Aerosmith

Aerosmith
Aerosmith esiintymässä vuonna 2003.
Tiedot
Toiminnassa	1970–
Tyylilaji	hard rock[1], blues rock, heavy metal
Kotipaikka	Boston, Massachusetts, Yhdysvallat
Laulukieli	englanti
Jäsenet	Steven Tyler,  laulu, piano, huuliharppu Joe Perry,  kitara, laulu (1970–1979, 1984–) Brad Whitford,  kitara (1971–1980, 1984–) Tom Hamilton,  basso Joey Kramer,  rummut, lyömäsoittimet
Entiset jäsenet	Ray Tabano,  kitara (1970–1971) Jimmy Crespo,  kitara (1979–1984) Rick Dufay,  kitara (1981–1984)
Levy-yhtiö	Columbia Records Geffen Records Mca Records Sony BMG Music Entertainment
Aiheesta muualla
Kotisivut
Infobox OK

Aerosmith on yhdysvaltalainen hard rock -yhtye, joka perustettiin vuonna 1970 Massachusettsissa. Aerosmith on myynyt maailmanlaajuisesti yli 150 miljoonaa levyä.

Vuonna 1964 Steven Tyler perusti New Hampshiressa oman yhtyeensä, The Strangeursin, joka muutti myöhemmin nimensä Chain Reactioniksi. Samoihin aikoihin Joe Perry ja Tom Hamilton perustivat yhdessä oman yhtyeensä, Jam Bandin, joka soitti pääasiassa bluespainotteista musiikkia. Syyskuussa Hamilton ja Perry muuttivat Bostoniin, missä he tutustuivat rumpali Joey Krameriin, joka suositteli Steven Tyleria yhtyeen laulajaksi. Kramer oli aina halunnut soittaa Tylerin kanssa samassa yhtyeessä, muttei koskaan ollut kehdannut kysyä tätä omaan projektiinsa. Berklee College of Musicissa tuolloin opiskellut Kramer keskeytti opintonsa liittyäkseen Jam Bandin rumpaliksi. Chain Reaction ja Jam Band soittivat vuonna 1970 samalla klubikeikalla. Tyler piti Jam Bandin soitosta, ja ehdotti yhtyeiden yhdistämistä, jota harkittiin varsin pitkään. Tyler, joka oli soittanut yhtyeessä rumpuja ja laulanut taustoja, sanoi liittyvänsä yhtyeeseen mikäli saisi toimia yhtyeen keulakuvana ja laulajana. Muut jäsenet suostuivat ehdotukseen, ja yhtye oli koossa.

Yhtyeen jäsenet eivät kuitenkaan aloittaneet välitöntä soittoharjoittelua, vaan kuluttivat iltapäivänsä käyttämällä marihuanaa ja katsellen The Three Stoogesin uusintakierrosta televisiosta. Eräänä iltana Joey Kramer muisti nimen Aerosmith, sillä hän oli kirjoitellut sanoja opiskellessaan käytännössä jokaiseen vihkoon ja kirjaansa. Sanan hän oli muistanut kuunnellessaan Harry Nilssonin albumia Aerial Ballet. Nimen kuullessaan yhtyeen muut jäsenet olivat kuitenkin täysin ymmällään nimen alkuperäismerkityksestä, sillä he luulivat sen viittaavan Sinclair Lewisin novelliin ”Arrowsmith”, jonka heistä jokainen oli joutunut lukemaan opiskellessaan kielioppia high schoolissa. Nimeen päädyttiin vasta, kun ehdotukset The Bananas ja Spike Jones oli todettu kelvottomiksi.

Pian Ray Tabano, Steven Tylerin lapsuudenystävä, liittyi yhtyeen rytmikitaristiksi, ja täydennetyllä kokoonpanolla Aerosmith aloitti esiintymiset paikallisilla klubeilla. Ensimmäisen julkisen esiintymisensä Aerosmith teki Nipmuc Regional High Schoolin juhlasalissa vuonna 1970. Vuonna 1971 Tabano kuitenkin korvattiin Brad Whitfordilla, joka oli kotoisin Massachusettsissa sijaitsevasta Redingin kaupungista.

