Lana Del Rey

Lana Del Rey
Lana Del Rey vuonna 2019.
Henkilötiedot
Koko nimi	Elizabeth Woolridge Grant
Syntynyt	21. kesäkuuta 1985 (ikä 39) New York, New York, Yhdysvallat
Ammatti	laulaja-lauluntekijä, muusikko, malli
Muusikko
Taiteilijanimi	Lana Del Rey, Lana Rey Del Mar, Lizzy Grant, Lana Del Ray, May Jailer, Sparkle Jump Rope Queen
Laulukielet	englanti
Aktiivisena	2005–
Tyylilajit	vaihtoehtorock, rock,[1] psykedeelinen rock,[2] indie pop, kamaripop, trip hop
Soittimet	laulu, kitara, kosketinsoittimet
Levy-yhtiöt	Interscope Records Polydor Records Stranger
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivut
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Elizabeth Woolridge Grant (s. 21. kesäkuuta 1985 New York),^[3][4] taiteilijanimeltään Lana Del Rey, on yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä.

Lake Placidissa varttunut Del Rey aloitti yliopistossa ollessaan laulamaan ja tekemään musiikkia useiden eri taiteilijanimien alla. Hän julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa Lana Del Ray A.K.A. Lizzy Grant vuonna 2010. Albumi oli kuitenkin myynnissä vain lyhyen aikaa iTunesissa ennen kuin se vedettiin pois markkinoilta. Del Reyn kansainvälinen läpimurto tuli kappaleen "Video Games" sekä hänen toisen studioalbuminsa Born to Die (2012) myötä. "Video Games" menestyi hyvin ympäri Eurooppaa nousten muun muassa listaykköseksi Saksassa, jossa se myi platinaa.^[5] Born to Die nousi albumilistan ensimmäiseksi Britanniassa ja toiseksi Yhdysvalloissa.^[6][7] Del Rey on uransa aikana julkaissut yhdeksän studioalbumia ja kolme EP-levyä.

Elizabeth Woolridge Grant syntyi Manhattanilla, New Yorkissa 21. kesäkuuta 1985. Hänen isänsä Robert England Grant Jr on ammatiltaan yrittäjä, ja hänen äitinsä Patricia Ann ”Pat” (Hill) on lukionopettaja.^[8][9] Del Reyllä on skotlantilaisia sukujuuria.^[10] Hänellä on kaksi nuorempaa sisarusta, sisko Caroline ja veli Charlie.^[11] Del Rey varttui Lake Placidissa, New Yorkissa, ja kävi siellä katolista peruskoulua.^[12]

Del Rey aloitti vuonna 2004 opiskelun Fordham Universityssä pääaineenaan filosofia ja painotuksenaan metafysiikka. Hän valmistui vuonna 2008.^[13]

Del Rey teki vuosina 2004–2005 albumin nimeltä Sirens^[14] silloisella taiteilijanimellään ”May Jailer”. Albumia ei julkaistu, mutta toukokuussa 2012 se vuodettiin kokonaan YouTubeen. Del Rey on työstänyt satoja kappaleita, jotka eivät ole millään levyllä. Kaikkia ei ole virallisesti julkaistu, mutta suuri osa kappaleista on vuotanut internetiin.

Del Rey julkaisi ensimmäisen täyspitkän studioalbuminsa Lana Del Ray A.K.A. Lizzy Grantin tammikuussa 2010. Se oli laulajan ensimmäinen ammattimaisesti tuotettu albumi, julkaistu nimellä Lizzy Grant, itsenäisellä levy-yhtiöllä tuottaja David Kahnen kanssa. Del Rey totesi, että ”David pyysi minua työskentelemään kanssaan vain päivä sen jälkeen kun hän sai demoni. Hän on tunnettu tuottaja jolla on paljon rehellisyyttä ja joka on kiinnostunut popin lisäksi muun musiikin tekemisestä.” Lanan isä, Robert Grant, auttoi markkinoimaan albumia, joka oli saatavilla iTunesissa lyhyen ajan ennen kuin levy poistettiin palvelusta. David Kahnen mukaan Grant osti oikeudet takaisin levy-yhtiö 5 Pointsilta.

