Ernst Linder

Ernst Linder (25. huhtikuuta 1868 Pohja – 14. syyskuuta 1943 Tukholma)^[1][2] oli suomalaissyntyinen ruotsalainen ratsuväenkenraali, joka osallistui vapaaehtoisena vuoden 1918 Suomen sisällissotaan ensin valkoisen armeijan Satakunnan Ryhmän ja myöhemmin Länsiarmeijan Linderin ryhmän komentajana. Linder oli marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin läheinen ystävä. Hän toimi talvisodassa ruotsalaisista vapaaehtoisista kootun Svenska Frivilligkårenin komentajana. Talvisodan aikana hänestä tuli Ruotsista tulleiden vapaaehtoisten komentaja ja viime vaiheessa Lapin Ryhmän komentaja helmikuun 1940 lopulla. Linder oli myös kilpatason ratsastaja, joka voitti olympiakultaa kouluratsastuksessa vuoden 1924 Pariisin kesäolympialaisissa.

Linderin aatelissukuun kuuluneen Ernst Linderin isä oli toimittaja ja poliitikko Ernst Linder vanhempi, joka kuoli lavantautiin vain muutamaa viikkoa poikansa syntymän jälkeen.^[1][2] Hänen äitinsä oli Maria Lavonius ja äidinisänsä Oulun läänin kuvernööri Alexander Lavonius.^[3] Linder syntyi Åminnen kartanossa Pohjan kunnassa, mutta hänen äitinsä meni vuonna 1872 toisiin naimisiin ruotsalaisen suurliikemiehen Oscar Ekmanin kanssa, jolloin perhe muutti Tukholmaan. Linder säilytti kuitenkin yhteyden myös synnyinmaahansa Suomeen ja oppi myöhemmin auttavan suomen kielen taidon. Mannerheimiin hän tutustui jo lapsena, ja heidän ystävyytensä muodostui elinikäiseksi.^[1][2]

Linder suoritti vuonna 1887 Ruotsissa yksityisoppilaana ylioppilastutkinnon ja värväytyi samana vuonna vapaaehtoisena Ruotsin ratsastavaan henkikaartiin. Hän opiskeli Karlbergin sotakoulussa 1888–1889, Hannoverin sotilasratsastuskoulussa 1893–1895 ja Ruotsin sotakorkeakoulussa 1900–1902. Linder oli ratsastavassa henkikaartissa aliluutnanttina vuodesta 1889, luutnanttina vuodesta 1895 ja rykmentin majoitusmestarina 1902–1903. Oltuaan välillä kokelaana Ruotsin yleisesikunnassa hän sai 1905 ylennyksen ratsumestariksi. Vuosina 1909–1911 Linder oli Ruotsin sotilasattaseana Pariisiissa ja Lontoossa. Sen jälkeen hän oli majuriksi ylennettynä 1912–1915 Strömsholmin ratsastuskoulun johtajana, kunnes palasi everstiluutnanttina vanhaan rykmenttiinsä.^[1][2]

Linder erosi Ruotsin armeijasta helmikuussa 1918 liittyäkseen vapaaehtoisena Suomen valkoiseen armeijaan ja sai eronsa yhteydessä everstin arvon.^[2] Hän oli merkittävin Suomen sisällissotaan vapaaehtoisina osallistuneista ruotsalaisista ja ylipäällikkö Mannerheimin tärkeä luottomies.^[1] Linder saapui Seinäjoelle 10. helmikuuta, ja Mannerheim nimitti hänet Satakunnan Ryhmän komentajaksi. Satakunnassa Linder piti asemansa punaisten hyökkäyksiä vastaan ja osallistui Mannerheimin kanssa Tamperetta vastaan suunnatun suuren operaation suunnitteluun. Tampereen valtauksen yhteydessä Linderin ryhmä sai tehtäväkseen saartaa kaupungin lännestä.^[2] Varsinaisessa valtausoperaatiossa se ei kuitenkaan näytellyt keskeisintä osaa.^[1] Tampereen antautumispäivänä 6. huhtikuuta Linder ylennettiin Suomen armeijassa kenraalimajuriksi. Tampereen kukistumisen jälkeen Satakunnan Ryhmä eteni lounaaseen ja valtasi Porin 13. huhtikuuta.^[2]

Sisällissodan loppuvaiheessa Linder nimitettiin 29. huhtikuuta Savon Ryhmän komentajaksi.^[4] Hän sai tehtäväkseen vallata Kymenlaakso sodan viimeisenä merkittävänä operaationa. Nopea operaatio päättyi 4. toukokuuta Kotkan ja Haminan valtaukseen. Linder erosi Suomen armeijasta yhtä aikaa protestiksi eronneen Mannerheimin kanssa toukokuun lopussa 1918.^[2] Mannerheimin tultua saman vuoden lopulla Suomen valtionhoitajaksi myös Linder palasi Suomen armeijaan, ja hänet nimitettiin 12. joulukuuta Suomen ratsuväen tarkastajaksi. Hän erosi uudelleen Mannerheimia seuraten 24. heinäkuuta 1919 ja matkusti yhdessä tämän kanssa Länsi-Eurooppaan.^[2][4]