Ennen Aerosmith-nimen vakiintumista ja yhtyeen täydentymistä toisella kitaristilla vuonna 1971 yhtye oli jo saavuttanut paikallisilla esiintymisillään jonkin verran suosiota. Vuonna 1972 yhtye solmi promootiosopimuksen Frank Connellyn kanssa, ja samalla he saivat myös managereikseen David Krebsin ja Steve Leberin. Leber ja Krebs myös kutsuivat Clive Davisin, levy-yhtiö Columbia Recordsin johtajan, katsomaan yhtyeen esiintymistä Max’s Kansas City -yökerholle New Yorkiin. Aerosmithin ei olisi edes tuona iltana pitänyt soittaa, mutta he saivat lunastettua esiintymisajan näyttääkseen kykynsä Davisille, joka suostui tekemään sopimuksen yhtyeen kanssa. Aerosmith allekirjoitti vuoden 1972 puolivaiheilla levytyssopimuksen Columbia Recordsin kanssa, ja debyyttialbumi Aerosmith julkaistiin tammikuussa 1973. Albumi oli pääasiassa suoraviivaista, bluesvaikutteista rockia, ja loikin pohjatyötä yhtyeelle tavaramerkiksi muodostuneesta musiikkityylistä. Albumilta julkaistiin kaksi singleä, Mama Kin ja Dream On, joista jälkimmäinen saavutti korkeamman listasijoituksen ollen kuitenkin vasta sijalla 59. Billboard Hot 100 -singlelistalla. Suuremmaksi hitiksi se nousikin vasta vuonna 1976 uudelleenjulkaisun muodossa.

Vaikka Mama Kin ei saavuttanut suosiota singlen muodossa, se sai paljon soittoaikaa rockradioasemilla ja siitä muodostui yksi Aerosmithin konserttien vakiokappaleista. RIAA myönsi yhtyeelle albumista kultalevyn, kun se ylitti puolen miljoonan myydyn äänitteen rajan 11. syyskuuta 1975. Tuplaplatinastatuksen albumi sai vuonna 1986 ylittäessään kolmen miljoonan myydyn kappaleen rajan.

Maaliskuussa 1974 kiertueen jälkeen julkaistiin yhtyeen toinen studioalbumi Get Your Wings. Yhdysvalloissa albumi saavutti kultarajan 18. huhtikuuta 1976, ja kolminkertaiseen platinamyyntiin se ylsi vuonna 2001. Albumi tuotti rockradioon hitit Same Old Song And Dance ja Train Kept A-Rollin', joka oli alun perin Tiny Bradshawin kappale. Lisäksi albumi tuotti myös fanien suosikeiksi muodostuneet kappaleet S.O.S. (Too Bad), Seasons of Wither ja Lord of the Thighs.

Yhtyeen lopullinen läpimurto tapahtui vuonna 1975 studioalbumin Toys in the Attic myötä. Aerosmith nousi kansainväliseksi tähdeksi musiikkialalla ja oli kova haastaja Led Zeppelinin ja The Rolling Stonesin kaltaisille rockjäteille. Alun perin Aerosmithin ei kuitenkaan uskottu saavuttavan Rolling Stonesin kaltaista menestystä, ja toisinaan fyysisestä samankaltaisuudestaan tunnistetut vokalistit Steven Tyler ja Rolling Stonesin Mick Jagger kokivat pilkkaa niin medialta kuin muultakin musiikkialan vaikuttajilta. Toys in the Attic osoitti kuitenkin väitteet perättömiksi saadessaan valtaisan suosion, ja sen singlet Sweet Emotion, Walk This Way ja Dream On, joka julkaistiin uudelleen, saavuttivat suosiota niin rockradiossa kuin listoilla. Sweet Emotion nappasi yhtyeen historian ensimmäisen listapaikan Top 40 -osastolla, Walk This Way sai radiosoittoa mutta nousi suurempaan suosioon vasta 1977, ja Dream On nousi listalla kuudennelle sijalle.

Aerosmith palasi levyttämään uutta studioalbumiaan helmikuussa 1976. Äänitykset saatiin päätökseen varsin nopeasti, ja yhtyeen neljäs studioalbumi Rocks julkaistiin saman vuoden toukokuussa, ja se saavutti platinarajan jo saman vuoden heinäkuussa. Kuten Toys in the Attic, myös Rocks noteerataan useasti koko hard rock -genren parhaimmistoon, ja kumpainenkin on myös listattu Rolling Stone -lehden 500 Greatest Albums of All Time -listalle. Lisäksi muun muassa Guns N’ Rosesissa, Mötley Crüessa ja Metallicassa vaikuttaneet muusikot ovat kertoneet albumien olleen heille suuri inspiraation lähde. Rocksin siivittämän suosion myötä yhtye jatkoi aktiivista konsertointia, mutta tällä kertaa toimi pääesiintyjänä sekä stadion- että festivaalitapahtumissa.

