Joseph Joffre

Joseph Joffre
Joffre vuonna 1922
Henkilötiedot
Syntynyt	12. tammikuuta 1852 Rivesaltes, Ranska
Kuollut	3. maaliskuuta 1931 (79 vuotta) Pariisi, Ranska
Kansalaisuus	ranskalainen
Ammatti	sotilas
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)	Ranska
Palvelusvuodet	1869–1916
Taistelut ja sodat	Saksan–Ranskan sota Ensimmäinen maailmansota
Sotilasarvo	divisioonakenraali
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Joseph Jacques Césaire Joffre (12. tammikuuta 1852 Rivesaltes, Pyrénées-Orientales – 3. tammikuuta 1931 Pariisi) oli ranskalainen kenraali, myöhemmin Ranskan marsalkka, joka toimi ensimmäisessä maailmansodassa länsirintaman ranskalaisjoukkojen ylipäällikkönä vuosina 1914–1916. Hän sai mainetta Marnen torjuntavoitosta syksyllä 1914, mutta joutui jättämään ylipäällikkyyden kaksi vuotta myöhemmin epäonnistuttuaan läpimurron aikaansaamisessa.^[1]

Joffren isä oli varakas viininviljelijä. Joffre kävi aluksi lyseota kotiseudullaan Perpignanissa, mistä hänet lähetettiin Pariisin lycée Charlemagneen.^[2] Hän suoritti hyvät arvosanat matematiikasta, ja aloitti vuonna 1869 opinnot sotilasinsinöörikoulu École Polytechniquessa.^[3] Hänet otettiin Ranskan–Saksan sodan aikana vuonna 1870 aliluutnanttina armeijan insinöörijoukkoihin, ja hän osallistui piiritetyn Pariisin puolustukseen vuosina 1870–1871.^[1][3][2] Tämän jälkeen hän palasi suorittamaan sotilaskoulutuksensa loppuun ja valmistui insinööriupseeriksi vuonna 1872.^[3] Joffre palveli aluksi linnoitustöissä Juravuorilla ja sitten Pariisissa ja sai 24-vuotiaana kapteenin arvon.^[3][2] Ensimmäisen vaimonsa kuoltua hän pyysi siirtoa kaukaiseen Indokiinaan. Ranskan–Kiinan sodan aikana hän osallistui vuonna 1885 maihinnousuun Formosalle ja puolustustaisteluihin siellä. Vuosina 1886–1889 hän oli insinöörijoukkojen päällikkönä Hanoissa.^[3][4]

Indokiinan jälkeen Joffre lähetettiin vuonna 1892 johtamaan rautatienrakennusta Senegaliin, ja hän palveli seuraavat kaksi vuotta Afrikassa. Hän valtasi Timbuktun Ranskalle 12. helmikuuta 1894 ja sai samana vuonna ylennyksen everstiluutnantiksi. Vuonna 1897 hänet lähetettiin Madagaskarille, jossa hän johti Diégo-Suarezin sotasataman rakennustöitä ja puolustusta, mistä hyvästä hänet ylennettiin everstiksi.^[3][4] Palattuaan Ranskaan Joffre sai 1901 prikaatikenraalin arvon ja 1903 nimityksen sotaministeriön insinööriosaston päälliköksi. Vuonna 1905 hänet ylennettiin divisioonakenraaliksi ja nimitettiin Lillen komendantiksi, mistä hän siirtyi vuonna 1908 II armeijakunnan komentajaksi Amiensiin. Vuonna 1910 hänet kutsuttiin ylimmän sotaneuvoston (Conseil supérieur de la guerre) jäseneksi ja nimitettiin samalla sotakoulujen ja rannikkopuolustuksen tarkastajaksi.^[4]

