linnoituksensa Rautapihan joukot. Lisäksi taisteluihin osallistuivat muun muassa Laakson ihmiset, beorningit, metsänihmiset, metsäläiset, Ereborin kääpiöt, Synkmetsän ja Lothlórienin haltiat, Fangornin entit ja Sumuvuorten kotkat. Sauron yritti murskata Keski-Maan Vapaat Kansat ja peittää maat pimeyteen. Hän myös yritti saada Suurimman Sormuksen itselleen.

Saruman kukistui maaliskuun alkupuolella, kun hänen uruk-haista, örkeistä ja mustainmaalaisista koostunut armeijansa hyökkäsi Sarumanin asumuksesta Rautapihasta Rohaniin ja löikin ensiksi rohanilaiset Rautkymin kahlaamoilla, mutta hänen armeijansa tuhottiin Rohanin kuninkaan Théodenin, Gandalfin ja Isildurin perillisen Aragornin johdolla Ämyrilinnan taistelussa samaan aikaan, kun entit marssivat Rautapihaan tuhoten siellä olevat Sarumanin palvelijat ja vangitsivat Sarumanin torniinsa.

Sarumanin kukistuessa oli Sauron hyökännyt maastaan Mordorista satojentuhansien örkkien ja lukuisten peikkojen voimin naapurimaahan Gondoriin, missä hänen korkeimman palvelijansa Angmarin Noitakuninkaan johdolla Mordorin armeija valloittanut Gondorin etualalla olevan Ithilienin ja sen jälkeen Anduinjoen varrella olevan strategisesti tärkeän Osgiliathin rauniokaupungin. Tämän jälkeen he hyökkäsivät maan pääkaupungin Minas Tirithin edustalla sijaitseville tasangoille, missä Gondorin käskynhaltijan Denethorin poika haavoittui vakavasti, mikä saattoi käskyhaltijan hulluuden partaalle (tämä myöhemmin Minas Tirithissä poltti itsensä epätoivoissaan elävältä). Tämän jälkeen Mordor liittolaistensa Haradin ja Rhunin avuin piiritti Minas Tirithin ja aikoi vallata sen, mutta Théodenin johtama rohirrim ja Aragornin johtamat Pohjoisen Samoojat tulivat apuun, ja lähes koko Sauronin armeija lyötiin Pelennorin kenttien taistelussa, joka oli Sormuksen sodan suurin taistelu.

Sormuksen sodan lopussa Sormus tuhoutui ja Sauron lyötiin ikiajoiksi. Taistelut Keski-Maassa kuitenkin jatkuivat ja Sormuksen Sodan katsotaan loppuneen vasta Sarumanin ja Gríma Kärmekielen kuoltua Virranvarren taistelun jälkeen.

Sormuksen sodassa taisteltiin ympäri Keski-Maata. Suurin osa taisteluista käytiin vuonna 3019 Kolmatta Aikaa. Jopa tuhansia ihmisiä, haltioita, kääpiöitä ja örkkejä kaatui, mutta vapaat kansat saivat voiton ja Mordor sekä Rautapiha kukistettiin. Sormuksen sota päätti Auringon Kolmannen Ajan ja Neljäs Aika alkoi.

Merkittävimpiä Sormuksen Sodan taisteluita olivat Rautkymin kahlaamoiden taistelut, Ämyrilinnan taistelu, Laakson taistelu, Pelennorin kenttien taistelu, Mustan portin taistelu ja Virranvarren taistelu.

Synkmetsän taistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Synkmetsän taistelu oli merkittävä taistelujen sarja Sormuksen sodassa. Dol Guldurin örkit yrittivät valloittaa Synkmetsän ja kukistaa siellä asuvat haltiat, mutta heidät lyötiin. Sauronin tärkein tavoite oli hyökätä Lothlorieniin. Samanaikaisesti Dol Guldurin joukkoja käytettiin Thranduilia vastaan. Sauronin suunnitelmaan kuului, että itäläiset liittolaiset olisivat liittyneet hyökkäykseen Thranduilia vastaan, mutta itäläiset olivat kuitenkin kiireisiä Yksinäisen vuoren kääpiöiden piirittämisessä eivätkä koskaan kyenneet liittymään hyökkäykseen. Metsässä käytiin kovia taisteluita ja lopulta kuningas Thranduil johti haltiansa voittoon ja löi örkit ja sitten Galadriel eteni Dol Gulduriin Sauronin hävittyä ja tuhosi pahan paikan.

