Antinatalismi

Antinatalismi tai anti-natalismi on filosofinen näkemys, joka antaa syntymälle negatiivisen arvon. Antinatalistit väittävät, että ihmisten tulisi pidättäytyä lisääntymisestä, koska se on moraalisesti pahaa (jotkut tunnustavat myös muiden tuntevien olentojen lisääntymisen moraalisesti pahaksi). Tutkimus- ja kirjallisissa kirjoituksissa antinatalismille on esitetty erilaisia eettisiä perusteita.^[1] Jotkut varhaisimmista selityksistä sille, että olisi parempi olla syntymättä, ovat peräisin muinaisesta Kreikasta.^[2] Termi antinatalismi on vastakohtana terminille natalismi tai pronatalismi, ja Théophile de Giraud (s. 1968) käytti todennäköisesti ensimmäistä kertaa näkemyksen nimeä kirjassaan L'art de guillotiner les procréateurs: Manifeste anti-nataliste.^[3]

Hari Singh Gour (1870–1949) tulkitsee Buddhan (n. 400 eKr.) opetuksia seuraavasti:

Markionilaiset uskoivat, että näkyvä maailma on raa’an, julman, mustasukkaisen, vihaisen demiurgin, Jahven, paha luomus. Tämän opetuksen mukaan ihmisten tulisi vastustaa häntä, luopua hänen maailmastaan, ei luoda ihmisiä, ja luottaa hyvään armon jumalaan.^[4][5][6]

Kreetit havaitsivat, että syntymä johtaa kuolemaan. Kuoleman voittamiseksi ihmisten tulisi estää lisääntyminen: ”eikä tuottaa tuoretta rehua kuolemaan”.^[7][8][9]

Maniikkalaiset,^[10][11][12] bogomiilit^{[13][14] [15]} ja kataarit^{[16][17] [18]} uskoivat, että lisääntyminen tuomitsee sielun vankeuteen pahaan aineeseen. He näkivät lisääntymisen pahan jumalan, demiurgin tai saatanan välineenä, joka vangitsee jumalallisen elementin aineessa ja saa siten jumalallisen elementin kärsimään.

Julio Cabrera liittää luojana olemisen kysymyksen pahan ongelmaan ja väittää, että aivan kuten on mahdotonta puolustaa ajatusta hyvästä jumalasta luojana, ei ole myöskään mahdollista puolustaa ajatusta hyvästä ihmisestä luojana. Vanhemmuudessa ihmisen vanhempi jäljittelee jumalallista vanhempaa siinä mielessä, että koulutus voitaisiin ymmärtää "pelastuksen", "oikean tien" harjoittamisen muotona lapselle. Ihminen voisi kuitenkin päättää, että on parempi olla kärsimättä lainkaan kuin kärsiä ja myöhemmin saada mahdollisuus pelastua kärsimyksestä. Cabreran mukaan paha ei liity olemisen puuttumiseen, vaan elossa olevien kärsimykseen ja kuolemaan. Joten päinvastoin, paha liittyy vain ja ainoastaan olemiseen.^[19]

Tämän moraalisen ongelman takia Karim Akerma esittelee antropodikean, kaksoiskonseptin teodikealle (pahan ongelmalle). Hän on sitä mieltä, että mitä vähemmän uskoa kaikkivaltiaaseen luoja-Jumalaan on, sitä tärkeämmäksi antropodikeakysymys tulee. Akerma uskoo, että niille, jotka haluavat elää eettistä elämää, kärsimyksen syy vaatii perustelua. Hänen mukaansa ei ole mitään metafysiikkaa tai moraaliteoriaa, joka voisi perustella uusien ihmisten luomisen.^[20]

