Pakkotyö

Pakkotyö tarkoittaa työtä tai palvelusta, johon ihminen pakotetaan rangaistuksen uhalla vasten tahtoaan. Orjuus, kuten velkaorjuus tai ihmiskauppa sisältää aina pakkotyötä. Varsinkin aikaisemmin, monissa maissa vielä nykyisinkin pakkotyötä on paljon käytetty lain määräämänä rangaistuksena monista rikoksista, mutta pakkotyötä teetetään maailmassa nykyisinkin paljon myös laittomasti. Pakkotyön poistamiseksi Kansainvälinen työjärjestö (ILO) on laatinut kansainvälisiä yleissopimuksia.

Pakkotyö on yleisintä säätelemättömillä ruumiillisen työn aloilla, kuten maataloudessa ja kalastuksessa, kodinhoitotyössä, rakennus-, kaivos- ja tiiliteollisuudessa, valmistus-, käsittely- ja pakkausketjussa, seksityössä ja lasten hyväksikäytössä, kaupankäynnissä ja rikollisuudessa.^[1] Pakkotyön on arvioitu olevan isoin ongelma Aasiassa ja Tyynenmeren valtioissa.^[1]

• Aasia ja Tyynenmeren alue: 11,7 miljoonaa (56 % kaikista pakkotyöntekijöistä)
• Afrikka: 3,7 miljoonaa (18 %)
• Latinalainen Amerikka ja Karibia: 1,8 miljoonaa (9 %)
• Kehittyneet taloudet (Yhdysvallat, Kanada, Australia, Euroopan unioni, Japani ja Uusi-Seelanti): 1,5 miljoonaa (7 %)
• Keski-, Kaakkois- ja Itä-Eurooppa ja Itsenäisten valtioiden yhteisö (IVY): 1,6 miljoonaa (7 %)
• Lähi-itä: 600 000 (3 %) ^[2]

Pakkotyö on vanhastaan ollut monissa maissa käytössä rangaistuksena. Se on tavallisimmin määrätty suoritettavaksi valtion tiluksilla, linnoituksissa, tehtaissa tai kaivoksissa, entisinä aikoina usein myös kaleerilaivoilla tai siirtomaissa.^[3]

Itä-Ukrainan kapinalliset ovat Donetskin kansantasavallan johdolla kertoneet teettävänsä vangituilla ukrainalaissotilailla pakkotyötä. Ainakin 65 sotavankia on käytetty talojen rakentamiseen Ilovaiskissa Donetskin lähellä.^[4]

Euroopan neuvoston kidutuksen vastainen komitea (CPT) raportoi jo ennen sotaa pakkotyön käytöstä ukrainalaisvankiloissa vuonna 2005. Naisvankilassa vankeja oli pidetty pakkotyössä 12 tuntia päivässä. Lisäksi Ukrainassa pidätetyt olivat jatkuvassa vaarassa joutua pahoinpitelyn tai kidutuksen uhreiksi. Ukrainan hallitus vastasi sulkeneensa joitain pidätyskeskuksia, uudistaneensa vankiloita ja vakuutti, että rikoksista seuraisi syytteitä.^[5]

Siirtomaissa rangaistuksena suoritettava pakkotyö oli aikoinaan laajassa käytössä muun muassa Britanniassa, josta noin 161 700 vankia vuosien 1788 ja 1868 välillä siirrettiin Australiaan^[6].

1900-luvulla useissa diktatuurivaltioissa, kuten natsi-Saksassa ja varsinkin Stalinin aikana myös Neuvostoliitossa, suuri joukko vallanpitäjien poliittisia vastustajia tai sellaisiksi epäiltyjä joutui pakkotyöhön keskitysleireillä.

Ruotsissa ja siihen kuuluneessa Suomessa vuoden 1734 laki määräsi pakkotyön rangaistukseksi muun muassa rahanväärentämisestä^[7], oikeuden tuomiokirjojen ja eräiden muiden virallisten asiakirjojen väärentämisestä^[8], eräissä tapauksissa varkaudesta^[9] ja julkisten varojen kavaltamisesta^[10], salavuoteudesta, mikäli tuomittujen varat eivät riittäneet siitä säädetyn sakon maksamiseen^[11], sekä prostituutiosta^[12]. Suomen nykyinen rikoslaki ei tunne pakkotyötä erillisenä rangaistuksena, mutta vankeuteen tuomitut ovat lain mukaan velvolliset vahvistettuna työaikana osallistumaan vankilan järjestämään ja hyväksymään toimintaan.^[13] Rangaistus voidaan suorittaa myös yhdyskuntapalveluna.

Rangaistuksen luontoiseen pakkotyöhön, jota ei kuitenkaan virallisesti nimitetty rangaistukseksi, voitiin Suomessa vuoteen 1987 voimassa olleen^[14] lain mukaan määrätä myös irtolaisuudesta.^[15]

Vuonna 1930 tehtiin ensimmäinen kansainvälinen yleissopimus, jonka tarkoituksena oli saada pakkotyö mahdollisuuksien mukaan poistetuksi.^[16] Sitä täydentää vuonna 1955 laadittu yleissopimus pakkotyön poistamisesta.^[17]

• Työlaitos
• Työsiirtola
• Yhdyskuntapalvelu

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pakkotyö Wikimedia Commonsissa