Rautkymin kahlaamoiden taistelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautkymin kahlaamoiden taistelut käsittävät kahta taistelua Rohanin läntisellä rajalla sijaitsevalla Rautkymin kahlaamoilla.

25. helmikuuta vuonna 3019 Kolmatta Aikaa Rautapihasta hyökkäsi Sarumanin uruk-hai -armeija Rohaniin. Kuningas Théodenin poika Théodred oli Länsimannun herran Erkenbrandin kanssa läntisen puolustuksen johtaja. Sarumanin armeija voitti taistelun suuresta ylivoimasta johtuen. Théodred kaatui taistelussa.

Laakson taistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laakson taistelu oli Keski-Maassa maaliskuussa 3019 Kolmatta aikaa Ereborin lähellä Laakson kaupungissa käyty taistelu. Sitä myös kutsutaan nimellä toinen Laakson taistelu, sillä 78 vuotta aikaisemmin käytiin Laaksossa Viiden armeijan taistelu, jota kutsutaan myös nimellä ensimmäinen Laakson taistelu.

Kun Sauronin suurin armeija oli juuri muutama päivä sitten lyöty Pelennorin kenttien taistelussa ja Angmarin Noitakuningas kaatunut, hyökkäsi Sauronin pohjoinen armeija Ereborin laaksoon, missä oli Laakson Kuningas Brandin hallitsema kaupunki. Laakson ihmiset puolustautuivat urheasti örkkiarmeijaa vastaan, mutta niiden armeija oli huomattavasti pienempi. Ereborin Vuorenalaisesta Kuningaskunnasta tulivat kääpiöt Vuorenalainen Kuningas Dáin Rautajalan johdolla apuun, mutta heidät lyötiin. Kuningas Brand kaatui Ereborin portilla ja Dáin II Rautajalka kaatui sinne hänen ruumistaan suojellen. Myöhemmin Gandalf sanoi Gimlille ja Frodolle Minas Tirithissä, että murehtisi Dainin kaatumista, jollei tämä olisi yli neljänsadan vuoden iästä huolimatta taistellut kirveellään yhtä hurjasti, kuin nuorenakin.

Ihmiset ja kääpiöt pakenivat Ereborille. Valta Laaksossa oli örkeillä, mutta kun nämä kuulivat Sauronin tuhosta, joutuivat he paniikkiin, ja ihmiset ja kääpiöt hyökkäsivät Ereborin uumenista Brandin pojan Bard II:n ja Dáin II Rautajalan pojan Thorin III Kivikypärän johdolla. He valtasivat Laakson takaisin ja tuhosivat örkkien armeijan.

Ämyrilinnan taistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ämyrilinnan taistelu (engl. Battle of the Hornburg, toisella nimellä Helmin syvänteen taistelu) käytiin Kahdessa tornissa.

Peter Jacksonin ohjaamassa Kaksi tornia -elokuvassa taisteluun osallistui myös haltioita Lothlórienista ja Rivendellistä. Haltioita johti Haldir, joka sai surmansa taistelussa.

Kun Saruman oli varma voitostaan, hän lähetti koko armeijansa Ämyrilinnaan jonne oli paennut koko Rohanin kansa. Saruman oli jo lähettänyt edeltä hukanratsastajia piileskelemään laaksoon, jossa sijaitsi Ämyrilinna. Armeijaan kuului noin kymmenentuhatta uruk-haita, 10 000 örkkiä ja 5 000 mustainmaalaista. Saruman loihti rankkasateen Ämyrilinnan ylle. Taistelussa Sarumanin armeija oli saanut räjäytettyä varsinaista linnaketta suojaavaan syvänteenmuuriin reiän Orthancin tulella, ja tuhonnut Ämyrilinnan portit muurinmurtajalla. Taistelussa oli saanut surmansa hirvittävästi ihmisiä mukaan lukien Théodenin uskollinen ritari Hama. Taistelu oli jatkunut noin yhdeksän tuntia kunnes laaksoon johtavalle toiselle tielle saapui Gandalf ja Eomer sekä tuhat rohirrim-ratsastajaa. He syöksyivät Sarumanin armeijan keskelle ja veivät sen sekasortoon. Armeija lähti pakoon, mutta laakson suulla oli valtava huornien metsä josta yksikään paennut uruk-hai, örkki tai villi-ihminen ei selvinnyt.