Peter Wessel Zapffe (1899–1990) piti ihmisiä biologisena paradoksina. Hänen mukaansa tietoisuus on kehittynyt ihmisissä liian kehittyneenä, mikä tekee meistä kyvyttömiä toimimaan normaalisti kuten muut eläimet: kognitio antaa meille enemmän kuin pystymme kantamaan. Heikkoutemme ja merkityksemme kosmoksessa ovat meille näkyviä. Haluamme elää, ja vaikka olemmekin kehittyneet, olemme ainoa laji, joiden edustajat ovat tietoisia siitä, että heidän on tarkoitus kuolla. Pystymme analysoimaan menneisyyttä ja tulevaisuutta, sekä meidän, että muiden tilannetta, sekä kuvittelemaan miljardien ihmisten (samoin kuin muiden elävien olentojen) kärsimyksiä ja tuntemaan myötätuntoa heidän kärsimyksestään. Kaipaamme oikeudenmukaisuutta ja merkitystä maailmassa, josta puuttuu molemmat. Tämä varmistaa, että tietoisten yksilöiden elämä on traagista. Meillä on toiveita: hengellisiä tarpeita, joita todellisuus ei kykene tyydyttämään, ja lajimme on edelleen olemassa vain siksi, että rajoitamme tietoisuuttamme siitä, mitä tämä todellisuus todella tarkoittaa. Ihmisen olemassaolo on sotkuinen puolustusmekanismien verkosto, jota voidaan havaita sekä yksilöllisesti että sosiaalisesti jokapäiväisissä käyttäytymismalleissamme. Zapffen mukaan ihmiskunnan tulisi lopettaa tämä itsepetos, ja luonnollinen seuraus olisi sen ajautuminen sukupuuttoon pidättäytymällä lisääntymisestä.^[21][22][23]

Julio Cabrera ehdottaa ”negatiivisen etiikan” käsitettä vastakohtana ”myöntävään” etiikkaan, tarkoittaen etiikkaa, joka vahvistaa olemista.^{[19][24][25][26][27]} Hän kuvaa lisääntymistä manipulaationa ja haittana, ihmisen yksipuolisena ja yksimielisesti lähettämistä tuskalliseen, vaaralliseen ja moraalisesti uhkaavaan tilanteeseen.

Cabrera pitää lisääntymistä ontologisena ja totaalisena manipulaationa: ihmisen olemus valmistetaan ja käytetään, joten toisin kuin elämän aikana olevat tapaukset, joissa joku asetetaan vahingollisiin tilanteisiin, lisääntymisen yhteydessä ei edes ole mahdollisuutta puolustautua kyseistä tekoa vastaan. Cabreran mukaan manipulointi lisääntymisessä näkyy pääasiassa teon yksipuolisessa ja yksimielisyydessä, joten lisääntyminen on sinänsä ja väistämättä epäsymmetristä; oli se sitten harkittua tai tulosta laiminlyönnistä, se liittyy aina muiden ihmisten, ei luodun ihmisen, etuihin (tai välinpitämättömyyksiin). Lisäksi Cabrera huomauttaa, että hänen mielestään lisääntymisen manipulointi ei rajoitu itse luomiseen, vaan sitä jatketaan lapsen kasvattamisprosessissa, jonka aikana vanhemmat saavat suuren vallan lapsen elämään, joka muotoillaan heidän mieltymyksensä mukaan ja heidän tyytyväisyytensä vuoksi. Hän korostaa, että vaikka manipulointia ei voida välttää kasvattamisen aikana, on täysin mahdollista välttää itse lisääntyminen ja silloin moraalisia sääntöjä ei rikota.

Cabrera uskoo, että tilanne, johon yksilö asetetaan lisääntymisen kautta, ihmisen elämä, on rakenteellisesti negatiivinen, koska sen rakenteelliset piirteet ovat luontaisesti kielteisiä. Näistä näkyvimmät ovat Cabreran mukaan seuraavat:

