Nürnbergin linna

Nürnbergin linna (saks. Nürnberger Burg) on ryhmä keskiaikaisia linnoitettuja rakennuksia hiekkakiviharjanteella, joka hallitsee Nürnbergin historiallista keskustaa Baijerissa, Saksassa.^[1]

Linnaa yhdessä kaupunginmuurien kanssa pidetään yhtenä Euroopan mahtavimmista keskiaikaisista linnoituksista. Se symboloi Pyhä saksalais-roomalaisen keisarikunnan valtaa sekä Nürnbergin keisarillisen kaupungin tärkeää roolia.^[2][1]

Keskiajalla saksalaisilla kuninkailla ja vastaavasti Pyhän Rooman keisarilla paavin tekemän kruunaamisen jälkeen ei ollut pääkaupunkia, vaan he matkasivat yhdestä linnastaan (Kaiserpfalz tai Keisarillinen linna) toiseen. Näin Nürnbergin linnasta tuli tärkeä keisarillinen linna, ja seuraavien vuosisatojen aikana kaikki Saksan kuninkaat ja keisarit asuivat linnassa, useimmat moneen otteeseen.^[3][4]

Nürnbergin linna koostuu kolmesta osasta: Keisarillinen linna (Kaiserburg), entinen Burgravien linna (Burggrafenburg) ja keisarillisen kaupungin itäpuolelle pystytetyt rakennukset (Reichsstädtische Bauten).

Ensimmäiset linnoitetut rakennukset näyttävät rakennetun noin vuonna 1000.^[5] Tämän jälkeen voidaan erottaa kolme päärakennusvaihetta:

• Saalilaisten kuninkaiden ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisareitten (1027–1125) alaisuudessa rakennettu linna
• Hohenstaufen-suvun keisarien (1138–1254) aikana rakennettu uusi linna
• Palatsin jälleenrakentaminen sekä erilaiset muutokset ja lisäykset myöhäiskeskiajalla

Linna menetti merkityksensä kolmikymmenvuotisen sodan (1618-1648) jälkeen. 1800-luvulla kiinnostus keskiaikaa kohtaan aiheutti sen, että linnaan tehtiin joitain muutoksia. Natsi-Saksan aikana Nürnbergin puoluepäivien valmistelun aikana vuonna 1934-1936 se "palautettiin alkuperäiseen asuunsa". Toisen maailmansodan aikana vuosina 1944-1945, suuri osa linnasta raunioitui pommituksissa. Uudelleenrakentaminen kesti noin kolmekymmentä vuotta.^[1]

Käynti linnaan on Burgstrassen kautta, joka päättyy hiekkakiviharjanteen eteen. Leveä kävelytie johtaa ulkopihalle Taivaan portin (Himmelstor) kautta, joka sijaitsee Hasenburgin tornin vieressä, joka on nimetty böömiläisen Hasenburg-suvun mukaan.

1200-luvun lopulla rakennettu Sinwell-torni oli linnan tärkein asuintorni. Se on saanut nimensä lieriömäisestä muodostaan: keskiyläsaksassa sinwell tarkoittaa täyspyöreää. 1560-luvulla sitä korotettiin lisäkerroksella ja terävähuippuisella keilakatolla.^[6]

Keskellä pihaa sijaitsevan pienen ristikkotalon sisällä oleva syvä kaivo (Tiefer Brunnen) on yhtä vanha kuin itse linna, koska se oli linnan ainoa vesilähde. Se saavuttaa pohjaveden 50 metrin syvyydessä ja vesi on yleensä 3 metriä syvää. Vedenpinnan yläpuolella kallioon louhittiin syvennys, josta käsin kaivoa voitiin puhdistaa. Rakennuksen alemmat kiviseinät ovat vuodelta 1563. Seuraavana vuonna rakennettua pientä lisärakennusta käytettiin kylpytalona ja pukeutumishuoneena. Syvä kaivo antoi riittävästi vettä normaalikulutukseen, mutta keisarillisten valtiopäivien ja keisarin vierailujen aikana vesitynnyreitä oli tuotava vaunuilla kaupungista.^[6]

Muita ulomman pihan rakennuksia ovat Linnanvoudin talo (Kastellansgebäude), Sihteerirakennus (Sekretariatsgebäude ) ja Rahoitusrakennus (Finanzstadel) sekä keskiajan jälkeen rakennettu Himmelsstallung, jotka on suurelta osin kunnostettu toisen maailmansodan jälkeen.

