Fiqh
Fiqh (arab. فقه 'ymmärrys') on islamilaisen šaria-lain tulkintaa. Se koostuu lain asiantuntijoiden päätöksistä muslimien elämään vaikuttavista asioista. Fiqh tarkoittaa myös tapaa, jolla islamilaista lakia johdetaan ensisijaisista lähteistä, kuten koraanista ja sunnasta, sekä toissijaisista lähteistä.
Islamilaisessa perinteessä šariaa pidetään varsinaisena jumalallisena lakina ja fiqh on sen tulkintaa. Fiqhin piiriin kuuluu muun muassa uskonnollista elämää, sopimusoikeutta, rikosoikeutta ja perheoikeutta käsittelevät lait. Usul al-fiqh (suom. "fiqhin perusteet") sisältää laintulkinnan menetelmät ja lähteen, josta laki on johdettu: nass (kirjalliset lähteet), aql (päättely) tai ijma (uskovien konsensus). Siinä myös määritellään onko lain antama ohje pakollinen, suositeltava, sallittu, vältettävä vai kielletty.[1]
Islamilaisten lakikoulukuntien välillä vallitsee yleinen yksimielisyys fiqhin pereusteiden pääperiaatteista, mutta eroja esiintyy tiettyjen tekstilähteiden ja menetelmien hyväksyttävyydestä. 1700-luvun islamilaiset uudistusliikkeet korostivat tekstilähteiden merkitystä ja hylkäsivät konsensuksen lainjohtoperiaatteena, koska katsoivat sen olleen lain vähäisen kehittymisen syynä.[1]
Suurin osa islamilaisista maista on ottanut käyttöön sekulaarit perustuslait, ja fiqhiä sovelletaan yleensä enää vain perheoikeudellisissa kysymyksissä.[1]