• (a) Ihmisen elämä syntymän jälkeen alkaa vähentyä (tai "rappeutua") siinä merkityksessä, että olento alkaa loppua sen syntymisen jälkeen yhden ja peruuttamattoman huonontumisen ja laskun suunnan seurauksena, ja täydellinen loppu voi tapahtua milloin tahansa.
• (b) Ihmisiin kohdistuu heti niiden syntymistä lähtien kolmenlaisia kitkoja: fyysinen kipu (sairauksien, onnettomuuksien ja luonnonkatastrofien muodossa, joille he ovat aina alttiina); lannistuminen ("tahdon" tai "mielialan" tai "hengen" puutteen muodossa, elämän rasittavuudesta vakaviin masennuksen muotoihin); ja lopuksi, altistuminen muiden ihmisten aggressioille (juoruista ja herjauksesta erilaisiin syrjinnän, vainon ja epäoikeudenmukaisuuden muotoihin).
• (c) puolustautuakseen (a):lta ja (b):ltä ihmiset ovat varustettu mekanismeilla luoda positiivisia arvoja (eettisiä, esteettisiä, uskonnollisia, viihdyttäviä, virkistyksellisiä, yms.), jotka ihmisten on pidettävä jatkuvasti aktiivisina. Kaikki ihmisen elämässä ilmenevät positiiviset arvot ovat reaktiivisia ja lievittäviä; ne ovat luotu pysyvästä, ahdistusta aiheuttavasta ja epävarmasta taistelusta rappeutuvaa elämää ja sen kolmen tyyppistä kitkaa vastaan.

Cabrera kutsuu näiden ominaisuuksien joukkoa A – C "olemisen lopullisuudeksi". Hän on sitä mieltä, että valtava joukko ihmisiä ympäri maailmaa ei voi kestää tätä kovaa taistelua olemuksensa terminaalista rakennetta vastaan, mikä johtaa tuhoaviin seurauksiin heille ja muille, kuten itsemurhiin, lieviin tai vakaviin mielisairauksiin tai aggressiiviseen käyttäytymiseen. Hän myöntää, että elämä voi olla - ihmisen omien ansioiden ja ponnistelujen ansiosta - kestävää ja jopa erittäin miellyttävää, mutta pitää ongelmallisena tuoda uusi ihminen maailmaan, jotta hän voi yrittää tehdä elämästään miellyttävän kamppaillessaan vaikeaa ja sortavaa tilannetta vastaan, jonka asetamme heille lisääntymällä. Cabreran mukaan vaikuttaa kohtuullisemmalta yksinkertaisesti olla asettamatta heitä tähän tilanteeseen, koska heidän taistelunsa tulokset ovat aina epävarmoja.

Cabrera uskoo, että etiikassa, mukaan lukien myöntävä etiikka, on olemassa yksi kattava käsite, jota hän kutsuu ”minimaaliseksi eettiseksi artikulaatioksi”, ”MEA” (aiemmin käännetty englanniksi nimellä ”Fundamental Ethical Articulation” tai ”FEA”): muiden ihmisten huomioiminen, eikä heidän manipuloiminen tai vahingoittaminen. Hänelle lisääntyminen on ilmeinen MEA:n rikkomus – joku manipuloidaan ja asetetaan haitalliseen tilanteeseen lisääntymisen seurauksena. Hänen mukaansa MEA:n arvot hyväksytään laajalti myöntävässä etiikassa, ne ovat jopa niiden perusta, ja radikaalin lähestymisen myötä niiden pitäisi johtaa lisääntymisen kieltämiseen.

Cabreran mukaan pahinta ihmisen elämässä ja lisääntymisessä on se, mitä hän kutsuu ”moraaliseksi esteeksi”: lisääntymällä syntyy toinen ihminen, joka ei pysty elämään moraalisesti. Negatiivisen etiikan mukaan ihmiset ovat ”moraalisesti esteellisiä”: emme pysty kaikissa olosuhteissa toimimaan moraalisesti kaikkia kohtaan. Tämä este ei tapahdu ihmisluonnon luontaisen ”pahuuden” takia, vaan rakenteellisen tilanteen vuoksi, jossa ihminen on aina ollut. Tässä tilanteessa meitä koskee erilainen kipu, toimintatila on rajallinen ja erilaiset intressit ovat usein ristiriidassa keskenään. Meillä ei tarvitse olla huonoja aikomuksia kohdellaksemme muita piittaamattomasti; meidät pakotetaan tekemään niin selviytyäksemme, jatkaaksemme projektejamme ja paetaksemme kärsimyksistä. Cabrera kiinnittää myös huomiota siihen, että elämään liittyy jatkuvaa riskiä kokea voimakas fyysinen kipu, mikä on yleistä ihmisen elämässä, esimerkiksi vakavan sairauden seurauksena; ja väittää, että pelkkä tällaisen mahdollisuuden olemassaolo estää meitä moraalisesti.

