Kokoomuksen Nuorten Liitto

Kokoomuksen Nuorten liitto Kokoomusnuoret
Samlingspartiets ungdomsförbund
Perustettu	1927
Johto	Binga Tupamäki (pj.) Arvi Tolvanen (vpj.) Venla Väli-Torala (vpj.) Teresa Bäckström (pääsihteeri)
Toimisto	Kansakoulukuja 3A, Helsinki
Jäsenmäärä	1 887[1]
Värit	Sininen, turkoosi, pinkki, valkoinen
Kansainväliset jäsenyydet	YEPP IYDU NUU
Kotisivu	kokoomusnuoret.fi
Infobox OKNimi-testi OK

Kokoomuksen Nuorten Liitto ry (lyh. KNL, yleensä Kokoomusnuoret) on Kansallisen Kokoomuksen nuorisojärjestö. Kokoomusnuoret on perustettu 22. toukokuuta 1927, mutta varsinainen toiminta alkoi 4. marraskuuta 1928, jolloin järjestön paikallistoiminta yhdistyi valtakunnalliseksi.

Kokoomusnuoriin kuului 1 887 jäsentä vuonna 2024.^[1]

Ensimmäisinä vuosikymmeninään (1928–1943) Kokoomuksen Nuorten Liitto oli varsin heikko toimija puolueensa sisällä. Se oli epäedullisessa kilpailuasemassa aikansa nuorisosta, kun oikeistolaisesti ajattelevat aktiiviset nuoret toimivat mieluummin IKL:n ja Akateemisen Karjala-seuran riveissä.^[2]

Vaaran vuosina 1944–1948 KNL joutui Punaisen Valpon silmätikuksi. Valpo ja sen toimia ohjannut Suomen Kommunistinen Puolue pyrkivät löytämään todisteita KNL:n ”äärioikeistolaisuudesta” ja ”fasistisuudesta” saadakseen sen kielletyksi ja lakkautetuksi. KNL kuitenkin vältti lakkauttamisen. Lisäksi järjestön taistelu olemassaolostaan lisäsi merkittävästi sen kiinnostavuutta aikansa nuorison silmissä, mikä johti jäsenmäärän kasvuun ja toiminnan selvään aktivoitumiseen järjestön alkuvuosikymmeniin verrattuna.^[3]

1950-luvulta lähtien Kokoomusnuorista voi puhua sen kaltaisena järjestönä, jollaisena se nykyisin tunnetaan. Sotien jälkeen sille alkoi muodostua asema itsenäisenä toimijana puolueen sisällä, joka politiikallaan toisinaan myös haastoi emopuolueensa politiikkaa. Kiistakysymyksenä emopuolueen kanssa oli tuona aikana etenkin sosiaalipolitiikka, missä Kokoomusnuoret vaati puoluekokouksissa puolueelta aktiivisempaa otetta sosiaalipolitiikassa ja sosiaalisten kysymysten parempaa huomioimista.^[4]

KNL:n todellinen aatteellinen ja järjestöllinen mullistus alkoi kuitenkin vasta 1960-luvulla. Aikakaudelle oli ominaista voimakas aatteellinen debatti järjestön sisällä ja liiton poliittisten ohjelmien muokkaaminen. Yleisenä tavoitteena oli luoda selkeä ideologinen vastine vasemmiston marxismille, porvarismi. Lähtökohtana aatteellisessa uudistustyössä oli korostunut individualismi sekä Karl Popperin ja Ralf Dahrendorfin teoriat. Samassa yhteydessä KNL pyrki tekemään selvää pesäeroa myös perinteisiin konservatiivisiin oikeistoarvoihin.^[5]

1970-luvulle tultaessa KNL:n ideologinen radikalismi alkoi vähitellen taittua, mutta liiton poliittinen linja pysyi silti selvästi emopuoluetta vasemmistolaisempana. Aikakaudelle antoi leimaansa pyrkimys saavuttaa hyvät suhteet Neuvostoliittoon ja Kekkoseen, jotta kokoomuksen pitkä oppositiotaival katkeaisi. Hyviä neuvostosuhteita ajoi etenkin Ilkka Kanerva, KNL:n puheenjohtaja vuosina 1972–1976. Samalla järjestön sisälle alkoi muodostua ”maltilliseksi oikeistoksi” itseään kutsunut oppositioryhmä, jonka mielestä KNL:n politiikka oli käynyt jo liian vasemmistolaiseksi ja Neuvostoliiton liiallisen miellyttämisen johtavan ”itsesuomettumiseen”. Maltillisen oikeiston johtohahmo oli Ben Zyskowicz ja sen keskeisiin toimijoihin kuului muun muassa Kimmo Sasi.^[6]