Myöhemmin kesäkuussa 2011, Del Rey allekirjoitti sopimuksen levy-yhtiö Stranger Recordsin kanssa ”Video Games” -debyyttisinglen julkaisemisesta lokakuussa 2011. Hän allekirjoitti yhteissopimuksen Interscope Recordsin ja Polydor Recordsin kanssa. 24. lokakuuta 2011 ilmoitettiin, että Del Rey oli voittanut brittiläisen musiikkipalkinnon Q Awardin kategoriassa ”Q's Next Big Thing”.

”Video Games” -singleä mainostettiin The CW Television Networkin Ringer-sarjassa 27. syyskuuta 2011 keskeisen kohtauksen aikana saaden Del Reyn valtavirran mukaan. Lana mainosti albumiaan lukuisissa myös live-esiintymisissä. Rolling Stone -musiikkilehti kommentoi, että vaikka Del Rey on hermostunut ja ahdistunut esittäessään kappaleitansa livenä, ”hän laulaa huomattavalla luottamuksella”, vaikka he totesivatkin Del Reyn laulun olevan melko vihlovaa korville. Lana esitti ”Video Games” -kappaleensa hollantilaisessa De Wereld Draait Door -televisio-ohjelmassa, brittiläisessä Later... with Jools Holland -musiikkiohjelmassa ja yksityisessä show’ssa Chateau Marmontissa West Hollywoodissa Kaliforniassa. Del Rey antoi myös useita haastatteluja sanomalehdille ja internet-lehdille.

Myöhemmin ilmoitettiin, että laulaja julkaisisi debyyttialbuminsa tammikuussa 2012. Ranskalaisen Taratata-ohjelman haastattelussa Del Rey ilmoitti albumin nimen olevan Born to Die. Se julkaistiin 27. tammikuuta 2012 Irlannissa, 30. tammikuuta 2012 Isossa-Britanniassa sekä maailmanlaajuisesti 31. tammikuuta 2012.

Laulaja esitti kaksi kappalettaan Saturday Night Live -televisio-ohjelmassa 14. tammikuuta 2012. Lana sai lämpimän vastaanoton yleisöltä, mutta vaihtelevia arvosteluja kriitikoilta. NBC Nightly News -ankkuri Brian Williams kutsui Del Reyn esitystä ”yhdeksi huonoimmista esityksistä SNL-ohjelman historiasta”. Del Reyn esiintymistä puolusti SNL-ohjelman sinä iltana toimiva juontaja Daniel Radcliffe, huolimatta siitä, ettei hän ollut nähnyt esitystä. 4. helmikuuta 2012 Kristen Wiig parodisoi Del Reytä Saturday Night Liven sketsissä yhdessä Seth Meyersin kanssa.

Toinen single ja albumin nimikkokappale ”Born to Die” julkaistiin 30. joulukuuta 2011. Kappaleen musiikkivideo vuoti 14. joulukuuta 2011, ja se perustui Del Reyn luomalle käsitteelle, ohjaajana Yoann Lemoine. Tammikuussa 2012 Del Rey ilmoitti ostaneensa Lana Del Ray A.K.A. Lizzy Grant -albuminsa oikeudet takaisin ja uusintajulkaisevansa sen kesällä 2012 Interscope Recordsin ja Polydor Recordsin kautta. 4. tammikuuta 2012 laulajan tiedotettiin allekirjoittaneen sopimuksen NEXT Model Management -agentuurin kanssa.

Born to Die (2012) albumista julkaistiin marraskuussa uudelleenpainos Born to Die: The Paradise Edition.^[15] Normaalipainos sisältää kahdeksan uutta kappaletta, mutta iTunes-versiolla tulee bonuskappale ”Burning Desire”.

