Ajoneuvovero

Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Ajoneuvovero on Suomessa liikennekäytössä olevasta ajoneuvosta perittävä vero, joka jakaantuu perusveroon ja käyttövoimaveroon (dieselvero). Vuonna 2010 perusvero muuttui hiilidioksidipäästöihin perustuvaksi. Ajoneuvoveroa ei makseta L-luokan ajoneuvoista, kuten mopoautoista.^[1]

Vuonna 1993 uusien autojen veroprosenttia alennettiin 20 prosenttiyksiköllä. Tavoitteena oli siirtää verotuksen painopistettä auton hankinnan verottamisesta auton käyttämisen puolelle, ajoneuvovero ei tosin verota auton käyttämistä vaan sen omistamista. Samalla myös pakettiautojen verovapaudesta luovuttiin ja verokannaksi säädettiin 35 % verotusarvosta. Maastohenkilöautojen veroetu poistui ja niitä verotetaan kuin henkilöautoja.

Henkilöautoja on Suomessa rekisterissä noin 2,4 miljoonaa kappaletta. Henkilöautoista kannettiin vuonna 2006 ajoneuvoveron perusveroa, eli ajoneuvoveroa noin 300 miljoonaa euroa ja lisäksi pakettiautoista noin 30 miljoonaa euroa. Vertailun vuoksi vuonna 2006 ajoneuvoveron käyttövoimavero, joka kansan suussa paremmin tunnetaan "dieselverona", tuotti kokonaisuudessaan noin 280 miljoonaa euroa, josta henkilöautojen osuus oli noin 160 miljoonaa euroa ja raskaan liikenteen 120 miljoonaa euroa.

Nykyinen vuotuinen ajoneuvovero otettiin käyttöön vuonna 1994. Uuden veron perusteluna käytettiin, että sillä korvataan edellä mainitusta veromuutoksesta ja myös alentuneesta uusien autojen myynnistä johtuva verotuoton menetys. Vuotuisen veron määräksi säädettiin 500 markkaa ennen vuoden 1994 alkua rekisteriin merkityille ajoneuvoille ja 700 markkaa tätä uudemmille ajoneuvoille. Auton käyttömaksun tuotto valtiolle oli tuolloin noin 1,3 miljardia markkaa eli 218 miljoonaa euroa vuodessa.

Vuosina 1994–1996 ajoneuvoveron kantamista hoidettiin siten, että auton tuulilasiin ostettiin sisäpuolelle kiinnitettävä virallinen verotarralappu vuosittaisen kertakorvauksen todisteeksi. Sen jälkeen siirryttiin ajoneuvorekisteriin merkittyjen ajoneuvojen käyttömaksujen suoraan laskutukseen ajoneuvojen omistajille, joka on ollut käytössä nykyhetkeen saakka.

Moottoriajoneuvon käyttöaikainen haltijaperusteinen verotus alkoi vuonna 1922 leimaverolain tultua voimaan. Käytön verotuksesta bensiinikäyttöisten autojen kohdalta luovuttiin vuonna 1965.^[2] Ajoneuvojen omistamismaksun kannettiin seuraavan kerran 1970-luvun lopulla, jolloin se jäi tilapäiseksi ja lakkautettiin myöhemmin. Maksukannon menetelmänä käytettiin myös silloin tuulilasiin kiinnitettyä tarralappua todisteena käyttöveron maksamisesta.

Ajoneuvoveroa on arvosteltu siitä, että vaikka veron perusteluna on ollut auton käyttämisen verottaminen, vero ei kohdistu auton käyttämiseen vaan sen omistamiseen.^[3]

• Autovero
• Autoilun verotus Suomessa
• Suomen ajoneuvojen romutuspalkkio

• Ajoneuvoverolaki
• Valtiovarainministeriön ja tullin laskelma vuoden 2010 ajoneuvoveron määrästä 20 eniten myydylle henkilöautomallille^{[vanhentunut linkki]}