Osgiliathin taistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osgiliathin taistelu on Kuninkaan paluussa. Taistelu käytiin juuri ennen Pelennorin kenttien taistelua.

Ennen taistelun alkua Sauron oli päättänyt koota kaikki sotilaansa ja valmistautui hyökkäämään Keski-Maahan. Hän aikoi hyökätä ensin vahvimman vihollisensa, Gondorin, kimppuun. Ennen Gondorin pääkaupunki Minas Tirithin tuhoamista hänen täytyi kuitenkin saada haltuunsa Osgiliath, joka sijaitsi strategisella paikalla joen varrella. Saatuaan kaupungin valtaansa Sauron kykeni siirtämään pääjoukkonsa joen yli ja aloittamaan suurhyökkäyksen itse pääkaupunkia vastaan.

Pelennorin kenttien taistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelennorin kenttien taistelu (engl. Battle of the Pelennor Fields) käytiin Kuninkaan paluussa.

Sauronin joukot kukistivat gondorilaisten varuskunnan Osgiliathissa ja ylittivät Anduinjoen. Örkit ja haradrim valloittivat Rammas Echorin ja Pelennorin kentät, missä kaupungin puolustusta johtanut Faramir haavoittui pahasti. Sen jälkeen örkit aloittivat Minas Tirithin piirityksen. Sauron lähetti savupilven, joka peitti Gondorin maat pimeyteen. Hyökkääjät kaivoivat juoksuhautoja, jotka he sytyttivät tuleen, ja käyttivät katapultteja tuhotakseen kaupungin rakennuksia. Jotkut rakennukset leimahtivat liekkeihin. Katapultit eivät tulittaneet kaupunkia ainoastaan kivillä, vaan myös ampuivat kuolleiden Gondorin sotilaiden irtihakattuja päitä, jotta puolustajat joutuisivat epätoivon valtaan. Gondorin puolustus piti ja sotilaat ampuivat hyökkääjiä nuolilla. Yhdeksän nazgûlia pudottautui taivaalta siivekkäiden petojen selässä ja monet sotilaat hylkäsivät peloissaan paikkansa. Nazgûlien huudot pelottivat yhä useampia sotilaita karkuun muurilta.

Vihollisjoukot käyttivät piiritystorneja, jotta he pääsisivät kaupunkiin. Mordorin pääsuunnitelmana oli kuitenkin tuhota Minas Tirithin portti, ja örkit yrittivät murtaa sitä lukuisilla pienillä muurinmurtajilla. Portti kesti, mutta Mordor päätti käyttää Grond -nimistä valtavaa muurinmurtajaa. Gondorilaisten nuolet eivät tehonneet Grondiin ja Sauronin armeijaan liittyi peikkoja, itäläisiä ja mûmakileja. Grond mursi muutamalla iskulla portin ja Angmarin Noitakuningas ratsasti portista sisään. Noitakuningas haastoi Gandalfin kaksintaisteluun, mutta silloin Rohanin torvet soivat. Kuningas Théodenin johtamat 6 000 ratsumiestä saapuivat Gondorin apuun ja Noitakuningas pakeni.

Rohanin joukot olivat ajaneet örkit Rammas Echorilla ja edenneet Pelennorin kentille. Théoden kannusti joukkojaan ja hyökkäsi Mordorin joukkojen kimppuun. Örkit ja haradrim joutuivat kauhun valtaan ja piirityskoneet murskattiin. Théoden hyökkäsi haradrimin ratsuväen kimppuun ja tappoi niiden johtajan. Siivekkäällä Pedolla ratsastava Noitakuningas tappoi Théodenin ratsun Lumiharjan ja haavoitti Théodenia kuolettavasti. Soturi Dernhelm surmasi Pedon ja haastoi Noitakuninkaan. Noitakuningas pilkkasi Dernhelmiä, koska häntä ei ennustuksen mukaan mies voisi tappaa. Derhelm paljasti olevansa nainen, Théodenin sisarentytär Éowyn. Noitakuningas miltei tappoi nuijallaan Éowynin, mutta hobitti Meriadoc Rankkibuk haavoitti häntä ja Éowyn surmasi Angmarin Noitakuninkaan. Mordorin armeijoiden uudeksi johtajaksi tuli Morgulin komentaja Gothmog.

