Paksunokkauikku
| Paksunokkauikku | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Uikkulinnut Podicipediformes |
| Heimo: | Uikut Podicipedidae |
| Suku: | Kirjonokkauikut Podilymbus |
| Laji: | podiceps |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Podilymbus podiceps |
|
| Katso myös | |
Paksunokkauikku, aikaisemmalta nimeltään kirjonokkauikku[2] (Podilymbus podiceps) on pieni, läntisen pallonpuoliskon laajimmalle levinnyt uikkulaji[3]. Atitlaninuikun kuoltua sukupuuttoon se on kirjonokkauikkujen suvun (Podilymbus) ainut elävä uikkulaji.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paksunokkauikku on 38 senttiä pitkä, ruskea, pieni, pitkäkaulainen ja nimensä mukaisesti paksunokkainen (nokka on lyhyt ja korkea). Ruumiinmuoto on samaten lyhyt ja korkea, ja pesimäaikana lajin tunnistaa mustista juovista kurkussa ja nokassa. Sukupuolet ovat samannäköiset.[3]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Laji pesii Kanadassa, Yhdysvalloissa ja suuressa osassa Etelä-Amerikkaa. Pohjoisessa pesivät linnut ovat muuttolintuja, jotka siirtyvät etelän vesille isoina parvina. Tropiikissa elävät yksilöt ovat paikkalintuja. Lajia on tavattu pari kertaa myös Euroopassa harhautuneena.[3]
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pesä kelluu veden pinnalla ja se on tehty kasveista.[3]
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paksunokkauikku sukeltaa ruuakseen äyriäisiä, kaloja ja muita vesien pieneläimistöä.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ BirdLife International: Podilymbus podiceps IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
- ↑ Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 5. Sydän–Öljykala, s. 1926. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02059-5
- ↑ a b c d e Colin Harrison ja Alan Greensmith: Koko maailman linnut. Helsinki: Helsinki Media, 1995.