Sisempi portti (Inneres Tor) johtaa sisäpihalle (Innerer Burghof), jota ympäröivät Palas, Keisarillinen kappeli ja Kemenate (Naisten talo). Pihalla voi nähdä saalilaisten hallitsijoiden rakennuttamien rakennusten perustusten jäänteitä. Keskellä pihaa on vuonna 1934 ja vuonna 1984 uudelleen istutettu Kunigunden lehmus, joka korvaa ne vanhat puut, jotka Albrect Dürer mainitsee ensimmäisen kerran vuonna 1455. Lehmus nimetty keisari Henrik II:n puolison Kunigunde Luxemburgilaisen mukaan.^[7]

Keisarillisen linnan kaksikerroksista päärakennusta eli Palasia käytettiin edustustilaisuuksiin ja keisarien asuinpaikkana. Se rakennettiin uudelleen ja muutettiin useita kertoja linnan historian aikana.^[8]

Keisarillinen kappeli (Kaiserkapelle) on arkkitehtonisesti tärkein rakennus linnavuorella. Se rakennettiin noin vuonna 1200, samaan aikaan kuin alkuperäinen Palatsi (Palais). Se on romaanista tyyliä edustava kappeli, joka koostuu kahdesta päällekkäisestä kappelista, jotka on yhdistetty katossa olevan aukon kautta. Tämä rakenne kuvaa keskiaikaisen yhteiskunnan hierarkiaa.^[9][10]

Pakanoiden torni (Heidenturm) sijaitsee Keisarillisen kappelin vieressä. Se rakennettiin yhtä aikaa kappelin kanssa. Kun linna kunnostettiin keisari Kaarle V:n vierailua varten, tornista poistettiin pakanallisten jumalien ja muut kuvat eli romaanisen arkkitehtuurin tyyliset veistokset. Tornin puhekielinen nimi on säilynyt tähän päivään asti.

Kemenate (Naisten rakennus) rakennettiin alun perin Hohenstaufen hallitsijasuvun aikana noin vuonna 1220, mutta korvattiin keisari Fredrik III:n hallituskaudella 1440-luvulla suurella nelikerroksisella rakennuksella. Rakennus paloi toisen maailmansodan pommituksissa vuonna 1945 ja rakennettiin kokonaan uudelleen entisenlaiseksi vuosina 1968-1971.^[11]

Burgravien linna sijaitsi Sinwell-tornin ja Luginsland-vartiotornin välisellä alueella. Se tuhoutui vuonna 1420 ja kaupunki osti sen jäännökset, eli siitä on vain vähän jäljellä.

Pohjoiskallion yläpuolella sijaitseva Viisikulmainen torni on yksi vanhimmista linnavuoren rakennuksista. Se oli Burgravien linnan asuintorni. Harkkokivistä tehty alaosa on saatettu rakentaa samaan aikaan Keisarillisen kappelin kanssa. Gotiikan aikana siihen lisättiin tiilestä muurattu kerros.

Walburgan kappeli näyttää rakennetun Viisikulmaisen tornin jälkeen. Se oli alun perin omistettu Pyhälle Othmarille, mutta kun kaupunki osti Burgravien linnan rauniot, se rakennettiin uudelleen ja omistettiin Pyhälle Walburgalle. Se tuhoutui toisessa maailmansodassa, rakennettiin uudelleen ja avattiin yleisölle vuonna 1970.

Luginsland-vartiotorni (nimi tarkoittaa kirjaimellisesti katso maahan) rakennettiin vuonna 1377 lähelle Burgravien linnan pääporttia, jotta kaupunki voisi seurata toimintaa Burgravien linnassa, kun kaupungin ja linnakreivien (burgrav, burggraf) väliset suhteet olivat jo huonontuneet. Vestner-portti oli ainoa uloskäynti linnasta pohjoiseen, joka oli tuolloin avointa ja rakentamatonta maaseutua.

Keisarilliset tallit rakennutti viljamakasiiniksi vuosina 1494-1495 Hans Beheim vanhempi, joka oli tuolloin Nürnbergin merkittävin arkkitehti. Alakertaa käytettiin myös tallina. Rakennus vaurioitui pahoin toisessa maailmansodassa, se kunnostettiin ja toimii nykyisin retkeilymajana.

Bastionit rakennettiin linna pohjoispuolelle vuosina 1538-1545 tykistön kehittymisen myötä. Suunnilleen samaan aikaan koko Nürnbergin kaupungin linnoitukset uusittiin ja laajennettiin tykistöä vastaan.