Vuoden 1911 toisen Marokon kriisin seurauksena Ranskassa vaadittiin sotilasjohdon voimakkaampaa keskittämistä, joten kenraali Joffre nimitettiin tuona vuonna samanaikaisesti ylimmän sotaneuvoston varapuheenjohtajaksi ja pääesikunnan päälliköksi.^[3][4] Siihen saakka Ranskan kolmannessa tasavallassa oli haluttu pitää armeijan ylin komento ja operaatioiden suunnittelu erillään toisistaan.^[5] Joffre sai nimityksen mahdollisesti vapaamuuraritaustansa vuoksi; toisena ehdokkaana esikuntapäälliköksi oli kenraali Paul Pau.^[2] Joffre oli myös poliittisesti maltillisempi vaihtoehto. Ylimmässä sotaneuvostossa laadittiin Joffren johdolla vuosina 1913–1914 Ranskan uusi sotasuunnitelma, suunnitelma XVII, joka otettiin käyttöön maailmansodan puhjetessa. Se perustui joukkojen keskittämiseen ja jätti sodanjohdolle paljon liikkumavaraa.^[5] Joffren esikuntapäällikkökautena myös kehitettiin tykistöä ja Ranskan ilmavoimat erotettiin omaksi puolustushaarakseen.^[6]

Ensimmäisen maailmansodan puhjettua pääesikunnan päällikkö Joffre nimitettiin 2. elokuuta 1914 odotetusti Ranskan pohjoisten ja koillisten armeijoiden ylipäälliköksi,^[6][7] ja hän otti siten länsirintaman sodankäynnin johtoonsa. Hän määräsi suunnitelma XVII:n mukaisesti laajan hyökkäyksen koko Saksan-vastaisella rajalla. Tämä osoittautui hyödyttömäksi, sillä Ranska ei ollut varautunut Saksan hyökkäykseen Belgian kautta, ja pian saksalaiset uhkasivat jo Pariisia. Määrätietoisuutensa säilyttänyt Joffre onnistui kuitenkin kehittämään vastauksen.^[1] Hän määräsi 25. elokuuta strategisen perääntymisen kohti Pariisia, jotta Ranskan joukot eivät joutuisi saarretuiksi.^[7] Ylivoimaisten saksalaisten pysäyttämiseen luotiin uusi Ranskan 6. armeija. Ranskalaiset ja britit perääntyivät 5. syyskuuta mennessä aivan Pariisin liepeille asti, mutta seuraavana päivänä Joffren määräyksestä Marnejoella käynnistetty vastahyökkäys osoittautui menestykseksi.^[1] Työntyminen saksalaisten kahden hyökkäävän armeijan väliin pakotti saksalaiset perääntymään.^[8] Pariisi pelastui ja Joffresta, ”Marnen voittajasta”, tuli kansallissankari.^[1]

Marnen voiton jälkeen Joffre yritti edetä saksalaisten sivustaan pohjoisesta ja nämä vastasivat samalla tavalla, mistä seurasi niin sanottu kilpajuoksu Atlantille.^[8] Syksyn 1914 jälkeen länsirintama ei kuitenkaan enää juuri liikkunut suuntaan tai toiseen. Vuoden 1915 aikana Ranska ja muut ympärysvallat yrittivät kerran toisensa jälkeen läpimurtoa, mutta hyökkäykset olivat tuloksettomia ja miestappiot suuria. Joffren suosio alkoi laskea, ja hänen kilpailijansa ja kotimaiset vastustajansa alkoivat arvostella häntä yhä voimakkaammin.^[1][3] Muiden tuon ajan komentajien tavoin Joffre luuli juoksuhautoihin perustunutta asemasotaa vain ohimeneväksi vaiheeksi, eikä nähnyt sodankäynnin luonteessa tapahtunutta muutosta.^[9]