Del Reyn esiintyminen Helsingissä Hartwall Areenalla 16. kesäkuuta 2013^[16] sai kritiikissä arvion, että hän on tragediabarbie, jonka kappaleet ovat täynnä jenkkikliseitä ja rakennusaineena on nostalgia. Esitys muistutti sitcom-tv-sarjaa, sillä yleisöreaktioita epäiltiin vahvistetuiksi taustanauhojen avulla. Huutomyrskyt osuivat vääriin kohtiin, yleisön laulu oli epäsuomalaisen kovaa ja amerikkalaisella aksentilla. Toimittaja Oskari Onninen kirjoitti Helsingin Sanomien arviossaan lopuksi, että syvemmälle amerikkalainen populaarikulttuuri ei pysty hukkumaan itseensä.^[17] Samoihin ongelmiin kiinnitti huomiota myös Rumban kirjoittaja. Yleisöltä Del Rey kuitenkin sai varsin lämpimän vastaanoton. Nainen huomioi tuttuun tapaansa faneja useaan otteeseen tervehtimällä ja halailemalla heitä. Del Rey käytti myös paljon aikaa fanien kanssa kuvien ottamiseen, lahjojen vastaanottamiseen sekä yleisön toistuvaan kiittelyyn.^[18]

Paradise-kiertueen konserttia Skotlannin Glasgow’ssa arvioitiin The Scotsman -lehdessä myönteisemmin: Kappale ”Young and Beautiful” (elokuvasta Kultahattu) lumosi yleisön, kuten itse Del Reykin. Kiertueella lämmittelijänä toimineen Kassidy-yhtyeen kitaristi on kotoisin Glasgow’sta ja on seurustellut Del Reyn kanssa. Suomen-konsertissa lämmittely-yhtyeenä toimi kuitenkin Kari Tapiiri.

Ultraviolence, Del Reyn kolmas studioalbumi julkaistiin 13. kesäkuuta 2014. Albumia edelsi neljä singleä "West Coast", "Shades of Cool", "Ultraviolence" ja "Brooklyn Baby". Del Rey teki yhteistyötä muusikko Dan Auerbachin kanssa albumilla.^[19] Auerbach toimi myös albumin tuottajana.^[20] Ultraviolence nousi listojen ensimmäiseksi 12 maassa ja myi 880 000 kappaletta maailmanlaajuisesti ensimmäisen viikon aikana. ^[21] Albumia tuki kesällä 2015 The Endless Summer Tour -kiertue. Kiertue käsitti 20 esitystä Pohjois-Amerikassa, ja sen avaajina toimivat Courtney Love sekä Grimes.

Del Reyn neljäs studioalbumi Honeymoon julkaistiin 18. syyskuuta 2015. Albumia edelsivät singlet "High by the Beach" ja "Music to Watch Boys To" sekä promotionaalinen single "Terrence Loves you". Honeymoon debytoi toisena Billboard 200 -listalla ja oli Del Reyn neljäs listan top 10 sijalle yltänyt.^[22][23]

Vuosina 2014 ja 2015 Del Rey työskenteli aktiivisesti myös elokuvien parissa. Hän äänitti tulkinnan Prinsessa Ruususesta (1959) tunnetusta kappaleesta "Once Upon a Dream" elokuvaan Maleficent - Pahatar.^[24] Tämän lisäksi Del Rey äänitti kappaleet "Big Eyes" ja "I Can Fly" Tim Burtonin taiteilija Margaret Keanesta kertovaan elokuvaan Big Eyes (2014).^[25] Marraskuussa 2015 Del Reyn tuotti laulaja-lauluntekijän Daniel Johnstonin elämästä kertovan lyhytelokuvan Hi, How Are You Daniel Johnston. Hän äänitti elokuvaa varten coverin Johnstonin kappaleesta "Some Things Last a Long Time"^[26]

Del Reyn viides studioalbumi, Lust for Life, julkaistiin 21. heinäkuuta 2017. Albumia edelsivät singlet "Love", "Lust for Life" The Weekndin kanssa sekä "Summer Bummer" yhdessä A$AP Rockyn ja Playboi Cartin kanssa. Albumi nousi ensimmäiseksi Billboard Hot 200 -listalla ja oli ehdolla Best Pop Vocal Album -kategoriassa vuoden 2018 Grammy-gaalassa.^[27]

Del Rey ja kanadalainen muusikko The Weeknd olivat tehneet aiemmin yhteistyötä vuosina 2015 ja 2016 useilla kappaleilla. Heidän yhteistyönsä alkoi vuonna 2015 kappaleella "Prisoner" The Weekndin albumilta Beauty Behind The Madness (2015), jossa Del Rey oli mukana laulamassa. Pari jatkoi yhteistyötä albumilla Starboy (2016), jolla Del Rey oli mukana laulamassa ja kirjoittamassa kappaleilla "Stargirl Interlude" ja "Party Monster".

