Ontrosenvaara
Ontrosenvaara Андронова Гора, Andronova Gora |
|
---|---|
Ontrosenvaaran sotilashautausmaa. |
|
Ontrosenvaara |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Venäjä |
Tasavalta | Karjalan tasavalta |
Piiri | Mujejärven piiri |
Kunta | Lietmajärvi |
Hallinto | |
– Asutustyyppi | entinen kylä |
Väkiluku | 0 |
Ontrosenvaara[1] (ven. Андро́нова Гора́, Andronova Gora) on entinen kylä Karjalan tasavallan Mujejärven piirin Lietmajärven kunnassa. Se sijaitsi Tširkkakemijoen varrella 38 kilometriä Lietmajärveltä maanteitse kaakkoon.
1900-luvun alussa Ontrosenvaara kuului Rukajärven volostin Rukajärven kyläkuntaan. Vuonna 1905 kylässä oli koulu, kahdeksan taloa ja 57 asukasta.[2] 1920-luvulla perustettiin Rukajärven piiriin kuulunut Ontrosenvaaran kyläneuvosto. Vuonna 1933 sen viidessätoista asutuksessa oli lähes 800 asukasta, joista kaksi kolmasosaa oli karjalaisia ja loput lähinnä venäläisiä ja suomalaisia. Ontrosenvaaran kylässä asukkaita oli 157, joista enää kolmasosa oli karjalaisia.[3][4]
Kylä tuhoutui jatkosodan aikana[5]. Sen paikalle rakennettu samanniminen asutus kuului myöhemmin Tiiksin kyläneuvostoon[6].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ EKI kohanimeandmebaasi eki.ee. Viitattu 2.11.2013.
- ↑ Spisok naseljonnyh mest Olonetskoi gubernii po svedenijam za 1905 god, s. 282–283. Petrozavodsk: Olonetski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
- ↑ Karjalan ASNT:n asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1926 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 30. Petroskoi: KASNT:n tilastohallinto, 1928.
- ↑ Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 7. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
- ↑ Istorija Mujezerskogo raiona pgtmuezerka.ucoz.ru. Viitattu 2.11.2013. (venäjäksi)
- ↑ Karelskaja ASSR: administrativnoje delenije, s. 45. Petrozavodsk: Gosudarstvennoje izdatelstvo Karelskoi ASSR, 1960.