Linnan arkeologisissa kaivauksissa löydettiin noin 1000-luvulta peräisin olevien muurien jäänteitä ja syvemmistä kerroksista jopa sitäkin vanhempia, jotka voivat olla Nordgaun rajakreivi Heinrich von Schweinfurtin (n. 970–1017) rakennuttamia.^[12]

Ensimmäinen kirjallinen maininta linnasta on vuodelta 1050, jolloin keisari Henrik III julkaisi Norenbercissä ns. Sigena-asiakirjan.^[13][1] Henrik III käytti linnaa sotaretkillään, joita hän teki laajentaakseen valtakuntaansa Böömiin, Puolaan ja Unkariin. Keisari Henrik IV, joka oli ollut paavi Gregorius VII:n vastustaja investituurariidassa hallituskautensa lopulla vuonna 1105, joutui kokemaan sen, että hänen kaksi kuukautta kestäneen poissaolonsa jälkeen linnaa piiritettiin ja poika Henrik V valtasi linnan ja vuoden lopussa pakotti isänsä luopumaan kruunusta.^[3]

Saalilaisen dynastian viimeinen edustaja Henrik V kuoli vuonna 1125. Hänen seuraajansa keisari Lothar III von Supplinburg yritti kaapata kruunun maat Hohenstaufen-suvun Friedrich II:lta, Svaabian herttualta ja tämän veljeltä Konrad III:lta, joka piti kaikkia näitä maita, mukaan lukien Nürnbergin linnaa, osana saalilaisen-suvun perintömaina. Useiden piiritysten jälkeen Lothar onnistui valloittamaan linnan lokakuussa 1130.

Lothar III:n kuoltua vuonna 1137 Hohenstaufen-suvun herttua Konrad valittiin kuningas Konrad III:ksi seuraavana vuonna ja pian sen jälkeen hän alkoi rakentaa uutta keisarillista linnaa, joka näyttää valmistuneen hänen hallituskautensa aikana. Uusiin rakennuksiin kuuluivat Palas, Keisarillinen kappeli ja Pakanoiden torni.^[12] Suunnilleen samaan aikaan Konrad perusti Burgraviatin varmistaakseen linnan turvallisuuden kuninkaan poissa ollessa. Näin ensimmäiset itävaltalaisen Raab-suvun linnakreivit (burgrav) rakensivat Burgravien linnan keisarillisen linnan viereen ja saivat merkittävän maaomistuksen sen läheisyyteen.

Fredrik I Barbarossa käytti linnaa useisiin valtiopäiviin ja vastaanottoihin, esimerkiksi Itä-Rooman valtakunnan lähetystön vuonna 1156, mutta uusimpien tutkimusten mukaan hän ei osallistunut palatsin rakentamiseen.^[12]

Henrik VI osallistui ilmeisesti erilaisiin rakennuttamistoimintoihin jotka liittyivät Palasiin, Keisarilliseen kappeliin ja sen viereisiin rakennuksiin.^[12] Kun viimeinen Raabin kreivi oli kuollut, keisari Henrik VI myönsi vuonna 1192 vävylleen Friedrich von Zollernille linnakreiviyden. Zollernit, jotka nimettiin pian uudelleen Hohenzollerniksi, pitivät sitä hallussaan, kunnes Burgravien linna tuhoutui. Sen jälkeen rauniot myytiin Nürnbergin kaupungille vuonna 1427. Hohenzollernit kuitenkin jatkoivat maaomistuksensa hallinnointia Nürnbergin ulkopuolella.

Fredrik II myönsi ensimmäisten valtiopäiviensä yhteydessä vuonna 1219 kaupungille Suuren vapauskirjeen (Großer Freiheitsbrief), joka piti sisällään kaupunkioikeudet, keisarillisen välittömyyden (Reichsfreiheit), etuoikeuden lyödä rahaa sekä itsenäisen tullipolitiikan, mikä teki kaupungista keisarillisen vapaakaupungin, joka oli pelkästään keisarin alainen. Fredrik II antoi kaupungille myös erilaisia tehtäviä keisarillisen linnan hoidosta. Tämä oli lähtökohta paitsi kaupungin kehitykselle, myös pitkälle kiistalle kaupungin ja linnakreivien välillä.^[14][1]

Fredrik II yöpyi linnassa ainakin 16 kertaa ja hänen poikansa Saksan kuningas Henrik VII peräti 21 kertaa.^[3] Vuonna 1224 kuningas Henrikin VII:n ensimmäisillä valtiopäivillä Walther von der Vogelweide oli vieraslistalla, ja vuonna 1225 Henrik VII avioitui 14-vuotiaana linnassa 21-vuotiaan Itävallan herttuatar Margarethen (n. 1204–1266) kanssa, joka oli Leopold VI:n ja Theodora Angeluksen, Bysantin keisari Aleksios III Angeloksen lapsenlapsen, tytär. Fredrik II teki viimeisen vierailunsa Saksaan vuonna 1236 ja palasi Italiaan vuonna 1237 elämänsä viimeisiksi 13 vuodeksi jättäen Saksan hallintoasiat pojalleen Konrad IV:lle.

