Keskiluokka

Keskiluokka tarkoittaa sosiologiassa ihmisjoukkoa, joka sijoittuu keskelle yhteiskunnan sosiaalista hierarkiaa.^[1] Se siis koostuu sellaisista yhteiskunnan jäsenistä, joiden ei voida katsoa kuuluvan varakkaaseen yläluokkaan mutta jotka toisaalta eivät myöskään kuulu vähävaraiseen alaluokkaan. Keskiluokan tarkka määrittely ei kuitenkaan ole kiistatonta, ja käsitettä voidaan lähestyä esimerkiksi tulotason, ammattiaseman, koulutustason tai kulttuuristen piirteiden kautta.^[1]

Yhteiskunnat ovat kautta historian järjestäytyneet hierarkkisesti, ja sosiaalisen stratan keskivaiheilla olevaa luokkaa on kutsuttu eri aikakausina ja eri kulttuureissa hyvinkin erilaisilla nimityksillä. Keskiluokan käsitteen sen modernissa merkityksessä otti tiettävästi ensimmäisenä käyttöön brittiläinen kirjailija James Bradshaw vuonna 1745.^[1]

Teollista yhteiskuntaa edeltäneessä feodaaliyhteiskunnassa ei ollut siis keskiluokan käsitettä samaan tapaan, kuin sanaa nykyaikana käytetään. Tuon ajan "keskiluokan" voidaan ajatella muodostuneen ainakin talonpojista ja porvaristosta. Yläluokkaiseen eliittiin katsottiin kuuluvan lähinnä aateli ja ainakin osa papistosta.^[1]

Feodaalijärjestelmän heikkeneminen kapitalistisen talousjärjestelmän ja teollisen vallankumouksen myötä nostivat porvariston vaikutusvalta ja varallisuutta aateliston ja papiston vastaavasti heikentyessä. Tämä muutos teki porvaristosta lopulta uuden yläluokan.^[1]

Teollistuneissa ja kapitalistisissa yhteiskunnissakin porvaristoa kutsuttiin kuitenkin pitkään keskiluokaksi erotuksena sen yläpuolella aiemmin olleesta aatelista. Myöhemmin kapitalistisen talousjärjestelmän vakiinnuttua varakkaimpia porvareja alettiin pitämään uutena yläluokkana, kun taas pienyrittäjistä, käsityöläisistä ja muista itsenäisistä ammatinharjoittajista muodostui uusi keskiluokka, joka tunnetaan myös pikkuporvaristona.^[1]

Nykyaikaisessa jälkiteollisessa yhteiskunnassa keskiluokka voidaan määritellä lukuisilla tavoilla, eikä yksiselitteistä määritelmää keskiluokalle ole onnistuttu löytämään.^[1] Sosiologisessa tutkimuskeskustelussa on jopa puhuttu luokan käsitteen kuolemasta yksilöllisten valinnanmahdollisuuksien ja kulttuurisen moninaisuuden lisääntyessä.^[2] Kuitenkin samalla pääomat edelleen jakautuvat epätasaisesti yhteiskunnan jäsenten välillä, ja myös nykyaikaisissa yhteiskunnissa on havaittavissa valtasuhteita ja hierarkioita. Tässä suhteessa luokista puhuminen on edelleen relevanttia.^[2]

Keskiluokan elintaso on vaihdellut merkittävästikin eri aikakausina. Esimerkiksi vuonna 1920 oli Suomessa keskiluokkaisen pikkuvirkamiesperheen käytössä kaksinkertainen määrä rahaa työläisperheeseen verrattuna. Kaupungeissa tyypillinen työläisperhe asui yhden huoneen ja keittiön vuokra-asunnossa (asukkaita 2,7 huonetta kohti). Virkamiesperheen suuremmassa vuokra-asunnossa oli 1,3 henkeä huonetta kohti. Sähkö oli kaupungeissa lähes kaikilla. Yksi ahtauden syy oli alivuokralaisten pitäminen. Perheeseen kuulumattomia asui joka toisessa virkamiesperheessä ja joka kolmannessa työläisperheessä. Virkamiehet kuluttivat merkittävästi enemmän kalliita elintarvikkeita - paitsi kahvia, jota kului enemmän työläisperheessä. Varsinainen porvaristo ja yläluokka olivat huomattavasti vauraampia kuin keskiluokka.^[3]

