Nikkelisulfidi
| Nikkelisulfidi | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | NiS |
| Moolimassa | 90,76 |
| Ulkomuoto | Musta kiteinen aine[1] |
| Sulamispiste | 797 °C[1] |
| Kiehumispiste | 1 388 °C |
| Tiheys | 5,65 g/cm3[2] |
| Liukoisuus veteen | Ei liukene veteen |
Nikkelisulfidi (NiS) on nikkeli- ja sulfidi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä käytetään metallisen nikkelin valmistuksessa ja katalyyttinä kemianteollisuuden prosesseissa. Luonnossa nikkelisulfidia esiintyy milleriittimineraalina.[1][2][3]
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huoneenlämpötilassa nikkelisulfidi on mustaa kiteistä ainetta. Yhdiste on veteen liukenematonta eikä se liukene myöskään laimeisiin happoihin. Väkeviin happoliuoksiin nikkelisulfidi kuitenkin liukenee. Yhdisteellä on metallinkaltainen kiilto eikä se välttämättä ole koostumukseltaan täysin stoikiometrinen, minkä vuoksi sitä voidaan pitää myös nikkelin ja rikin seoksena. Nikkelisulfidilla on kolme eri kidemuotoa eli se on polymorfinen yhdiste. Sen kidemuodot ovat amorfinen α-muoto, alkeiskopiltaan heksagonaalinen β-muoto ja romboedrinen γ-nikkelisulfidi.[1][2][3]
Valmistus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nikkelisulfidia voidaan valmistaa nikkelijauheen ja sulan rikin välisellä reaktiolla tai saostamalla nikkeliliuoksista rikkivedyn tai ammoniumsulfidin avulla. Lievästi happamissa olosuhteissa saostettaessa muodostuu nikkelisulfidin γ-muotoa, neutraaleista olosuhteista saostettaessa muodostuu pääasiassa α-nikkelisulfidia ja emäksisissä olosuhteissa saostuu β-kidemuotoa.[1][2][3]
- Ni2+(aq) + H2S(g) → NiS(s) + 2 H+
Nikkelisulfidia käytetään metallisen nikkelin valmistuksessa ja sen saostumista käytetään analyyttisessä kemiassa nikkelin tunnistamiseen. Katalyyttinä nikkelisulfidia käytetään orgaanisten rikkiyhdisteiden vedyttämiseen ja rikkivedyn hapetuksessa.[2][3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 292. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
- ↑ a b c d e D. H. Antonsen & Dayal T. Meshri: Nickel Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2005. Viitattu 10.1.2015
- ↑ a b c d Keith Lascelles, Lindsay G. Morgan, David Nicholls & Detmar Beyersmann: Nickel Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2005. Viitattu 10.1.2015