Seuraava studioalbumi, vuoden 1977 Draw the Line, ei ollut yhtä suuri menestys kaupallisesti, eikä se nauttinut kriitikoiden suurta suosiota toisin kuin muutama edeltäjänsä. Albumi kuitenkin ylitti kultalevyrajan 9. joulukuuta 1977, ja platinaan se ylsi vain neljä päivää myöhemmin. Lisäksi singlenä julkaistu Draw The Line osoittautui hitiksi myös seuraajansa Kings and Queensin sijoittuessa sen vanavedessä Yhdysvaltain singlelistoille. Vaikka albumin myyntiluvut olivatkin kiitettävät, yhtyeen jäsenten päihdeongelmat ja nopeatahtinen elämä kiertueiden ja levytysten parissa alkoivat polttaa Aerosmithin jäseniä loppuun. 1970-luvun loppupuolella yhtye jatkoi edelleen aktiivista konsertoimista, mutta päätti pitää välivuoden uuden studiomateriaalin julkaisemisesta. Joka tapauksessa Live! Bootleg -livealbumi julkaistiin vuonna 1978 tuplalevynä tyydyttämään fanien nälkää, ja kriitikot arvostivat albumia koska se kuvasi Aerosmithin raakana lavaesiintyjänä. Samaan aikaan Steven Tyler ja Joe Perry saivat lisänimityksen The Toxic Twins johtuen heidän päihteidenkäytöstään lavalla ja sen ulkopuolella.

Kun Aerosmith nauhoitti kuudetta studioalbumiaan vuonna 1979, kitaristi Joe Perry jätti yhtyeen ja perusti omaa nimeään kantavan yhtyeensä, The Joe Perry Projectin. Perry korvattiin väliaikaisesti yhtyeen pitkäaikaisella ystävällä ja laulunkirjoittajanakin kunnostautuneella Richard Supalla, joka jatkoi yhteistyötään Aerosmithin kanssa myöhemmin nimenomaan kappaleiden kirjoittamisen parissa. Jimmy Crespo hankittiin kuitenkin yhtyeen pääasialliseksi kitaristiksi, ja Night in the Ruts -studioalbumin nauhoitukset saatiin vihdoin vietyä päätökseen. Albumi osoittautui kuitenkin kaupalliseksi flopiksi, eikä saavuttanut suurta suosiota pudoten pois listoilta varsin nopeasti. Platinarajaan albumi ylsi vasta vuonna 1994. Albumin ainoana singlenä julkaistu, alun perin The Shangri-Las -yhtyeen levyttämä kappale Remember (Walking in the Sand) oli sekin pettymys päätyen listasijalle 67.

Aerosmith päätti jatkaa kiertue-elämää uudella kokoonpanollaan, mutta vuonna 1981 yhtyeen suosio oli jo laskenut. Koska uusi materiaali ei ollut saanut suosiota kuuntelijoiden keskuudessa, yhtye julkaisi kokoelma-albumin Greatest Hits, joka ylitti 11-kertaisen platinamyynnin 13. joulukuuta 2007. Myöhemmin vuonna 1980 laulaja Steven Tyler joutui vakavaan moottoripyöräonnettomuuteen, joka vei hänet kahden kuukauden välittömään sairaalahoitoon, ja epäsi Aerosmithin mahdollisuudet tehdä loppuvuodeksi suunniteltuja konsertteja. Vuonna 1981 yhtye kärsi jälleen uuden takaiskun Brad Whitfordin lähtiessä yhtyeestä. Nauhoitettuaan Lightning Strikes -kappaleen kitaraosuudet Whitford jätti yhtyeen, ja Rick Dufay palkattiin uudeksi kitaristiksi. Rock in a Hard Place, Aerosmithin seitsemäs pitkäsoitto, julkaistiin vuonna 1982. Se oli kuitenkin parin aiemman tuotoksen tapaan heikohko, yhden hittisinglen albumi.

