Haapana
| Haapana | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Sorsalinnut Anseriformes |
| Heimo: | Sorsat Anatidae |
| Suku: | Haapanat Mareca |
| Laji: | penelope |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
Anas penelope |
|
 Haapanan levinneisyys Suomessa |
|
| Katso myös | |
Haapana (Mareca penelope) on yleinen ja laajalle levinnyt sorsalaji.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Haapana on 42–52 cm pitkä, ja sen siipien kärkiväli on 73–87 cm.[3][4] Haapana painaa 600–850 grammaa.[4] Haapana on keskikokoinen ja lyhytkaulainen. Sillä on pyöreä ja suhteellisen suuri pää, korkea otsa, pieni nokka, kapea kaula ja terävät siivet ja pyrstö. Haapanalla on kaikissa puvuissa valkoinen vatsa ja epäselvärajaisen likaisenharmaat kainalot ja siiven alapeitinhöyhenet. Nokka on pieni ja vaaleansiniharmaa, ja siinä on tumma kärki.[3]
Juhlapukuisella koiraalla on punaruskea pää ja kaula ja kellanbeige päälaen etuosa. Rinta on punertava, kupeet ja selkä harmaat sekä peräpää mustavalkoinen. Siiven yläpuolella on suuri valkoinen laikku ja vihreä siipipeili. Naaraan värityksessä on pientä vaihtelua, mutta punaruskea tai harmahtava ovat kaksi päävärityyppiä. Naaras on epäselvästi täplikäs, mutta jotkut yksilöt ovat hyvin yksivärisiä. Siipipeili on tumma ja sisimmät kyynärsulat ovat usein vaaleareunaiset. Sulkasatoinen koiras muistuttaa naarasta, mutta sen puku on voimakkaamman punaruskea ja sen valkoinen siipilaikku säilyy.[3]
Vanhin suomalainen rengastettu haapana on ollut 9 vuotta 11 kuukautta ja 28 päivää vanha. Euroopan vanhin oli brittiläinen 34 vuotta ja 8 kuukautta vanha sorsa.
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Haapana suorittaa pesimisen Siperiassa, Skandinaviassa, Pohjois-Englannissa tai Islannissa. Suomessa haapanaa tavataan koko maassa aina pohjoisinta Lappia myöten. Etelässä kanta on harvalukuista, pohjoisessa runsaampaa.[5]
Talven haapana viettää yleensä Keski-Euroopassa, Etelä-Euroopassa tai Pohjois-Afrikassa. Suomeen talveksi jääneet haapanat viettävät talviajan Etelä-Suomen rannikolla.[5] Maailman haapanapopulaatioksi arvioidaan 2,8–3,3 miljoonaa yksilöä, ja IUCN luokittelee lajin elinvoimaiseksi. Kanta on kuitenkin laskussa.[1] Suomessa arvioitiin 1990-luvun lopulla pesivän noin 70 000 haapanaparia, mutta kanta on taantunut 1990-luvulta lähtien.[6] Vuonna 2015 haapanan uhanalaisuusarvio Suomessa muutettiin elinvoimaisesta vaarantununeeksi.[7] Vuosina 2013–18 Suomen pesimäkannaksi arvioitiin 31 000 – 46 000 paria.[8] Euroopan pesimäkannaksi on arvioitu 225 000 – 367 000 paria, joista kolme neljäsosaa eli 175 000 – 275 000 Venäjän puolella. Venäjän jälkeen lajia pesii eniten Suomessa, Ruotsissa (10 000 – 24 000 paria), Norjassa (5 000 – 15 000 paria) ja Islannissa (4 000 – 6 000 paria). Lisäksi lajia pesii Isossa-Britanniassa 180–190 paria, Latviassa 0–100 paria, Virossa 50–80 paria, Saksassa 20–35 paria, Hollannissa 20–40 paria, Valko-Venäjällä 20 paria ja Belgiassa 0–2 paria.[9]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Haapana pesii hyvin monenlaisissa vesistöissä sekä sisämaassa että saaristossa. Karuimmissa järvissä ja lammissa se ei kuitenkaan viihdy hyvin, sillä se vaatii kasvillisuutta ruokailuun.[6] Syksyllä haapanat ruokailevat rehevillä lahdilla ja lintujärvillä suurina parvina. Keväisin haapanat ruokailevat tulvaniityillä ja jopa taajamien nurmikoilla.