Julio Cabrera, Seana Shiffrin, Gerald Harrison, Julia Tanner ja Asheel Singh väittävät, että lisääntyminen on moraalisesti ongelmallista, koska suostumuksen saaminen luotavalta ihmiseltä on mahdotonta.

Julio Cabrera väittää, että lisääntyminen on itsemääräämisoikeuden rikkomusta, koska emme pysty saamaan ihmisen suostumusta toimimalla tämän ihmisen puolesta lisääntymisen kautta, ja että ihminen ei ehkä halua syntyä ja kokea olemassaoloon liittyviä haittoja (tämä on viittaus Richard Haren ehdottamaan ajattelukokeeseen, joka väittää, että syntymä valittaisiin epäilemättä).^[28]

Seana Shiffrin luettelee neljä tekijää, jotka hänen mielestään tekevät hypoteettisesta suostumuksesta suvunjatkamiseen ongelman:

1. suuri haitta ei ole vaakalaudalla, ellei toimia ryhdytä suorittamaan;
2. Jos toimenpide toteutetaan, luodun henkilön kärsimät vahingot voivat olla erittäin vakavia;
3. henkilö ei voi paeta asetettua tilaa ilman erittäin kalliita kustannuksia (itsemurha on usein fyysisesti, henkisesti ja moraalisesti sietämätön vaihtoehto);
4. hypoteettinen suostumusmenettely ei perustu sen henkilön arvoihin, joka vastaa asetetusta ehdosta. ^[29]

Gerald Harrison ja Julia Tanner väittävät, että jos haluamme vaikuttaa huomattavasti henkilöön, jonka suostumusta ei voi saada, pitäisi yleensä jättää toimenpide tekemättä. Poikkeuksena on heidän mukaansa toimet, joilla haluamme estää suuremman vahingon henkilölle (esimerkiksi työntää jonkun pois putoavan pianon tieltä). Heidän mielestään tällaisiin toimiin ei varmasti sisälly lisääntyminen, koska henkilöä ei ole ennen tämän toiminnan toteuttamista. ^{[30] [31] [32]}

Asheel Singh korostaa, ettei tarvitse ajatella olemassaolon olevan aina haitallista, jos kannattaa antinatalismia. Hänen mukaansa riittää, kun ajatellaan, että ei ole moraalista oikeutta aiheuttaa vakavia, vältettävissä olevia haittoja muille ilman heidän suostumustaan. ^[33]

Negatiivinen utilitarismi väittää, että kärsimyksen minimoinnilla on suurempi moraalinen merkitys kuin onnellisuuden maksimoinnilla.

Hermann Vetter (s. 1933) yhtyy Jan Narvesonin (s. 1936) oletuksiin:^[34]

1. Ei ole mitään moraalista velvoitetta tuottaa jälkeläinen, vaikka olisi varmaa, että hän tulisi olemaan hyvinkin onnellinen läpi elämänsä
2. On olemassa moraalinen velvoite olla tuottamatta jälkeläistä, jos voidaan ennustaa, että hän tulisi olemaan onneton

Kuitenkin hän on eri mieltä johtopäätöksestä, jonka Narveson tekee, eli että ei ole yleisellä tasolla mitään velvoitetta tehdä tai olla tekemättä lasta.