Interregnum eli hallitsijattomuus päättyi vuonna 1273, kun Frankfurtissa valittiin kuningas Rudolf I Habsburgilainen Pyhän saksalais-roomalaisten ensimmäinen kuningas. Välittömästi tämän jälkeen Rudolf I antoi useita etuoikeuksia linnakreiveille, koska he olivat auttaneet häntä keisarinvaalissa. Rudolf I piti useita valtiopäiviä Keisarillisessa linnassa, ja hänen hallituskautensa sekä hänen seuraajiensa Adolf Nassaulaisen ja Albert I Habsburgilaisen hallituskauden aikana lisättiin uusia rakennuksia, kuten Sinwell-torni, ja töitä tehtiin Palasissa ja kappelin tornin (Pakanoiden torni) yläosiin. Samaan aikaan linnakreivit laajensivat viereistä linnaansa.^[12]

Sekä linnakreivit että kaupunki paransivat asemiaan ympäröivillä mailla. Nürnbergin kaupunki kukoisti ja siitä tuli yksi Saksan tärkeimmistä kaupungeista. Vuoden 1356 kultainen bulla nimesi Nürnbergin juuri valitun hallitsijan ensimmäisten keisarillisten valtiopäivien paikaksi.^[2][1] Linnakreivien valtaannousu saavutti huippunsa, kun kuningas Sigismund antoi Brandenburgin markkreivikunnan Hohenzollernin suvulle vuonna 1411.

Näin ollen oli väistämätöntä, että kaupungin ja linnavuoren linnakreivien väliset suhteet huononivat merkittävästi. Vuonna 1367 kaupunki esti linnakreivien pääsyn kaupunkiin muurilla heidän linnansa edessä, ja vuonna 1377 kaupunki pystytti Luginsland-vartiotornin (nimi tarkoittaa kirjaimellisesti katso maahan) Burgravien linnan pääportin lähelle valvoakseen toimintaa linnan sisällä. Vuosina 1388-1389 oli aseellinen selkkaus, joka ratkaistiin. Lopulta Baijerin herttua Ludvig VII hyökkäsi Burgravien linnaan vuonna 1420, ja se poltettiin luultavasti kaupungin suostumuksella. Vuonna 1422 Sigismund antoi Keisarillisen linnan hoidon kaupungille, ja vuonna 1427 Brandenburgin ruhtinas Friedrich I myi Burgravien linnan jäänteet kaupungille.^[2][1]

Kaupungin poliittisen ja kaupallisen nousun myötä Keisarillinen linna muuttui vähemmän houkuttelevaksi. Keisarit alkoivat toteuttaa hallitustoimiaan vuonna 1340 valmistuneessa kaupungintalossa ja asuivat mieluummin kaupungin johtavien perheiden ylellisissä taloissa kuin epämukavassa linnassa. Linnaa käytettiin edelleen tärkeissä edustustilaisuuksissa. Fredrik III arvosti linnan turvallisuutta ja asui siellä useita kuukausia. Viimeinen kuningas, joka piti ensimmäiset keisarilliset valtiopäivänsä Nürnbergissä, oli Maksimilian I. Vuonna 1491 hän asui linnassa lähes kuusi kuukautta. Hänen pojanpoikansa ja seuraajansa Kaarle V piti ensimmäiset keisarilliset valtiopäivänsä Wormsissa Nürnbergissä riehuneiden tautiepidemioiden vuoksi. Hän vieraili Nürnbergissä vasta vuonna 1541 matkallaan keisarillisille valtiopäiville Regensburgissa.^[2][1] Reformaatio oli saatettu voimaan kaupungissa jo vuonna 1524, mikä vieraannutti sen entisestään katolisista keisareista.^[1]

Keisarillisessa linnassa kerrotaan sen vuosisatoja pitkän historian aikana olleen useita erilaisia ​​puutarhoja, joista yhtäkään ei ole säilynyt. Keisarillista linnaan kuvaavassa vanhimmassa kuvassa vuodelta 1425 on jo puutarha, jossa on punottu aita.^[7]

Suuren salin eteläpuolelle keisari Fredrik III rakennutti 1400-luvun lopulla Assyrian kuningatar Semiramiksen puutarhoja jäljittelevät pilareilla tuetut "riippuvat puutarhat", joihin oli istutettu viiniköynnöksiä, kukkia ja pieniä hedelmäpuita. Johann Christoph Volkamer ikuisti nämä puutarhat 1700-luvun alussa kuparikaiverruksessaan "Nürnbergin hesperidit".^[7]

