Kalmukia

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Lähteistetty vain pieneltä osin.

Kalmukia Хальмг Таңһч1 Республика Калмыкия2
Lippu	Vaakuna
Kalmukian sijainti Venäjän federaatiossa
Koordinaatit: 46°19′N, 44°16′E (Elista)
Valtio	Venäjä
Federaatiopiiri	Pohjois-Kaukasian federaatiopiiri
Perustettu	Autonominen alue 1920-
ASNT	1935– ja 1957– (lakkautettu 1944–1957)
Kalmukian tasavalta	1994–
Hallinto
– hallinnollinen keskus	Elista (Elst) (103 749 as.)[1]
– suurin kaupunki	Elista
– presidentti	Aleksei Orlov[2]
Pinta-ala	76 100 km²
Väkiluku (2024)	266 900
– väestötiheys	3,8 as./km²
Kielet	kalmukki ja venäjä
BKT (2010)	24 343,5 milj. RUB[3] (eli 0,07 % koko Venäjän BKT:stä)
– asukasta kohti	84 094 RUB, noin 2 060 EUR[4] eli 32 % Venäjän keskiarvotasosta (Venäjän 3. alin arvo)
Aikavyöhyke	UTC+3 (MSK)[5][6]
Symbolit
– lippu	Kalmukian lippu
– vaakuna	Kalmukian vaakuna
– kansallislaulu	Kalmukian kansallislaulu
Lyhenteet
– rekisterikilven tunnus	08
– ISO 3166	RU-KL
Tasavallan internetsivut
1Kalmukinkielinen nimi – Khal'mg Tanghch 2Venäjänkielinen nimi – Respublika Kalmykija
Infobox OK

Kalmukia (ven. Респу́блика Калмы́кия, Respublika Kalmykija, kalmukiksi Хальмг Таңһч) on Venäjän osatasavalta Etelä-Venäjällä Kaspianmeren luoteispuolella. Se rajoittuu koillisessa ja idässä Astrahanin alueeseen, kaakossa Kaspianmereen, etelässä Dagestaniin ja Stavropolin aluepiiriin, lännessä Rostovin alueeseen ja luoteessa Volgogradin alueeseen. Pohjoisesta etelään matkaa on 448 km ja lännestä itään 423 km. Tasavallan pääkaupunki on Elista.^[7] Viralliset kielet ovat venäjä ja kalmukki.^[8]

Kalmukkien autonominen alue perustettiin vuonna 1920 ja se korotettiin Kalmukian autonomiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi vuonna 1936.^[9]

Pääartikkeli: Kalmukkien karkottaminen

Jo vuonna 1941, jolloin Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon, alettiin Saksassa suunnitella Kalmukian valloitusta. Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels kutsui useita merkittäviä kalmukkeja muun muassa Belgradista, Pariisista ja Prahasta Berliiniin auttamaan kalmukeille suunnatun propagandan suunnittelussa. Saksa toivoi kalmukkien liittyvän heidän puolelleen taistelussa Neuvostoliittoa vastaan.

Saksan 16. motorisoitu jalkaväkidivisioona marsalkka Mansteinin johdolla valloitti Kalmukian länsiosan alkuvuodesta 1942. Pääkaupunki Elista siirtyi saksalaisten haltuun 13. elokuuta 1942. Saksalaisten joukkojen mukana oli myös kolme Goebbelsin nimittämän komitean kalmukkijäsentä. Saksan valloitettua Jugoslavian huhtikuussa 1941, osa Belgradissa asuneista kalmukeista liittyi Saksan armeijaan ja otti osaa myös Kalmukian valloitukseen.

Kalmukkien vapautta ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä jo marras-joulukuussa 1942 Neuvostoliitto valloitti Kalmukian ja neuvostojoukot tuhosivat kaiken, mitä kalmukit olivat tällä välin rakentaneet uudelleen. Vuonna 1943 Kalmukian alue siirtyi suoraan Neuvostoliiton keskushallinnon alaisuuteen.

Saksan perääntyessä Kalmukiasta noin 5 000 kalmukkimiestä otti vastaan tarjouksen ja liittyi Saksan armeijaan, jossa he muodostivat Kalmukian vapaaehtoisen ratsujoukon. Myös heidän perheenjäseniään pakeni saksalaisten mukana. Kalmukkien vapaaehtoinen ratsujoukko osallistui taisteluihin muun muassa Asovanmeren alueella. Sodan jälkeen nämä kalmukit päätyivät pakolaisiksi Saksan liittotasavaltaan ja Yhdysvaltoihin.

