Maurice Druon

Maurice Druon (23. huhtikuuta 1918 Pariisi, Ranska – 14. huhtikuuta 2009)^[1] oli ranskalainen kirjailija, joka osallistui aktiivisesti Ranskan vastarintaliikkeen toimintaan. Hän toimi myöhemmin Ranskan kulttuuriministerinä Pierre Messmerin hallituksessa ja sittemmin Ranskan akatemiassa, jonka pitkäaikainen pääsihteeri hän oli.

Maurice Druon vietti varhaislapsuutensa pienessä normandialaisessa Croix-Saint-Leufroyn kaupungissa. Siellä hän tutustui Pierre Thureau-Danginiin, jonka isä oli Ranskan akatemian pääsihteeri Paul Thureau-Dangin. Hän suoritti lukion Vanvesin kaupungissa. Jo 18-vuotiaana lukiolaisena hän aloitti kirjoittamisen kirjallisiin lehtiin ja jatkoi sitä opiskellessaan Pariisin yliopistossa ja sittemmin École libre des sciences politiquessa (1937–1939).

Hän oli asevelvollisena Saumurin ratsuväkikoulussa vuonna 1940 ja osallistui toisen maailmansodan taisteluihin. Aselevon jälkeen hän jäi vapaalle alueelle eli Vichyn hallituksen valvomalle osalle Ranskaa. Siellä esitettiin hänen ensimmäinen näytelmänsä Mégarée. Hän siirtyi kuitenkin vastarintaliikkeen riveihin ja pakeni Ranskasta Espanjan ja Portugalin kautta liittyäkseen vapaan Ranskan Lontoossa oleviin joukkoihin.

Vuodesta 1946 lähtien Druon omistautui täysin kirjalliselle toiminnalle ja sai romaanistaan Les Grandes Familles arvostetun Goncourt-kirjallisuuspalkinnon vuonna 1948. Lisäksi hän sai useita arvostettuja kirjallisuuspalkintoja joko yksittäisistä teoksistaan tai koko tuotannostaan. Hänen valittiin 8. joulukuuta 1966 Ranskan akatemian jäseneksi tuolille 30 edesmenneen kirjailija ja historioitsija Georges Duhamelin tilalle. Kirkkaimpana tähtenä Druonin tuotannossa loistaa seitsemän osaa käsittävä teossarja Kirotut kuninkaat (Les Rois maudits), joka kertoo keskiajan viimeisten kapetingisukuisten kuninkaiden ajasta ja tapahtumista. Kirjasarjasta on julkaistu suomeksi sen kaksi ensimmäistä osaa, Rautakuningas ja Kuristettu kuningatar. Kirjasarjasta tehtiin televisiosarja vuonna 1983.

Druon oli poliittiselta suuntaukseltaan aina historiallinen gaullisti, ja hän oli koko sotien jälkeisen ajan voimakkaasti sitoutunut poliitikko. Hänen nimitettiin Ranskan kulttuuriministeriksi Pierre Messmerin hallitukseen vuosiksi 1973–1974. Ministeriaikanaan hän osallistui poliittiseen keskusteluun vaatimalla valtionavun poistamista poliittisesti eriäviä mielipiteitä esittäviltä teattereilta^[2]. Tämä toteamus aiheutti Ranskassa valtavan julkisen keskustelun. Hänen kulttuuripolitiikkaansa voidaan pitää perinteisenä ja tyypillisenä konservatiivisena politiikkana. Druon oli Euroopan parlamentin jäsen vuosina 1979–1980.^[3]

Druon toimi Ranskan akatemian pääsihteerinä vuodesta 1985 lähtien, ja hän päätti luopua tehtävästä Hélène Carrère d’Encaussen hyväksi. Akateemikkona hän kannatti ranskan kielen hyvin hidasta kehitystä ja muuttumista, jopa hitaampaa kuin itse yhteiskunnassa tapahtuva muutos. Hän suhtautui erityisen vihamielisesti sanojen feminisaatioon. Lisäksi hän suututti quebeciläiset ranskaa puhuvat näkemyksillään heidän kielestään ja kielenkäytöstään.

• Mégarée (1942)
• Le Sonneur de bien aller (1943)
• Le Chant des Partisans, Joseph Kesselin kanssa (1943)
• Lettres d’un Européen ja Nouvelles lettres d’un Européen (1943–1970)
• La Dernière Brigade (1946)
• Les Grandes Familles (1948–1951), T. I–III Goncourt-palkinto 1948
• Un Voyageur (1953)
• Le Coup de grâce (1953)
• La Volupté d’être (1954)
• Les Rois maudits (1955–1977), I–VII osaa
• Tistou les pouces verts (1957)
• Alexandre le Grand (1958)
• Des seigneurs de la plaine à l’hôtel de Mondez (1962)
• Les Mémoires de Zeus (1963–1967), T. I ja II
• Paris, de César à saint Louis (1964)
• Bernard Buffet (1964)
• Le Pouvoir (1965)
• Le Bonheur des uns (1967)
• L’Avenir en désarroi (1968)
• Une Église qui se trompe de siècle (1972)
• La Parole et le Pouvoir (1974), (Plon)
• Attention la France ! (1981), (Stock)
• Réformer la démocratie (1982), (Plon)
• La Culture et l’État (1985), (Vouloir la France)
• Vézelay, colline éternelle, nouvelle édition (1987), (Albin Michel)
• Lettre aux Français sur leur langue et leur âme (1994), (Julliard)
• Circonstances (1997), (Le Rocher)
• Circonstances politiques (1998)
• Circonstances politiques II (1999)
• Le Bon français (1999), (Le Rocher)
• La France aux ordres d’un cadavre (2000)
• Ordonnances pour un État malade (2002), (Éditions de Fallois/du Rocher)
• Le Franc-parler (2003), (Le Rocher)
• Mémoires. L’aurore vient du fond du ciel (2006), (Plon/Éditions de Fallois)
• Les méemoires de Zeus (2007)

• Aleksanteri Suuri, 1965
• Kirotut kuninkaat: 1: Rautakuningas, 1978
• Kirotut kuninkaat: 2: Kuristettu kuningatar, 1979
• Tistu vihreäpeukalo, 1974

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maurice Druon.

• Elämäkerta Ranskan akatemian sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive) (ranskaksi)
• Maurice Druon Euroopan parlamentin jäsenet. Euroopan parlamentti.