Arabiankeihäsantilooppi

Arabiankeihäsantilooppi
Uhanalaisuusluokitus
Vaarantunut [1]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Nisäkkäät Mammalia
Lahko:	Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo:	Onttosarviset Bovidae
Alaheimo:	Hevosantiloopit Hippotraginae
Suku:	Keihäsantiloopit Oryx
Laji:	leucoryx
Kaksiosainen nimi
Oryx leucoryx (Pallas, 1777)
Katso myös
Arabiankeihäsantilooppi Wikispeciesissä   Arabiankeihäsantilooppi Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Arabiankeihäsantilooppi eli valkobeisa^[2] (Oryx leucoryx) on Lähi-idän aavikoilla elävä sorkkaeläinlaji. Se on neljästä keihäsantilooppilajista pienikokoisin. Arabiankeihäsantiloopit elävät pieninä laumoina. Laji hävisi luonnosta vuonna 1972, mutta on nyt palannut joillekin alueille istutusten ansiosta.

Arabiankeihäsantiloopin ruumiinpituus on 1,5–1,6 metriä ja säkäkorkeus 0,81–1,04 metriä.^[3] Naaraalla on painoa keskimäärin 80 kiloa ja koiraalla 90 kiloa.^[4] Sukupuolet eroavat ulkonäöltään vain vähän toisistaan. Ruumiinmuoto on lähes identtinen, joskin naaraan kaula on lyhyempi kuin koiraalla.^[5] Sekä koiraalla että naaraalla on pitkät ja ohuet, 60–75 senttiä pitkät sarvet.^[6] Naaraan sarvet ovat yleensä ohuemmat ja pidemmät kuin koiraiden. Arabiankeihäsantilooppien harja ulottuu päästä hartioihin ja koirailla on lisäksi kurkussa karvatupsu.^[7] Sarvet ovat suorat ja nousevat melkein pystysuoraan ylöspäin. Arabiankeihäsantilooppi on väriltään pääasiassa valkoinen ('valkobeisa'), mutta sillä on tummanruskeat tai mustat jalat. Nilkat ovat kuitenkin valkoiset.^[8] Muutoin valkeassa päässä on tummat laikut sarvien välissä ja kuonon päällä sekä sierainten välissä. Leuan alla on myös tumma alue, joka jatkuu kapeana juovana tummaan rintaan asti.^[6] Toisinaan niillä erottuu myös kylkijuova.^[5] Tummat alueet ovat kesäisin vaaleampia, mutta puuttuvat usein kokonaan.^[9] Vastasyntyneet vasat ovat harmaita ja nuoret yksilöt vaalean kellanruskeita, mutta saavat aikuisen värityksen kolmen kuukauden ikäisinä.^[6] Säkän yläpuolella on matala kyttyrä.^[10] Häntä on 45–60 senttiä pitkä^[8], väritykseltään valkea lukuun ottamatta mustaa kärkitupsua. Korvat ovat pitkät ja kapeat.^[6] Levitetyt ja lapiomaiset sorkat auttavat eläintä kulkemaan hiekkaisessa maassa.^[4]

Arabiankeihäsantiloopin levinneisyys käsitti aiemmin koko Arabian- ja Siinain niemimaan, Irakin ja Syyrian aavikot ja puoliaavikot.^[6] Laji on kokonaan hävinnyt Egyptistä, Syyriasta, Jemenistä ja Kuwaitista. Israelin, Jordanian, Saudi-Arabian, Arabiemiraattien ja Omanin nykyiset yksilöt ovat peräisin palautusistutuksista. Niitä on siirretty myös Bahrainiin, josta ne alun perin puuttuivat.^[3][1]

Elinympäristöä ovat karut tasangot, sekä hiekkaiset ja kiviset aavikot. Niitä tavataan myös kivisten kukkuloiden rinteillä ja tiheissä pensaikoissa.^[7][1] Kesäkuukausina alueen lämpötila voi olla jopa varjossa 50 °C.^[4]

Arabiankeihäsantiloopin levinneisyys oli suppea jo 1900-luvun alussa. Irakin viimeinen yksilö kuoli vuonna 1914. Vuoteen 1920 mennessä lajia tavattiin enää kahdella alueella. Toinen oli Saudi-Arabian pohjoisosissa elänyt eristäytynyt populaatio, joka hävisi 1950-luvulla. Suurempi eteläinen populaatio eli Rub al-Khalin aavikolla ja sen ympäristössä, sekä Keski- ja Etelä-Omanin tasangoilla. Niiden levinneisyys kuitenkin supistui jatkuvasti ja 1960-lukuun mennessä arabiankeihäsantilooppeja tavattiin enää osassa Omanin etelä- ja keskiosia. Viimeiset eläimet tapettiin vuonna 1972 Jiddat al-Harasisissa.^[6][1]

Lajin onneksi useat arabivaltiot pyrkivät lisäämään arabiankeihäsantilooppi määrää eläintarhoissa. Muutamia yksilöitä vietiin vuonna 1962 Phoenixin eläintarhaan Yhdysvaltoihin, jonka ilmasto on hyvin samanlainen kuin lähtömaissa. Muutama yksilö saatiin myös Euroopan eläintarhoista. Arabiankeihäsantiloopit lisääntyivät Phoenixissa menestyksekkäästi.^[3][8] Laji palasi luontoon, kun kymmenen puolivilliä yksilöä palautusistutettiin luontoon Omanissa.^[6] Laji palasi myös Saudi-Arabiaan vuonna 1990.^[11]

Luonnossa elää nykyään noin tuhat arabiankeihäsantilooppia. Tarhattuna elävien yksilöiden määrä on arviolta 6 000–7 000, joista useimmat alkuperäisellä levinneisyysalueella. Niistä osa elää suurissa aidatuissa tarhoissa, joita on esimerkiksi Arabiemiraateissa, Bahrainissa, Qatarissa ja Syyriassa. Saudi-Arabiassa elää arviolta 600 eläintä, joista noin 400 Mahazat as Saydin suojelualueella ja loput Uruq Bani Ma'aridin suojelualueella. Arabiemiirikunnissa elää noin 200, Israelissa yli 100 ja Jordaniassa noin 50 yksilöä. Omaniin palautettujen eläinten määrä oli parhaimmillaan yli 450, mutta maan kanta on romahtanut. Vuoden 1996 elokuussa niitä oli vielä yli 400, mutta vuonna 2011 niitä oli jäljellä vain 50 koirasta.^[1] Salametsästäjät pyydystivät lähinnä naaraita ja vasoja, jotka vietiin myytäväksi ulkomaiden yksityisiin eläintarhoihin.^[12] Nykyään Omanissa on arviolta 50 yksilöä, mutta joukossa ei ole ainuttakaan naarasta.^[1] Abu Dhabissa elää noin sata luonnonvaraista eläintä, jotka ovat peräisin vuonna 2007 aloitetuista istutuksista. Palautusistutuksia harkitaan myös Jemeniin.^[4] Arabiankeihäsantilooppeja tuotiin Jordaniaan jo vuonna 1983^[3], mutta niitä vapautettiin luontoon vasta heinäkuussa 2009, jolloin Wadi Rumin suojelualueelle tuotiin Arabiemiraateista 12 naarasta ja kahdeksan koirasta.^[13] Vaikka kokonaispopulaatio on hieman pienentynyt 2000-luvulla, kanta on kuitenkin vakiintunut ja IUCN nosti lajin luokituksen vuonna 2011 erittäin uhanalaisesta vaarantuneeksi.^[1]

Arabiankeihäsantiloopit ovat laumaeläimiä. Ne elävät yleensä korkeintaan kymmenen yksilön laumoina, mutta jopa sadan eläimen lauma on tavattu. Ainakin tarhaolosuhteissa eläviä laumoja hallitsee yksi aikuinen uros, jonka laumaan kuuluu lisäksi useita aikuisia naaraita ja vasoja. Muut urokset elävät erillään poikamiesryhminä, joissa ne ratkovat keskinäisen arvojärjestyksensä takaa-ajoilla ja taisteluilla.^[7] Urokset voivat elää myös erakkoina.^[14] Juoksu on tasaista hevosmaista laukkaa.^[5] Arabiankeihäsantiloopit kaivavat puiden ja pensaiden varjoon matalia kuoppia, joita ne käyttävät lepopaikkoina helteen aikana.^[8] Ne elävät hyvin laajoilla alueilla siirtyessään laidunmaalta toiselle. Erään Omaniin siirretyn lauman raportoitiin liikkuvan noin 3 000 km² laajuisella alueella, joka jakautui 100–300 km² kokoisiin laikkuihin, joita ne käyttivät 1–18 kuukautta kerrallaan. Kannan tiheys oli vain noin 0,035 yksilöä neliökilometriä kohden.^[7]

Lajia on kuvailtu araksi, valppaaksi ja tarkkanäköiseksi.^[7] Ne käyttävät sarviaan kaivamisessa ja puolustautuessaan. Puolustautuva eläin painaa päänsä alas, jolloin sarvet osoittavat suoraan eteenpäin.^[6] Susi ja ihminen ovat lajin ainoita saalistajia.^[14] Vasoja uhkaavat myös sakaalit^[8] ja joskus myös aggressiiviset koiraat. Eläimiä kuolee kuivuuden aikaan myös nälkään ja nestehukkaan, sadeaikaan eläimiä hukkuu tulviin. Niitä kuolee myös tauteihin, käärmeenpuremiin ja koiraiden välisten kamppailujen aiheuttamiin vammoihin.^[9]

Arabiankeihäsantiloopin ravintoa ovat ruohot, pensaat ja niiden lehdet, silmut, hedelmät, puiden vastakasvaneet osat, siemenpalot sekä kasvien maanalaiset osat, kuten juuret mukulat. Eläin voi pärjätä useita kuukausia ilman vettä.^[6][8][15] Ne saavat suurimman osan tarvitsemastaan vedestä ravinnon mukana, mutta saavat vettä myös vesikuopista ja puroista.^[3] Juoksevan veden puutteessa ne saavat nestettä myös meloneista ja sipulikasveista, jotka riittävät niille pitkäksi ajaksi.^[7] Arabiankeihäsantiloopit liikkuvat laajoilla alueilla ravintoa etsiessään. Ne haistavat satunnaisten sateiden vihertämät laidunlaikut pitkien matkojen päästä.^[6] Omanissa tehdyn tutkimuksen mukaan lajin pääravintoa ovat untuvaheinät (Stipagrostis). Sen lehdet ovat hyvä ravinnon lähde muiden kasvien ohella, kun taas kukista eläimet saavat valkuaisaineita ja vettä.^[16]

Arabiankeihäsantilooppien lisääntymisaika vaihtelee. Suotuisissa oloissa vasoja syntyy ympäri vuoden. Useimmat Jordaniassa elävät naaraat synnyttävät loka-toukokuussa. Tähän aikaan myös useimmat Omanin naaraat synnyttivät. Naaras synnyttää yhden vasan noin kahdeksan kuukauden kantoajan jälkeen. Kaksoset ovat äärimmäisen harvinaisia. Emo imettää vasaa noin 4,5 kuukautta.^[7] Naaraat saavuttavat sukukypsyyden hieman yli vuoden ikäisinä. Urokset ovat sukukypsiä kaksivuotiaina, mutta naaraista käytävän kilpailun takia lisääntyvät yleensä aikaisintaan kolmivuotiaina. Useimmat naaraat synnyttävät joka vuosi, jos ravintoa on riittävästi. Uroksia ja naaraita syntyy yhtä paljon.^[9] Elinikä voi olla jopa 20 vuotta.^[8]

Tieteellinen nimi tulee kreikan sanasta orux, joka tarkoittaa gasellia tai antilooppia, ja sanasta leukos, joka tarkoittaa valkoista.^[8] Arabiankeihäsantiloopin arabialaisia nimiä ovat Wudhaihi, Baqr al Wash ja Omanissa Boosohla. Hepreankielisiä nimiä ovat Re’em lavan ja Re’em tenachi.^[17]

