Nonetti

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Nonetti on sävellys, jonka esitykseen tarvitaan yhdeksän muusikkoa tai yhdeksän hengen musiikkiryhmä. Yleensä nonettissa on puhallinkvintetti, viulu, alttoviulu, sello ja kontrabasso, vaikka muitakin yhdistelmiä löytyy.

Ensimmäinen nonetin nimeä kantava teos oli Louis Spohrin Grand Nonetto F-duuri op. 31 (1813) huilulle, oboelle, klarinetille, fagottille, käyrätorvelle, viululle, alttoviululle, sellolle ja kontrabassolle. Aikaisempia sävellyksiä oli kuitenkin sävelletty yhdeksälle soittimelle (Joseph Haydnin Neljä Divertimentoa) 2 oboelle, 2 käyrätorvelle, 2 viululle, 2 alttoviululle ja kontrabassolle, (Hobokenin II:9, 17 [2 klarinettia oboen sijaan ], 20 ja G1), Ignaz Pleyelin Nocturne vuodelta 1785 kahdelle klarinetille, 2 käyrätorvelle, 2 alttoviululle, kontrabassolle ja 2 hurdy-gurdille sekä Franz Schubertin Eine kleine Trauermusik vuodelta 1813 (D 79) kahdelle klarinetille, kontrafagotille, kahdelle käyrätorvelle ja kahdelle pasuunalle.

Louis Spohrin nonetti oli niin menestynyt, että sen instrumentoinnista tuli standardi nykyaikaan asti. Monet tälle yhdistelmälle kirjoittaneet säveltäjät ovat Louise Farrenc (op. 38, 1849), Georges Onslow (op. 77, 1851), Franz Lachner (Nonetti F-duurissa 1875), Josef Rheinberger (op. 139, 1884) ja Tilo Medek (Nonet in Nine Movements, 1974). 1900-luvulla tätä standardiinstrumentaatiota ilmensi erityisesti tšekkiläinen nonetti, jolle teoksia sävelsivät Josef Bohuslav Foerster (op. 147, 1931) ja Alois Hába, jonka kaksi ensimmäistä nonettia ovat nimeltään Fantazie, opp. 40 ja 41 (1931 ja 1932), jota seurasi Nonet nro 3, op. 82, ja Nonet nro 4, op. 97. Bohuslav Martinů omisti vuoden 1959 nonettinsa tšekkiläiselle nonetille sen 35-vuotispäivän kunniaksi.

Yksi 1800-luvun lopun hieman epätyypillinen esimerkki on Samuel Coleridge-Taylorin 1894 Nonet in F minor, jossa piano korvasi huilun.

Hanns Eislerin käyttämät epätyypilliset instrumentit olivat erilaiset kummassakin hänen kahdessa nonetissaan: vuoden 1939 Nonet No. 1 on sävelletty huilulle, klarinetille, fagottille, käyrätorvelle, kahdelle viululle, alttoviululle, sellolle ja kontrabassolle, kun taas hänen vuoden 1941 Nonet. Nro 2 on sävelletty huilulle, klarinetille, fagottille, trumpetille, lyömäsoittimille, kolmelle viululle ja kontrabassolle.

Vuodesta 1900 lähtien on sävelletty monia yhdeksän instrumentin teoksia muille yhdistelmille kuin tavalliselle Spohr-nonetille, mutta ne poikkeavat usein kamarimusiikin tekstuurista ja niille annetaan enimmäkseen pieniin orkesterikokoonpanoihin viittaavia nimiä. Esimerkkejä ovat Darius Milhaudin kamarisinfonia Le printemps, op. 43 (1917), Egon Kornauthin Kammermusik, op. 31 (1924), Ernst Křenekin Sinfonische Musik op. 11 (1922), Bruno Stürmerin sarja op. 9 (1923), ja Anton Webernin sinfonia, op. 21 (1928) ja Concerto, op. 24 (1931–1934). Toisaalta Heitor Villa-Lobosin nonetti, alaotsikolla Impressão rápida de todo o Brasil (1923) ylittää yhtyeen nimelliskoon lisäämällä sekakuoron perusinstrumentointiin pikkolohuilun, oboen, klarinetin, altto- ja baritonisaksofonin fagotin, celestan, harpun, pianon ja lyömäsoittimet – jälkimmäiset vaativat useamman kuin yhden soittajan. Brittiläisen säveltäjän Peter Seabournen kamarikonserton kolmas Storyteller on miniatyyri kontrabassokonsertosta, jota säestää puhallinkvintetin ja pianotrion oktetti.

Iannis Xenakis sävelsi monia kamarimusiikkiteoksia verrattain suurelle määrälle soittimia. Niitä ovat nonetit Akanthos sopraanolle, huilulle, klarinetille, pianolle, 2 viululle, alttoviululle, sellolle ja kontrabassolle (1977), ja Kaï huilulle, klarinetille, fagottille, trumpetille, pasuunalle, viululle, alttoviululle, sellolle ja kontrabassolle (1995) sekä Kuïlenn klassisesta 1700-luvun serenadinsoituksesta, joka oli sävelletty huilulle, kahdelle oboelle, kahdelle klarinetille, kahdelle fagotille ja kahdelle käyrätorvelle (1995).

Brian Ferneyhoughin Terrain (1992) on sävelletty yhdeksälle soittimelle, mutta se on sooloviululla säestetty oksetti, joka koostuu huilusta (+ piccolo), oboesta (+ englannintorvi), klarinetista (+ bassoklarinetti), fagottista, käyrätorvesta, trumpetista, pasuunasta ja kontrabassosta.

Myös vain jousikielisiä nonetteja ovat säveltäneet erityisesti Nicolai von Wilm (Nonet op. 150, 1911, 4 viulua, 2 alttoviulua, 2 selloa ja kontrabasso) ja Aaron Copland (1960, 3 viulua, 3 alttoviulua, 3 selloa). Iannis Xenakiksen Analogique A (1958) on myös jousinonetti, mutta se on esitettävä yhdessä Analogique B:n kanssa.

Yksinomaan puhallinsoittimista koostuville orkestereille on myös sävelletty nonetteja, esimerkiksi:

• Huilulle, 2 oboelle, 2 klarinetille, 2 fagottille, 2 käyrätorvelle:
  • Werner J. E. De Bleser: Mouvements pour Orchester à Vent
  • Théodore Gouvy: Petite Suite Gauloise, op. 90
  • Charles Gounod: Petite Symphonie pour neuf instruments à vent
  • Gaetano Donizetti: Sinfonia for Winds in G minor, A 509

• Huilulle, oboelle, cor anglaisille, 2 klarinetille, 2 käyrätorvelle ja 2 fagottille:
  • Hubert Parry: Nonet in B-flat major

• 2 oboelle, 2 klarinetille, 2 fagottille, 2 käyrätorvelle, trumpetille:
  • Franz Schubert: 6 Menuets for Wind, D.2d ja Trio Menuet, D.2f
  • Josef Triebensee: Miscellanées de Musique, part 3, op. 4-6

• 2 oboelle, 2 klarinetille, 2 fagottille, kontrafagotille, 2 käyrätorvelle:
  • Franz Krommer Viisi kappaletta nimeltä Harmonie ja Partita

Charles Gounodin sävellyksestä Petite Symphonie pour neuf instruments à vent.

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en: Nonet (music)