Riko minut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Riko minut”
Anna Puu
Singlen ”Riko minut” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Sahara
 Julkaistu 17. huhtikuuta 2010
 Tyylilaji pop
 Kesto 02.52
 Levy-yhtiö Sony Music
Anna Puun muut singlet
Melankolian riemut
2009
”Riko minut”
2010
Onnen viipaleet
2010

"Riko minut" on ensimmäinen single Anna Puun toiselta, Sahara-nimiseltä studioalbumilta. Kappale sai ensisoittonsa radiossa YleX-kanavalla 16. huhtikuuta 2010,[1] ja se julkaistiin myyntiin seuraavana päivänä.[2] Kappaleen musiikkivideo julkaistiin 28. syyskuuta 2010 Puun Vevo-kanavalla YouTubessa.[3]

Kappaleen ovat säveltäneet Knipi ja Lasse Kurki, ja sen on sanoittanut Mariska. Puu on osallistunut myös itse kappaleen tekemiseen.[4] Puun mukaan kappale kertoo parisuhteen päättymisestä "valoisassa mielessä".[5]

"Riko minut" sijoittui korkeimmillaan latauslistan 27:nneksi[6] ja oli parhaimmillaan radioiden kuudenneksi soitetuin kappale.[7]

Kriitikoilta kappale sai vaihtelevan vastaanoton. Staran kriikko sanoi kappaleen oleva "tyylikäs radioraita", mutta odotti levyn esikoissingleltä jotain suurempaa.[8] Rumban kriitikko sanoi kappaleen olevan albumin huonoimpia kappaleita.[9] Soundin arvostelussa kappaletta kuvailtiin viiltävän haikeaksi.[10]

  1. Riko minut – 2.52

Listasijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lista Sijoitus
Suomen virallinen singlelista
Suomen virallinen latauslista 27 [6]
Radiolista 6 [7]
  1. Tällainen on Anna Puun toisen albumin kansikuva Dome.fi. 8.4.2010. Viitattu 29.7.2014.
  2. Riko minut – Anna Puu Musa24.fi. Viitattu 29.7.2014.
  3. Anna Puu - Riko minut AnnaPuuVEVO. 18.6.2014. Viitattu 29.7.2014.
  4. Riko minut Fono.fi. Viitattu 29.7.2014.
  5. Anna Puu: "Riko minut -kappale kuulosti demovaiheessa hyvin paljon Johnny Cashilta." Yle.fi. 16.4.2010. Viitattu 29.7.2014.
  6. a b Anna Puu: Riko Minut Musiikkituottajat. Arkistoitu 6.11.2014. Viitattu 29.7.2014.
  7. a b Suomen suosituimmat (Nielsen Music Control -radiolista) 11.5.2010
  8. Anna Puu : Riko Minut Stara.fi. 16.4.2010. Viitattu 29.7.2014.
  9. Strand, Heini: Anna Puu: Sahara – toinen yritys napakymppiin Rumba.fi. 19.5.2010. Viitattu 29.7.2014.
  10. Anna Puu: Sahara Soundi.fi. 4.6.2010. Viitattu 29.7.2014.