Määriteltäessä keskiluokkaa yhteiskunnan jäsenten tulotason kautta voidaan keskiluokka mieltää ihmisryhmänä, jonka tulot sijoittuvat määrätylle etäisyydelle yhteiskunnan jäsenten mediaanituloista. Tällöin keskiluokka ja keskituloiset tarkoittavat lähtökohtaisesti samaa asiaa. Määritelmän etuna on se, että tulonjakotilastoja on yleensä laajasti saatavilla, tiedot ovat tarkkoja ja tulonjakotilastojen kautta saatavaa numeerista dataa on mahdollista käsitellä tilastotieteen avulla. Yhdessä nämä seikat mahdollistavat keskiluokkaa koskevan määrällisen tutkimuksen. Tulonjakotilastojen hyödyntäminen mahdollistaa myös kansainvälisen vertailevan tutkimuksen tekemisen. Toisaalta keskiluokkaa määriteltäessä käytetyt tulorajat ovat usein enemmän mielivaltaisia kuin selkeään teoriapohjaan perustuvia. Tämä osaltaan vähentää tulotasoon perustuvien määritelmien arvoa. Myös eri tahot asettavat toisistaan poikkeavia määritelmiä tulorajojen suhteen, mikä vähentää eri tutkimusten välistä vertailukelpoisuutta.^[1]

Esimerkiksi OECD määrittelee keskiluokaksi ne kotitaloudet, joiden käytettävissä olevat tulot ovat vähintään 75 % ja korkeintaan 200 % mediaanitulosta. Tällä laskutavalla määriteltynä 80 % suomalaisista kuului vuonna 2015 keskiluokkaan.^[1] Yksiselitteistä vastausta siihen, mitkä tulorajat kyseiseen keskiluokan määritelmään riittävät ei voida antaa, koska määrittely tapahtuu kotitaouksittain, jolloin henkilön statukseen vaikuttaa samassa kotitaloudessa asuvien henkilöiden tulojen lisäksi kotitalouden koko.

Toinen laajasti käytetty määritelmä on EU:n käyttämä 60 % - 200 % mediaanituloista kulutusyksikköä kohden. Esimerkiksi vuonna 2015 tämän määritelmän mukaan keskiluokkaisia olisivat Suomessa olleet ne henkilöt, joiden vuositulot kulutusyksikköä kohden olivat noin 15 500 € - 52 000 €.^[1]

Näiden lisäksi tutkimuslaitokset määrittelevät keskiluokan tulorajoja usein toisistaan poikkeaville tavoilla. Esimerkiksi Deutsche Institut für Wirtschaftforschung (DIW) pitää alarajana 70 % mediaanitulosta ja keskiluokkaan kuuluville tulomäärän ylärajaksi DIW määrittelee 150 %.^[4] Yhdysvaltalainen ajatushautomo Pew Research Center puolestaan määrittelee keskiluokan alarajaksi tulot, jotka ovat 2/3 vastaavan kokoisten kotitalouksien mediaanituloista ja ylärajaksi vastaavasti kotitalouden kaksinkertaiset tulot suhteessa vastaavan kokoisten talouksien tulomediaaniin.^[5] Vuonna 2020 tällä tavoin määritelty keskiluokka Yhdysvalloissa sisältäisi siis esimerkiksi ne kolmihenkiset kotitaloudet, joiden vuositulot sijoittuisivat välille 52 000 $ ja 156 000 $.

Karl Marxin ajatteluun pohjautuva marxilaisuus tarkastelee yhteiskuntaa tuotantosuhteiden mukaan määrittyvien yhteiskuntaluokkien kautta. Marxin mukaan keskeisimmät kapitalistisessa talousjärjestelmässä esiintyvät luokat olivat varattomista työntekijöistä muodostuva proletariaatti, sekä tuotantovälineet omistava yläluokka eli porvaristo. Näiden lisäksi Marx kuitenkin myös tunnusti keskiluokan olemassaolon, ja piti sitä merkittävänä yhteiskunnallisena voimana.^[6]

Marxin luokkateoriassa proletariaattia määrittää tuotantovälineiden omistuksen puuttuminen ja tarve myydä työtä tuotantovälineiden omistajille. Porvaristoa määrittävä tekijä taas on tuotantovälineiden omistaminen ja tulojen saaminen proletaarien tekemän työn tuottamasta lisäarvosta. Keskiluokaksi Marx taas määrittelee erilaiset itsenäiset ammatinharjoittajat, kuten käsityöläiset, kauppiaat ja talonpojat. Keskiluokkaiset henkilöt eli pikkuporvarit omistavat omat tuotantovälineensä, mutta eivät toisaalta varsinaisten kapitalistien tapaan ole riippuvaisia proletaarien työpanoksesta, vaan he käyttävät tuotantovälineitä itse.^[6]

