Sammy Hagar

Sammy Hagar
Sammy Hagar esiintymässä vuonna 2008.
Henkilötiedot
Koko nimi	Samuel Roy Hagar
Syntynyt	13. lokakuuta 1947 (ikä 77)
Ammatti	laulaja
Muusikko
Taiteilijanimi	Red Rocker
Aktiivisena	1973–
Tyylilajit	hard rock ja heavy metal
Soittimet	sähkökitara
Yhtyeet	Van Halen, Montrose, Chickenfoot (nykyinen)
Levy-yhtiöt	Warner Bros.
Aiheesta muualla
www.redrocker.com
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Samuel Roy ”Sammy” Hagar (s. 13. lokakuuta 1947 Monterey, Kalifornia), tunnetaan myös nimellä ”Red Rocker”, on yhdysvaltalainen rockmuusikko. Hänet tunnetaan Van Halenin laulajana ja soolokappaleistaan ”I Can't Drive 55”, ”There's Only One Way To Rock”, ”Eagles Fly”, ”Winner Takes It All” ja ”Give to Live”. Kaksi hänen soolouransa singleä (Give to Live ja Little White Lie) on yltänyt Mainstream Rock -listan ykköseksi yhteensä kahdeksaksi viikoksi. Kolme hänen soololevyistään on myynyt platinaa Yhdysvalloissa.

Hagar tuli tunnetuksi Montrosen vahvana laulajana. Montroseen hän liittyi vuonna 1973. Hän teki kaksi studioalbumia Montrosen kanssa. Tunnetuin hitti Montrosen ajalta lienee Bad Motor Scooter.

Vuonna 1976 Hagar siirtyi soolouralle. Samana vuonna julkaistiin hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Nine on a Ten Scale. Pian Hagar saavutti suosiota muun muassa 1977 kultalevyyn oikeuttavan määrän myyneen Sammy Hagar lp:n, joka sisälsi hitin ”Red”. Vuosien 1977–1980 välisenä aikana julkaistiin viisi Sammy Hagarin nimeä kantamaa studioalbumia ja yksi livealbumi (All Night Long).

Menestystä tuli vuonna 1981 yli miljoona kappaletta Yhdysvalloissa myydyn Standing Hampton albumin myötä, joka sisälsi neljä suurta hittiä Heavy Metal, I'll Fall In Love Again, There's Only One Way To Rock ja cover-kappale Piece of My Heart. Menestystä jatkoivat platinaa myyneet albumit Three Lock Box (1982) ja VOA (1984), joista nousi tunnettuja soolokappaleita kuten, Your Love Is Driving Me Crazy, Three Lock Box, VOA ja ehkä Hagarin kuuluisin kappale ”I Can't Drive 55”, josta tehtiin tunnettu musiikkivideo, jossa Hagar ajaa poliiseja pakoon Ferrari 512 BB:lla. Tunnettujen kappaleiden kuten ”There's Only One Way To Rock” ja ”I Can't Drive 55” takia Hagar alettiin tuntea nimellä ”Red Rocker”.

Vuonna 1985 Hagar esiintyi ensimmäisen kerran suosion huipulla olleen Van Halen -yhtyeen kitaristin Eddie Van Halenin kanssa Farm Aid -konsertissa Illinoisissa, jossa he esittivät ikimuistoisesti Led Zeppelin -coverin ”Rock and Roll”. Pian tämän esiintymisen jälkeen 1980-luvun kuuluisimpiin yhtyeisiin kuulunut Van Halen tarjosi hänelle paikkaa yhtyeestä eronneen David Lee Rothin korvaajana. Van Haleniin Hagar liittyi vuonna 1985. Tämä siivitti Hagarin välittömästi miljoonien yhdysvaltalaisten suosikkilaulajaksi. Vaikka Van Halenin suosio laantui hieman Hagarin tulon jälkeen, syntyi silti todella upeita raskaamman rockin kappaleita. Samalla Hagar toi yhtyeeseen myös herkkyyttä ja jatkoi myös David Lee Rothin energisyyttä, kuten esimerkiksi kappaleet ”Not Enough”, ”Why Can’t This Be Love”, ”When It’s Love”, ”Love Walks In” ja ”Dreams” osoittavat.

Vuonna 1987 julkaistiin Hagarin jo kymmenes sooloalbumi I Never Said Goodbye, jossa bassoa soitti Van Halenin kitaristi Eddie Van Halen. Hiteiksi albumilta nousi Give to Live ja livehitti Eagles Fly, jonka Hagar esitti usein myös Van Halenin kanssa keikkaillessa.

Hagar ehti tehdä neljä studioalbumia ja yhden livealbumin Van Halenin laulajana, kunnes ura yhtyeessä kariutui vuonna 1996 erimielisyyksiin Eddie Van Halenin kanssa. Juorut kertovat, että Hagar oli Havaijilla vaimonsa kanssa, kun Eddie halusi hänet studioon. Kun Hagar ei ilmestynyt paikalle, hänet erotettiin yhtyeestä. Tämä antoi mahdollisuuden soolouralle, vaihtelevalla menestyksellä. Riidat Eddie Van Halenin kanssa on sittemmin saatu sovittua, ja Hagar palasi yhtyeeseen vuoden 2004 alkupuolella, mutta erosi taas 2006. Hagar on soittanut yhteiskeikkoja Van Halenin entisen basistin ja hyvän ystävänsä Michael Anthonyn kanssa vuodesta 2004 lähtien.