Alkuperäisellä, klassisella kokoonpanolla toteutettu Back in the Saddle Tour -kiertue oli menestyksekäs paluukiertue, jonka tiimoilta nauhoitettiin myös livealbumi Classics Live II. Tämän jälkeen yhtye allekirjoitti levytyssopimuksen Geffen Recordsin kanssa ja alkoi työstää uutta comeback-albumiaan. Levy-yhtiön vaihdoksesta huolimatta myös Aerosmithin vanha levy-yhtiö Columbia Records pääsi hyötymään Aerosmithin comeback-kuumeesta julkaisemalla kokoelmalevyn Gems sekä Classics Live -albumit yhdessä paketissa.

Kun sopimus Geffenin kanssa oli sinetöity vuonna 1985, yhtyeen uutta studioalbumia alettiin työstää välittömästi. 9. marraskuuta 1985 julkaistu Done with Mirrors -studioalbumi saavutti kuitenkin vain kultalevyrajan ja sai joitakin positiivisia arvosteluita, mutta epäonnistui erityisesti siinä, ettei se tuottanut yhtään hittisingleä tai levittänyt laajaa kiinnostusta. Albumin ehkä tunnetuin kappale, Let The Music Do the Talking, oli sekin alun perin Joe Perry Projectin kappale. Studioalbumien vähäisestä suosiosta huolimatta yhtyeen konsertit olivat edelleen loppuunmyytyjä ja Done with Mirrorsia tukenut menestyksekäs kiertue päätettiin vasta 1986. Samana vuonna Tyler ja Perry vierailivat myös Run-D.M.C:n tekemällä cover-versiolla kappaleesta Walk This Way. Kappaletta kehuttiin, sillä se yhdisti sulavasti rockin ja hip hopin musiikkigenret keskenään, ja se saavutti Yhdysvaltain singlelistalla neljännen sijan.

Vaikka Aerosmith olikin palannut menestyksen makuun, yhtyeen jäsenten huumeongelmat olivat edelleen hidasteena. Vuonna 1986 Tyler pääsi vieroitushoidosta. Myös muut yhtyeen jäsenet päättivät lähteä vieroitushoitoon yhtyeen managerin Tim Collinsin suosituksesta. Collins lupasi, että hän tekisi Aerosmithistä vuoteen 1990 mennessä maailman menestyvimmän yhtyeen, mikäli muutkin jäsenet kävisivät menestyksekkäästi vieroitushoidossa. Kun kaikki jäsenet oli saatu kuiville päihteistä, alkoi kova työstäminen seuraavaa albumia varten.

Permanent Vacation -studioalbumi julkaistiin pitkän työstön jälkeen loppuvuodesta 1987. Albumi nousi välittömäksi hitiksi, ja siitä tuli yhtyeen parhaiten tuottanut studioalbumi yli vuosikymmeneen, kun se myi yli viisi miljoonaa kappaletta Yhdysvalloissa. Kaikki sen kolme singlejulkaisua (Dude (Looks Like a Lady), Rag Doll ja Angel) saavuttivat kotimaassaan paikan Top 20-singlelistalla. Albumin julkaisun jälkeen yhtye lähti kiertueelle Geffenin toisen jättiartistin, Guns N' Rosesin kanssa. Kiertueen aikana Aerosmith kohtasi kuitenkin uuden haasteen: sen jäsenten täytyisi pysyä erossa päihteistä, sillä Guns N' Rosesin jäseniä ei tunnettu pelkästään musiikistaan vaan enemmänkin päihdesekoiluistaan.

Jopa Permanent Vacationiakin suositumpi albumi, seuraaja Pump julkaistiin syyskuussa 1989. Sen kolme Top 10-singleä (What It Takes, Janie's Got A Gun ja Love in an Elevator) uudistivat Aerosmithin asemaa maailman rockhuippujen joukossa. Pump oli niin kaupallinen kuin kritiikillinenkin menestys, tuottaen useamman musiikkivideon joita Music Television pyöritti tiuhaan tahtiin 1980-luvun lopulla. Lisäksi yhtye palkittiin sen uran ensimmäisellä Grammy-palkinnolla singlejulkaisusta Janie's Got a Gun. Lisäksi albumin nauhoitusprosessi julkaistiin fanien nähtäväksi VHS-julkaisulla The Making of Pump. Lisäksi albumin singlejulkaisuiden musiikkivideot koottiin videokokoelmalle Things That Go Pump in the Night. Kokoelmanauha myikin varsin nopeasti platinaa.

