Rahvas
Rahvas eli säädyttömät oli yhteiskuntaluokka, jonka edustajia Suomessa oli 1800-luvulta 1900-luvun alkuun, jolloin Suomi irtautui Venäjän keisarikunnasta, noin 70 prosenttia koko maan väestöstä. Säädyttömät eivät kuuluneet mihinkään neljästä säädystä, jotka olivat aateli, papisto, porvaristo ja talonpojat. Säädyttömillä ei ollut edustusta Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäivillä.
Rahvas oli yleisesti käytettynä nimityksenä väestön alaluokalle 1500-luvulta lähtien. Sääty-yhteiskunnan alkaessa murtua 1800-luvulla muutti myös rahvaan määritelmä merkitystä, ja sillä alettiin tarkoittaa ennemmin eräänlaista roskaväkeä.[1]
Toimeentulo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Säädyttömät tulivat toimeen vuokraamalla viljelysmaata, toimimalla työläisinä, palvelijoina kaupungeissa tai palkollisina maaseudulla. Rahvas oli yleisesti ottaen köyhin kansanryhmä. He olivat niin köyhiä, että joillain heistä ei ollut edes mahdollisuutta elättää perhettä.
Torpparit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Torppari
Torpparit olivat maanviljelijöitä, jotka olivat vuokranneet talonpojilta tai aateliskartanoiden omistajilta maata viljeltäväkseen. Torpan kontrahti oli sopimuskirja, joka kirjoitettiin, kun maatalon haltija otti torpparin itselleen töihin. Kumpikin joutui noudattamaan sopimuksessa olevia ehtoja. Vuokraaja oli yleensä aatelinen, rikas porvari tai talonpoika. Torpparit saattoivat saada käyttöönsä polttopuita omistajan metsästä tai uuden asunnon. Sen he joutuivat kuitenkin itse rakentamaan, jos isäntä antoi siihen lupakirjan.
Mäkitupalaiset, muonamiehet ja loiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mäkitupalaiset, muonamiehet ja loiset kuuluivat maaseudun köyhimpiin ihmisiin. He saivat toimeentulonsa talojen ja tilojen tilapäistöistä. Mäkitupalaiset ja muonamiehet asuivat omissa pienissä mökeissään, mutta loiset olivat niin köyhiä, että joutuivat nukkumaan toisten nurkissa ja välillä kerjäämäänkin. Loisilla ei ollut muuta omaisuutta, kuin itsensä ja se vaateparsi, joka heillä oli päällään.