Franz von Lenbach

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Franz von Lenbachin omakuva noin vuodelta 1879.
Franz von Lenbach: Tituksen riemukaari, maalattu vuonna 1860. Magyar Szépmüvészeti Múzeumin kokoelmat, Budapest.

Franz von Lenbach (1836 Schrobenhausen1904 München)[1] oli saksalainen taidemaalari, jolla oli Münchenin taide-elämässä huomattava asema. Hänen laaja tuotantonsa käsittää enimmäkseen saksalaisten suurmiesten muotokuvia.[2] Hän erikoistui Vilhelm I:n, Otto von Bismarckin ja hovin johtohenkilöiden kuvaamiseen. Näitä von Lenbach maalasi värikkäästi mutta kriitikoiden mukaan suhteellisen hengettömästi.[3] Yhdessä Wilhelm Leiblin ja Max Klingerin kanssa häntä pidetään aikansa Saksan johtavana muotokuvamaalarina.[4]

Von Lenbachin teoksissa yhtyvät venetsialainen maalaustapa ja valokuvamainen tarkkuus. Hänen naiskuvissaan on vaikutteita myös englantilaiselta Joshua Reynoldsilta. Usein von Lenbach maalasi mallinsa pään tummaa taustaa vasten.[2]

Elämänvaiheita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Franz Lembachin isä oli tirolilainen muurari, joka kirjoitti sukunimensä muodossa Lempach. Poika Franz suoritti koulunsa vuonna 1848 ja hänet laitettiin jatko-opintoihin kauppakouluun. Vuodet 1851−1852 hän oli kuvanveistäjän oppipoikana Münchenissä. Vähän sen jälkeen hänen isänsä kuoli ja hän auttoi perheen elättämisessä.[5]

Tämän jälkeen Lembach pääsi taideteolliseen oppilaitokseen, missä hän lähinnä piirsi. Hänen perheensä antoi hänelle vastentahtoisesti luvan ryhtyä opiskelemaan taidetta, ja vuonna 1854 hän kirjoittautui oppilaaksi Münchenin taideakatemiaan.[5]

Lenbach pääsi opiskelemaan taidetta Karl von Pilotyn oppilaana. Miehet matkustivat yhdessä Italiaan, missä von Lenbach maalasi ensimmäiset julkisuuteen tulleet työnsä. Niitä kritisoitiin ankarasti "triviaalista realismista". Oleskelu Italiassa kesti kaikkiaan vuoden.[6] [7]

Vuosina 1863−1868 Lenbach kopioi vanhojen mestareiden töitä Saksan, Italian ja Espanjan museoissa ja yksityiskokoelmissa. Hän sai myytyä niitä varakkaille keräilijöille. Vuosina 1867−1868 hän matkusteli Espanjassa ja Marokossa ja maalasi viimeiset maisemamaalauksensa.[6]

Franz von Lenbach: Otto von Bismarckin muotokuva, noin vuodelta 1880. Städtische Galerie im Lenbachhausin kokoelmat, München

Vuoden 1868 Lembach keskittyi pelkästään muotokuvamaalaukseen. Hänen onnistui päästä varakkaiden ja valtaapitävien miesten suosikkimaalariksi. Rautakansleri Otto von Bismarck nimesi hänet luottomaalarikseen. Hänen vuonna 1879 aloittamansa Bismarck-maalausten sarjansa on hänen kuuluisin työnsä. Sarjassa on lähes 80 maalausta. Hän maalasi myös keisari Vilhelm I:n, Franz Lisztin, Richard Wagnerin, Hermann von Helmholzin, paavi Leo XIII:n ja William Gladstonen muotokuvat.[6] [4]

Hans Makart ja Lembach matkustivat Egyptiin vuosina 1875−1876 ja matka vaikutti Lembachin tyyliin. Wienissä Lembach kävi usein, sillä hänen sanottiin olleen erittäin ihastunut Maria Beccadelli di Bolognaan, joka ei kovinkaan paljon taiteilijasta piitannut. Baijerin kuningas myönsi Lembachille aatelisarvon vuonna 1882, minkä jälkeen hänen nimeensä tuli etuliite "von".[5]

Paavi Leo XIII tilasi von Lembachilta muotokuvansa. Paavilla ei ollut juurikaan aikaa istua mallina ja von Lembach maalasi muotokuvan valokuvasta. Hän oli nyt varakas mies ja alkoi rakennuttaa huvilaa Müncheniin vuonna 1887. Samana vuonna hän solmi avioliiton kreivitär Magdalena Moltken kanssa. Avioliitosta tuli onneton: vaimo petti miestään lääkäri Ernst Schweningerin kanssa ja puolisot erosivat vuonna 1896. Von Lembach solmi uuden avioliiton pian eron jälkeen Charlotte von Hornsteinin kanssa.[5]

1890-luvulla Lembach työskenteli lähes pelkästään valokuvien, ei mallien, avulla. Saadakseen maksettua perheensä elintason hän alkoi työskennellä nopeammin ja enemmän, mikä aiheutti hutilointia. Hän alkoi maalata maalauksia myös naisista, kun oli aiemmin maalannut vain miehiä. Vuonna 1895 oli syntyä pieni skandaali, kun muuan hänen oppilaansa varasti hänen luonnoksiaan, maalasi ne loppuun ja myi ne aitoina von Lembacheina.[5]

Von Lembach sai vuonna 1902 halvauskohtauksen, josta ei koskaan kunnolla toipunut. Hän kuoli kahta vuotta myöhemmin ja hänen hautajaisistaan tuli tapahtuma jossa monet aikansa merkkihenkilöt pitivät puheitaan.[5]

Von Lembachin parhaita töitä kutsutaan virtuoosimaisiksi muotokuviksi, jotka ovat saaneet vaikutteita venetsialaisilta mestareilta, erityisesti Titianilta. Myös Velasquezin vaikutus on huomattava. Von Lembachin tuotannossa muut kuin muotokuvat ovat heikompaa laatua. Niistä puuttuu vapautuneisuus ja niitä pidetään jäykkinä.[7]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]