Rashomon – paholaisen temppeli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rashomon – paholaisen temppeli
羅生門, Rashōmon
alkuperäinen japanilainen mainosjuliste
alkuperäinen japanilainen mainosjuliste
Ohjaaja Akira Kurosawa
Käsikirjoittaja
Tuottaja Minoru Jingo
Säveltäjä Fumio Hayasaka
Kuvaaja Kazuo Miyagawa
Leikkaaja Akira Kurosawa
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Japani
Tuotantoyhtiö Daiei
Levittäjä Daiei Film (käännä suomeksi)
Netflix
RKO Pictures
Ensi-ilta 1950
Kesto 88 min
Alkuperäiskieli japani
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Rashomon – paholaisen temppeli, myös Rashomon – paholaisen portti, (jap. 羅生門, Rashōmon) on vuonna 1950 ensi-iltansa saanut japanilainen elokuva. Sen on ohjannut Akira Kurosawa, ja elokuva perustuu kahteen Ryūnosuke Akutagawan kirjoittamaan tarinaan. Rashomon sai Venetsian elokuvajuhlien Kultaisen leijonan vuonna 1951. Parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon se sai erikoispalkintona, koska tätä palkintoa ei virallisesti vielä ollut perustettu.lähde?

Rashomon oli Kurosawan läpimurtoelokuva[1], ja sen jälkeen yleensäkin japanilainen elokuva on noussut kansainväliseen suosioon.lähde? Elokuvaa pidetään yhtenä Kurosawan parhaista, ja myös näyttelijä Toshiro Mifune tuli sen kautta tunnetuksi.

Roisto raiskaa naisen ja murhaa tämän puolison. Siltä ainakin vaikuttaa. Mutta kun tarina kerrotaan neljästä eri näkökulmasta – naisen, roiston, murhatun miehen ja todistajan – ei enää ole lainkaan varmaa, mitä todella tapahtui. Tarinasta tulee entistä ristiriitaisempi. Kenen sanaan ja tekoihin on uskominen? Alkaa vaikuttaa siltä, ettei yksikään neljästä tarinasta ole erityisen totuudenmukainen.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Toshirō Mifune  maantierosvo Tajōmaru  
 Machiko Kyō  Masako Kanazawa  
 Masayuki Mori  Takehiro Kanazawa  
 Takashi Shimura  puunhakkaaja  
 Minoru Chiaki  pappi  
 Kichijiro Ueda  talonpoika  
 Fumiko Honma  meedio  
 Daisuke Katō  poliisi  

Japanilaisissa kriitikoissa herätti hämmästystä, että elokuva sai lännessä myönteisen vastaanoton. Epäiltiin, että syynä oli toisaalta sen eksoottisuus, toisaalta se, että se on japanilaisia elokuvia länsimaisempi. Heidän näkemyksensä mukaan Kurosawa otti liiaksi vapauksia aineistoon nähden. Kurosawa puolestaan näki japanilaisten kriittisen asenteen johtuvan juuri siitä, että elokuva menestyi lännessä, mikä herättää epäilyksiä sen aitoudesta.[2]

Elokuvassa kuvataan murhaa ja raiskausta neljän todistajan kertomien selostusten kautta. Elokuvan juoni asettaa totuuden luonteen kyseenalaiseksi[3]. Katsojan on kuitenkin määrä omaksua epätoivon sijaan myönteinen asenne, huomata esimerkiksi köyhä mies, joka ottaa hylätyn lapsen suojaansa[3].

Helsingin Sanomien Timo Peltosen mukaan Kurosawa poikkeaa elokuvaperinteestä, jossa roolihenkilö voi valehdella, mutta näytetyn takauman pitää kertoa totuus. Elokuva ei kuitenkaan torju katsojaa, vaan päinvastoin vetää hänet mukaan pohtimaan totuutta. Kurosawa tekee loppuratkaisusta toisenlaisen kuin Akutagawan tarinoiden pessimistinen päätös. Kriitikon mukaan sodan jälkeen tarvittiin toivonkipinää.[1]

Kolmekymmentä suomalaista elokuva-arvostelijaa ja -asiantuntijaa äänesti vuonna 1979 luettelon kaikkien aikojen sadasta merkittävimmästä elokuvasta, ja Rashomon pääsi mukaan kahdeksalla äänellä[4]. BBC:n kansainvälinen asiantuntijaraati äänesti sen vuonna 2018 kaikkien aikojen neljänneksi parhaaksi ei-englanninkieliseksi elokuvaksi.[5]

Rashomon on vaikuttanut voimakkaasti myöhempiin takaumiin perustuviin elokuviin. Martin Ritt on ohjannut Rashomonista western-version Häväisty (1964).[1]

  1. a b c Peltonen, Timo: Totuus katoaa varjoihin. Helsingin Sanomat 1.5.2010, s. D 13. Artikkelin maksullinen verkkoversio, viitattu 5.5.2022.
  2. Tatara, Paul: Rashomon.
  3. a b Rickman, G.: Japanese Cinema to 1960 Greencine. Arkistoitu 28.3.2008. Viitattu 16.3.2008. (englanniksi)
  4. Astala, Erkki: Ne sata tärkeintä. Projektio 2/1980, s. 7.
  5. The 100 greatest foreign-language films BBC Culture. 30.10.2018. Viitattu 14.11.2018. (englanniksi)