Somalian vallankaappausyritys 1978

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Somalian vallankaappausyritys 1978 oli väkivaltainen sotilaallinen vallankaappausyritys, joka tapahtui Somaliassa (silloinen Somalian demokraattinen tasavalta ) 9. huhtikuuta 1978.[1] Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu arvioi, että eversti Mohamed Osman Irron johtamassa vallankaappauksessa oli mukana noin kaksikymmentä upseeria, 2000 sotilasta ja 65 panssarivaunua. Epäonnistuneen vallankaappauksen jälkeen seitsemäntoista väitettyä johtajaa, mukaan lukien Osman, teloitettiin ampumalla.

Vallankaappausyrityksen järjesti ryhmä tyytymättömiä armeijan upseereita Osmanin johdolla katastrofaalisen Ogadenin sodan seurauksena Etiopiaa vastaan (jota silloin hallitsi Derg). Sodan aloitti Siad Barre, joka oli itse tullut valtaan kymmenen vuotta aiemmin Somalian vallankaappauksessa vuonna 1969.[2]

Seuraavan kuukauden Yhdysvaltain tiedustelupalvelun (CIA) muistiossa arvioitiin, että vallankaappaus oli vastaus Barrelle, joka määräsi Ogadenin sotaan osallistuneiden upseerien pidättämisen ja teloituksen. Upseerit uskoivat, että Barre oli tarkoituksella käyttänyt muiden klaanien joukkoja "tykistön ruokana", kun taas hänen oman Marehan-klaaninsa virkamiehille annettiin turvallisempia käskyjä. Raportissa todettiin, että vallankaappaukseen osallistuvia virkamiehiä "motivoi ainakin niin ikään jatkuva etninen vastakkainasettelu Barreen nähden, kuin tyytymättömyys hänen hallintojärjestelmäänsä Ogadenin epäonnistumisen seurauksena".[3]

Vallankaappaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Siad Barre noin 1970

Vallankaappaus alkoi 9. huhtikuuta 1978.[2] Suurin osa taisteluista päättyi päivän loppuessa.[3]

Taistelu puhkesi Afgoyn kylässä, pääkaupunki Mogadishusta etelään, ja pienaseiden tulitusta ja räjähdyksiä kuului pääkaupungin laitamilla.[2] Vallankaappauksen oli alun perin tarkoitus alkaa Hargeisassa, mutta Barre todennäköisesti tiesi yrityksestä etukäteen ja pystyi keskeyttämään vallankaappauksen ennen sen käynnistämistä, sekä sijoittamaan itselleen uskollisia joukkoja pääkaupunkiin.[3]

CIA arvioi, että vallankaappaukseen osallistui noin kaksikymmentä upseeria, 2000 sotilasta ja 65 panssarivaunua.[3]

Jälkiseuraukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen seitsemäntoista väitettyä johtajaa, kuten Osman, teloitettiin ampumalla.[4] Kaikki teloitetut lukuun ottamatta yhtä olivat Majeerteen-klaanin jäseniä, jotka asuvat pääosin Koillis-Somaliassa. Barre käytti vallankaappausta perusteluna vallankaappaukseen osallistuneiden klaanien jäsenten puhdistamiseksi hallituksesta ja armeijasta.[3]

Yksi suunnittelijoista, everstiluutnantti Abdullahi Yusuf Ahmed, pakeni Etiopiaan[5] ja perusti Somalian pelastusrintaman (SSF; myöhemmin Somalian pelastusdemokraattinen rintama, SSDF),[6] aloittaen Somalian kapinan ja lopulta Somalian sisällissodan.

Väite itäblokin osallistumisesta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barre syytti Neuvostoliiton ja Kuuban kaltaisia itäisen blokin maita vallankaappausyrityksestä, näiden tuettua Etiopiaa Ogadenin sodassa, kutsuen heitä "uusimperialisteiksi". [2] CIA päätti että Neuvostoliitto ei ollut vallankaappausyrityksen takana, vaikka pyrkivätkin poistamaan Barren.[3] Heti vallankaappauksen jälkeen Somalia aloitti ulkomaisen avun vastaanottamisen Kiinan kansantasavallalta.[7]

  1. Coup in Ethiopia Seems to Be a Failure, Diplomats Say 10.4.1978. The Washington Post. Viitattu 28.6.2020.
  2. a b c d SOMALI REGIME SAYS IT CRUSHED A REVOLT BY MILITARY OFFICERS 10.4.1978. The New York Times. Viitattu 28.6.2020.
  3. a b c d e f The Coup Attempt in Somalia: Background cia.gov. 8.5.1978. Central Intelligence Agency. Arkistoitu 15.2.2017. Viitattu 28.6.2020.
  4. 1978: Seventeen officers in Somalia 26 October 2010. ExecutedToday.com. Viitattu 28.6.2020.
  5. New People Media Centre (Nairobi, Kenya), New people, Issues 94–105, (New People Media Centre: Comboni Missionaries, 2005).
  6. Nina J. Fitzgerald, Somalia: issues, history, and bibliography, (Nova Publishers: 2002), p.25.
  7. 28. Somalia (1960–present) uca.edu. University of Central Arkansas. Viitattu 28.6.2020.