Linder erosi myös Suomen armeijan reservistä kesäkuussa 1920 ja siirtyi Ruotsin armeijan reserviin. Pettymyksekseen hän ei saanut tehtäviä aktiivipalveluksessa.^[2] Suomalaistaustainen Linder ohitettiin ratsastavan henkikaartin komentajaa nimitettäessä vuonna 1920 mahdollisesti siksi, että Ahvenanmaan kiista kiristi tuolloin Ruotsin ja Suomen välejä.^[1] Hänet kuitenkin ylennettiin kenraaliluutnantiksi Ruotsin reservissä 1927 ja Suomen reservissä 1938. Linder pyrki maailmansotien välisenä aikana kehittämään Suomen ja Ruotsin suhteita ja edistämään pohjoismaista puolueettomuussuuntausta Suomessa. Hän toimi vuodesta 1920 kuolemaansa asti ystävyysseura Samfundet Sverige-Finlandin puheenjohtajana. Linder julkaisi useita Suomea ja Suomen sisällissotaa käsitelleitä teoksia, joista suomennettiin Muistelmia Suomen vapaussodasta (1921) ja Kuudentoista vuoden takaa (1936).^[1][2] Hän osallistui myös 1920- ja 1930-luvulla käytyyn keskusteluun Ruotsin maanpuolustuksesta.^[2]

Talvisodan sytyttyä 71-vuotias Linder nimitettiin johtamaan ruotsalaista vapaaehtoisjoukkoa Svenska Frivilligkårenia, joka saapui Tornioon 6. tammikuuta 1940 ja siirtyi Sallan rintamalle. Linder sai 28. helmikuuta vastuulleen koko Pohjois-Suomen puolustuksen Oulu–Paanajärvi-linjan pohjoispuolella eli johtaen Lapin Ryhmää kenraalimajuri Walleniuksen siirryttyä siihen asti pohjoisessa olleiden suomalaisjoukkojensa kanssa Viipurinlahdelle. Sota kuitenkin päättyi jo kahta viikkoa myöhemmin. Linder ylennettiin talvisodan jälkeen Suomen armeijassa ratsuväenkenraaliksi.^[1][2][4] Jatkosotaan Linder ei enää osallistunut ja hän oli huolissaan Suomen tulemisesta riippuvaiseksi Saksasta.^[2]

Linder kuoli vuonna 1943 ja hänet haudattiin Norra begravningsplatsenin hautausmaalle Tukholmassa.^[5]

Linder menestyi sotilasuran lisäksi urheilijana. Hän toimi Tukholman kenttäratsastusklubin puheenjohtajana 1896–1900 ja osallistui Ruotsissa moniin ratsastuskilpailuihin.^[2] Hän voitti 56-vuotiaana olympiakultaa hevosensa Piccolominin kanssa kouluratsastuksessa Pariisin kesäolympialaisissa vuonna 1924.^[6]

Linder oli kolmesti naimisissa ja hänen kaikki vaimonsa olivat ruotsalaisista ylimyssuvuista. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli 1894–1904 vapaaherratar Augusta Wrangel von Brehmer, mutta tämä liitto päättyi eroon. Toinen puoliso oli vuodesta 1905 vapaaherratar Märta Johanna Fredrika Cederström, joka kuoli 1925. Kolmas puoliso oli vuodesta 1927 Ylva Wiveka Trolle.^[1][2]

Suomalainen senaattori Constantin Linder oli Ernst Linderin setä. Hänen serkkujaan olivat kartanonomistaja ja Mannerheimin lanko Hjalmar Linder, Mannerheimin ystävätär Kitty Linder ja eversti Paul Linder.

• Från Finlands frihetskrig, 1920 (suom. Muistelmia Suomen vapaussodasta, 1921)
• Om kavalleriet: Några krigserfarenheter sammanställda, 1930
• Problemet Sverige-Finland: Några uttalanden, 1930
• Några synpunkter på språkfrågan i Finland, 1934
• Kavalleriet kan icke undvaras, 1935
• Efter sexton år: En återblick på mitt deltagande i Finlands frihetskrig, 1935 (suom. Kuudentoista vuoden takaa, 1936)
• Mongolinvasionen i Central-Europa 1241: Ett sjuhundraårsminne, 1941
• Kring Finlands andra frihetskrig: Strödda minnen från min verksamhet, 1942

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ernst Linder Wikimedia Commonsissa

• Ernst Linder : Suomen herrat sudenajossa v. 1911, Suomen Kuvalehti, 30.10.1937, nro 44, s. 28, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot