Avainlaji
Avainlajiksi kutsutaan lajia, jonka vaikutus ekosysteemiin ja sen toimintaan on suurempi kuin sen runsauden perusteella voisi odottaa. Käsitteen otti ensimmäisenä käyttöön Robert T. Paine vuonna 1969[1]. Avainlajin väheneminen tai häviäminen ekosysteemistä voi aiheuttaa suuria muutoksia ekosysteemin toiminnassa ja jopa johtaa muiden lajien häviämiseen[2].
Määritelmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Avainlaji voidaan määritellä usealla tavalla, esimerkiksi siten että "lajilla on vahva vaikutus sitä ympäröivään eliöyhteisöön", "lajin vaikutus eliöyhteisöön on suhteessa suurempi kuin sen paikallinen runsaus" tai "lajin vaikutus eliöyhteisöön on suhteessa suurempi kuin sen paikallinen biomassa"[3]. Perinteisesti avainlajeina on ajateltu huippupetoja, jotka kontrolloivat kasvinsyöjien runsastumisen aiheuttamaa kasvillisuuden häviämistä[4][5].
Esimerkkejä avainlajeista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Klassinen esimerkki avainlajista on huippupeto merisaukko, jotka syövät merisiilejä. Jos merisaukot häviävät ekosysteemistä, merisiilit runsastuvat ja käyttävät ravinnokseen niin paljon ruskolevämetsiä, että ruskolevätmetsät ja kaikki niistä riippuvat lajit suurelta osin katoavat[4].
Itämeren vesiekosysteemin avainlajeja ovat muun muassa sinisimpukka ja rakkolevä, joista monet muut lajit ovat riippuvaisia[6]. Suomen metsissä esiintyvä metsähaapa on oman ekosysteeminsä avainlaji[7], sillä se tarjoaa esimerkiksi ravintoa, kasvualustan ja pesäpaikkoja muille lajeille sienistä ja jäkälistä lintuihin ja selkärangattomiin.
Trooppisessa metsässä hedelmiä syövät linnut, kuten tangarat, ovat tärkeitä kasvien siementen levittäjiä ja siten ylläpitävät kasvien leviämistä uusille kasvupaikoille ja metsän uusiutumista[8].
Merkitys luonnonsuojelulle
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Avainlajin käsite on hyödyllinen luonnonsuojelussa, koska se perustuu lajin ekologiseen vaikutukseen. Avainlajeja suojelemalla voidaan tehokkaasti suojella useita lajeja kerralla ja ekosysteemin toiminnallisuutta. Esimerkiksi merisaukko hävisi Pohjois-Amerikan länsirannikolla metsästyksen takia, minkä seurauksena myös ruskolevämetsät hävisivät[4]. Kun merisaukkoja palautusistutettiin alueelle luonnonsuojelutoimena, myös ruskolevämetsät palautuivat ennalleen.
Avainlajin käsite on osittain päällekkäinen muiden luonnonsuojelussa käytettävien käsitteiden, kuten indikaattorilajin, sateenvarjolajin ja lippulaivalajin kanssa[9]. Esimerkiksi jaguaaria voidaan kuvata kaikilla näillä käsitteillä[10].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ R. T. Paine: A Note on Trophic Complexity and Community Stability. The American Naturalist, 1.1.1969, nro 103, s. 91–93. doi:10.1086/282586 ISSN 0003-0147 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Krebs, C.J.: Ecology: The experimental analysis of distribution and abundance. Benjamin Cummings, San Francisco, USA, 2009.
- ↑ Henry Eden W. Cottee-Jones, Robert J. Whittaker: perspective: The keystone species concept: a critical appraisal. Frontiers of Biogeography, 2012, nro 4. doi:10.21425/F5FBG12533 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
- ↑ a b c James E. Estes, Norman S. Smith, John F. Palmisano: Sea Otter Predation and Community Organization in the Western Aleutian Islands, Alaska. Ecology, 1978, nro 59, s. 822–833. doi:10.2307/1938786 ISSN 1939-9170 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
- ↑ WILLIAM J. RIPPLE, ROBERT L. BESCHTA: Wolves and the Ecology of Fear: Can Predation Risk Structure Ecosystems? BioScience, 2004, nro 54, s. 755. doi:10.1641/0006-3568(2004)054[0755:wateof]2.0.co;2 ISSN 0006-3568 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Koivisto, Maria Elisabet: Blue mussel beds as biodiversity hotspots on the rocky shores of the northern Baltic Sea. Helsingin yliopisto, 2011. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Sonja Kivinen, Elina Koivisto, Sarita Keski-Saari, Laura Poikolainen, Topi Tanhuanpää, Anton Kuzmin: A keystone species, European aspen (Populus tremula L.), in boreal forests: Ecological role, knowledge needs and mapping using remote sensing. Forest Ecology and Management, 15.4.2020, nro 462, s. 118008. doi:10.1016/j.foreco.2020.118008 ISSN 0378-1127 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
- ↑ Gema Escribano-Avila, Carlos Lara-Romero, Ruben Heleno, Anna Traveset: Tropical Seed Dispersal Networks: Emerging Patterns, Biases, and Keystone Species Traits, s. 93–110. Cham: Springer International Publishing, 2018. ISBN 978-3-319-68228-0 Teoksen verkkoversio (viitattu 20.1.2022). (englanti)
- ↑ Tim Caro: Conservation by Proxy: Indicator, Umbrella, Keystone, Flagship, and Other Surrogate Species. Island Press, 23.6.2010. ISBN 978-1-59726-959-9 Teoksen verkkoversio (viitattu 20.1.2022). (englanti)
- ↑ David S. Maehr, Reed F. Noss, Jeffery L. Larkin: Large mammal restoration : ecological and sociological challenges in the 21st century. Washington, DC: Island Press, 2001. 47665559 Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Teoksen verkkoversio (viitattu 20.1.2022).