Anna Brotkin
Anna Brotkin | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 6. syyskuuta 1987 Hyvinkää |
Ammatti | käsikirjoittaja |
Käsikirjoittaja | |
Merkittävät teokset | Aikuiset |
Palkinnot | |
Kultainen Venla |
|
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Anna Henriikka Brotkin[2] (s. 6. syyskuuta 1987[3] Hyvinkää[4]) on suomalainen käsikirjoittaja, joka on erikoistunut komediaan.[4] Hän on luonut tv-sarjan Aikuiset sekä käsikirjoittanut muun muassa tv-sarjoja Rakkaat lapset, Jättekiva, Pohjolan laki, Rehtori, Putous, Pelimies ja Modernit miehet.[5]
Hän on toiminut myös vapaana toimittajana, ja hänen esseitään on julkaistu Helsingin Sanomissa[6] ja Image-lehdessä[7]. WSOY on julkaissut Brotkinin kirjoittaman tietokirjan Aikuiset (The Bible)[8] vuonna 2022.
Koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Brotkin on valmistunut vuonna 2016 taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta pääaineenaan elokuva- ja televisiokäsikirjoittaminen. Sitä ennen hän valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan puheviestintä sekä sivuaineinaan journalismi ja luova kirjoittaminen.[9]tarvitaan parempi lähde
Palkinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2021 Brotkin sai Valtion kolmivuotisen taiteilija-apurahan[10] ja voitti Kultainen Venla -palkinnon Aikuiset-sarjan toisen tuotantokauden käsikirjoituksesta.[1] Vuonna 2022 hän voitti Sylvi-palkinnon parhaasta tv-käsikirjoituksesta[11]. Vuonna 2023 Brotkin palkittiin Helsingin kaupungin Vuoden taiteilijapalkinnolla [12] ja vuonna 2022 Hyvinkään kaupungin taidepalkinnolla[13] . Aikuiset-sarja on palkittu Parhaana komediasarjana Kultainen Venla -gaalassa vuosina 2021[14] ja 2022[15].
Brotkin sai kulttuuriministerin myöntämän Suomi-palkinnon 2023.[16]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]2024
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Perhoset, elokuva[17]
- Uuteen nousuun – laman lasten elämä ja teot[18], näytelmä (Q-teatteri)
2022
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rakkaat lapset, kausi 1, tv-sarja (Yellow Film & TV / Yle)
- Aikuiset, kausi 3, tv-sarja (Yellow Film & TV / Yle)
2021
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aikuiset, kausi 2, tv-sarja (Yellow Film & TV / Yle)
2020
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pohjolan laki, kausi 1, tv-sarja (Yellow Film & TV / Elisa Viihde Viaplay)
2019
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aikuiset, kausi 1, tv-sarja (Yellow Film & TV / Yle)
- Jättekiva, kaudet 1–2, tv-sarja (Zodiak Finland / Elisa Viihde)
- Rehtori, kausi 1, tv-sarja (Yellow Film & TV / MTV3)
2018
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Modernit miehet, kausi 1, tv-sarja (Moskito Television / Yle)
- Putous, kaudet 8–10, tv-sarja (Yellow Film & TV / MTV3)
2017
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- #SOVITUS, lyhytelokuva (Pohjola-filmi / Yle)
- Pelimies, kausi 2, tv-sarja (Yellow Film & TV / MTV3)
2016
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aina vierelläsi, lyhytelokuva (ELO Helsinki Film School)
- Rehtori, lyhytelokuva (ELO Helsinki Film School)
2015
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lämmin veri, kuunnelma, draama (Yle Radio 1)
2014
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Toistaiseksi elossa, lyhytelokuva (ELO Helsinki Film School)
- The Waiting Song, lyhytelokuva (ELO Helsinki Film School)[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Kultainen Venla -voittajat 2021 Televisioakatemia. Viitattu 29.5.2023.
- ↑ Brotkin, Anna London: ISNI International Agency. Viitattu 23.9.2024.
- ↑ a b Anna Brotkin Käsikirjoittajien kilta. Arkistoitu 4.5.2019. Viitattu 4.5.2019.
- ↑ a b Seppänen, Arttu: Väärin kirjoitettu. Image, 2019, nro 1, s. 52-59. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Anna Brotkin Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- ↑ Televisio | Anna Brotkin pääsi nuorten menestyjien listalle, ja se hävetti häntä – Nyt käsikirjoittaja kertoo päiväkirjassaan, miten se päätyi Aikuiset-sarjaan Helsingin Sanomat. 10.9.2022. Viitattu 29.1.2024.
- ↑ Anna Brotkinin essee: Kiltisti hauska | Image www.apu.fi. 5.3.2020. Viitattu 29.1.2024.
- ↑ Kirja WSOY. Viitattu 29.1.2024.
- ↑ Anna Brotkin LinkedIn.
- ↑ Valtion taiteilija-apuraha 311 taiteilijalle 16.7.2021. Helsinki: Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 16.7.2021. Viitattu 17.7.2021.
- ↑ Sylvi-käsikirjoituspalkinto Ylen AIKUISET-sarjalle yle.fi. Viitattu 29.1.2024.
- ↑ Liikunnan ja kulttuurin perinteikkäät Helsinki-päivän palkinnot on jaettu | Helsingin kaupunki www.hel.fi. 12.6.2023. Viitattu 29.1.2024.
- ↑ Hyvinkään taidepalkinto 2022 Hyvinkään kaupunki. Arkistoitu 29.1.2024. Viitattu 29.1.2024.
- ↑ Voittajat 2021 Kultainen Venla. Viitattu 29.1.2024.
- ↑ Voittajat 2022 Kultainen Venla. Viitattu 29.1.2024.
- ↑ Suomi-palkinnot ansioituneille taiteilijoille Valtioneuvosto. 5.12.2023. Viitattu 7.12.2023.
- ↑ Stenvall, Niko: Vanhassa tanssiravintolassa kuvattiin uutta elokuvaa – päärooleissa Aksa Korttila ja Jani Volanen Vantaan Sanomat. 28.7.2023. Viitattu 29.7.2023.
- ↑ Q-teatteri | Uuteen nousuun q-teatteri.fi. Viitattu 29.1.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Anna Brotkin Elonetissä.
- Seppänen, Arttu: Anna Brotkin kirjoittaa väärin Apu, 9.2.2019
- Yrttiaho, Tuomo: Nuortensarja Aikuiset yllättää olemalla raikkain kotimainen draamakomedia vähään aikaan Helsingin Sanomat, 1.4.2019
- Selander, Mira: Aikuiset-sarjan käsikirjoittaja Anna Brotkin Yle Puhe, 25.3.2019