Margaret Bourke-White

Margaret Bourke-White
Bourke-White vuonna 1955
Henkilötiedot
Syntynyt	14. kesäkuuta 1904 New York, New York, Yhdysvallat
Kuollut	27. elokuuta 1971 (67 vuotta) Stamford, Connecticut, Yhdysvallat
Ammatti	valokuvaaja
Muut tiedot
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Margaret Bourke-White (14. kesäkuuta 1904 New York, New York, Yhdysvallat – 27. elokuuta 1971 Stamford, Connecticut, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen valokuvaaja, joka teki pitkän uran Henry Lucen Fortune- ja Life-lehdissä. Hän kuvasi muun muassa ensimmäisenä länsimaisena toimittajana Neuvostoliiton ensimmäistä viisivuotissuunnitelmaa, toisen maailmansodan tapahtumia, Intian itsenäisyystaistelua ja Korean sotaa. Hänen kuvansa Fort Peckin padosta on Yhdysvalloissa ollut 1930-luvun nousukauden symboleja. Bourke-White teki myös useita kirjoja kirjailija Erskine Caldwellin kanssa.

Margaret Bourke-White syntyi Bronxissa vuonna 1904. Hän oli yksi Joseph ja Minnie Bourke-Whiten kolmesta lapsesta. Joseph White oli painotaloissa työskennellyt insinööri ja Minnie Bourke-White kotiäiti, joka oli opiskellut pikakirjoittajaksi. Minnie kannusti lapsiaan kouluttautumaan. Margaret oli lapsena kiinnostunut muun muassa sammakoista, ja hän halusi opiskella herpetologiaa. Hän kirjoitti myöhemmin muistelmissaan, että kuvitteli itsensä tieteilijäksi, joka keräisi luonnontieteellisin museoihin näytteitä sademetsistä ja tekisi asioita, joita naiset eivät ikinä tehneet.^[1]

Bourke-White aloitti vuonna 1921 taideopinnot Columbian yliopistossa. Toisena lukukautena hän kävi Clarence Hudson Whiten valokuvauskurssin, josta hän piti.^[2] Hän oli kurssia varten saanut äitiltänsä lahjaksi käytetyn ICA Reflex -kameran.^[3][4] Bourke-White opiskeli useissa yliopistoissa, ja vuonna 1921 hän siirtyi Michiganin yliopistoon opiskelemaan herpetologiaa. Yliopistossa Bourke-White tapasi Everett Chapmaniin, jonka kanssa avioitui vuonna 1924. Pariskunta jatkoi opintojaan Purduen yliopistossa, missä Bourke-White keskittyi paleontologiaan. Sen jälkeen Bourke-White opiskeli Western Reserve -yliopistossa ja viimeisen vuotensa Cornellin yliopistossa. Ithacaan Bourke-White oli muuttanut vuonna 1926 erottuaan Chapmanista.^[2]

Bourke-White ansaitsi Cornellissa hieman rahaa myymällä valokuvia koulun rakennuksista ja piha-alueista.^[2] Kuvat olivat suosittuja, ja jotkut uskoivat Bourke-Whiten opiskelevan valokuvausta. Hän päätti näyttää portfoliotansa arkkitehtitoimisto York and Sawyerille. Siellä hänelle sanottiin, että hän voisi saada töitä mistä tahansa arkkitehtitoimistosta.^[1]

Bourke-White muutti valmistumisensa jälkeen Clevelandiin ja otti tavoitteekseen päästä naisena kaupungin terästehtaisiin. Hän perusti asuntoonsa studion, jonka myöhemmin siirsi Terminal Toweriin. Pilvenpiirtäjän läheisyydessä oli Clevelandin tunnettu teollisuusalue, niin sanottu The Flats, missä hän pääsi kuvaamaan teräksen valmistusta. Hänen kuvansa vakuuttivat myös Otis Steelin johdon.^[2]

Fortune-lehden kustantaja Henry Luce näki Bourke-Whiten valokuvat ja palkkasi hänet lehteensä. Pian hänet lähetettiin Chicagoon kuvaamaan Swift and Companyn lihanpakkaamoon. Bourke-Whiten artikkeli ”Hogs” oli popularisoimassa valokuvaesseetä.^[2] Seuraavaksi Bourke-White lähetettiin vuonna 1930 Saksaan kuvaamaan Kruppin rautaruukkia.^[5]

Saksasta Bourke-White jatkoi omillaan Neuvostoliittoon kuvaamaan ensimmäistä viisivuotissuunnitelmaa.^[5] Länsimaiden valokuvaajat eivät ole aiemmin päässeet kuvaamaan Neuvostoliittoon, mutta Bourke-White onnistui suhteidensa, työnsä laadun ja viikkojen lobbauksen ansiosta saamaan viisumin. Hän teki vuosina 1930–1933 kolme matkaa Neuvostoliittoon, missä hän kuvasi teollisuutta ja elämää. Kuvia julkaistiin neuvostolaisissa lehdissä, Fortunesssa ja The New York Times Magazinessa sekä Bourke-Whiten kirjassa Eyes on Russia. Kuvat nostivat hänen Yhdysvaltojen tunnetuimpien valokuvaajien joukkoon.^[2]