Vuonna 1990 Aerosmith aloitti uutta albumiaan tukevan Pump Tour -maailmankiertueen. 21. helmikuuta 1990 yhtye esiintyi myös omana itsenään Saturday Night Liven Wayne’s World -sketsissä, jossa he myös esittivät kappaleet Janie's Got A Gun ja Monkey on My Back. 11. elokuuta yhtyeen esiintyminen Music Televisionin MTV Unplugged -ohjelmassa televisioitiin. Lisäksi vuonna 1992 yhtye julkaisi Pandora’s Box -kokoelmaboksin.

Aerosmith päätti pitää lomaa ennen kuin aloittaisi seuraavan studioalbuminsa nauhoitussessiot. Myyntimenestykseksi osoittautunut Get a Grip -studioalbumi julkaistiin 20. huhtikuuta 1993, ja se myi seitsemän miljoonaa kappaletta alle kahdessa ja puolessa vuodessa. Albumin ensimmäiset singlet, Livin' on the Edge ja Eat the Rich olivat taattua hard rock -osastoa, kun taas singlet Amazing, Crazy ja Cryin' olivat radioystävällisiä rockballadeja, jotka osoittautuivat jättimenestyksiksi niin Music Televisionilla kuin radioasemien taajuuksilla. Singlejen musiikkivideoilla esiintyi tuolloin vielä melko tuntematon, vielä tuolloin uransa alkutaipaleella ollut näyttelijätär Alicia Silverstone, joka sai musiikkivideoillaan esiinnyttyään median keskuudessa lempinimen Aerosmith-mimmi. Myös Steven Tylerin tytär Liv Tyler esiintyi Crazy-kappaleen videolla yhdessä Silverstonen kanssa. Get a Grip -albumia myytiin maailmanlaajuisesti yli 15 miljoonaa kappaletta, ja lisäksi yhtye voitti jälleen Grammy-palkinnot kappaleistaan Crazy ja Livin' on the Edge.

Get a Gripin nauhoituksia varten levy-yhtiö oli hankkinut Aerosmithille paljon ulkopuolista kirjoitusapua, ja muun muassa takavuosien hittinikkari Desmond Child oli jälleen mukana. Tämä trendi jatkui yhtyeen mukana aina 2000-luvun alkupuolelle asti. Yhtyeen valtaisa Get a Grip Tour -maailmankiertue kesti yhteensä puolitoista vuotta, ja sen aikana Aerosmith poikkesi Suomessa kaksi kertaa: 1. joulukuuta 1993 Helsingin jäähallissa ja 10. heinäkuuta 1994 Turun Ruisrockissa. Lisäksi yhtye pyrki jatkuvasti levittämään musiikkiaan myös nuoremmalle kuulijakunnalle esiintymässä muun muassa elokuvassa Wayne's World 2, ja lisäksi yhtyeen kappaleet sisällytettiin videopeleihin Revolution X ja Quest for Fame.

Vaikka Aerosmith palasi Columbia Recordsin artistiksi ja solmi yhtiön kanssa 30 miljoonan dollarin arvoisen levytyssopimuksen jo vuonna 1991, ensimmäinen Columbian kanssa levytetty albumi Nine Lives julkaistiin vasta vuonna 1997. Ennen albumin äänityksiä yhtye oli pitänyt lomaa perheidensä kanssa, ja lisäksi erottanut silloisen managerinsa Tim Collinsin henkilökohtaisten syiden vuoksi. Tämän lisäksi albumin alkuperäiseksi tuottajaksi palkattu Glen Ballard korvattiin yllätyksellisesti Kevin Shirleyllä. Nine Lives julkaistiin maaliskuussa 1997, ja se sai varsin ristiriitaisia arvosteluja ja putosi piakkoin julkaisunsa jälkeen albumilistoilta, vaikka se olikin myynyt pelkästään Yhdysvalloissa tuplaplatinaa ja tuottanut kolme hittisingleä (Pink, Falling in Love (Is Hard on the Knees) ja Hole in My Soul). Lisäksi yhtye pokasi jälleen Grammyn kappaleestaan Pink. Albumin julkaisemisen jälkeen yhtye lähti kaksivuotiselle Nine Lives Tour -maailmankiertueelle. Suomessa kiertue poikkesi 15. toukokuuta 1997 Helsingin Hartwall Areenalle. Kiertuetta kuitenkin varjosti Steven Tylerin saama polvivamma, ja Joey Kramerin saamat toisen asteen palovammat, jotka hän oli saanut kun hänen autonsa oli syttynyt palamaan bensa-asemalla.

