Kiekko-Espoo

Kiekko-Espoo
Perustettu	1984 1984 Kiekko-Espoo ry 1999 Blues Hockey Oy 2012 Jääkiekko Espoo Oy 2018 Kiekko-Espoo Oy
Entiset nimet	Kiekko-Espoo 1984–1998, 2018– Espoo Blues 1998–2016
Kaupunki	Espoo, Suomi
Kotiareena	Espoo Metro Areena
– kapasiteetti	6 982
Miesten sarjataso	SM-liiga
Naisten sarjataso	Auroraliiga
Toimitusjohtaja	Henri Sneck
Puheenjohtaja	Ami Rubinstein
Miesten päävalmentaja	Jyrki Aho
Naisten päävalmentaja	Sami Haapanen
Miesten kapteeni	Ville Lajunen
SM-liiga
Mestaruudet	0
Hopeaa	2 (Espoo Blues: 2008, 2011)
Pronssia	0
Mestis
Mestaruudet	1 (2023)
Hopeaa	1 (2022)
Pronssia	1 (2024)
Suomi-sarja
Mestaruudet	0
Hopeaa	0
Pronssia	1 (2019)
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Kiekko-Espoo on espoolainen vuonna 1984 perustettu jääkiekkoseura, jonka miesten edustusjoukkue pelaa kaudella 2024–2025 SM-liigassa^[1] ja naisten edustusjoukkue Auroraliigassa. Kiekko-Espoo järjestää myös paljon junioritoimintaa ja se on Suomen suurin jääurheiluun keskittyvä urheiluseura.^[2]

Kiekko-Espoo toimi vuosina 1998–2016 nimellä Espoo Blues. Blues saavutti kaksi SM-hopeaa, mutta ajautui konkurssiin vuonna 2016. Nykyisen Kiekko-Espoon pohjaksi perustettiin vuonna 2017 Kiekko-Espoo ry, jonka muodostivat Espoon Kiekkoseuran ja Espoon Palloseuran juniorit.^[3][4] Seuran edustusjoukkueen toiminta käynnistyi Suomi-sarjassa kaudella 2018–2019.

Seuran miesten edustusjoukkue nousi jääkiekkoliiton kabinettipäätöksellä Mestikseen kaudeksi 2020–2021. Mestiksessä seura saavutti yhden mestaruuden, yhden hopean ja yhden pronssin. Vuonna 2023 seura jätti lisenssihakemuksen SM-liigaan, joka hyväksyttiin, ja siten Kiekko-Espoon miesten edustusjoukkue pelaa SM-liigaa kaudella 2024–25. Se on ensimmäinen uusi joukkue SM-liigassa sitten vuoden 2016.

Kiekko-Espoon miesten edustusjoukkue pelaa kotiottelunsa Espoon Tapiolassa sijaitsevalla 6982-paikkaisella Espoo Metro Areenalla.^[5]

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Vuodet 1984–1987 ja 1992–1998 puuttuvat

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Katso myös: Espoon Bluesin historia

Divisioonakarsinnoissa jaossa oli liigaannousijoiden tilalle kaksi uutta paikkaa. Yhteensä divisioonaan selvityisi ensi kaudeksi siis viiden joukkueen sarjasta kolme parasta. Ainoana sarjapaikkaansa joutui puolustamaan VaKi. Kakkosesta se sai seurakseen Heinolan Peliitat, KOOVEEN, Kiekko-Espoon ja Lohi-Kiekon Jyväskylästä. Vuotta aiemmin divisioonasta pudonnut Peliitat joutui kamppailemaan jatkopaikkansa puolesta tiukasti kakkosdivarin etelälohkossa, kun taas Kiekko-Espoo oli selvittänyt tiensä samassa lohkossa itsensä selväksi ykköseksi vain kaksi tappiota kärsineenä. Karsintasarja oli tasainen. Kiekko-Espoo hävisi vierasottelunsa Heinolassa ja Jyväskylässä, mutta jäi sarjataulukon karsintaviivan päälle yhdeksällä pisteellään. Lohi-Kiekon kotonaan maalein 14–1 voittanut ryhmä teki sarjassa eniten maaleja (44) ja päästi vähiten (26). Kiekko-Espoon tärkein pelaaja oli runkosarjassa yli kaksi pistettä per ottelu tehnyt Jarmo Muukkonen. Karsinnoissa eniten tehopisteitä tekivät Jukka Tuovinen (5+7=12), Mikko Lempiäinen (6+5=11), Jan Långbacka (5+4=9), Arto Pappila (4+5=9) ja Olli Saalasti (2+7=9). 17-vuotias Petro Koivunen pelasi viisi peliä, ja hän teki kuusi maalia ja antoi kaksi maalisyöttöä. Joukkueen maalivahti oli aiemmin JYP:ssä liigaa pelannut Harri Tammiruusu.

Divisioonan voitti 68 pistettä kerännyt JoKP, joka nousi sarjan ensimmäiseksi pysyvästi jo kahdeksannella sarjakierroksella. Toisesta paikasta liigakarsintaan taistelivat median suosikki Jokerit sekä erinomaisen kauden pelannut sarjatulokas Kiekko-Espoo. Koko kauden kakkos- ja kolmostiloja keskenään vaihdelleet joukkueet saivat eroa aikaan sijoituksissaan vasta runkosarjan viimeisellä neljänneksellä, jolloin rivinsä uudelleen koonnut Jokerit taisteli itsensä K-Espoon ohi kahdeksan pisteen turvin. Kohun saattelemana Kalervo Kummolan suojiin siirtynyt Jokerit sai kasaan 64 ja Kiekko-Espoo 56 pistettä. Jokereiden maaliero oli 278–173. Jarmo Toivosen valmentama Kiekko-Espoo teki 50 maalia vähemmän ja päästi neljä enemmän.

Edellisvuoden nuorisotähti Teemu Selänne pelasi ensimmäisen kautensa miesten sarjassa ja oli helsinkiläisten paras pistemies (36+33=69), vaikka joutuikin jättämään yhdeksän peliä väliin kiireiden vuoksi. Myös Espoossa oltiin panostettu nuoriin pelaajiin. Joukkueen rungon oli annettu hitsautua kakkosessa, eikä kokoonpanoon tehty suuriakaan muutoksia. Joukkueen tärkein pelaajahankinta oli jyväskyläläinen maalivahti Risto Dufva. Valtaosa pelaajista oli 1960–1970-lukujen taitteessa syntyneitä espoolaisia. Seuran omat kasvatit Petro Koivunen, Jan Långbacka ja Mikko Lempiäinen muodostivat joukkueen tehokolmikon. Erityisen hyvä Kiekko-Espoo oli erikoistilanteissa. Se teki 59 ylivoima- ja 11 alivoimamaalia, ja alivoimapelikin toimi kohtalaisesti. Petro Koivunen teki eniten ylivoimamaaleja koko sarjassa (12), puolustaja Sami Nuutinen yhden vähemmän.

Rinnanmitalla Kari Torkkelin valmentamalle TuTo:lle jäi pisteen vähemmän kerännyt Kiekko-Espoo. Kaksikolla ei suurtakaan panosta missään vaiheessa kautta ollut, sillä erot sekä ylös- että alaspäin olivat suhteellisen selvät. Varsinkin espoolaisille kausi oli silti suunnaton pettymys. Ensimmäinen kausi oli ollut erittäin onnistunut, ja houkutuksista huolimatta seuran lupaavat omat kasvatit olivat vielä jääneet divisioonaan, joten K-Espoon oletettiin yhä taistelevan kärkipään sijoista. Nuorista joukkueen olivat jättäneet vain Jokereihin siirtynyt Jan Långbacka sekä puolustajalupaus Peter Ahola, joka siirtyi Bostonin yliopistoon. Lisäksi Jukka Tuovinen ja Jukka-Pekka Hienonen vaihtoivat joukkuetta. Muuten pysyi joukkue lähes samana.

Uusia pelaajia Matinkylässä olivat jyväskyläläinen hyökkääjä Marko Virtanen (22 maalia 30 pelissä), yli kymmenen kautta Extraliigaa Litvínovissa pelannut tšekkipuolustaja Jordan Karakavrilidis sekä omista kasvateista muun muassa Juha Ylönen ja Tom Laaksonen. Karakavrilidis tosin siirtyi jo kesken kauden pelaamaan II divisioonaa Iisalmelle tehtyään 24 pelissä tehot 7+12=19. Ilmeisesti merkittävin menetys oli Martti Merran jättäytyminen sivuun valmennusryhmästä, sillä espoolaisten peli ei käynnistynyt missään vaiheessa kautta. Tosin Petro Koivunen pelasi hyvin, eikä edes asepalveluksen samanaikainen suorittaminen juuri vaikuttanut hänen pelaamiseensa. Koivunen teki kauden aikana 60 pistettä (25+35) ja oli joukkueen paras pistemies. Kiekko-Espoo teki kauden aikana peräti 214 maalia, mutta päästi niitä 229.

Vantaalaisten perässä tulivat 49 pistettä keränneet Karhu-Kissat sekä Kiekko-Espoo. Kiekko-Espoo aloitti kautensa kolmella tappiolla – loppu sujuikin jo paremmin, sillä kahdeksasta viimeisestä pelistään se ei hävinnyt yhtäkään. Espoolaiset olivat sinnitelleet kiekkoinnostuksensa turvin mukana hyvin ja yhtenäisenä rintamana, mutta tähän kauteen se joutui lähtemään pelkäämistään asetelmista, eli lupauksensa menettäneenä. Koko edelliskauden ykkösketju oli vaihtanut joukkuetta. Omista nuorista pelaajista vakituisen pelipaikan sai muun muassa Jere Lehtinen. Espoolaiset menestyivät kuitenkin pelaajamenetyksistä huolimatta – nimenomaan joukkueena. Niukkojen voittojen takia Kiekko-Espoon maaliero oli 186–166.

Kärkipäässä pääjoukosta erottui kolmikko Kiekko-Espoo, Kärpät ja KooKoo. Kiekko-Espoo ratkaisi kilvan edukseen kauden puolivälissä pelaten putkeen 12 ottelua ilman tappioita. Koko kauden aikana vain seitsemän peliä hävinneet espoolaiset keräsivät 69 pistettä. Espoossa joukkuetta oli rakennettu kohti liigakelpoisuutta pitkäjännitteisesti omista kasvateista. Samoilla linjoilla seurassa oli valmistauduttu tähänkin kauteen. Lähtökohdat olivat hyvät, sillä seuran 1970-luvun alkupuolella syntyneet kuuluivat ikäluokkansa parhaimmistoon Suomessa. Juha Ylönen (HPK) ja Lahteen siirtyneet Tommy Kiviaho sekä Teemu Sillanpää jättivät Kiekko-Espoon kesän aikana, mutta muuten joukkue pysyi muuttumattomana. Vastaavasti espoolaislähtöinen Jan Långbacka palasi seuraan kahden Jokereissa pelaamansa vuoden jälkeen, ja joukkueen omista junioreista kasvoi uusia vastuunkantajia. Isokokoinen Tom Laaksonen teki ensimmäisellä kaudellaan Kiekko-Espoossa 43 pelissä tehot 23+18=41. Laaksosta tehokkaammin espoolaisista kiekkoilivat Tero Lehterä (23+33=56), Riku Kuusisto (22+33=55), Mikko Lempiäinen (21+30=51), Jan Långbacka (17+33=51) ja Jere Lehtinen (32+17=49).

SM-liigakarsinnassa Kiekko-Espoo sai vastaansa liigan viimeiseksi sijoittuneen JoKP:n. Suurempien yleisömäärien toivossa Matinkylän sijasta Helsingin jäähallissa karsinnat pelannut Kiekko-Espoo ja JoKP pelasivat täyden sarjan. Avausottelussa paikkaansa puolustanut JoKP otti 3–4-vierasvoiton. Divisioonan parhaaksi valmentajaksi valittu Martti Merra sai kuitenkin valettua uskoa joukkueeseensa. Kiekko-Espoo voitti seuraavan ottelutn täynnä yleisöä olleessa Joensuun jäähallissa 2–8. Joensuulaisten maalivahtina pelasi Juha Virenius. Kolmannessa pelissä Kiekko-Espoon maalivahtina pelasi Ari Hilli, sillä kahdessa ensimmäisessä karsintapelissä pelannut Sami Äikää joutui umpisuolileikkaukseen. Hilli pelasi hyvin, ja K-Espoo voitti kolmannen pelin Petteri Kanervan jatkoaikamaalilla 3–2. Näin ollen JoKP tarvitsi kaksi voittoa säilyäkseen sarjassa. Viidettä ja ratkaisevaa peliä oli saapunut seuraamaan Helsingin jäähalliin peräti 7 776 katsojaa. Kotijoukkueen Tero Lehterä teki maalin reilut kymmenen minuuttia ennen täyttä peliaikaa. Kiekko-Espoo voitti 2–1 ja nousi liigaan voitoin 3–2. Nousua oli yritetty jo parin vuoden ajan, mutta seuran johtajien mielestä se tuli silti aavistuksen liian aikaisin. Jan Långbacka teki viidessä pelissä tehot 3+3=6 ja Jere Lehtinen 2+4 = 6. Espoolaisten paras maalintekijä karsinnoissa oli Riku Kuusisto 4+0=4.^[6]

Neljänteen sijaan päättyneen kauden 1997–1998 jälkeen Kiekko-Espoon nimi muuttui Espoo Bluesiksi. Seura kantoi K-Espoon historiaa mukanaan. Kiekko-Espoon pelaajista Jere Lehtisen ja Timo Hirvosen numerot jäädytettiin ja paidat nostettiin Tapiolan monitoimiareenan kattoon. Tuon seuran taival päättyi vuonna 2016 talousvaikeuksiin. 1998–2016 Kiekko-Espoon nimellä pelasi useita juniorijoukkueita, mutta seuralla ei ollut aikuisten edustusjoukkuetoimintaa. Seuran nimi ja tunnus pysyivät vanhan yhdistyksen hallussa, joka pyöritti Bluesia.

