Maunu Sokea

Maunu Sokea
Maunu Sokean kuolema
Norjan kuningas
Valtakausi	1130 – 1135 vastahallitsijana Harald Gille
Edeltäjä	Sigurd I Jerusaleminkävijä
Seuraaja	Harald Gille
Valtakausi	1137 – 12. marraskuuta 1139 vastahallitsijoina Sigurd II Munn ja Inge Koukkuselkä
Edeltäjä	Sigurd II Munn Inge Koukkuselkä
Seuraaja	Sigurd II Munn Inge Koukkuselkä
Syntynyt	1115 Norja
Kuollut	12. marraskuuta 1139 Hvaler
Puoliso	Kristin Knutsdotter
Suku	Hardrada
Isä	Sigurd I Jerusaleminkävijä
Äiti	Borghild Olavsdotter

Maunu Sokea (norjaksi Magnus IV tai Magnus Sigurdsson den blinde, 1115–1139) oli Norjan kuningas vuosina 1130–1135. Maunu oli kuningas Sigurd Jerusaleminkävijän ja Borghild Olavsdotterin poika. Isänsä kuoltua Maunusta tuli kuningas yhdessä setänsä Harald Gillen kanssa. Neljän vuoden näennäisen rauhallisen rinnakkainelon jälkeen Maunu aloitti sodan Haraldia vastaan. Maunun ja Harladin välinen valtataistelu aloitti Norjan sisällissotien aikakauden.^[1]

Maunu oli läsnä, kun hänen isänsä Sigurd Jerusaleminkävijä kuoli Oslossa vuonna 1130. Sigurd Jerusaleminkävijä nimitti Maunun vallanperijäkseen ja ainoaksi kuninkaaksi, mutta Maunu joutui kuitenkin jakamaan valtakunnan Harald Gillen kanssa, joka väitti olevansa kuningas Maunu Paljassäären poika ja siten Sigurdin veli ja Maunun setä. Monet aateliset kannattivat Haraldia, joka julistettiin kuninkaaksi Haugatingissa Tønsbergin lähellä. Harald sai Norjassa laajalti tukea, ja Maunu joutui neuvottelujen jälkeen hyväksymään Haraldin kanssakuninkaaksi.^[1]

Vuonna 1131 Maunu kihlattiin Tanskan herttuan tyttären Kristin Knutsdotterin kanssa. Kristin Knutsdotter oli Tanskan kuninkaan Eerik I Ejegodin lapsenlapsi ja Sigurd Jerusaleminkävijän puolison Malmfridin (Maunun äitipuoli) sisarentytär. Kristinin isä, prinssi Knud Lavard oli murhattu juuri ennen kihlausta. Avioliitto solmittiin vasta vuonna 1133 Kristinin nuoren iän vuoksi.^[1]

Maunun ja Harald Gillen välinen viha puhkesi lopulta avoimeksi sodaksi. Heidän armeijansa kohtasivat toisensa Fyrileivissä Ranrikessa 9. elokuuta 1134. Maunun ylivoimainen armeija voitti Haraldin miehet. Harald pakeni Tanskaan, juuri kuninkaaksi noussen Erik II Emunen luo. Erik antoi Haraldille armeijan. Armeija nousi maihin Florvågin Askøyn saarella ja hyökkäsi jouluna kuningas Maunun kimppuun Bergenissä, jonne Maunu oli vetäytynyt talveksi. Maunu vangittiin 7. tammikuuta 1135 ja hänet syrjäytettiin. Harald Gillen palvelijat silpoivat Maunun julmasti, jotta hän ei enää koskaan voisi toimia kuninkaana. Toinen Maunun jaloista leikattiin irti, silmät kaivettiin ulos kuopistaan ja hänet kastroitiin. Silpomisen jälkeen Maunu sai lisänimensä Maunu Sokea. Maunu lähetettiin Nidarholmin luostariin Nidarosin lähelle.^[1]

Sigurd Slembe, joka väitti olevansa kungas Maunu Paljassäären poika, nousi puolestaan kapinaan Harald Gillea vastaan ja tapatti hänet joulukuussa 1136. Harald Gillen kannattajat julistivat Haraldin alaikäiset pojat Ingen ja Sigurdin kuninkaiksi. Vuoden 1137 alussa Sigurd Slembe nouti Maunun luostarista ja liittoutui hänen kanssaan Haraldin poikia vastaan. Sigurd Slembe joutui pakenemaan joksikin aikaa Pohjanmeren saarille, mutta Maunu Sokea onnistui sillä välin kokoamaan armeijan Ylämailla. Haraldin poikien joukot kukistivat kuitenkin Maunun armeijan Minneissä kesällä 1137. Maunu pakeni Gautlantiin ja sieltä Tanskaan. Tällä kertaa häntä auttoi Haraldin entinen tukija Erik II Emune.^[1]

Maunu Sokea varusti Tanskassa uuden tanskalais-norjalaisen armeijan, mutta Haraldin pojat, kuninkaat Inge ja Sigurd, kukistivat hänet 12. marraskuuta 1139 Holmengrassa Hvalerin eteläpuolella käydyssä taistelussa. Maunu sai surmansa, kun yksi hänen miehistään, Reidar Grjotgardsson, yritti kantaa hänet pois taistelukentältä.^[1]

Maunu Sokea haudattiin Hallvardskirkeniin Oslossa. Sigurd Slembe vangittiin taistelun jälkeen, häntä kidutettiin ja sen jälkeen surmattiin.^[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maunu Sokea Wikimedia Commonsissa