Del Rey esiintyi vuonna 2017 Helsingissä Flow Festival -musiikkifestivaalissa.^[28][29] Helsingin Sanomat luonnehti konsertin kappaleiden tunnelmaa samaan aikaan pysäyttävän synkäksi ja hartaan kauniiksi.^[30]

Lust For Life -albumia tuki vuonna 2018 The LA to the Moon Tour -maailmankiertue. Kiertue käsitti 38 konserttia Pohjois-Amerikassa, Etelä-Amerikassa, Oseaniassa ja Euroopassa, ja sen avaajina toimivat Jhené Aiko, Kali Uchis, Børns ja Cat Power. Kiertue päättyi suunniteltua aikaisemmin Budapestissa 10. elokuuta meneillään olevaan Israelin–Palestiinan konfliktiin liittyvän protestin vuoksi. Del Rey kertoi Twitterissä päätöksestään päättää kiertue suunniteltua aikaisemmin: "Minulle on tärkeää esiintyä sekä Palestiinassa että Israelissa ja kohdella kaikkia fanejani tasapuolisesti - valitettavasti molempia käyntejä ei ole pystytty järjestämään näin lyhyellä varoitusajalla ja siksi lykkään esiintymistäni."^[31]

Del Reyn kuudes studioalbumi, Norman Fucking Rockwell, julkaistiin 30. elokuuta 2019. Albumia edelsivät ensimmäiset singlet "Mariners Apartment Complex" ja "Venice Bitch", jotka julkaistiin syyskuussa 2018. Singlet "Hope Is a Dangerous Thing for a Woman Like Me to Have – but I Have It" ja "Doin’ Time" julkaistiin keväällä 2019. Albumi sai kaksi Grammy ehdokkuutta vuoden 2019 gaalassa. NFR! oli ehdolla vuoden albumiksi ja sen nimikkokappale "Norman Fucking Rockwell" oli ehdolla vuoden kappaleeksi. ^[32] Albumia oli tuottamassa ja kirjoittamassa Del Reyn kanssa muusikko Jack Antonoff. Albumia tuki samana syksynä The Norman Fucking Rockwell! Tour -kiertue. Kiertue käsitti 19 konserttia Pohjois-Amerikassa ja yhden Aasiassa. Kiertueen oli määrä jatkaa seuraavana vuonna Eurooppaan ja Latinalaiseen Amerikkaan, mutta suunnitellut konsertit peruttiin Del Reyn sairastumisen ja Koronaviruspandemian takia.^[33]

Vuonna 2019 Del Rey äänitti kappaleen "Don't Call Me Angel" yhdessä Ariana Granden ja Miley Cyrusin kanssa elokuvaan Charlien enkelit (2019), sekä coverin Donovanin kappaleesta "Season of the Witch" Guillermo del Toron elokuvaan Scary Stories to Tell in the Dark.

Del Rey julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Violet Bent Backwards over the Grass 29. syyskuuta 2020, 128-sivuisena kovakantisena kirjana. Kirjasta julkaistiin spoken word -albumi kaksi kuukautta aikaisemmin 28. heinäkuuta. Albumi sisältää kirjan kolmestakymmestä runosta neljätoista. Kokoelma nousi The New York Times bestseller listan sijalle 4.^[34]

19. maaliskuuta 2021 Del Rey julkaisi seitsemännen studioalbuminsa Chemtrails over the Country Club. Albumi piti alun perin julkaista nimellä White Hot Forever vuonna 2020, mutta sen julkaisua lykättiin vinyylien valmistuksessa tulleiden viivästysten takia.^[35] Chemtrails over the Country Clubia edelsivät singlet "Let Me Love You like a Woman" ​​ja "Chemtrails over the Country Club".

