Gerald Ford
Gerald Ford | |
---|---|
Gerald Fordin virallinen muotokuva vuodelta 1974. |
|
Yhdysvaltain 38. presidentti | |
Varapresidentti |
Ei kukaan (1974), Nelson A. Rockefeller (1974–1977) |
Edeltäjä | Richard Nixon |
Seuraaja | Jimmy Carter |
Yhdysvaltain 40. varapresidentti | |
Presidentti | Richard Nixon |
Edeltäjä | Spiro Agnew |
Seuraaja | Nelson Rockefeller |
Yhdysvaltain 16. edustajainhuoneen vähemmistöjohtaja | |
Edeltäjä | Charles A. Halleck |
Seuraaja | John Jacob Rhodes |
Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen Michiganin 5. vaalipiiristä |
|
Edeltäjä | Bartel J. Jonkman |
Seuraaja | Richard F. Vander Veen |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 14. heinäkuuta 1913 Omaha, Nebraska, Yhdysvallat |
Kuollut | 26. joulukuuta 2006 (93 vuotta) Rancho Mirage, Kalifornia, Yhdysvallat |
Ammatti | asianajaja |
Puoliso | Betty Warren Ford |
Tiedot | |
Puolue | republikaanit |
Uskonto | episkopaali |
Nimikirjoitus |
|
Gerald Rudolph Ford Jr. (syntymänimi Leslie Lynch King Jr. 14. heinäkuuta 1913 Omaha, Nebraska – 26. joulukuuta 2006 Rancho Mirage, Kalifornia) oli Yhdysvaltain 38. presidentti (1974–1977). Ennen presidenttikauttaan Ford oli toiminut edustajainhuoneessa republikaanisena vähemmistöjohtajana yhdeksän vuoden ajan. Ford nousi presidentiksi varapresidentin paikalta Richard Nixonin erottua. Hänet oli nimitetty varapresidentiksi Spiro Agnew'n eron jälkeen. Ford on ainoa Yhdysvaltain presidentti, joka on toiminut sekä presidenttinä että varapresidenttinä tulematta vaaleilla valituksi kumpaankaan tehtävään.[1][2] Presidenttinä Ford jatkoi Nixonin aloittamaa liennytystä.
Varhainen elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gerald Ford syntyi 14. heinäkuuta 1913 Omahassa, Nebraskassa. Hän oli Dorothy ja Leslie Kingin ainoa lapsi. Vanhemmat erosivat kahden vuoden kuluttua, ja äiti muutti pojan kanssa Grand Rapidsiin, Michiganiin. Poika oli saanut kasteessa nimen Leslie Lynch King Jr., ja nyt hän sai isäpuolensa mukaan uudeksi nimekseen Gerald Rudolph Ford Jr. (alun perin Rudolff).[3][4]
Ford työskenteli nuorena isäpuolensa maalitehtaassa sekä ravintolassa. Hän opiskeli 1931–1935 Michiganin yliopistossa taloustiedettä ja valtio-oppia. Ford menestyi amerikkalaisessa jalkapallossa high schoolissa ja yliopistossa. Hänelle tarjottiin ammattilaissopimusta, mutta hän ryhtyi Yalen yliopiston nyrkkeilyvalmentajaksi ja jalkapallon apulaisvalmentajaksi.[5]
Ford opiskeli 1938–1941 lakia Yalessa. Yliopiston jälkeen hän toimi asianajajana Grand Rapidsissa vuoden ajan ja liittyi laivastoon 1942. Aluksi hän oli laivaston liikuntaohjaajana ja 1943 alkaen lentotukialus USS Montereyn tykkiupseerina Tyynellämerellä. Hän osallistui useisiin taisteluihin toisessa maailmansodassa ja yleni komentajakapteeniksi. Sodan jälkeen Ford jatkoi lakimiehenä Grand Rapidsissa.[6]
Ford toimi 1940-luvulla myös miesmallina ja oli Cosmopolitan-lehden huhtikuun 1942 numeron kansikuvan mallina yhdessä silloisen naisystävänsä Phyllis Hopen kanssa. Mallintyön kautta hän tutustui myös tulevaan vaimoonsa Elizabeth Anne Bloomer Warreniin, jonka kanssa avioitui vuonna 1948.[7][8]
Edustajainhuoneen jäsenenä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ford asettui ehdolle republikaanina edustajainhuoneen vaalissa 1948. Ford voitti vaalit ja toimi Michiganin edustajana 13 peräkkäistä kautta ja nousi ajan myötä yhä merkittävämpiin asemiin. Hänet äänestettiin 1965 republikaanien ryhmänjohtajaksi, missä toimessa hän oli yhdeksän vuoden ajan. Ford oli myös jäsenenä Warrenin komissiossa, joka tutki presidentti Kennedyn salamurhaa.[6]
Nousu varapresidentiksi ja presidentiksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Presidentti Richard Nixon nimitti Fordin varapresidentiksi 1973 Spiro Agnew’n erottua. Ford astui virkaan 6. joulukuuta 1973. Nixon itse erosi Watergate-skandaalin vuoksi 9. elokuuta 1974. Ford nousi presidentiksi ja ilmoitti samalla, että ”kansakuntamme pitkä painajainen on ohi”. Hän nimitti puolestaan varapresidentiksi Nelson A. Rockefellerin.[6]