1980-luvun alussa KNL:ssä käytiin suuri vääntö siitä, tulisiko liiton liittyä Neuvostoliiton tukemaan Suomen Rauhanpuolustajiin. Ilkka Kanerva ja KNL:n tuolloinen puheenjohtaja Unto Hämäläinen kannattivat liittymistä, kun taas Zyskowiczin johtama liiton sisäinen oppositio vastusti jäsenyyttä. Jäsenyys jäi lopulta hakematta, kun vuoden 1981 liittokokouksessa Zyskowiczin ”maltillinen oikeisto” sai liittojohdon vetämään rauhanpuolustajakysymyksen pois asialistalta. Kun pian seuranneeseen kokoomuksen puoluekokoukseen tuli yllättävä tieto Urho Kekkosen erosta, merkitsi se uuden ajan alkamista eikä liittymisasiaan enää palattu.^[7]

Kokoomuksen Nuorten Liitto alkoi luoda idänsuhteita vuoden 1969 lopulla, kun puheenjohtajaksi tuli Ilkka Suominen. Seuraavana vuonna KNL osallistui Leninin syntymän 100-vuotisjuhliin. Ilkka Kanervan puheenjohtajakaudella Kokoomusnuoret kävivät ensi kertaa Komsomolin vieraana ja osallistuivat Itä-Berliinin nuorisofestivaaleihin. Neuvostoliiton nuorisojärjestöjen komitea kutsui Kokoomusnuoret Moskovaan vuonna 1979. Kaksi vuotta myöhemmin KNL hyväksyttiin neuvostonuorisokomitean yhteistyökumppaniksi.^[8]

Kokoomuksen Nuorten Liiton linja säilyi emopuoluetta vasemmistolaisempana vielä läpi koko 1980-luvun, mutta vähitellen liiton linja alkoi siirtyä länsimielisemmille linjoille. Merkittävä rajapyykki saavutettiin, kun Kokoomusnuoret keväällä 1990 ensimmäisenä merkittävänä ja näkyvänä poliittisena organisaationa vaati Suomen jäsenyyttä Euroopan unionissa.^[9] Aloite, jossa vaadittiin täysjäsenyyden hakemista seuraavalla vaalikaudella tehtiin puoluevaltuustolle 17. huhtikuuta 1990. Vaikka KNL:n panos ei ollut Suomen EU-jäsenyyden suhteen ratkaiseva, kykeni liitto vauhdittamaan asian etenemistä valtakunnalliseen yleispoliittiseen keskusteluun enemmän kuin sen kokoonsa nähden olisi luullut pystyvän. Jäsenyyshanke myös yhdisti liittoa henkisesti ja poliittisesti, vähentäen samalla aiempia poliittisia linjaerimielisyyksiä.^[10]

Länsisuuntaus valtasi nopeasti alaa Kokoomusnuorissa. Vuonna 1995 liitossa nähtiin Nato-jäsenyys loogisena jatkona EU-jäsenyydelle, mistä eteenpäin Suomen Nato-jäsenyys on kuulunut KNL:n keskeisiin poliittisiin tavoitteisiin. Myös 1960-luvulla hylätyt oikeistoarvot alkoivat tehdä uutta tulemistaan, kun "isänmaahan kohdistuvan kiintymyksen ja kansallisen kulttuurin ylläpitäminen" nostettiin KNL:n sääntöjen tarkoituspykälään.^[11]

Kokoomuksen Nuorten Liiton poliittinen linja on 2000-luvun aikana, päinvastoin kuin 1960–1980-luvuilla, muodostunut selvästi emopuoluetta oikeistolaisemmaksi. Kokoomusnuoret otti vuonna 2005 esimerkiksi kantaa siirtymiseksi tasaveroon tuloverotuksessa.^[12] Keväällä 2009 Kokoomusnuoret puolestaan ensimmäisenä merkittävänä poliittisena tahona alkoi vaatia menojen leikkaamista velkaantumisen estämiseksi alkaneessa talouskriisissä.^[13]

Wille Rydmanin tultua valituksi puheenjohtajaksi vuoden 2009 liittokokouksessa Kokoomusnuoret alkoi profiloitua myös kannattamalla tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa.^[14] Kokoomusnuoret kävi suurella delegaatiolla vuonna 2012 veljespuolueen republikaanien puoluekokouksessa Floridan Tampassa.^[15] Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin 24. elokuuta 2013 Susanna Koski, joka voitti niukasti Kokoomusnuorten historian ensimmäisessä neuvoa-antavassa jäsenäänestyksessä vastaehdokkaana olleen Matias Marttisen, joka vetäytyi tuloksen myötä puheenjohtajuuden tavoittelusta.^[16] Nuorkonservatiiviksi itseään kutsuneen Kosken puheenjohtajakauden jälkeen järjestön johdossa on tapahtunut käännös liberaalimpaan suuntaan oikeistoliberaalin Daniel Sazonovin puheenjohtajavalinnan jälkeen vuonna 2015.^[17][18][19] Puheenjohtaja Henrik Vuornoksen kaudella Kokoomusnuoret vaati Suomelta kunnianhimoisempia ilmastotavoitteita, ja ehdotti ratkaisuksi mm. hiiliveroa.^[20]