Vuosina 1538–1545 linnan pohjoispuolelle rakennettiin linnoituksia suojaamaan sitä paremmin tykistöltä,^[7] ja linna liitettiin kaupungin uudistettuihin ja paranneltuihin linnoitteisiin. Linnoitukset suunnitteli maltalainen sotilasinsinööri Antonio Falzon. Seuraavat halltsijat eli Habsburg-suvun keisarit keskittyivät alueilleen pääasiassa Itävallassa, Böömissä ja Unkarissa, joten virkaatekevät hallitsijat vierailivat Nürnbergissä harvoin.

Kolmikymmenvuotisen sodan aikana vuonna 1632, Kustaa II Aadolfin ja Albrecht von Wallensteinin armeijat saapuivat muurien ympäröimän kaupungin eteen, mutta joukkoja heikensivät sotatoimia enemmän lavantauti ja keripukki. Kaupunki ja linna eivät toipuneet täysin kolmikymmenvuotisen sodan vaikutuksista.

Vuodesta 1594 lähtien keisarilliset valtiopäivät olivat kokoontuneet vain Regensburgissa. Westfalenin rauha vuonna 1648 ei ainoastaan päättänyt 30-vuotisen sodan julmuuksia, vaan johti pysyviin valtiopäiviin, jotka vuosina 1663-1806 istuivat Regensburgissa.^[1] Tämän seurauksena Nürnbergin linna menetti käytännössä kaiken merkityksensä ja jäi vaille ulkopuolisten voimien huomiota.

Vuonna 1806, Napoleonin Keski-Euroopan valloitussotien jälkeen Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta hajoitettiin, ranskalaiset joukot miehittivät Nürnbergin ja Reinin liiton (Rheinbundakten) sopimuksen mukaisesti luovuttivat sen Baijerille, joka nostettiin kuningaskunnaksi.^[1]

Romantiikan aikana keskiajan arkkitehtuuria ja taidetta kohtaan heräsi uusi kiinnostus. Tämän innoittamana Baijerin kuningas Ludvig I määräsi vuonna 1833 arkkitehti Carl Alexander Heideloffin suorittamaan entistämistöitä, mutta kuningas ei ollut tyytyväinen tämän uusgoottilaiseen tyyliin ja keskeytti työt vuonna 1835. Maksimilian II tilasi August von Voitin jatkamaan kunnostusta vuosina 1852-1858 maltillisemmalla tyylillä.^[1]

1930-luvulla 1800-luvun taiteen ja arkkitehtuurin arvostus oli vähentynyt. Kolmannen valtakunnan aikana Bayerische Verwaltung der staatlichen Schlösser, Gärten und Seen hallinnon johtaja Rudolf Esterer poistatti vuonna 1934 suurimman osan aikaisemmista rakennuksista ja palautti linnan "alkuperäiseen asuunsa".^[1]

Toisessa maailmansodan aikana linna vaurioitui pommituksissa vuosina 1944-1945, ja vain Keisarillinen kappeli ja Sinwell-torni säilyivät täysin vaurioitta. Sodan jälkeen linna kunnostettiin Rudolf Estererin ja Julius Lincken johdolla historialliseen asuunsa "luovan entistämisen" periaatteella, kuten myös täysin tuhoutunut Luginsland-vartiotorni.^[1][15]

Linnan omistaa Baijerin osavaltio, ja sitä hallinnoi Bayerische Verwaltung der staatlichen Schlösser, Gärten und Seen.

• Nürnbergin linna (pelissä nimi on Burgrave Palace) on Pyhän Rooman valtakunnan sivilisaation sotilaslinna-ajan maamerkki Age of Empires IV:ssä
• Linna on myös vuoden 1992 id Software-pelin ja Wolfenstein 3D-esiosa, Spear of Destinyn tapahtumapaikka.

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Viittausvirheitä

• Mummenhoff, Ernst: Die Burg zu Nürnberg. Geschichtlicher Führer für Einheimische und Fremde (4. painos, uusintapainos 1997, toimittaja G. Ulrich Grossmannin jälkisanoilla) Nürnberg 1926

• Nürnbergin keisarillinen linna, virallinen kotisivu (englanniksi) Bayerische Verwaltung der staatlichen Schlösser, Gärten und Seen
• Kaiserburg – Imperial Castle of Nuremberg, matkailusivusto (englanniksi)
• Friedel, Birgit: Nürnberger Burg. Historisches Lexikon Bayerns, 4. lokakuuta 2010

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.