Boris Skosyrev

Boris Mihailovitš Skosyrev (ven. Бори́с Миха́йлович Ско́сырев; 12. kesäkuuta 1896 Vilna – 27. helmikuuta 1989 Boppard) oli venäläinen huijari ja seikkailija, joka kuului valkoisiin emigrantteihin. Hän yritti vallankaappausta Andorrassa vuonna 1934. Hän itse kertoi myöhemmin julistautuneensa Andorran kuninkaaksi vitsillä.^[1]

Skosyrev siirtyi usein maasta toiseen ja kertoi kokemuksistaan vaihtelevia tarinoita, mikä on vaikeuttanut hänen elämäntarinansa selvittämistä. Hän väitti kuuluneensa venäläiseen aatelistoon. Hän lähti Venäjältä ilmeisesti vallankumouksen myötä vuonna 1917. Skosyrev toimi yhteysupseerina brittiläisen komentajakapteeni Oliver Locker-Lampsonin palveluksessa. Japani tuki Venäjän sisällissodan valkoisia, ja Skosyrev palveli myös japanilaisia tulkkina. Skosyrev itse väitti palvelleensa tsaarin armeijassa, tulleensa bolševikkien pidättämäksi ja onnistuneensa paossa, vaikka hänen isänsä ja kolme setäänsä surmattiin. Sanojensa mukaan hän oli vaihtanut nimeään bolševikkien koston pelossa.^[1]

Tammikuussa 1919 Skosyrev pidätettiin Lontoossa. Häntä syytettiin šekkien väärentämisestä hotelleissa, joissa hän yöpyi. Lisäksi häntä syytettiin luvattomasta maassaolosta, koska hän ei ollut rekisteröinyt osoitteiden muutoksia, kuten ulkomaalaisilta vaadittiin. Vastaavien tapausten toistuttua Skosyrev karkotettiin Isosta-Britanniasta. Hän palasi myöhemmin, mutta poistui maasta Newhavenin sataman kautta. Hänen liikkeistään vuoden 1919 ja 1930-luvun alun välillä on säilynyt vähän tietoa. Skosyreville myönnettiin Nansen-passi vuonna 1925. Vuosina 1930–1931 Skosyrev oli Mallorcalla. Hän väitti oppineensa espanjan kielen harjoittaessaan Kolumbiassa maahantuontia ja vientiä. 1930-luvulla Skosyrevilla oli Alankomaiden passi. Hän väitti työskennelleensä Alankomaiden kuningasperheen ja hallituksen palveluksessa sekä kantaneensa Orangen kreivin titteliä tunnustuksena tästä. Maailmansotien välisenä aikana Skosyrev kääntyi ortodoksista protestantiksi. Hän meni 21. maaliskuuta 1931 naimisiin Maria Llüisa Parat'n kanssa. Hänellä oli myös monia muita suhteita, ja vuonna 1932 hän asui Palma de Mallorcassa insinööri, liikemies Howard Carpenter Marmonin entisen vaimo Florencen kanssa. Skosyrev työskenteli Palma de Mallorcassa englannin kielen ja ruumiinkulttuurin opettajana. Häntä vastaan asetettiin Espanjassa karkotusmääräys.^[1]

Vuonna 1933 Andorran ruhtinaskumppanit (Ranskan presidentti ja Urgellin piispa) tekivät väliintulon ja vaativat vaalien uusimista. Ranskan santarmeja lähetettiin seuranneen epävakauden jälkeen palauttamaan järjestys Andorraan. Neuvottelut johtivat näiden poistumiseen maasta. Andorrassa epävakautta aiheuttivat myös espanjalaisen yhtiön suunnitelmat voimalaitoksen perustamiseksi Andorraan, mistä vastapalvelukseksi yhtiö rakennuttaisi maahan teitä. Anarkistisissa ja syndikalistisissa liikkeissä toimineet työläiset ryhtyivät lakkoon, ja veroja alettiin periä hallintokulujen kattamiseksi. Ranskassa jännitteet johtivat Ranskan kriisiin 6. helmikuuta 1934 ja Espanjassa lopulta Espanjan sisällissotaan.^[1]