Lajin tieteellinen nimi perustuu Venäläisen eläintieteilijä Peter Simon Pallas lajinkuvaukseen. Vuonna 1767 julkaisemassaan muistelmateoksessa, joka käsitteli Antilope-sukua hän käytti ensimmäisen kerran sanaa oryx. Hän sovelsi nimitystä kuitenkin afrikkalaiseen hirviantilooppiin. Sana tuli kuitenkin tieteellisen kirjallisuuden käyttöön. Toisessa, vuonna 1777 julkaistussa muistelmateoksessa nimeä käytettiin Kapmaan keihäsantiloopista ("Gemsbock"). Samassa teoksessa Pallas käytti arabiankeihäsantiloopista tieteellistä nimeä Antilope leucoryx. Ranskalainen Henri Marie Ducrotay de Blainville jakoi Antelope-sukua vuonna 1816 ja otti tällöin käyttöön keihäsantilooppien suvun nimeksi Oryx. Arabiankeihäsantiloopin nimi ei kuitenkaan vakiintunut, sillä saksalainen Martin Lichtenstein siirsi lajinimen leucoryx sapeliantiloopille. Arabiankeihäsantilooppi jäi tällöin ilman nimeä. Tilanne muuttui kun Zoological Society of Londonille lahjoitettiin vuonna 1857 kaksi arabiankeihäsantilooppia. Ne olivat ensimmäisiä Eurooppaan elävinä tuotuja lajin edustajia. Naaras kuoli pian, mutta urosta säilytettiin British Museumissa. Sitä pidettiin aluksi keskenkasvuisena Etelä-Afrikan keihäsantilooppina (Oryx gazella), kunnes John Edward Gray huomasi yksilöiden edustavan hänelle tuntematonta lajia. Hän ei kuitenkaan osannut yhdistää sitä Pallasin aiemmin kuvaamiin eläimiin, vaan piti lajia uutena. Gray antoi sitten samana vuonna tietämättään arabiakeihäsantilooppille uudeksi nimeksi Oryx beatrix, Prinsessa Beatricen kunniaksi. Oldfield Thomas nimesi sapelibeisan uudelleen vuonna 1903 ja palautti arabiankeihäsantiloopille Oryx leucoryx -nimen. Grayn antamaa lajinimeä käytettiin kuitenkin sitkeästi vielä vuosia.^[5]

Jotkut auktorit pitävät arabiankeihäsantilooppia ja muita lajeja vain Oryx gazella -lajin (keihäsantilooppi) alalajina,^[5] mutta esimerkiksi Mammal Species of the World (2005) luokittee sen omaksi lajikseen.^[18][19]

Arabiankeihäsantilooppi on ollut kotiaavikoidensa suosittua riistaa. Beduiinit ovat metsästäneet sitä sen nahan ja maukkaan lihan vuoksi. Lisäksi lajin verellä uskottiin olevan parantavia voimia käärmeenpuremia ja ampumahaavoja vastaan.^[6] Suurriistan metsästäjät jahtasivat niitä saadakseen metsästysmuistoja. Lajia metsästettiin pitkään kamelien selästä, kunnes metsästys tehostui nelipyöräisten ajoneuvojen ja tehokkaampien automaattikivääreiden saatavuuden parannuttua.^[3][6]

Luultavasti vain kameli on inspiroinut arabialaisia kansantaruja ja runoutta enemmän kuin arabiankeihäsantilooppi. He ihailivat sen valkeutta ja käyttivät siitä nimeä ”Wahedi Arabi”, jolla viitataan lajin puhtaaseen ja kirkkaaseen väritykseen. Sitä on myös kutsuttu ”villilehmäksi” ja kuvailtu tuikkivaksi tähdeksi kimaltelemassa taivaalla. Arabiankeihäsantilooppien taisteluista ihmisiä ja heidän koiriaan vastaan jo kauan sitten kirjoittaneet arabirunoilijat eivät koskaan toivoneet metsästäjien voittoa. Runoilijat vertasivat beisalaumaa ”kauniiksi metsäksi karulla aavikolla”. Beisa oli vallan, arvokkuuden ja ylpeyden symboli, koska se ei koskaan paennut mahdollista taistelua, vaan heidän mukaansa seurasi ahdistelijaansa, kunnes se joko hävisi tai voitti hyökkääjän.^[20] Arabiankeihäsantilooppi on saattanut vaikuttaa yksisarvisen taruun, koska se voi sivulta katsottuna näyttää siltä, kuin sillä olisi vain yksi sarvi. Lisäksi sen juoksu muistuttaa enemmän hevosen kuin antiloopin juoksua.^[21]

Arabiankeihäsantilooppi oli vuonna 2006 Dohassa pidettyjen Aasian kisojen maskotti.^[22]

• Valkobeisan suojelualue