Presidenttinä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aluksi Fordin suosio oli hyvin korkea, 71 prosenttia. Hän kuitenkin myönsi rikostutkinnan kohteena olleelle presidentti Nixonille ehdottoman armahduksen, mikä heikensi selvästi hänen suosiotaan ja vaikutti arvioiden mukaan ratkaisevasti siihen, ettei häntä valittu uudelleen presidentiksi.[9]
Ford pyrki aluksi hillitsemään inflaatiota rajoittamalla valtion rahankäyttöä ja rahan tarjontaa. Vuonna 1975 Ford joutui kuitenkin alentamaan veroja työttömyyden vähentämiseksi. Maan talous elpyikin vuoden lopussa ja vuonna 1976.[10]
Ulkopolitiikassa Ford jatkoi Nixonin lähentymistä Neuvostoliittoa ja Kiinaa kohtaan. Vietnamin sota päättyi Fordin aikana 1975, kun Pohjois-Vietnam valloitti Etelä-Vietnamin, mitä Ford ei voinut estää kongressin asettamien rajoitusten vuoksi. Hän kuitenkin määräsi Kamputsean haltuunottaman kauppalaivan Mayaguezin vapauttamisoperaatiosta, jossa kuoli 41 merijalkaväen sotilasta.[10]
Elokuussa 1975 Ford neuvotteli Helsingissä Neuvostoliiton johtaja Leonid Brežnevin kanssa ETYK-kokouksessa.[11]
Ford yritettiin surmata kahdesti syyskuussa 1975. Charles Mansonin seuraaja Lynette Fromme yritti ampua Fordia Sacramentossa 5. syyskuuta 1975, mutta ei ehtinyt laukaista asettaan. Seitsemäntoista päivää myöhemmin vasemmistoradikaali Sara Jane Moore ampui Fordia kohti San Franciscossa, mutta luoti osui taksinkuljettajaan, joka haavoittui lievästi.[10]
Kautensa lopussa Fordin suosio oli laskenut 53 prosenttiin.[12] Ford pyrki uudelle kaudelle vuoden 1976 presidentinvaaleissa. Hän voitti ensin Ronald Reaganin republikaanien esivaaleissa niukasti, mutta hävisi sitten Jimmy Carterille varsinaisissa vaaleissa valitsijamiesäänin 297–240.[10]
Presidenttikauden jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Presidenttikautensa jälkeen Ford muutti Palm Springsiin Kaliforniaan. Hän kieltäytyi Reaganin pyynnöstä ryhtyä tämän varapresidenttiehdokkaaksi 1980 vaaleissa. Ford jätti politiikan mutta jatkoi kuitenkin satunnaisesti joidenkin republikaaniehdokkaiden tukemista ja osallistui muiden entisten presidenttien kanssa joidenkin asioiden kuten Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen tukemiseen.[10] Vapaa-aikanaan hän pelasi usein golfia entisen viihdealan tähden Bob Hopen kanssa.[7]
Ford sai vaimonsa Elizabeth ”Betty” Bloomer Warrenin kanssa neljä lasta. Betty Ford perusti vuonna 1978 Betty Ford Center -vieroitusklinikan.[10]
Gerald Ford kuoli 93-vuotiaana 26. joulukuuta 2006 Rancho Miragessa Kaliforniassa.[13]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kane, Joseph Nathan: Facts about the Presidents. The H.W. Wilson Company, 2009. ISBN 978-0-8242-1087-8
- Nelson, Michael: Congressional Quarterly's Guide to the Presidency, Volume II. Washington, D.C.: Congressional Quarterly, 1996. ISBN 1-56802-018-X
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ The Life and Presidency of Gerald R. Ford White House Historical Association. 2023. Viitattu 13.12.2023. (englanniksi)
- ↑ Gerald Ford’s unique role in American history National Constitution Center. 2023. Viitattu 13.12.2023. (englanniksi)
- ↑ Nelson 1996, s. 1521.
- ↑ Gerald R. Ford Presidential Library and Museum www.fordlibrarymuseum.gov. Viitattu 15.7.2021.
- ↑ Nelson 1996, s. 1521–1522.
- ↑ a b c Nelson 1996, s. 1522.
- ↑ a b Gerald R Ford The Independent. 21.1.2009. Viitattu 26.3.2018. (englanniksi)
- ↑ Gerald Ford, President, Male Model: Vintage Cover of Cosmopolitan Magazine in Color Will Rabbe, Producer, Journalist and Historian. 5.12.2012. Viitattu 26.3.2018. (englanniksi)
- ↑ Nelson 1996, s. 1522–1523.
- ↑ a b c d e f Nelson 1996, s. 1523.
- ↑ Ford ja Brežnev tapasivat Helsingissä (1975), YLE Elävä arkisto 8.9.2006
- ↑ Gerald Ford 1913–2006 Yle Uutiset. 27.12.200. Viitattu 14.12.2015.
- ↑ Kane 2009, s. 481.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gerald Ford Wikimedia Commonsissa