Samaan aikaan Minas Tirithissä Denethor, Gondoria Hallitseva 26. Käskynhaltija, oli nähnyt palantírissa näyn, jossa merirosvojen laivasto saapui Harlondiin. Epätoivoinen Denethor päätti polttaa itsensä elävältä, mutta Pippin kertoi tästä Gandalfille. Vartija Beregondin avulla Gandalf pelasti Denethorin pojan Faramirin palamiskuolemalta, mutta Denethor pilkkasi Gandalfia ja heittäytyi liekkeihin. Denethor kuoli, ja Faramir vietiin Parannuksen tarhaan.

Èomer saapui kuolevan Théodenin luokse, joka julisti Éomerin perijäkseen ja Rohanin kuninkaaksi. Théoden kuoli haavoihinsa ja Èomer johdatti joukkonsa hyökkäykseen. Hänen ratsumiehensä puhkoivat aukkoja Mordorin joukkojen linjoihin. Taistelu alkoi kuitenkin kääntyä rohirrimia vastaan, sillä haradrimin mûmakil hyökkäsivät Éomerin sotureiden kimppuun. Rohirrimin hevoset eivät uskaltautuneet lähestyä olifantteja ja monet sotilaat murskautuivat niiden jalkojen alle. Prinssi Imrahilin johtamat Gondorin joukot saapuivat Rohanin apuun, mutta Gothmog lähetti loputkin Osgiliathissa olleet joukot. Gondor ja Rohan olivat häviöllä.

Viisikymmentä merirosvojen laivaa saapui Harlondin satamaan. Gondorin sotilaat soittivat hälytyskelloja ja käskivät joukkoja vetäytymään kaupunkiin, mutta laivasta saapuikin Aragorn, Legolas, Gimli, Elladan, Elrohir, pohjoisen samoojat ja suuri joukko Gondorin miehiä Lebenninin, Lamedonin ja etelän maakunnista. Mordorin armeijat hämmästyivät ja pakenivat. Imrahilin johdolla Dol Amrothin ritarit ajoivat peikot ja itäläiset pois. Örkit ja haradrim joutuivat Gondorin ja Rohanin joukkojen väliin ja suurin osa Mordorin armeijan sotureista kaatui. Ainoastaan muutama sata pääsivät pakenemaan Osgiliathin kautta Mordoriin tai Haradiin. Gondor ja Rohan voittivat taistelun.

Pelennorin kenttien taistelu päättyi Gondorin ja Rohanin kannalta odottamattomaan voittoon. Monet paenneet örkit hukkuivat Anduiniin ja Haradiin ja Rhûniin saapui viestejä Gondorin mahdista. Sauronin armeija oli valtava, mutta se oli vain yksi Vihollisen lukemattomista armeijoista. Suurin osa Sauronin joukoista oli Mordorissa. Noitakuninkaan kuolema oli kuitenkin suuri menetys Sauronille.

Vihollinen lyötiin, mutta useat Gondorin ja Rohanin ruhtinaat kaatuivat, mukaan lukien Théoden. Gondor ja Rohan menettivät hallitsijansa. Éowyn ja Merri vietiin taistelukentältä Minas Tirithiin ja Aragorn paransi heidät ja useita muita haavoittuneita, kuten Faramirin. Gandalf, Aragorn, Imrahil ja Èomer päättivät ratsastaa Mustalle Portille, jotta Sauronin huomio kääntyisi pois Sormuksesta ja antaisi Frodolle enemmän aikaa tuhota se. Kolme päivää taistelusta he lähtivät Minas Tirithistä marssiakseen Mustalle Portille.

Pelennorin kenttien taistelu oli Sormuksen sodan suurin taistelu, mutta Tolkien ei ikinä kertonut taisteluun osallistuneiden armeijoiden kokoa, lukuun ottamatta Rohanin armeijaa, johon kuului noin 6 000 ratsumiestä. Haradrimin armeijan koko oli luultavasti noin 18 000 sotilasta, sillä Tolkien mainitsi sen olleen kolminkertainen rohirrimiin verrattuna.

