Lappeenrannan Pallo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lappeenrannan Pallo (LaPa) on vuonna 1945 perustettu lappeenrantalainen urheiluseura. Aluksi seurassa pelattiin ainoastaan jääpalloa, mutta vuonna 1954 mukaan tuli myös jalkapallo. Jääkiekko tuli seuran lajivalikoimaan mukaan vuonna 1960, minkä lisäksi seurassa on pelattu myös kaukalopalloa.

Jalkapallossa seura pelasi vuosina 1958, 1961 ja 1965–1972 kymmenen kautta Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (nykyinen Ykkönen).[1] Suomen cupissa LaPa ylsi loppuotteluun vuonna 1964, jolloin Reipas oli parempi maalein 1–0.[2] Seura yhdisti miesten edustusjoukkuetoiminnan Lauritsalan Työväen Palloilijoiden kanssa vuonna 1992 muodostaakseen FC Lappeenrannan, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Rakuunat.[1] LaPan naisten joukkue pelasi SM-sarjassa kaudet 1986–1987.[3]

Kaukalopallossa seura voitti Suomen-mestaruuden kauden 1975–1976 päätteeksi, ja tästä vuoden päästä se saavutti SM-pronssia. Lisäksi seura on ollut jääpallossa mitaleilla. Näin tapahtui ensimmäisen kerran vuonna 1966. Vuonna 1977 Veiterä sai kuitenkin LaPan paikan pääsarjassa.

Nykyisin LaPan nimeä kantaa vuonna 2002 perustettu jalkapallon erikoisseura FC LaPa.[4] FC LaPan miesten edustusjoukkue pelasi kaudella 2021 Suomen neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla Kolmosessa. FC Lapa/2 pelaa Nelosessa.[5] Seuran miesten joukkue nousi kaudeksi 2022 Kakkoseen [6]

  1. a b Finland – Divisional Movements RSSSF. Viitattu 24.2.2008. (englanniksi)
  2. Finland – List of Cup Finals RSSSF. Viitattu 7.8.2015. (englanniksi)
  3. Finland – List of Women League First Level Tables RSSSF. Viitattu 7.8.2015. (englanniksi)
  4. Tietoa seurasta FC LaPa. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 7.8.2015.
  5. Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.6.2021.
  6. https://www.esaimaa.fi/urheilu/4324918

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä urheiluseuraan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.