Sen sijaan hän esittää seuraavan päätösteoreettisen matriisin:

	Lapsi on enemmän tai vähemmän onnellinen	Lapsi on enemmän tai vähemmän onneton
Teet lapsen	Mitään velvollisuutta ei ole täytetty tai rikottu	Velvollisuutta rikottiin
Olet tekemättä lasta	Mitään velvollisuutta ei ole täytetty tai rikottu	Velvollisuus täytetty

Tämän perusteella hän päättelee, että meidän ei pitäisi luoda ihmisiä:^{[35] [36]}

Karim Akerma väittää, että utilitarismi vaatii vähiten metafyysisiä oletuksia ja on siksi vakuuttavin eettinen teoria. Hän uskoo, että negatiivinen utilitarismi on oikeampaa, koska elämän hyvät asiat eivät kompensoi pahoja; Ensinnäkin, parhaat asiat eivät korvaa pahimpia asioita, kuten esimerkiksi kauhistuttavan kivun kokemuksia, haavoittuneiden, sairaiden tai kuolevien tuska. Hänen mukaansa me tiedämme myös harvoin, mitä tehdä ihmisten onnelliseksi tekemiseksi, mutta tiedämme, mitä tehdä, jotta ihmiset eivät kärsisi: riittää, että heitä ei luoda. Akermanin mukaan etiikassa on tärkeää pyrkimys vähimpään määrään kärsiviä ihmisiä (loppujen lopuksi niitä ei tulisi olla yhtään), ei pyrkimys kaikkein onnellisimpiin ihmisiin, mikä hänen mukaansa tapahtuu mittaamattoman kärsimyksen kustannuksella. ^{[37] [20]}

Bruno Contestabile mainitsee Ursula K. Le Guinin novellin ”Jotka Omelasista poistuvat” (The Ones Who Walk Away from Omelas). Tässä tarinassa utopistisen Omelas-kaupungin olemassaolo ja sen asukkaiden onni riippuvat yhden lapsen kärsimyksestä, jota kidutetaan eristetyssä paikassa ja jota ei voida auttaa. Suurin osa hyväksyy tämän tilanteen ja pysyy kaupungissa, mutta on myös niitä, jotka eivät ole samaa mieltä siitä, jotka eivät halua osallistua siihen ja poistuvat Omelasista. Contestabile vetää tästä vastaavuuden: Omelasin säilyvyydeksi lasta on kidutettava, ja samalla tavalla maailmamme olemassaolo liittyy siihen tosiasiaan, että jotain vahingoitetaan jatkuvasti. Contestabile väittää, että antinatalistit voidaan nähdä vain ”niinä, jotka kävelevät pois Omelasista”, jotka eivät hyväksy sellaista maailmaa eivätkä sen jatkamista. Hän esittää kysymyksen: pystyykö kaikki onnellisuus korvaamaan yhden ihmisen äärimmäiset kärsimykset? ^[38]

David Benatar väittää, että hyvien ja huonojen asioiden, kuten nautinnon ja kivun, välillä on keskeinen epäsymmetria:

1. kivun olemassaolo ei ole hyvä;
2. nautinnon olemassaolo on hyvä;
3. kivun puuttuminen on hyvä, vaikka kukaan ei nauti siitä;
4. nautinnon puuttuminen ei ole huono, ellei ole ketään, jolle tämä puuttuminen on menetys. ^{[39] [40]}

Skenaario A (X on olemassa)	Skenaario B (X ei ole koskaan olemassa)
(1) kipu (huono)	(3) kivun puuttuminen (hyvä)
(2) Ilo (hyvä)	(4) Ilon puuttuminen (ei huono)

Lisääntymisen suhteen seuraa, että olemassaolo tuottaa sekä hyviä että huonoja kokemuksia, kipua ja nautintoa, kun taas olemassaoloon tulemattomuus ei aiheuta kipua eikä nautintoa. Kivun puuttuminen on hyvä, nautinnon puuttuminen ei ole huono. Siksi eettinen valinta painottuu lisääntymisen estämiselle.