Kokoomusnuorten vuoden 2010 periaateohjelman mukaan järjestö on sitoutunut puolustamaan länsimaista sivistystä ja oikeusjärjestystä. Periaateohjelman mukaan Kokoomusnuoret korostaa isänmaallisuutta.^[21]

Järjestön mukaan todellista tasa-arvoa on ns. mahdollisuuksien tasa-arvo, missä yhteiskunnan tehtävä on luoda kaikkia yksilöitä koskevat yhtäläiset säännöt, jotka turvaavat yleisen järjestyksen, yhteiskuntarauhan ja yksilöiden oikeusturvan. Yhteiskunnan tulee Kokoomusnuorten mukaan kannustaa yksilöä työntekoon, ahkeruuteen ja yritteliäisyyteen.^[22]

Vuoden 2017 periaateohjelmassa Kokoomusnuorten määrittelivät arvoikseen vapauden, vastuun ja välittämisen, sivistyksen, mahdollisuuksien tasa-arvon, isänmaallisuuden ja kansainvälisyyden sekä ekologisen kestävyyden.^[23]

Kansainväliset jäsenyydet:

• Youth of the European People's Party (YEPP) – Euroopan kansanpuolueen nuorisojärjestö
• International Young Democrat Union (IYDU) – International Democrat Unionin nuorisojärjestö
• Nordisk Ungkonservativ Union (NUU)

• Kokoomuksen Nuorten Nuija, 1933–1935 ^[24]
• Nuori Kokoomus, 1936–? ^[24]
• Nuori Oikeisto, 1966–1975 ^[25]
• Tasavalta (yhteinen Tuhatkunnan kanssa), 1976–1995 ^[25]
• Nuorten tasavalta, 1995–?^[25]
• Porvari, 2003–2011
• Kokoomusnuori, 2012–2013
• Sinetti, 2014–2015^[26]
• Porvari, 2015^[27]
• Linja, 2016^[28]

• Jari Gustafsson, kouluasiainsihteeri 1980^[40]
• Harri Holkeri, tiedotussihteeri 1959 (oto), 1960–1962 (päät.)^[41]
• Jussi Isotalo, järjestösihteeri 1970–1972^[42]
• Ville Itälä, liittohallituksen jäsen^[43][44]
• Jaakko Korjus, tiedotussihteeri 1947–1956^[41]
• Jyrki Myllyvirta, kehitysyhteistyösihteeri 1980–1981^[40]
• Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, koulupol. siht. 1984, koulutus- ja järjestösiht. 1984–1985^[45]
• Matti Niiranen, tied. siht. 1987–1989, Tasavallan pt. 1987 1990^[41]
• Jarmo Pekkala, järjestösihteeri 1978–1981^[42]
• Heikki J. Perälä, kouluasiainsihteeri 1978–1980^[40]
• Pertti Pesonen, järjestösihteeri 1955–1956^[42]
• Sirpa Pietikäinen, ohjelmatyön pää-arkkitehteja 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa^[43][46]
• Pentti Pusa, Nuori Oikeisto -lehden päätoimittaja 1959–1963^[47][48]
• Kimmo Sasi, kouluasiainsihteeri 1972^[40]
• Reijo Telaranta, tiedotussihteeri 1965–1968^[41][49]
• Juha Vikatmaa, 1970-luvulla "remonttimiesten" pääideologi Kanervan ja Suomisen ohella^[50]
• Lars-Erik Wilskman, lukuisissa eri sihteerin toimissa läpi 1970-luvun^[51]
• Ben Zyskowicz, 1970-luvun alkupuoliskon "sisäisen opposition" keulahahmo^[52]
• Ari Åberg, ammatti- ja aikuiskasvatussihteeri 1979^[42]

Rahoituksen lähde	2012	2013	2014	2015	2016	2017	2018	2019	2020
Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus nuorisojärjestöille (€)[53]	657 000	650 000	642 850	642 900	647 500	649 000	649 000	575 000	575 000

• Vares, Vesa: Kaksi askelta edellä: Kokoomuksen Nuorten Liiton historia 1928-96. Kokoomuksen Nuorten Liitto, 1999. ISBN 952-91-0794-3
• Poukka, Pentti: Kansallisen sivistyksen puolesta: Snellman-Säätiö 1948-1998. Snellman-Säätiö, 1998. ISBN 952-91-0170-8

• Vares, Vesa: Politiikan Approbatur: Kokoomuksen Nuorten Liiton kesälukion historia 1971–2001. Kokoomuksen Nuorten Liitto, 2001. ISBN 952-91-3714-1

• Kokoomusnuoret
• Ahonen, Risto: Teinien taksvärkki. Ykskaks maailma paremmaks! (Kokoomusnuorten kamppailuista Teiniliitossa) Helsingin yliopisto, 2000.