Luigi Comencini

Luigi Comencini (8. kesäkuuta 1916 Salò – 6. huhtikuuta 2007 Rooma) oli italialainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja, jonka ura ulottui kuudelle vuosikymmenelle, 1940-luvun lopulta 1990-luvun alkuun. Comencini on yksi ”italialaisen komedian” huomattavimpia edustajia ja hänet tunnetaan erityisesti erinomaisista lapsikuvauksistaan.^[1]

Comencini alkoi kirjoittaa elokuva-arvosteluja opiskellessaan arkkitehtuuria Milanossa. Hän oli mukana perustamassa Italian elokuva-arkistoa. Vuonna 1946 Comencini teki hyvät arvostelut saaneen dokumenttielokuvan Bambini in città (”Lapsia kaupungissa”). Ohjaajan ensimmäinen näytelmäelokuva oli Pikku lurjuksia (Proibito rubare, 1948). Vittorio De Sican ja Gina Lollobrigidan tähdittämästä elokuvasta Leipää, rakkautta ja unelmia (Pane, amore e fantasia, 1953) tuli suuri kaupallinen menestys. Vuonna 1960 Comencini ohjasi toisen maailmansodan aikaan sijoittuvan satiirin Sodan helvetti (Tutti a casa), joka on yksi hänen parhaista teoksistaan.^[2]

Lapsikuvaus Incompreso (”Väärinymmärretty”, 1966) tuotti Comencinille hänen ensimmäisen David di Donatello -palkintonsa. Alun perin televisiota varten tehtyä elokuvaa Le avventure di Pinocchio (”Pinokkion seikkailut”, 1971) pidetään kaikkien aikojen parhaana Pinokkio-filmatisointina. Ohjaajan lukuisista komedioista ja lapsikuvauksista viimeiseksi jäi Marcellino (1992).^[3]

Comencini menetti oman isänsä teini-iässä ja tutkii elokuvissaan usein lasten ja vanhempien, etenkin poikien ja isien suhdetta. Hänen käsittelytapansakin on usein lapsen ajattelun kaltaista, sekoitus realismia ja fantasiamaailmaa. Italian ”uuden elokuvan” (nuovo cinema italiano) ohjaajat alkoivat myös 1980- ja 1990-luvulla käyttää usein lapsia elokuviensa päähenkilöinä. Näitä ohjaajia olivat Marco Risi, Gianni Amelio, Marco Tullio Giordana, Aurelio Grimaldi, Francesca Archibugi, Nanni Moretti ja Paolo Sorrentino.^[4]

Luigi Comencinin neljä tytärtäkin toimivat elokuva-alalla, paljolti isänsä kouluttamina. He ovat kirjailija, ohjaaja ja käsikirjoittaja Cristina Comencini, näyttelijä ja tuottaja Eleonora Comencini, ohjaaja ja käsikirjoittaja Francesca Comencini sekä lavastaja ja puvustaja Paola Comencini, joka työskenteli kaikissa isänsä tuotannoissa alkaen vuoden 1980 elokuvasta Eugenio. Francesca Comencini ohjasi elokuvan Le parole di mio padre (”Isäni sanat”, 2001), jonka tekoaikana Luigi Comencini oli jo Parkinsonin tautinsa takia puhekyvytön.^[5][6]

• Pikku lurjuksia (Proibito rubare, 1948)
• Suljettujen verhojen takana (Persiane chiuse, 1951)
• Pikku Heidi (Heidi, 1952)
• Valkoista orjakauppaa Napolissa (La Tratta delle bianche, 1952)
• Leipää, rakkautta ja unelmia (Pane, amore e fantasia, 1954)
• Rakkauden huumaa ja mustasukkaisuutta (Pane, amore e gelosia, 1954)
• Sodan helvetti (Tutti a casa, 1960)
• Pako helvettiin (A cavallo della tigre, 1961)
• Buben tyttö (La Ragazza di Bube, 1963)
• Kurvikas valehtelijatar (La Bugiarda, 1965)
• Toveri Camillo (Il Compagno Don Camillo, 1965)
• Nuket (Le Bambole, 1965, yksi ohjaajista)
• Incompreso – vita col figlio (1966)
• Casanova Venetsiassa (Infanza, vocazione e prime esperienze di Giacomo Casanova veneziano, 1969)
• Le avventure di Pinocchio (1971)
• Reikä yöpaidassa (Mio Dio, come sono caduta in basso!, 1974)
• Stop – mutka matkassa (L'Ingorgo, 1979)
• Eugenio (Voltati Eugenio, 1980)
• Sydän (Cuore, 1984)
• La Storia (tv-minisarja Elsa Moranten romaanista, 1987)
• Un ragazzo di Calabria (1987)
• Marcellino (1992)

• Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema. Lanham, Toronto, Plymouth: The Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5

• Luigi Comencini Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Luigi Comencini Elonetissä.