Sodan alkuvaiheesta alkaen Joffre oli saanut käytännössä vapaat kädet johtaa sotaa täysin itsenäisesti, Ranskan hallituksesta riippumattomana. Poliitikot alkoivat kokea tämän ongelmaksi. Lokakuussa 1915 Aristide Briandin hallituksen sotaministeriksi nimitettiin arvostettu kenraali Joseph Gallieni, millä pyrittiin rajoittamaan Joffren valtaa.^[10] Joffre nimettiin 2. joulukuuta 1915 virallisesti kaikkien Euroopassa olleiden ranskalaisten joukkojen ylipäälliköksi (généralissime), jolloin pääesikunnan päällikkyys siirtyi kenraali Édouard de Castelnaulle.^[4][3] Myös tämän ratkaisun tarkoituksena oli rajoittaa Joffren suoraa puuttumista operatiivisiin kysymyksiin.^[4]

Joffren ja sotaministeri Gallienin välille syntyi erimielisyyksistä Verdunin kaupunkia suojanneiden keskeneräisten linnoitusten rakentamisesta. Saksalaisten helmikuussa 1916 käynnistämä suuri hyökkäys Verdunia vastaan osoitti ranskalaisten puutteellisen varautumisen.^[1][3] Joffrea syyttänyt Gallieni jäi ilman muun hallituksen tukea ja joutui eroamaan, mutta myös Joffren oma uskottavuus koki kolauksen. Kesän 1916 Sommen hyökkäyksen huono menestys vahvisti tyytymättömyyttä.^[3] Joffrea arvosteltiin rajusti parlamentissa, hallitus alkoi marraskuussa 1916 suunnitella sodanjohdon uudelleenjärjestelyä ja joulukuun alussa uudeksi sotaministeriksi tuli Joffren kanssa huonosti toimeen tullut kenraali Hubert Lyautey.^[10] Joffre painostettiin lopulta eroamaan ylipäällikkyydestä 26. joulukuuta 1916, mutta julkisen skandaalin välttämiseksi hänet palkittiin samalla marsalkan arvolla.^[10][3] Hän oli tuolloin ensimmäinen Ranskan marsalkan arvon saanut yli 20 vuoteen.^[7] Hänen seuraajakseen tuli kenraali Robert Nivelle.^[10][3]

Joffre jatkoi maailmansodan loppuun Ranskan hallituksen teknisenä neuvonantajana uudessa sotakomiteassa.^[3] Hän säilytti myös kansansuosionsa.^[11] Hänet valittiin helmikuussa 1918 poikkeuksellisella yksimielisellä päätöksellä Ranskan akatemian jäseneksi Jules Claretielta vapautuneelle tuolille, jonka hän vastaanotti joulukuussa 1918. Hän sai marssia seuraajiensa marsalkka Ferdinand Fochin ja marsalkka Philippe Pétainin rinnalla Pariisin voitonparaatissa heinäkuussa 1919.^[2] Joffre teki Ranskan edustajana vierailuja Yhdysvaltoihin 1917, Romaniaan 1920 ja Japaniin 1922.^[4] Hän oli uudelleenperustetun ylimmän sotaneuvoston jäsen vuodesta 1920 kuolemaansa saakka.^[6] Viimeiset vuotensa Joffre vietti kirjoittaen muistelmiaan, kunnes kuoli 78-vuotiaana tammikuussa 1931.^[3] Hän sai suuret valtiolliset hautajaiset.^[2] Muistelmat ilmestyivät postuumisti vuonna 1932.^[1]

Joffren mukaan nimettiin Ranskan laivaston keskeneräiseksi jäänyt lentotukialus FS Joffre, joka jouduttiin romuttamaan vuonna 1940.

Pariisin École militairen edessä oleva aukio on nimetty place Joffreksi ja siellä on Joffren ratsastajapatsas.

• Kunnialegioonan suurristi (Ranska)^[2]
• Kaarle III:n ritarikunta ketjulla (Espanja, 1919)^[12]
• Ranskan marsalkka 1916^[7] (virallisesti arvonimi, ei sotilasarvo^[13])

• La préparation de la guerre et la conduite des opérations (1914-1915) (1920)
• Les deux batailles de la Marne (1929)
• Mémoires, kaksi osaa (1932)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Joseph Joffre Wikimedia Commonsissa