Samu Kuitunen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mika Kohonen (vasen) ja Samu Kuitunen.

Samu Kuitunen on suomalainen jääkiekon, salibandyn ja yksilöurheilijoiden ammattivalmentaja. Kuitunen oli salibandyn liigaseura Classicin valmentajana kolme vuotta ja neljä vuotta päävalmentajana. Kuitusen aikajaksolla Classic voitti kuusi Suomen Mestaruutta sekä Euroopan Mestaruuden (CC), CC-hopean ja kaksi CC-pronssia. Suomen Cupin Classic voitti neljä kertaa ja Super Cupin kerran. Suomen miesten salibandyn maajoukkueen valmentajana Kuitunen toimi neljästi MM- ja kahdesti World Games-kisoissa. Tuloksena kaksi maailmanmestaruutta, MM-hopea ja MM-pronssi sekä WG-hopea ja -pronssi. Kuitunen on toiminut myös Sveitsin ja Australian salibandyn maajoukkueiden valmentajana. Sveitsin joukkueessa hän voitti pronssia.

Kuitunen on urallaan toiminut jääkiekkossa Suomen kaikkien juniorimaajoukkueiden, alle 20-vuotiaiden maajoukkueen, Olympiajoukkueen, HPKn,Karhu-Kissojen, JoKP jaJärvenpään Haukkojen, HIFK U-20 sekä Kiekko-Vantaan päävalmentajana että HIFK valmentajana.

Jääkiekossa hän voitti kolme SM kultaa, hopean ja pronssin. Kuitunen oli myös Suomen Jääkiekkoliiton, Huntersin, PiTan, HIFK:n, EHC:n ja Viikinkien valmennuspäällikkö sekä SJL:n virkaatekevä kehityspäällikkö ja sekä pääkaupunkiseudun että uudenmaan aluevalmentaja. Sotungin urheilulukiossa Kuitunen oli kaksi vuosikymmentä jääkiekko- ja yleisryhmän valmentajana.

Kuitunen oli Suomen Inline-maajoukkueen ensimmäinen päävalmentaja. Kuitusen alaisuudessa Suomi voitti kaksi pronssia. Hän on toiminut myös kolmen lajin miesten maajoukkuevalmentajana ja on valittu kaikissa kolmessa lajissa vuoden valmentajaksi. Golfissa Kuitunen on vastannut usean vuoden ajan ammatilaispelaajien Noora Komulaisen, Ursula Wikströmin ja Kalle Samoojan fyysisestä valmennuksesta.

Edeltäjä:
Harri Ahola
Kiekko-Vantaan päävalmentaja
2010–2012
Seuraaja:
Pekka Kangasalusta
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.