Vuonna 2007 Hagar myi 80 % Cabo Wabo -tequilamerkistään Gruppo Camparille ja ansaitsi 80 miljoonaa dollaria. Samana vuonna Cabo Wabo oli Yhdysvaltojen toiseksi eniten myynyt tequilamerkki.

Vuonna 2008 Hagar perusti yhdessä Van Halenin Michael Anthonyn (basso), sooloartisti Joe Satrianin (kitara) ja Red Hot Chili Peppersin Chad Smithn (rummut) kanssa hard rock-superyhtye Chickenfootin.^[1]

Hagarin Live-esiintymiset olivat aivan omaa luokkaansa, sillä yleensä pelkkä lava ei riittänyt. Hän kiipesi usein jonnekin korkealle esimerkiksi erilaisiin lavastustelineihin. Esimerkkinä Van Halen - Live Without a Net DVD:ltä, kappaleet I Can't drive 55 ja Ain’t Talkin’ ’Bout Love. Hagar myös teki suuria hyppyjä lavalla edestakaisin juosten ja samalla laulaen.

• Montrose (1973)
• Paper Money (1974)

• Nine On A Ten Scale (1976)
• Sammy Hagar (1977)
• Musical Chairs (1977)
• All Night Long (1978)
• Street Machine (1979)
• Danger Zone (1979)
• Loud & Clear (1980)
• Standing Hampton (1981) Platinaa Yhdysvalloissa
• Rematch(1982)
• Three Lock Box (1982) Platinaa Yhdysvalloissa
• Live 1980 (1983)
• VOA (1984) Platinaa Yhdysvalloissa
• I Never Said Goodbye (1987)
• Red Hot (1992)
• Unboxed (1994)
• Anthology (1995)
• Marching To Mars (1997)
• Red Voodoo (1999)
• Best Of Sammy Hagar (1999)
• Ten 13 (2000)
• Not 4 Sale (2001)
• Classic Masters (2002)
• Live: Hallelujah (2003)
• The Essential Red Collection (2004)
• Livin' It Up! (2006)

• Live: Hallelujah (2003)
• The Essential Red Collection (2004)
• Livin' It Up! (2006)

• 5150 (1986)
  kuusinkertaista platinaa Yhdysvalloissa
• OU812 (1988)
  nelinkertaista platinaa Yhdysvalloissa
• For Unlawful Carnal Knowledge (1991)
  kolminkertaista platinaa Yhdysvalloissa
• Balance (1995)
  kolminkertaista platinaa Yhdysvalloissa
• The Best of Volume I (1996) -yksi uusi kappale
• The Best of Both Worlds (2004) -kolme uutta kappaletta

• Why Can’t This Be Love (1986)
• Dreams (1986)
• Love Walks In (1986)
• When It’s Love (1988)
• Black and Blue (1988)
• Finish What Ya Started (1988)
• Cabo Wabo (1988)
• Feels So Good (1989)
• Top of the World (1991)
• Runaround (1991)
• Poundcake (1991)
• The Dream Is Over (1992)
• Right Now (1992)
• Man on Mission (1992)
• Jump (Live) (1993)
• We Won't Get Fooled Again (1993)
• Seventh Seal (1995)
• Not Enough (1995)
• Don't Tell Me (What Love Can Do) (1995)
• Can't Stop Lovin' You (1995)
• Amsterdam (1995)
• Humans Being (1996)

• "Flamingos Fly" (1977)
• "Turn Up the Music" (1977)
• "You Make Me Crazy" (1977) #62 US
• "I've Done Everything For You" (1978)
• "(Sittin' On) The Dock of the Bay" (1979) #65 US
• "Heart Beat" (1979)
• "Straight to the Top" (1979)
• "Plain Jane" (1979) #77 US
• "I'll Fall in Love Again" (1982) #43 US
• "Piece of My Heart" (1982) #73 US, #67 UK
• "Your Love Is Driving Me Crazy" (1983) #13 US
• "Never Give Up" (1983) #46 US
• "Whiter Shade of Pale" - (1984) #94 US
• "Two Sides of Love" (1984) #38 US
• "I Can't Drive 55" (1984) #26 US
• "Winner Takes It All" (1987) #54 US
• "Give to Live" (1987) #23 US, #78 UK kappale oli myös mukana livenä esitettynä Van Halenin livealbumilla Live: Right Here, Right Now
• "Eagles Fly" (1987) #82 US
• "Mas Tequila" (1999) #116 US
• "Serious Juju" (2000)
• "I'll Take You There" (2005)
• "Sam I Am" (2006)

• Sammy Hagar & Joel Selvin: Red – Sensuroimaton rock-elämäni. Suomentanut Asko Alanen. Paasilinna, 2011. ISBN 978-952-5856-38-5.

• luettelo Van Halenin kappaleista
• Michael Anthony
• Alex Van Halen
• Edward Van Halen