Vuonna 1998 yhtye julkaisi uuden singlensä, Diane Warrenin kirjoittaman rakkauslaulun I Don't Wanna Miss a Thing. Kappale oli kirjoitettu Armegeddon-elokuvaan, jonka pääosia näyttelivät Bruce Willis ja Liv Tyler. Singlestä tuli suurmenestys – se on Aerosmithin historian ainoa Billboardin listan ykkössijan saavuttanut single, ja se pysyi listakärjessä peräti neljän viikon ajan. Kappale huomioitiin myös Oscar-ehdokkuudella vuonna 1999. Vuonna 1998 yhtye julkaisi myös uuden tuplalivealbuminsa, A Little South of Sanityn, joka koostui Get a Grip- ja Nine Lives -albumien kiertueilla taltioiduista kappaleista.

Vuonna 1999 Aerosmith sai myös oman huvipuistolaitteensa, Rock 'n' Roller Coasterin Disney’s Hollywood Studios -huvipuistoon. 9. syyskuuta Tyler ja Perry palasivat yhteen Run-D.M.C:n kanssa ja esittivät Walk This Wayn yhdessä Kid Rockin kanssa. Uuden vuosituhannen vaihteessa yhtye lähti Roar of the Dragon -konserttikiertueelle Japaniin ja julkaisivat myös singlekappaleen Angel's Eye elokuvan Charlien enkelit soundtrackille. Syksyllä 2000 yhtye palasi jälleen studioon työstämään seuraavaa studioalbumiaan.

Vuonna 2000 Aerosmith esiintyi myös Super Bowl XXXV:n puoliaikashow’ssa yhdessä Britney Spearsin, 'N Syncin, Mary J. Bridgen ja Nellyn kanssa. Esityksen päätteeksi kaikki artistit tulivat lavalle Aerosmithin kanssa esittämään Walk This Wayn.

Maaliskuussa 2001 Aerosmith julkaisi kolmannentoista studioalbuminsa Just Push Playn, joka saavutti platinamyynnin nopeasti pääasiassa hittisingle Jadedin ansiosta. Albumin julkaisemisen jälkeen Aerosmith hyväksyttiin myös Rock and Roll Hall of Famen jäseneksi. Yhtye on ainoa Rock and Roll Hall of Fameen hyväksytty artisti tai yhtye, jolla on edelleen ollut singlekappale listoilla. United We Stand: What More Can I Give -muistokonsertissa syyskuun 11. päivän terrori-iskujen urhien muistoksi. Konsertin jälkeen yhtye lensi välittömästi Indianapolisiin esiintymään samana iltana Just Push Play Tour -maailmankiertueen konserttiinsa. Lisäksi VH1 kokosi yhtyeestä dokumentin osaksi Behind the Music -dokumenttisarjaansa. Lisäksi yhtye levytti oman versionsa Hämähäkkimies-piirrossarjan tunnuskappaleesta elokuvan Spider-Man - Hämähäkkimies soundtrackille vuonna 2002.

Vuonna 2003 Aerosmith yhdisti voimansa toisen rockmusiikin jättiyhtyeen Kissin kanssa, ja yhtyeet aloittivat yhdessä Rocksimus Maximus -kiertueen.

Aerosmithin pitkään luvattu ja puhuttu bluesalbumi Honkin' on Bobo julkaistiin vihdoin vuonna 2004. Albumi oli yhtyeen paluu juurille, sillä albumin tuottajaksi valittiin Jack Douglas, joka oli tuottanut aiemmin yhtyeen albumit Get Your Wings, Toys in the Attic, Rocks ja Draw the Line. Lisäksi albumia nauhoitettiin studiotilojen sijasta enemmänkin livekonserteissa. Honkin' on Bobo Tour -kiertueen aikana kuvattu You Gotta Move -DVD julkaistiin joulukuussa 2004.

