Koordinaatit:
Caritasbrønden
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Caritasbrønden on Kööpenhaminan vanhin suihkulähde. Se valmistui kuningas Kristian IV:n toimesta vuonna 1608 ja sijaitsee Gammeltorv-aukiolla, joka oli tuohon aikaan kaupungin keskus. Suihkulähteen päällä on saksalaisen Statius Otton suunnittelema äitiä ja kahta lasta esittävä patsas. "Caritas" tarkoittaa latinaksi lähimmäisenrakkautta. Patsaiden valamisessa käytetty pronssi saatiin kirkonkelloista, jotka oli takavarikoitu tykkien valmistusta varten. Alun perin naisfiguurin nänneistä ja poikahahmon peniksestä suihkusi vettä, mutta tätä pidettiin 1800-luvulla sopimattomana, ja reiät tukittiin vuonna 1857. Ne on sittemmin avattu uudelleen.[1]
Suihkulähdettä pidetään yhtenä Kööpenhaminan tärkeimmistä renessanssin muistomerkeistä.[1]
Kuvia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Kuninkaan, kuningattaren ja kruununperijän syntymäpäivinä sekä perustuslain päivänä (5. kesäkuuta) lähteeseen lisätään kolme kultaista palloa.
-
Lähikuva patsaasta.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Caritasbrønden, København Trap Danmark. 12.12.2019. Viitattu 13.5.2024. (tanskaksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Caritasbrønden Wikimedia Commonsissa