Del Reyn kahdeksas studioalbumi Blue Banisters julkaistiin 22. lokakuuta 2021. Sitä edelsivät singlet "Blue Banisters", "Text Book", "Wildflower Wildfire" ja "Arcadia".

Del Rey teki yhteistyötä laulaja Taylor Swiftin kanssa kappaleella ”Snow on the Beach” tämän albumilta Midnights (2022). Kappaleesta julkaistiin toukokuussa 2023 remix albumin Midnights Til Dawn -versiossa, jossa oli ”enemmän” Del Reytä sillä monet kuuntelijat olivat olleet pettyneitä siitä, että hänet kuultiin alkuperäisessä pelkästään taustalaulussa.^[36]

Del Reyn yhdeksäs studioalbumi Did You Know That There’s a Tunnel Under Ocean Blvd julkaistiin 24. maaliskuuta 2023. Albumia edelsivät albumin nimikkosingle ja singlet ”A&W” ja ”The Grants”. Albumi oli ehdolla vuoden albumiksi ja parhaaksi vaihtoehtomusiikkialbumiksi Grammy- gaalassa, Neljäs single ”Candy Necklace” Jon Batisten kanssa oli myös ehdolla parhaaksi pop-duo/ryhmäsuoritukseksi.

Del Rey oli pääesiintyjänä Coachella Valley Music and Arts Festival -musiikkifestivaalissa kahtena perjantaina huhtikuussa 2024.^[37] Hän toi konsertin aikana lavalle kanssaan esiintymään Jon Batisten, Billie Eilishin, Camila Cabellon ja Jack Antonoffin.^[38][39] Hän oli aiemmin esiintynyt festivaalissa vuonna 2014.^[40]

Del Rey ilmoitti 31. tammikuuta 2024 Grammy-palkintogaalaa edeltävässä tapahtumassa, että hänen seuraava albuminsa Lasso julkaistaan ​​syyskuussa 2024.^[41] Single "Tough" yhdysvaltalaisen rap-artisti Quavon kanssa julkaistiin 3. heinäkuuta 2024.^[42]

Del Reyn ääniala on kontra-altto.

Lana Del Reyta on kuvailtu ”niin kutsutuksi gangsta-Nancy Sinatraksi”.^[43] Del Rey on maininnut musiikillisiksi vaikuttajikseen muun muassa Kurt Cobainin, Nirvanan, Bruce Springsteenin, Elvis Presleyn, Frank Sinatran, Bob Dylanin, Allen Ginsbergin, Leonard Cohenin, Nina Simonen, Britney Spearsin ja Eminemin. Muita Del Reyn mainitsemia musiikillisia ja taiteellisia vaikutteita ovat hänen oma mielikuvituksensa, visionsa omasta tulevaisuudestaan, Kalifornian maisema, New Yorkin ilmapiiri ja energia, Pariisi yöaikaan, Coney Island, amerikkalainen kitsch, 1940–1960-luvut, mustavalkoelokuvat, film noir, Marilyn Monroe, Jessica Rabbit ja Betty Boop.^lähde?

Pääartikkeli: Lana Del Reyn diskografia

• Lana Del Ray (2010)
• Born to Die (2012)
• Ultraviolence (2014)
• Honeymoon (2015)
• Lust for Life (2017)
• Norman Fucking Rockwell (2019)
• Chemtrails over the Country Club (2021)
• Blue Banisters (2021)
• Did You Know That There's a Tunnel Under Ocean Blvd (2023)
• Lasso (2024)

• Kill Kill (2008)
• Lana Del Rey (2012)
• Paradise (2012)
• Tropico (2013)

• Violet Bent Backwards over the Grass (2020)

• The Born to Die Tour (2011–2012)
• The Paradise Tour (2013–2014)
• The Endless Summer Tour (2015)
• The LA to the Moon Tour (2018)
• The Norman Fucking Rockwell! Tour (2019)
• 2023–2024 kiertue (2023-)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lana Del Rey Wikimedia Commonsissa