Vallattuaan Kalmukian takaisin Neuvostoliitto syytti kalmukkeja yhteistoiminnasta saksalaisten kanssa. Rangaistuksena tästä Kalmukiassa suoritettiin etninen puhdistus ja koko kalmukkikansa karkotettiin 28. joulukuuta 1943 härkävaunuissa Siperiaan ja Keski-Aasiaan ja Kalmukian ASNT lakkautettiin. Tämän väestösiirron yhteydessä kuoli 1/5 kalmukeista. Kalmukian ASNT lakkautettiin tämän jälkeen.^[10] Kalmukkien karkotuksen ja Kalmukian ASNT:n lakkauttamisen jälkeen maasta pyrittiin hävittämään kaikki merkit kalmukkikansan olemassaolosta. Muun muassa noin 600 buddhalaista temppeliä tuhottiin ja paikannimistökin muutettiin. Kalmukian ASNT:n lakkauttamisen jälkeen alue liitettiin Astrahanin alueeseen. Nikita Hruštšovin valtakaudella kalmukit saivat palata kotimaahansa oltuaan karkotettuina 13 vuotta. Kalmukian ASNT perustettiin tämän jälkeen uudelleen.^[11][12]

Nykyiset rajansa Kalmukkia sai tammikuussa 1957.^[13]

Vuonna 1990 Kalmukian ASNT antoi julistuksen valtiollisesta suvereenisuudestaan.^[13] Vuonna 1992 maan nimi muutettiin muotoon Kalmukia-Halmg Tanggtš ja vuoden 1996 helmikuussa nimi muutettiin muotoon "Kalmukian tasavalta". Samana vuonna Kalmukia hyväksyi liittovaltiosuhteen Venäjän kanssa, sillä ehdolla, että alueen luonnonvarat jäivät paikallisen hallinnon hallintaan.^[14]

Pinnanmuodostukseltaan Kalmukia jakautuu kolmeen osaan: itäosat kuuluvat Kaspian syvänköön, länsiosat Jergenin ylänköön ja luoteisosa Manytšin alankoon.

Kalmukia on suureksi osaksi aroa tai aavikkoa. Maan luoteisosat ovat muuta maata hedelmällisempää. Siellä kasvatetaan vehnää, sokerijuurikasta, viiniköynnöstä ja erilaisia hedelmiä.

Kalmukiassa vallitsee kuiva mannerilmasto, kuumine ja kuivine kesineen sekä kylmine ja vähälumisine talvineen. Keskilämpötila on tammikuussa –2,7 °C ja heinäkuussa +26,5 °C. Keskimääräinen sademäärä on tammikuussa 17 mm ja heinäkuussa 19 mm.^[7]

Kalmukian suurin järvi on, ellei Kaspianmerta lasketa, Manytš-Gudilo, joka sijaitsee maan läntisimmässä osassa. Se laskee Manytšia pitkin länteen ja yhtyy Rostovin alueella Doniin, joka virtaa edelleen Asovanmereen. Sen lisäksi maan pohjoisosassa on lukuisia pienempiä järviä, joista suurimmat ovat Barmantsak, Sostinskije ja Tsagan-Hak.

Alueella ei ole merkittäviä jokia. Tosin Volga kulkee lyhyen matkan Kalmukian puolella maan koillisosassa. Kuma-joki puolestaan muodostaa Kalmukian ja Dagestanin välisen rajan. Doniin laskevan Sal-joen latvahaarat ulottuvat lisäksi maan luoteisosaan, ja maan luoteisosassa virtaa Manytš. Kaspianmeren rannikolla on jokunen pieni saari.

Venäjän tilastokeskus Rosstatin mukaan Kalmykian panos Venäjän federaation vuoden 2010 bruttokansantuotteeseen yhteensä 24,34 miljardia ruplaa eli 0,07 % koko Venäjän BKT-kertymästä.^[3] Jokaista tasavallan asukasta kohti osuus oli 84 090 ruplaa eli vain noin 2 060 euroa koko vuodelta 2010. Tämä on kolmanneksi alin arvo Venäjän kaikista federaatiosubjekteista, eli tuottavuus oli alueella BKT-osuudella mitattuna erittäin matala.^[4]

Kalmukia ei ole teollisesti kehittynyt, vaan maatalous on tärkein elinkeino. Alueella harjoitetaan laajaa karjanhoitoa ja siellä kasvatetaan lampaita (karakullampaita) ja nautoja.^[9] Myöskään kameli ei ole harvinainen näky Kalmukian maaseudulla. Paimenkulttuuri elää vahvana.

