Diaprojektori
Diaprojektori eli kuultokuvanheitin on laite, jolla heijastetaan diafilmistä kehitettyjä positiivikuvia valkokankaalle. Harrastajakuvaajat kuvasivat aikaisemmin paljon diafilmille sen hyvän värien toiston takia ja projektori oli yleinen esitysväline. Lisäksi diaprojektoreita on käytetty paljon esitelmöinnin ja opettamisen tukena.
Vanhimmissa projektoreissa kukin kuva asetettiin yksi kerrallaan kuvanpitimeen. Myöhemmissä malleissa 20–100 kuvaa saatettiin asettaa valmiiksi suoraan tai renkaan muotoiseen kasettiin. Diaprojektorin hankaluutena on, että se yleensä edellyttää esitystilan merkittävää pimentämistä, jollei projektorissa ole erityisen tehokasta lamppua.
Yleisimmät projektorilla esitettävät diakoot ovat 24 × 36 mm (kinofilmikoko) ja 56 × 56 mm. Myös tätä pienempiä ja suurempia diakokoja näytettiin projektorilla. Suurikokoiset diat antavat yhä huomattavasti paremman kuvanlaadun kuin tavalliset videoprojektorit.
1970–1980-luvuilla rakennettiin kinokoolle usean (jopa yli sadan) diaprojektorin kokonaisuuksia, joita sähköisesti ohjaamalla toteutettiin niin sanottuja multivisio-ohjelmia erityisesti yritysesittelyiksi ja muuhun markkinointiviestinnän käyttöön.
Diaprojektorit ja multivisiot ovat paljolti korvautuneet esitysgrafikkaohjelmilla ja esitysgrafiikkaa heijastavilla videoprojektoreilla.
Osat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuultokuvanheittimessä on neljä pääosaa:
- hehkulamppu tai muu valonlähde (varustettu yleensä jäähdytystuulettimella)
- heijastin ja tihentävä linssi, joka suuntaa valon dialle eli kuultokuvalle
- kuultokuvan pidike
- tarkentava linssi
Tihentävän linssin ja kuultokuvan väliin laitetaan yleensä lämpöä imevää lasia, jotta kuultokuva ei vahingoittuisi kuumuudesta. Näkyvät aallonpituudet pääsevät tämän lasin läpi, mutta infrapuna-aallonpituudet eivät. Valo kulkee läpikuultavan kuultokuvan ja linssin läpi, ja tällöin muodostuva kuva suurennetaan ja heijastetaan kohtisuoralle litteälle ruudulle, jolloin katsojat voivat nähdä kuvan. Kuva voidaan vaihtoehtoisesti heijastaa myös läpikuultavalle takaprojektioruudulle, mitä käytetään usein jatkuvassa automaattisessa kuultokuvien esittämisessä, jos kuvaa katsotaan läheltä. Tällöin katsojien varjot eivät myöskään vaikuta kuvaan, jos katsojia nousee kuvanheittimen valonsäteen tasalle.
Tyyppejä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Etenkin kinofilmikoon dioille valmistivat projektoreita monet yhtiöt ja tuotemerkit. Tunnetuin ammattilaiskäytössä oli Kodak Carousel, joka perustui 80 tai 140 kuvan vaakasuunnassa pyörivään lippaaseen[1]. Halvemmat Carousel-mallit olivat suosittuja Pohjois-Amerikassa myös kotikäytössä, mutta Euroopassa useimmat diaprojektorit perustuivat niin sanottuun Leitz-yleiskasettiin tai ”kampaan”, suoraan liikkuvaan muovilokerikkoon jonne mahtuu yleensä 36 tai 50 diakuvaa.
Diaprojektorien valmistajia tai tuotemerkkejä:[2][3][4]
- Agfa Diamator (Länsi-Saksa)
- Agfacolor (Länsi-Saksa)
- Aldis (Britannia)
- Braun (Länsi-Saksa)
- Elmo (Japani)
- Ennamat (Länsi-Saksa)
- Gabin (Japani)
- GAF (USA, Belgia)
- Kindermann (Länsi-Saksa)
- Kodak Carousel (USA)
- Leitz Pradovit (Länsi-Saksa)
- Liesegang (Länsi-Saksa)
- Noris (Länsi-Saksa)
- Paximat (Länsi-Saksa)
- Porst (Länsi-Saksa)
- Prestinox (Ranska)
- Reflecta
- Rollei (Länsi-Saksa)
- Voigtländer (Länsi-Saksa)
- Zeiss Ikolux (Länsi-Saksa)
- Zeiss Perkeo (Länsi-Saksa)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Bridger, Alan: Elmo Omnigraphic 250. Ammattitasoa. Tekniikan Maailma, 20/1984, s. 101. Näköislehti (digitilaajille).
- ↑ Krogerus, Klaus: Heittelimme kuvia kankaalle. (Diaprojektorien vertailutesti.) Tekniikan Maailma, 15/1972, s. 42. Näköislehti (digitilaajille).
- ↑ Mattila, Antti: Kinokoon diaprojektorit. Dian paikka on valkokankaalla. (Diaprojektorien vertailutesti.) Tekniikan Maailma, 20/1980, s. 80. Näköislehti (digitilaajille).
- ↑ Mattila, Antti: Diakuvaajan valoalbumi. (Diaprojektorien vertailutesti.) Tekniikan Maailma, Määritä ajankohta!
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Diaprojektori Wikimedia Commonsissa