Bluesin kaatumisen jälkeen seuran entinen omistaja Jussi Salonoja käynnisti yleisseurahankkeensa. Kiekko-Espoo oli yksi nimivaihtoehdoista, mutta Salonoja päätyi Espoo Unitediin. Espoo Unitedin taru päättyi kahden kauden jälkeen keväällä 2018.

Espoo Bluesin ja Kiekko-Espoon juniorijoukkueet pelasivat vuoteen 2014 asti Kiekko-Espoo Juniorit ry:n alaisuudessa.^[7] Kiekko-Espoon ja Bluesin junioritoiminnan ytimen muodostivat pitkään junioriseurat EJK, EKS, EPS ja Jäähonka. Näistä seuroista EPS ja EKS erosivat yhteistyöstä 2010-luvun puolivälissä erimielisyyksien vuoksi.

Vuonna 2017 seurat aloittivat oman pelaajapolkunsa C-A-junioreihin. Sen nimeksi tuli Kiekko-Espoo.

Unitedin kaatumisen jälkeen Espooseen syntyi aikuisten edustusjoukkuetasolle merkittävä tyhjiö. Juniorien pelaajapolulle ei ollut enää ylintä pysäkkiä kun ensin Blues ja sitten United katosivat kartalta. Kiekko-Espoo ry perusti joukkueen myös miesten sarjoihin.^[8] Seuran urheilutoiminnan johtoon pestattiin Bluesista ja Unitedista tuttu konkaripelaaja Kim Hirschovits.

Edustusjoukkuetta pyörittää osakeyhtiö, jota hallinnoi Kiekko-Espoo ry.^[9] Sen jäseniä ovat EKS ja EPS. Yhdistyksen sääntöjen mukaan Blues Juniors voi liittyä mukaan samoilla oikeuksilla muiden junioriseurojen kanssa.

Toisin kuin kaksi vuotta aiemmin perustettu United, Kiekko-Espoon uusi tuleminen sai espoolaisen jääkiekon kasvatit vahvasti taakseen. Osakeyhtiön osakkaiksi lähti lukuisia Kiekko-Espoon ja Bluesin kasvatteja. Joukkoon kuuluvat mm. Tomi Sallinen, Jere Sallinen, Jani Lajunen, Ville Lajunen, Arto Laatikainen, Toni Kähkönen, Veli-Matti Savinainen, Mikko Koskinen, Mikko Lehtonen ja Matti Järvinen.

Kiekko-Espoo^[10] palasi miesten edustusjoukkuetasolle tasan 20 vuotta sen jälkeen, kun alkuperäisen seuran nimi muuttui Bluesiksi. Uusi Kiekko-Espoo aloitti pelit kaudella 2018–2019 Suomi-sarjassa. Se pelasi kauden kotiottelunsa Espoonlahden jäähallissa.

Kaudella 2019–2020 myös Bluesin naisten edustusjoukkue siirtyi Kiekko-Espooseen.^[11]

Kaudella 2019–2020 muuttui A-liiganuorten pelillinen lisenssioikeus Espoo Bluesilta Kiekko-Espoolle. Taustalla oli usean espoolaisen seuran yhteistyö. Kaudelle 2019–2020 Kiekko-Espoo siirtyi pelaamaan kotiottelunsa Espoo Metro Areenalle.^[12] Samalla kaudella myös SM-liigassa pelaava Bluesin naisten edustusjoukkue siirtyi Kiekko-Espoon alaisuuteen.^[11]

Kiekko-Espoon nousi kaudeksi 2020–2021 jääkiekkoliiton lisenssikomitean päätöksellä Mestikseen.^[13]

Lokakuussa 2023 Kiekko-Espoo jätti jääkiekkoliiton lisenssikomitealle lisenssihakemuksen SM-liigaan.^[14] Hakemus hyväksyttiin 19. joulukuuta 2023 ehdollisena.^[15]

Keväällä 2024 Kiekko-Espoo ilmoitti, että se on onnistunut täyttämään Liigan lisenssiin vaadittavat ehdot, ja Kiekko-Espoo ja Liiga sopivat liigaosakkeen lunastamisesta. Kiekko-Espoo pelasi viimeisen kautensa Tomas Westerlundin valmentamana^[16] Mestiksessä 2023–24 ja saavutti pronssia.