Sauronin armeija koostui enimmäkseen örkeistä ja haradrimistä. Örkkejä luultavasti yli 60 000–100 000.lähde? Peter Jacksonin ohjaamassa elokuvasovituksessa örkkien lukumäärä oli 200 000. Gondorilla oli luultavasti noin 5 000 miestälähde?, joita myöhemmin Aragornin johtamat lisäjoukot vahvistivat.

Elokuvassa Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu Pelennorin kenttien taistelu on yksi elokuvan merkittävimmistä kohtauksista. Joitakin tapahtumia on kuitenkin muutettu elokuvallisista syistä. Merkittävimpänä muutoksena Aragorn murskaa Mordorin armeijan Dunhargin Vainajien avulla.

Rautapihan taistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautapihan taistelu käytiin vuonna 3019 Kolmatta Aikaa velho Sarumanin hallitseman Orthancin linnoituksen ympärillä.

Entit tulivat katkeriksi, kun Sarumanin palvelijat kaatoivat puita heidän metsästään Fangornista luvitta. He marssivat Rautapihaan, minkä keskellä sijaitsi Sarumanin kotinaan pitämä Orthancin torni. Rautapihassa oli Sarumanin armeija, jota hän ei käyttänyt Rohania vastaan. Se koostui uruk-haista, örkeistä ja mustainmaalaisista. Entit tuhosivat Rautapihan armeijaa myöten, ja päästivät veden läheisestä joesta sinne. Saruman jäi vangiksi torniinsa.

Pian Rautapihan hävityksen jälkeen saapuivat Ämyrilinnan taistelun voittajien päälliköt Theoden, Éomer, Aragorn ja Gandalf. Heillä oli mukanaan muutamia taisteluun osaa ottaneita, kuten Gimli ja Legolas. Rautapihassa he tapasivat hobitit Merrin ja Pippinin, joita Aragorn, Legolas ja Gimli olivat jahdanneet Anduinilta aina Fargorniin asti. Rautapihassa he puhuivat Sarumanin kanssa. Gandalf erotti hänet Velhojen veljeskunnasta ja katkaisi hänen sauvansa. Grima heitti Sarumanin palantirilla Gandalfia, joka otti sen talteen.

Kun Sauron tuhoutui ja Barad-dûr kaatui, lähti Saruman Orthancista enttien johtajan Puuparran estelemättä. Hän suuntasi pohjoiseen aina Kontuun asti, missä kohtasi loppunsa palvelija Gríma Kärmekielen veitsen iskusta.

Mustan portin taistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustan portin taistelu eli Morannonin Taistelu on kuvitteellinen taistelu Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu elokuvassa ja kirjassa.

Kun Minas Morgulin mahti oli murtunut, marssivat Pelennorin kenttien taistelun voittajat Mordorin Mustalle Portille uhmaamaan Mustaa Ruhtinasta Sauronia. Mutta se oli pelkkää hämäystä, sillä samaan aikaan kun Mustan Portin taistelu alkoi, Sormuksen Viejä, eli Frodo sai tehtävänsä täytetyksi. Siivekkäiden petojensa selässä Nazgûlit kiitivät estämään häntä, mutta Suurin Sormus putosi kuin putosikin Tuomiovuoren syvyyksiin. Kun Sormus oli poissa tuhoutui Sauron ja hänen maailmansa, Musta Portti murtui, Barad-dûrin torni luhistui ja maa repesi. Kesken lentonsa, Nazgûlit syttyivät tuleen ja putosivat ulvoen alas.

Virranvarren taistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virranvarren taistelu oli Sormuksen sodan viimeinen taistelu, jossa vastakkain olivat Konnun hobitit ja Sarumanin rosvot. Tusina rosvoista vangittiin ja kolmekymmentä hobittia haavoittui. Viimeiset rosvot ajettiin pois hobittien Meriadoc Rankkibukin ja Peregrin Tukin johdolla.

Taistelun jälkeen Frodo Reppuli, Samvais Gamgi, Meriadoc Rankkibuk ja Peregrin Tuk monien muiden hobittien kanssa Repunpäähän, missä he kohtasivat Sarumanin ja Gríma Kärmekielen. Frodo päästi heidät muiden hobittien vastustelusta huolimatta. Grima surmasi Sarumanin viiltämällä tältä kaulan auki ja pakeni itse, mutta hobitit ampuivat hänet.