Benatarin mukaan luomalla lapsen olemme vastuussa paitsi tämän lapsen kärsimyksestä, mutta voimme myös olla vastuussa tämän lapsen jälkeläisten kärsimyksistä. ^[41]

Benatar mainitsee tilastot, jotka osoittavat, mihin ihmisten luominen johtaa. Arvioidaan, että:

• yli viidentoista miljoonan ihmisen uskotaan kuolleen luonnonkatastrofeihin viimeisen tuhannen vuoden aikana,
• noin 20 000 ihmistä kuolee päivittäin nälkään ,
• arviolta 840 miljoonaa ihmistä kärsii nälästä ja aliravitsemuksesta ,
• Vuosien 541 ja 1912 välillä on arvioitu, että yli 100 miljoonaa ihmistä on kuollut ruttoon ,
• vuoden 1918 influenssaepidemia tappoi 50 miljoonaa ihmistä,
• tartuntatauteihin kuolee vuosittain lähes 11 miljoonaa ihmistä,
• pahanlaatuiset kasvaimet vievät yli 7 miljoonaa henkeä vuodessa,
• noin 3,5 miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain onnettomuuksissa,
• vuonna 2001 kuoli noin 56,5 miljoonaa ihmistä, mikä on enemmän kuin 107 ihmistä minuutissa,
• ennen 1900-lukua joukkomurhissa surmattiin yli 133 miljoonaa ihmistä,
• 1900-luvun ensimmäisen 88 vuoden aikana 170 miljoonaa (ja mahdollisesti jopa 360 miljoonaa) ihmistä ammuttiin, pahoinpideltiin, kidutettiin, puukotettiin, poltettiin, nälkiinnytettiin, jäädytettiin, haudattiin elävältä, hukutettiin, hirtettiin, pommitettiin tai tapettiin millä tahansa muulla lukemattomalla tavalla,
• konflikteihin liittyviä kuolemantapauksia oli 1500-luvulla 1,6 miljoonaa, 1600-luvulla 6,1 miljoonaa, 1700-luvulla 7 miljoonaa, 1800-luvulla 19,4 miljoonaa ja 1900-luvulla 109,7 miljoonaa,
• sotaan liittyvät vammat johtivat 310 000 kuolemaan vuonna 2000,
• noin 40 miljoonaa lasta kohdellaan kaltoin vuosittain,
• yli 100 miljoonaa tällä hetkellä elävää naista ja tyttöä on silvottu ,
• 815 000 ihmisen uskotaan tehneen itsemurhan vuonna 2000^[42] (tällä hetkellä arvioidaan, että joku tekee itsemurhan 40 sekunnin välein, yli 800 000 ihmistä vuodessa).^[43]

Filantropisten argumenttejen lisäksi Benatar myös arvelee, että toinen polku antinatalismiin on misantropinen argumentti ^[44], joka voidaan tiivistää hänen mielestään seuraavasti:

David Benatar,^{[45] [46]} Gunter Bleibohm (s. 1947),^[47] Gerald Harrison ja Julia Tanner^[48] ovat tarkkaavaisia haitoista, joita ihmiset aiheuttavat muille tunteville olennoille. Heillä on taipumus olla yhtä mieltä eläinten oikeuksien ajattelijoiden kanssa siitä, että haitta, jota me heille teemme, on moraalitonta. He pitävät ihmislajia tuhoisimpana planeetalla, väittäen, että ilman uusia ihmisiä ei ole mitään haittaa muille tunteville olennoille uusien ihmisten kautta.

Jotkut antinatalistit ovat myös kasvissyöjiä tai vegaaneita moraalisista syistä, ja olettavat, että näiden näkemysten tulisi täydentää toisiaan, sillä niillä on yhteinen nimittäjä: ei aiheuta haittaa muille tunteville olennoille.^[49][50] Tämä asenne oli läsnä jo manihaismissa ja katarsismissa.^[51]

Vapaaehtoisen liikkeen ihmiskunnan lopettamiseksi vapaaehtoiset väittävät, että ihmisen toiminta on ensisijainen syy ympäristön pilaantumiseen, ja siksi lisääntymisen estäminen on ”humanitaarinen vaihtoehto ihmiskatastrofeille”.^{[52] [53][54]}