Marx näkee pikkuporvareista muodostuvan keskiluokan pitkälti kielteisessä valossa. Marxin mukaan pikkuporvarit ovat kapitalismin ja teollistumisen edetessä vajoamassa luokkahierarkiassa alaspäin, koska heidän suhteellisen pieni pääomansa ei kykene markkinataloudessa tehokkaasti kilpailemaan varsinaisten porvareiden pääomien kanssa. Esimerkiksi käsityöläisammattien harjoittajat eivät kykene kilpailemaan kapitalistien suuremmalla pääomalla rahoittaman massatuotannon kanssa. Reaktiona tähän pikkuporvarit eivät Marxin mukaan kuitenkaan siirry kannattamaan pääomien yhteisomistusta, johon kommunistit pyrkivät. Sen sijaan he pyrkivät hidastamaan talousjärjestelmän kehittymistä, jotta pikkuporvariston asema porvarisluokan alimpana kerroksena voisi säilyä myös jatkossa. Näin ollen Marx tulkitsee keskiluokan olevan kommunistista vallankumousta vastustava haitallinen voima.^[6]

Marxilaisen näkökulman haastaa esimerkiksi se havainto, että nykyaikaisessa jälkiteollisessa yhteiskunnassa on paljon työntekijöitä, jotka ovat suhteellisen varakkaita ja verrattain korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa, mutta eivät kuitenkaan omista käyttämiään tuotantovälineitä. Esimerkiksi professioammattien harjoittajat ja yritysten keskijohto voivat olla työssään täysin riippuvaisia työnantajansa tuotantovälineistä ja saada myös kaikki tulonsa työnantajaltaan palkan muodossa. Näin ollen vaikuttaa päällisin puolin siltä, että heidät tulisi marxilaisen teorian valossa lukea tuotantosuhteidensa osalta proletariaattiin, vaikka heidän korkea elintasonsa ei olekaan proletariaatille ominainen. Ongelmaan voidaan vastata esimerkiksi toteamalla, että moderni keskiluokka ei teollisuusyhteiskunnan proletariaatin tapaan omaa yhtenäistä luokkatietoisuutta tai yhtenäisiä luokkaintressejä, eikä se siten samaistu Marxin hahmottelemaan proletariaattiin.^[7] Keskiluokan asema marxilaisessa luokkateoriassa on kuitenkin edelleen kiistanalainen keskustelunaihe, eikä yksimielisyyttä modernin keskiluokan asemasta Marxin luokkateoriassa ole saavutettu.

Modernin luokkatutkimuksen klassikkona voidaan pitää ranskalaista sosiologi Pierre Bourdieuta. Marxin tavoin myös Bourdieu tarkasteli yhteiskuntaluokkaa pääoman kautta. Bourdieun mukaan yksilöiden luokka-asemaa selittää taloudellisen pääoman ohella myös kulttuurinen ja sosiaalinen pääoma. Kulttuurista pääomaa ovat esimerkiksi hankittu koulutus tai yhteiskunnan edellyttämien käyttäytymisnormien sisäistäminen. Sosiaalista pääomaa taas erilaiset suhteet ja verkostot, joissa henkilö pystyy luontevasti toimimaan. Bourdieun luokkateoria rakentuu näiden kolmen pääoman omistussuhteiden varaan.^[8]

Eri henkilöt voivat omistaa eri määriä pääomia. Yksilö edelleen luo omaamiensa pääomien avulla itselleen habituksen, joka Bourdieun ajattelussa viittaa henkilön tapaan käyttäytyä ja toimia tilanteissa, joissa pääomia hyödynnetään. Tästä seuraa, että toisistaan poikkeavia määriä pääomia omistavat henkilöt luovat itselleen erilaisen habituksen, jonka seurauksena heidän mahdollisuutensa ylläpitää ja kartuttaa pääomiaan eroavat toisistaan.^[8]