Vähäinen teollisuus on elintarvikkeiden sekä öljyn ja kaasun jalostusta. Suurin osa Kalmukian öljy-, maakaasu- ja kivihiilivaroista on kuitenkin vielä hyödyntämättä.

Kaspianmeren rannikolla ja Volgan varrella kalastetaan. Volgan kalastajien tärkein pyyntikala on sampi.

Kalmukian asukasluku oli vuoden 2024 arvion mukaan 266 900. Vuoden 2020 väestönlaskennan mukaan kalmukit muodostivat enemmistön väestöstä (62,47 %) ja venäläiset toiseksi suurimman ryhmän (25,71 %). Pienempiä väestöryhmiä ovat mm. kazakit ja tšetšeenit.^[7]

Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan Kalmukian väkiluku oli 292 410. Tuolloin väestöstä oli kalmukkeja 155 938 (53,3 %), venäläisiä 98 115 (33,5 %), gardeja 7 295 (2,49 %), tšetšeenejä 5 979 (2,04 %), kazakkeja 5 011 (1,71 %), ukrainalaisia 2 505 (0,86 %), avaareja 2 305 (0,79 %), saksalaisia 1 643 (0,56 %) ja korealaisia 1 049 (0,36 %). Loput 4,39 % väestöstä koostuu 88 kansallisuudesta.

Vuonna 1931 Kalmukiassa asui 164 500 ihmistä, joista kalmukkeja oli 76 %. Kalmukit karkotettiin 1943–1956 väliseksi ajaksi Siperiaan (vrt. historia) ja maahan siirrettiin tuhansittain venäläisiä maahanmuuttajia sekoittamaan kansallisuusoloja. Tämän jälkeen kalmukkien määrä on pikkuhiljaa kasvanut ja venäläisten määrä puolestaan laskenut. Vuonna 1989 Kalmukian kansallisuusjakauma oli seuraavanalainen: kalmukkeja 45,4 %, venäläisiä 37,7 %, gardeja 4,0 %, tšetšeenejä 2,6 %, kazaheja 1,9 %, saksalaisia 1,7 %, ukrainalaisia 1,3 % ja avaareja 1,2 %.

Vuonna 2002 väestöstä asuu kaupungeissa 44 % ja maaseudulla 56 %. Kalmukian suurin kaupunki on pääkaupunki Elista (103 800 as.). Muita kaupunkeja ovat Lagan (14 400 as.) ja Gorodovikovsk (10 700 as.) (kaupunkien asukasluvut vuodelta 2004).

Kalmukit ovat buddhalaisia, ja siten Kalmukia on Euroopan ainoa buddhalainen maa.^[15][16] Venäläiset puolestaan ovat pääasiassa ortodokseja. Lisäksi Kalmukiassa on pieni islaminuskoinen vähemmistö, joka koostuu pääasiassa tšetšeeneistä, kazakeista, gardeista ja avaareista.

Elistassa toimii Kalmukian valtionyliopisto.^[17]

Kalmukia on jaettu 13 hallintopiiriin ja yhteen kaupunkipiiriin (Elista):^[7]

1. Gorodovikovskin piiri
2. Ik Buurlin piiri
3. Kötšnrin piiri
4. Laganin piiri
5. Bağ Dörvdin piiri
6. Oktjabrin piiri
7. Prijutnin piiri
8. Sarpinskin piiri
9. Tselinnin piiri
10. Harğazrin piiri
11. Üstinskin piiri
12. Jašltin piiri
13. Jaškulin piiri

Kalmukialla ja Astrahanin alueella on ollut rajakiista, joka nousi puheenaiheeksi vuonna 2005. Rajamuutoksia ei kuitenkaan ole tehty.^[10]

Kalmukian presidenttinä oli vuosina 1993–2010 Kirsan Iljumžinov, joka oli virkaan astuessaan vain 30-vuotias. Hänen seuraajakseen presidentti Medvedev nimitti syksyllä 2010 Aleksei Orlovin, joka oli tuolloin ensimmäinen varapääministeri.^[18]

Kalmukian nykyinen perustuslaki hyväksyttiin 5. huhtikuuta 1994. Perustuslain virallinen nimi on "Tasangon laki" (ven. Степное Уложение, Stepnoje Uloženije).^[19] Tasavallan parlamentti on nimeltään Kansan Hural (ven. Народный Хурал, Narodnyi Hural), joka koostuu 27 edustajasta.^[20] Tasavallan johtajasta käytetään perustuslaissa virallisesti nimikettä "päämies" (ven. Глава Республики Калмыкия, Glava Respubliki Kalmykija).^[7]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kalmukia Wikimedia Commonsissa