Skosyrev sai keskellä poliittista epävakautta Andorran kansalaisuuden joulukuussa 1933. Hän julkaisi suunnitelman hallintouudistuksesta, johon liittyen perustettaisiin useita virkoja, joihin Skosyrev ehdotti itseään. Myös joku Yhdysvaltain kansalainen yritti samoihin aikoihin ostaa Andorran monarkin aseman. Skosyrev karkotettiin ehdotustensa takia Andorrasta. Hän siirtyi La Seu d’Urgelliin Espanjaan. Hän antoi sieltä useita puhelinhaastatteluja Britannian tiedotusvälineille ja piti yhteyttä Etelä-Ranskan legitimistien perillisiin. Skosyrev tuki Jean d'Orléansin vaatimusta Ranskan monarkin asemaan.^[1]

6. heinäkuuta 1934 Skosyrev julistautui Andorran kuninkaaksi nimellä Boris I. Hän väitti Jean d'Orléansia Foix'n ja Bernen kreivin aseman todelliseksi perijäksi, mikä tekisi hänestä toisen Andorran hallitsijakumppanin. Andorran parlamentti vahvisti muutoksen 10. heinäkuuta 1934 äänin 23–1. Skosyrev julisti sodan Urgellin piispaa vastaan 12. heinäkuuta ja laati uuden perustuslain, joka sisälsi seitsemäntoista artiklaa. Skosyrev tavoitteli monia liberaaleja uudistuksia ja Andorran modernisaatiota. Hän pyrki tavoittelemaan Andorran ulkomaalaista pääomaa muun muassa julistamalla maan veroparatiisiksi ja perustamalla kasinoita. Skosyrev julisti Andorraan mielipiteen- ja uskonnonvapauden. Hän kertoi suojelevansa puutteessa eläviä ja edistävänsä koulutusta sekä urheilua.^[1]

Ranskan hallitus hyväksyi Andorran parlamentin päätöksen, mutta vallanvaihdosta vastustanut edustaja lähti Espanjaan Urgellin piispan puheille. Piispa tuomitsi ajatuksen kasinoista. 14. heinäkuuta 1934 Ranskan presidentti ja Urgellin piispa totesivat Skosyrevin vaatimuksen valta-asemaan virheelliseksi. 20. heinäkuuta 1934 Espanjan poliisi pidätti Skosyrevin. Hänet vietiin ensin Barcelonaan ja sieltä 23. heinäkuuta Madridiin. Espanjan viranomaiset totesivat Skosyrevin kantaneen Alankomaiden passia, joka vahvisti hänen syntymäajakseen vuoden 1896 kesäkuun 12. päivän. Skosyrev karkotettiin marraskuussa 1934 Espanjasta, josta hän siirtyi Portugaliin. Hän väitti espanjalaisten vieneen hänen rahansa ja asiakirjansa. Skosyrev sai tilapäisen oleskeluluvan sillä ehdolla, ettei palaisi Portugaliin. Hän lähti Ranskaan ja tuli karkotetuksi myös sieltä.^[1]

Skosyrevin motiivit ovat epäselvät, ja hän itse väitti myöhemmin tavoitelleensa Andorran valtiutta vitsillä.^[1]

Skosyrev vietti myöhemmin aikaa muun muassa Lissabonissa, Tangerissa ja Gibraltarissa. Toukokuussa 1936 hän jäi kiinni passittomuudesta Portugalista ja lähti vapauduttuaan Espanjaan. Vuonna 1938 hän sai Ranskan viranomaisilta luvan asettua Aix-en-Provenceen.^[1]

Skosyrev oli vuonna 1939 natsien hyökkäysten seurauksena siirrettyjen ihmisten kanssa internoituna Le Vernetissä. Hänen väitettiin virheellisesti kuolleen vuonna 1944. Todellisuudessa hänet otettiin vuonna 1943 natsien erikoisupseeriksi itärintamalla. Vuonna 1945 yhdysvaltalaiset vangitsivat Skosyrevin, mutta hänet vapautettiin, koska hän ei ollut saksalainen eikä natsi. Hän asettui Boppardiin, johon hänen vaimonsa oli muuttanut vuonna 1944. Skosyrev pidätettiin Eisenachissa Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeellä vuonna 1948 ja lähetettiin Siperiaan. Hänelle sallittiin paluu Länsi-Saksaan yhä elossa olleiden saksalaisten sotavankien kanssa vuonna 1956. Hän jäi asumaan Boppardiin valtiolta saamansa pienen eläkkeen turvin.^[1]

Skosyrev haudattiin Boppardiin, jossa hänen hautakiveensä on merkitty syntymävuodeksi 1900, koska hän ei ollut kyennyt todistamaan Saksan viranomaisille tarkkaa syntymäajankohtaansa.^[1]