Bourdieun mukaan samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvat ne ihmiset, joiden habitukset ovat jokseenkin toisiaan vastaavia, ja jotka käyttävät pääomiaan pitkälti samoin ehdoin. Edelleen luokista keskiluokkaa määrittää pääomien omistus kohtalaisissa määrin. Keskiluokka ei kuitenkaan varakkaamman ja runsaammin kulttuurista ja sosiaalista valtaa omaavan yläluokan tavoin pysty säätelemään sitä, millaisin keinoin pääomia on soveliasta käyttää ja vaihtaa.^[8]

Keskiluokka voi kuitenkin alaluokasta poiketen pyrkiä näennäisesti osallistumaan yläluokan hyväksymiin pääoman käyttötapoihin. Bourdieun mukaan tästä seuraa keskiluokalle ominainen "kulttuurisen hyvän tahdon" osoittaminen yläluokan makua kohtaan. Käytännössä hyvää tahtoa osoitetaan jäljittelemällä yläluokkaista makua. Keskiluokka ei kuitenkaan onnistu tekemään tätä luontevasti, koska sen jäsenten pääomat eivät riitä yläluokkaisen habituksen saavuttamiseen. Esimerkiksi taiteen keräilyn ollessa muodissa yläluokassa, saattaa keskiluokkainen henkilö tyytyä keräilemään halvempia maalauksia, julisteita tai postimerkkejä.^[8]

Sosiologisessa tutkimuksessa tai julkisessa keskustelussa keskiluokka saatetaan jakaa fragmentteihin. Tyypillisesti erotetaan toisistaan ainakin alempi keskiluokka ja ylempi keskiluokka.^[9] Joskus näiden väliin sijoitetaan myös keskimmäinen keskiluokka. Alempaa ja ylempää keskiluokkaa erottaa toisistaan paitsi ammattiasema ja tulotaso, mutta mahdollisesti myös koulutus ja kulttuuriset piirteet.^[9]

Alempaan keskiluokkaan katsotaan yleensä kuuluvaksi ne henkilöt, joiden tulotaso riittää vähintään tyydyttävään elämänlaatuun, joilla on esimerkiksi alempi korkeakoulututkinto tai muu sitä vastaava koulutus ja jotka työskentelevät esimerkiksi toimihenkilöinä, perustason asiantuntijatehtävissä ja yritysten tai julkishallinnon alemmassa johtoportaassa. Heidän ansiotasonsa riittää yhteiskunnan normien mukaiseen elämäntapaan, mutta ei välttämättä merkittävien säästöjen tai sijoitusvarallisuuden kartuttamiseen, eivätkä ansiot välttämättä ole merkittävästi korkeammat kuin työväenluokkaisina pidetyissä ammateissa. Työväenluokasta alempi keskiluokka eroaakin enemmän koulutuksen, kulttuurierojen ja ammattiaseman kautta kuin tulotason suhteen.^[9]

Lisäksi alemman keskiluokan työssään kokema itsemääräämisoikeus ei ole yleensä yhtä suurta kuin ylemmän keskiluokan nauttima laajempi autonomia, ja usein heidän työtään johtaa tai valvoo ylempään keskiluokkaan kuuluva esimies.^[9]

Koska alemman keskiluokan ansiot eivät usein riitä merkittävän varallisuuden kartuttamiseen, on heidän taloudellinen asemansa turvattomampi kuin ylemmällä keskiluokalla. Monesti alemman keskiluokan ammatit ovat myös ylempää keskiluokkaa alttiimpia suhdannevaihteluille. Näin ollen alemman keskiluokan jäsenten luokkastatus on usein hauraammalla pohjalla kuin ylempään keskiluokkaan kuuluvien henkilöiden.^[9]

Ylempään keskiluokkaan katsotaan kuuluvaksi henkilöt, joilla on yleensä ylempi korkeakoulututkinto ja jotka työskentelevät esimerkiksi johto- tai erityisasiantuntijatehtävissä. Yleensä ylemmän keskiluokan ammateissa ansiotaso mahdollistaa korkean elämänlaadun ja myös säästöjen kartuttamisen. Ylemmän keskiluokan ammatit ovat usein professioammatteja, jotka liittyvät esimerkiksi kauppa- ja taloustieteisiin, oikeustieteeseen tai lääketieteeseen. Ylempään keskiluokkaan liitetään usein myös arvomaailma, johon kuuluu korkean koulutustason arvostus ja pyrkimys työuralla etenemiseen. Yleensä ylemmän keskiluokan taloudellinen asema on varallisuuden ja ammatillisen erikoisosaamisen myötä turvatumpi kuin alemmalla keskiluokalla ja työväenluokalla.^[9]

• Gentrifikaatio