Kiekko-Espoo palaa SM-liigaan kaudeksi 2024–25. Se on palkannut uudeksi päävalmentajakseen Jyrki Ahon.^[16]

Kiekko-Espoo pelaa kotiottelunsa tummansinisellä paidalla, tummansinisillä housuilla ja tummansinisellä kypärällä. Vierasottelut joukkue pelaa valkoisella paidalla, tummansinisillä housuilla ja tummansinisellä kypärällä.

Kiekko-Espoon käyttämät logot ovat pääasiassa liittyneet Espoon kaupungin vaakunaan.

• 
  Kiekko-Espoon logo vuosina 1984–1998.
• 
  Kiekko-Espoon logo vuosina 2018–2024.
• 
  Logo vuodesta 2024 lähtien.

Kiekko-Espoo kaudella 2024–2025 n k m
Kokoonpano				Valmentajat
Maalivahdit 31   Marcus Hellgren 30   Petteri Rimpinen Puolustajat 50   Tobias Ekberg  3   Miro Keskitalo 46   Anders Koch 55   Kasper Kotkansalo (A) 26   Kasper Kulonummi 34   Aleksi Laakso 47   Ville Lajunen (C)  7   Eelis Marila  –   Niko Seppälä		Hyökkääjät 24   Arvid Degerstedt  8   Cameron Hillis 28   Janne Hämäläinen 16   Joni Ikonen 71   Matti Järvinen (A) 90   Juho Koivusaari 18   Ottoville Leppänen  9   Heikki Liedes (A) 12   Joni Piipponen 89   Peter Quenneville 72   Joachim Rohdin 40   Tomi Sallinen (A) 29   Tuomas Suoniemi 21   Rasmus Toivainen 82   Venni Tolppola 78   Arttu Tuomaala 75   Santeri Virtanen		Päävalmentaja Jyrki Aho Apulaisvalmentajat Kurtis McLean Tomas Westerlund Rolf von Hedenberg Selitykset (C) Kapteeni (A) Varakapteeni Lähde: Elite Prospects eliteprospects.com. Päivitetty: 9. syyskuuta 2024

• Päävalmentaja: Jyrki Aho
• Apuvalmentaja: Kurtis McLean
• Maalivahtivalmentaja: Rolf von Hedenberg
• Joukkueenjohtaja: Timo Kolehmainen
• Kunto- ja luisteluvalmentaja: Jukka Lehto
• Huoltopäällikkö: Aleksi Lindstedt
• Huoltaja: Taisto Barsk
• Operatiivinen johtaja: Juuso Holtari
• Urheilutoimenjohtaja: Kim Hirschovits
• Puheenjohtaja: Ami Rubinstein

Kausi	Valinta	Voittaja
2021–2022[17]	Toinen tähdistökentällinen	Miro Keskitalo
	Toinen tähdistökentällinen	Roope Taponen
	Ensimmäinen tähdistökentällinen	Sakari Turtiainen
2022–2023[18]	Pudotuspelien arvokkain pelaaja (Håkan Hjerpe -palkinto)	Tommi Huhtala
	Toinen tähdistökentällinen	Janne Hämäläinen
	Paras maalivahti (Pasi Nurminen -palkinto) Ensimmäinen tähdistökentällinen	Waltteri Ignatjew
	Ensimmäinen tähdistökentällinen	Atro Leppänen
	Paras puolustaja (Jari Lippojoki -palkinto) Ensimmäinen tähdistökentällinen	Aleksi Matinmikko
	Paras valmentaja (Raimo Määttänen -palkinto) Mestarijoukkueen valmentaja (Juhani Tamminen -palkinto)	Tomas Westerlund
2023–2024[19]	Toinen tähdistökentällinen	Janne Hämäläinen

• 2018–2019 Mikko Juutilainen^[20]
• 2019–2020 Kim Hirschovits^[21]
• 2020–2021 Janne Tuunanen^[22]
• 2021–2022 Kim Hirschovits^[23]
• 2022–2024 Tomas Westerlund^[24]
• 2024- Jyrki Aho

^[25]

• 2018–2019 Nikke Kettukangas
• 2019–2020 Juuso Hämäläinen
• 2020–2021 Arto Laatikainen (12. tammikuuta 2021 asti)
• 2021 Anton Ollikainen
• 2021–2022 Toni Kähkönen
• 2022– Miro Keskitalo