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Haapana rakentaa pesänsä ruoikon laitaan tai metsän reunaan, aluskasvillisuuden suojaan. Jotkut parit ovat alkaneet pesiä kaupunkien puistoissa ja pihoilla. Naaras munii huhti-kesäkuussa 7–9 munaa, joita se hautoo n. 24 vuorokautta. Naaras huolehtii poikasistaan noin kuusi viikkoa, jolloin poikasista tulee lentokykyisiä. Useiden muiden sorsalintujen tapaan myös haapanan poikaset ovat pesäpakoisia, eli ne etsivät ravintonsa ja varhaisessa vaiheessa itse mutta pysyttelevät silti tiiviinä poikueena naaraan seurassa.
Talvehtimaan jääneet haapanat voivat risteytyä sinisorsien kanssa.
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Haapana on puolisukeltaja. Haapanan ravinto koostuu lähes yksinomaan kasvinosista[10], mutta se saattaa ajoittain syödä myös vesihyönteisiä. Suomessa rehevillä vesillä tehdyn tutkimuksen mukaan sen suosimia kasvilajeja ja kasvinosia olivat pikkulimaska, vesirutto, kilpukan talvehtimissilmut ja vesikasvien siemenet.[11]
Nimi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Haapanan nimityksiä ovat olleet muun muassa Haapasorsa (Kälviä), Viusorsa (Kustavi) ja Kirnulintu (Enontekiö).[12] Historiallisia nimiä ovat olleet muun muassa haapana (Juslenius, 1745), Wiusuorsa (Lencqvist, 1760-l.) ja haapana, haapalo, viusuorsa (Lönnrot, 1861). [13]
Tieteellinen nimi Mareca tulee Brasilian portugalista ja tarkoittaa pientä ankkaa (marrecco). Sana juontuu roomalaisesta mytologiasta, jossa marica oli joen tai veden nymfi. [14] Lajinimi penelope tulee kreikan sanasta pēnelops. Näin kutsuttiin erästä vesilintua tarinan mukaan, joka kertoi tämän linnun pelastaneen Odysseuksen puolison Penelopen ja ruokkineen tätä. Näin tapahtui sen jälkeen, kun Penelopen vanhemmat olivat heittäneet tämän veteen. Sana pēnē tarkoittaa palmikkoa tai koristenauhaa ja ops ulkonäköä.[14] Haapanakoiraalla on otsassaan keltainen "koristenauha".
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Häkkinen, Kaisa: Linnun nimi. Teos, 2011. ISBN 978-951-851-434-6
- Jobling, James, A.: The Helm Dictionary of Scientific Bird Names. Christopher Helm, 2010. ISBN 978-1-4081-2501-4
- Kivirikko, K. E.: Suomen linnut. Toinen osa. Wsoy, 1927.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c BirdLife International: Mareca penelope IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 2.6.2014. (englanniksi)
- ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 568. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3 Teoksen verkkoversio (viitattu 14.8.2021).
- ↑ a b c Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 26. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2
- ↑ a b Haapana Luontoportti. Viitattu 9.10.2013.
- ↑ a b Suuri eläintieto: Eläinten kiehtova maailma 2 (H), s. 8. Weilin+Göös, 1990. ISBN 951-35-5128-8
- ↑ a b Haapana (Anas penelope) Suomen lintuatlas. Viitattu 14.6.2024.
- ↑ Haapana – Anas penelope Laji.fi. Viitattu 14.6.2024.
- ↑ Population status and trends at the EU and Member State levels, Mareca penelope Article 12 of the Birds Directive web tool. Period 2013–18. European Environment Agency. Viitattu 14.6.2024. (englanniksi)
- ↑ Eurasian Wigeon, Mareca penelope (pdf) The IUCN Red List of Threatened Species. Supplementary information. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources & BirdLife International. Viitattu 14.6.2024. (englanniksi)
- ↑ Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 58. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0
- ↑ Veli-Matti Väänänen & Petri Nummi: Sorsasapuskan salat - ravintotutkimukset apuna kosteikoiden kunnostuksessa 2004. Metsästäjä. Arkistoitu 13.10.2013. Viitattu 12.10.2013.
- ↑ Kivirikko, 1927, s. 160
- ↑ Häkkinen, 2011, s. 284
- ↑ a b Jobling, 2010, s, 241, 296
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Haapana viikon luontoäänenä Radio Suomessa
- Pertti Koskimies: Suomen lintu-opas. WSOY 2005.
- Haapana Lintukuva-verkkopalvelussa
- LuontoPortti: Haapana (Anas penelope)
- ITIS: Anas penelope (englanniksi)