Herman Vetter,^[35] Théophile de Giraud,^[55] Tina Rulli,^[56] Karim Akerma^[57] ja Julio Cabrera^[58] väittävät, että nykyisin sen sijaan, että harjoitettaisiin lisääntymisprosessin moraalisesti ongelmallista toimintaa, voitaisiin tehdä hyvää hyväksymällä jo olemassa olevat lapset. De Giraud korostaa, että kaikkialla maailmassa on miljoonia nykyisiä lapsia, jotka tarvitsevat hoitoa.

Jotkut antinatalistit uskovat, että useimmat ihmiset eivät arvioi todellisuutta oikein, mikä vaikuttaa haluun saada lapsia.

Peter Wessel Zapffen mukaan masennushäiriöt ovat usein ”viestejä syvemmästä, välittömämmästä elämäntunnosta, ajatuksen genialiteetin katkeraa hedelmää”.^[21] Jotkut tutkimukset näyttävät vahvistavan tämän, puhutaan depressiivisen realismin ilmiöstä, ja Colin Feltham kirjoittaa antinatalismista yhtenä sen mahdollisista seurauksista.^[59]

David Benatar mainiten lukuisia tutkimuksia luettelee kolme psykologien kuvailemaa ilmiötä, jotka hänen mukaansa tekevät elämämme laatua koskevista itsearvioistamme epäluotettavia:

1. Taipumus optimismiin (tai Pollyannan periaate ) – meillä on positiivisesti vääristynyt kuva elämästämme menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa.
2. Sopeutuminen (tai soveltuminen, mukauttaminen) – sopeudumme negatiivisiin tilanteisiin ja sopeutamme odotuksiamme vastaavasti.
3. Vertailu – elämämme laatua koskevissa itsearvioinneissa tärkeämpää kuin se, kuinka elämämme sujuu, on se, kuinka ne sujuvat verrattuna muiden elämään. Yksi tämän vaikutuksista on, että kaikkiin vaikuttavia kielteisiä elämän näkökohtia ei oteta huomioon arvioitaessa omaa hyvinvointiasi. Olemme myös todennäköisemmin vertaamaassa itseämme heikommassa asemassa oleviin kuin parempiin.

Benatar päättelee:

Thomas Ligotti (s. 1953) kiinnittää huomiota Zapffen filosofian ja terrorinhallinnan teorian samankaltaisuuteen. Terrorinhallinnan teoria väittää, että ihmisillä on ainutlaatuiset kognitiiviset kyvyt, jotka ylittävät sen, mikä on välttämätöntä selviytymiselle, ja siihen sisältyy symbolinen ajattelu, laaja itsetietoisuus ja käsitys itsestään ajallisina olentoina, jotka tietävät olemassaolonsa lopullisuuden. Halu elää tietoisuuteen kuoleman väistämättömyydestä rinnalla laukaisee meissä kauhun, eli terrorin. Tämän pelon vastustaminen on yksi tärkeimmistä motiiveistamme. Paetaksemme sitä rakennamme puolustusrakenteita itsemme ympärille varmistaaksemme symbolisen tai kirjallisen kuolemattomuutemme, tunteaksemme olevamme merkityksellisen maailmankaikkeuden arvokkaita jäseniä ja keskittyä suojelemaan itseämme välittömiltä ulkoisilta uhilta.^[60]

• Pessimismi
• Vapaaehtoinen lapsettomuus

• David Benatarin haastattelu Kap Talkissa Radio 702:ssa, aiheesta Better Never To Been Been, 2009
• Julio Cabreran konferenssi Syntymä bioeettisenä ongelmana: ensimmäiset askeleet kohti radikaalia bioetiikkaa Brasília-yliopistossa, 2018
• Antinatalismi - luettelo kirjoista, artikkeleista ja lainauksista
• Antinatalistit: Ihmiset, jotka haluavat sinun lopettavan vauvojen tekemisen . BBC, elokuu 2019.