Luce tarjosi 1936 Bourke-Whitelle kokopäiväistä paikkaa uudesta Life-lehdestään. Bourke-White otti paikan vastaan ja pysyi lehdessä lopun uraansa. Lifen ensimmäinen numero ilmestyi 23. marraskuuta 1936, ja sen kannessa oli Bourke-Whiten ottama kuva Fort Peckin padosta. Kuva monumentaalisesta rakennelmasta symboloi 1930-luvun lamasta selviytymistä. Yhdysvaltain postilaitos valitsi kuvan 1900-luvun lopulla postimerkkisarjaansa edustamaan 1930-lukua.^[2]

Bourke-White keskittyi alkujaan teollisuuskuviin, mutta 1930-luvun kuluessa hän alkoi entistä enemmän kiinnostua yhteiskunnallisista aiheista. Hän kuvasi muun muassa yhteiskunnallisia epäkohtia Louisvillessä vuoden 1937 tulvan aikana ja seuraavana vuonna Jersey Cityn korruptoinuttu pormestaria Frank Hagueta. Bourke-White todisti myös huhut kaupungin slummien lapsityövoiman käytöstä.^[2]

Bourke-White aloitti 1930-luvun lopulla yhteistyön kirjailija Erskine Caldwellin kanssa. He dokumentoivat Yhdysvaltain eteläosissa 1930-luvun laman vaikutuksia. Caldwellin kirjoittama ja Bourke-Whiten kuvittama You Have Seen Their Faces ilmestyi vuonna 1937. Se menestyi sekä kriittisesti että taloudellisesti. Lifen toimeksiannosta Bourke-White ja Caldwell lähtivät vuonna 1938 kuvaamaan Tšekkoslovakiaan ja Unkariin Hitlerin ja natsismin nousua. He järkyttyivät näkemästään ja kuvasivat usean kuukauden ajan väkivaltaa ja antisemitismiä. Matkasta koottiin vuonna 1946 kirja Dear Fatherland, Rest Quietly: A Report On The Collapse Of Hitler’s Thousand Years.^[2]

Helmikuussa 1939 Bourke-White ja Caldwell menivät naimisiin. Pian tämän jälkeen Life lähetti Bourke-Whiten valokuvaamaan Britannian valmistautumista sotaan. Sieltä hän jatkoi Romaniaan, Turkkiin ja Lähi-itään. Yhdysvalloissa Bourke-White ja Caldwell dokumentoivat yhdysvaltalaista elämää ja julkaisivat kirjan Say Is This the USA?. He olivat kesällä 1941 Moskovassa, kun Saksa pommitti kaupunkia. Bourke-White oli paikalla ainoana länsivaltioiden valokuvaajana ja sai muun muassa kuvan, jossa Kremliä valaisivat sen ympärillä räjähdelleet pommit.^[2]

Yhdysvaltain asevoimat akkreditoivat Bourke-Whiten sotakirjeenvaihtajaksi ensimmäisenä naisena. Lifen ja Pentagonin tekemän sopimuksen mukaan ilmavoimat sai oikeudet Bourke-Whiten kuviin. Hän kuvasi useiden kuukausien ajan tukikohtaa Englannissa, mutta kuultuaan suunnitelmasta hyökätä Pohjois-Afrikkaan hän kysyi lupaa lähteä kuvaamaan sitä. Bourke-Whitea kuljettanut laiva joutui kuitenkin torpedohyökkäykseen, ja hän pelastautui muiden laivalla olleiden kanssa pelastusveneisiin.^[2]

Bourke-White kuvasi vuonna 1943 Italiassa maataisteluja, ja vuonna 1945 hän oli kenraali Pattonin joukkojen mukana Saksassa. Siellä hän kuvasi muun muassa itsemurhan tehneiden natsiupseerien perheitä, keskitysleirin vapauttamista ja pientä työleiriä, jonka juutalaiset vangit olivat sytyttäneet palaamaan.^[2]

Sodan jälkeen Bourke-White kuvasi Intiassa kahden vuoden ajan hindujen ja muslimien välistä taistelua ja maan itsenäisyystaistelua. Hän otti vuonna 1946 yhden tunnetuimmista Mahatma Gandhia esittäneistä valokuvista,^[2] joka esitti Gandhia rukkinsa kanssa. Kuvan ottamiselle oli kaksi ehtoa: hiljaista päivää viettänyttä Gandhia ei saanut puhutella eikä kuvassa saanut käyttää keinovaloa.^[1]

Konservatiivinen kolumnisti Westbrook Pegler syytti Bourke-Whitea kommunistiksi tai näiden tukijaksi. Bourke-White yritti todistaa isänmaallisuuttaan ottamalla kuvia Korean sodan rintamalta. Hän vietti Koreassa yhdeksän kuukautta ja palasi Yhdysvaltoihin tammikuussa 1953.^[2]

Bourke-Whitella diagnosoitiin vuoden 1954 alussa Parkinsonin tauti, mutta jatkoi Life-lehden kuvaajana vielä muutaman vuoden ajan. Vuonna 1957 tauti oli edennyt siihen pisteeseen, ettei Bourke-White pystynyt fysioterapiasta huolimatta enää työskentelemään. Hän kirjoitti vuosien 1955–1963 aikana omaelämäkertaansa Portrait of Myself.^[2]

Bourke-White taisteli melkein 20 vuoden ajan Parkinson tautia vastaan. Hän kuoli sen aiheuttamiin komplikaatioihin elokuussa 1971.^[2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Margaret Bourke-White Wikimedia Commonsissa