Munniharppu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yhdysvaltojen sisällissodan leiristä Winchesterin läheltä Virginiasta löydetty munniharppu
Munniharppu

Munniharppu (huulipeli, suuharppu, mungiga, märistysrauta) on eräs maailman vanhimmista ja levinneimmistä soittimista.[1][2] Muita suomalaisia nimiä ovat mm. turpajurra, märistysrauta, pirunviulu ja suupeli.[3] Munniharppuja esiintyy laajasti ympäri maailmaa. Soittimen englanninkielinen nimitys jew’s harp on harhaanjohtava, sillä soitin ei liity erityisesti juutalaiseen perinteeseen.[4]

Munniharppu luokitellaan idiofoneihin eli ääni syntyy soittimen oman massan värähdellessä.[3] Se koostuu äänirautaa muistuttavasta tangosta, joka on taivutettu kehykseksi hevosenkengän tai pikemminkin tatin muotoon. Tangon keskellä on joustavasta metalliliuskasta tehty levy, jonka päähän on tehty taite siten, että sitä on helppo näppäillä.

Munniharpun ääni on hiljainen ja sen sävelet ovat samoja luonnonsäveliä kuin pitkähuilussa.[1] Yleisesti soitinliikkeissä myynnissä olevissa halvoissa munniharpuissa luonnonsävelet eivät juurikaan kuulu ja niiden sustain (soiton kesto) on lyhyt. Ne soveltuvat siis lähinnä rytmisoittimiksi. Melodiasoitto luonnonsävelillä onnistuu laadukkailla munniharpuilla.[5]

Soitinta soitetaan siten, että kehystangon kapea kohta (tatin jalka) painetaan hampaita vasten, ja harppua pidetään kiinni kehyksen leveästä osasta (tatin lakki). Kielen on saatava liikkua vapaasti. Ääni syntyy kieltä näppäilemällä suuontelon toimiessa instrumentin kaikukoppana. Äänen korkeutta muutetaan samaan tapaan kuin laulaessa, suuontelon muotoa muuttamalla kielen ja poskilihasten avulla. Soittimen ääni on verraten hiljainen. Sitä voi vahvistaa ulos- tai sisäänhengityksellä soittimen kielen ja kehysraudan välitse.

Munniharpun historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Munniharppu on soittimena vanha, ja se on tullut suurelle yleisölle erityisen tutuksi lännenelokuvista. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita Sergio Leonen elokuva: Vain muutaman dollarin tähden, jonka Ennio Morriconen säveltämässä tunnusmusiikissa munniharppu on keskeisessä roolissa.[3]

Varhaisimmat munniharput olivat kaikkialla bambusta tai muusta sopivasta puusta tehtyjä. Ensimmäinen tieto rautaisesta munniharpusta on 1100-luvun Kiinasta. Ruotsissa rautainen munniharppu on tunnettu varmuudella 1200-luvun lopulla. Läntisessä Suomessa se soi viimeistään 1400-luvun lopulla.[1]

Munniharppu koki myös barokin aikana lyhyen kukoistuskauden taidemusiikkisoittimena 1700-luvun lopulla. Tuolloin itävaltalainen Johann G. Albrechtsberger sävelsi konserttoja munniharpulle ja orkesterille.[3]

Munniharppumusiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Munniharppua voi kuulla monissa suomalaisissa nykykansanmusiikkiyhtyeissä mm. Tapani Varis Collective, Varis&Votkin, Päre, Siba Folk Big Band, Hurja Halla, Sähköpaimen, haapoja & illmari kollektiivi, Ojajärvi Blom Ojajärvi ja Arto Järvelä & Tapani Varis ja Hyvä Trio.[6]

Munniharppua on alettu käyttää Suomessa myös rock- ja metallibändien keskuudessa. Näistä voidaan mainita esim. Moonsorrow, Finntroll ja Ensiferum. Suomessa munniharppuja tekee tai on tehnyt ainakin Rauno Nieminen, Kalle Kulmala ja Juhana Nyrhinen. [3]

Munniharppulevytyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bjørgulv Straume: Frå ætt til ætt (2007)

Cätlin Mägi: Mu pill parmupill (2018)

Finntroll: Jaktens tid (2001)

Groupa: Fjalar (2002)

Groupa: Frost (2008)

Groupa: Silent folk (2014)

Hallgrim Berg & Erik Roine: Sputer och drev - Munnharpe i 100 (2010)

Hedningarna: Hippjokk (1997)

Hedningarna: Kaksi! (1992)

Hedningarna: Trä (1998)

Hurja Halla: Riitti (2022)

Katariin Raska: Parmu Pill (2018)

Moonsorrow: Voimasta ja kunniasta (2008)

Ojajärvi Blom Ojajärvi: S/T (2010)

Päre: Hausjärvi beat (2016)

Sigurd Brokke: Munnharpe (2012)

Sigurd Brokke: Munnharpe II (2015)

Spiridon Shishigin: Soul of Yakutia (2000)

Svein Westad: Munnharpas verden (2000)

Tapani Varis: Munniharppuuna (1996)

Tapani Varis Collective: Värisevä rauta (2014)

UUTAi: Legend (2018)

Ånon Egeland: Ånon II (2022)

Munniharpun soittajia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi: Tapani Varis, Jukka Muhonen, Petri Prauda, Janne Ojajärvi, Amanda Kauranne, Henri Sorvali.
Viro: Cätlin Mägi, Katariin Raska, Juhan Suits, Sandra Vabarna.
Norja: Ånon Egeland, Per Åsmund Omholt, Hans Brimi, Bjørgulv Straume, Hallgrim Berg, Erik Roine, Jon Elling Buen Garnås, Sigurd Brokke, Terje Isungset.
Ruotsi: Anders Norudde, Klas af Edholm, Per Runberg.
Unkari: Zoltan Szilágyi.
Jakutia (Venäjä): Olena Podluzhnaya.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c ”366”, Kansanmusiikki. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1981. ISBN 978-951-717-234-9
  2. ↑ Miettinen, Jarno: Munniharppunoimaan. Höömei, Syksy 2007. Suomen Kurkkulaulajat ry.
  3. ↑ a b c d e Muhonen, Jukka: Munniharpun alkeet itseopiskelua varten pelimanni.net. Viitattu 24.6.2023.
  4. ↑ Jaago, Cätlin: Eesti Parmupill - Estonian Jew's Harp. Estonian Literary Museum, Estonian Folklore Archives, 2011. ISBN 978-9949-490-02-8
  5. ↑ Muhonen, Jukka: Opinnäytetyö: Munniharpun alkeet theseus.fi. 10/2013. Viitattu 24.6.2023.
  6. ↑ Suomen Kansanmusiikkiliitto kansanmusiikkiliitto.fi. Viitattu 24.6.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Munniharppu&oldid=22109186”