Hinrich Johannes Rink

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hinrich Johannes Rink
Hinrich Johannes Rink
Hinrich Johannes Rink
Henkilötiedot
Syntynyt26. elokuuta 1819
Kööpenhamina
Kuollut15. joulukuuta 1893 (74 vuotta)
Kristiania
Kansalaisuus Tanska
Ammatti geologi ja Grönlannin tutkija

Hinrich Johannes Rink (26. elokuuta 1819 Kööpenhamina15. joulukuuta 1893 Kristiania[1]) oli tanskalainen geologi ja Grönlannin tutkija. Rink opiskeli 1840-luvulla muun muassa fysiikkaa ja kemiaa, mutta päätyi Grönlantiin tutkimaan maan perinteitä ja jäätiköitä. Rink teki vuosina 1848–1851 retken Grönlantiin ja teki sen aikana havaintoja muun muassa jään reunan muuttumisesta. Rink päätteli laajan sisämaan jäätikköalueen syöttävän viittä mereen laskevaa jäävirtaa. Näin ollen hän oli yksi nykyisen jäätikkötieteen edelläkävijoitä[2].

Rink osallistui 1845–1847 mineralogina[3] Galathea-korvetin[4] purjehdukseen maapallon ympäri. Hän matkusteli 1848–1851 Pohjois-Grönlannissa, jossa hän teki käänteentekeviä tutkimuksia Grönlannin sisämaanjäästä. Hän toimi sitten ansiokkaasti 1853–1868 valtion virkamiehenä Grönlannissa ja oli 1871–1882 kuninkaallisen grönlantilaisen kaupan johtajana Kööpenhaminassa.[3]

Vertailevan kieli- ja satututkimuksen perusteella Rink esitti teorian, että eskimot olisivat alkuaan asuneet Alaskassa, josta he sitten olisivat levinneet Grönlantiin asti. Rinkin pääteoksia ovat Om isens udbredning og bevægelse over Nordgrønland’s fastland (1853), Grønland, geografisk og statistisk beskrevet (1852–1857), Eskimoiske eventyr og sagn (1866, lisäys 1871).[3]

  1. G. F. H.: Rink, Hinrich Johannes Salmonsens konversationsleksikon, anden udgave, bind XX. 1926. København: J. H. Schultz Forlagsboghandel. Viitattu 28.10.2022.
  2. The ice, the science and the icefjord. Explore Ilulissat Icefjord – Geological Survey of Denmark and Greenland. Arkistoitu 16.7.2011. Viitattu 31.3.2010. (englanniksi)
  3. a b c Kaila, Elmo Edvard: Rink, Hinrich Johannes. Tietosanakirja osa 8, palstat 60–61. (Artikkeli sisältää tekstiä, joka on tuotu tästä tekijänoikeusvapaasta lähteestä) Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1916. Teoksen verkkoversio.
  4. GALATHEAs jordomrejse (1845-1847): Kort over ruten Flådens – historie Danish Naval History. Viitattu 15.9.2020. (englanniksi)