Vuonna 2005 Aerosmith päätti pitää tauon levyttämisestä, ja yhtyeen jäsenet saivat keskittyä rauhassa omiin projekteihinsa. Steven Tyler esiintyi John Travoltan ja Uma Thurmanin tähdittämässä elokuvassa Be Cool, ja Joe Perry julkaisi omaa nimeään kantavan sooloalbuminsa. Samana vuonna julkaistiin myös livetaltiointi Rockin' the Joint niin DVD:lle kuin CD:lle, ja livejulkaisua seurasi Lenny Kravitzin kanssa tehty yhteiskiertue. Lisäksi kehitteillä oli yhteiskiertue Cheap Trickin kanssa, mutta koko kiertue jouduttiin perumaan Steven Tylerin kurkkuleikkauksen vuoksi.

Vuoden 2006 alussa Aerosmith ilmoitti aloittaneensa uuden albumin esityöstöt. Steven Tyler oli toipunut leikkauksesta hyvin ja esiintyi Joe Perryn kanssa Boston Pops Orchrestran kanssa itsenäisyyspäivän kunniaksi konserttitapahtumassa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Tyler nähtiin lavalla leikkauksen jälkeen. Lisäksi yhtye ilmoitti lähtevänsä loppuvuodesta yhteiskiertueelle Mötley Crüen kanssa. 24. elokuuta yhtye tiedotti, että Tom Hamiltonille on diagnosoitu kurkkusyöpä. Hamilton joutui sivuuttamaan suurimman osan Route of All Evil Tour -kiertueen konserteista, kun Joe Perry Projectin entinen bassokitaristi David Hull toimi hänen väliaikaisena korvaajanaan.

17. lokakuuta 2006 Aerosmith julkaisi uuden kokoelma-albuminsa, Devil's Got a New Disguise: The Very Best of Aerosmithin. Klassikkohittien lisäksi albumi sisälsi kaksi uutta kappaletta

Vuodelle 2007 Aerosmith tiedotti tulevasta maailmankiertueestaan. Yksinkertaisesti Aerosmith World Tour 2007 -nimen saanut maailmankiertue oli yhtyeen ensimmäinen Yhdysvaltain ja Japanin ulkopuolelle tehty kiertue lähes vuosikymmeneen. Suomeen kiertue poikkesi 7. heinäkuuta 2007, kun yhtye esiintyi Hartwall Areenalla. Yhtye esiintyi myös Lontoon Hard Rock Cafessa promotoidessaan uutta maailmankiertuettaan. Kesän 2007 aikana Aerosmith soitti lukuisten festivaalitapahtumien pääesiintyjänä ja vieraili myös maissa, joissa he eivät olleet ennen päässeet soittamaan. Lisäksi yhtye teki muutaman vierailun myös Lähi-idän valtioihin.

1. marraskuuta 2007 yhtye palasi studioon työstämään uutta albumiaan, joka täyttäisi heidän nykyisen sopimuksensa Columbia/Sony Recordsin kanssa. Haastattelussa Joe Perry myös tiedotti yhtyeen työstävän paitsi uutta albumia, mutta myös olevan yhteistyössä Guitar Hero -pelisarjan tuottajien kanssa. 29. kesäkuuta 2008 julkaistu Guitar Hero: Aerosmith sisälsi monia yhtyeen hittikappaleita, ja myös muiden artistien tekemiä levytyksiä jotka olivat olleet yhtyeen jäsenille aikanaan suuria innoittajia musiikin parissa. Steven Tyler kertoi pelin julkaisun jälkeen yhtyeen suuntaavan takaisin studioon, ja että tiedossa olisi myös uutta albumia tukeva kiertue vuodelle 2009. Helmikuussa albumin tuottajaksi vahvistettiin Brendan O'Brien, kuten myös se, että albumia nauhoitettaisiin myös aiempien tuotosten tapaan konserteissa. Yhtyeen oli määrä saada albumi julkaistuksi ennen yhteiskiertuetta ZZ Topin kanssa, mutta aikataulu oli liian lyhyt ja äänitykset jouduttiin keskeyttämään kiertueen ajaksi.

Aerosmith/ZZ Top Tour oli Pohjois-Amerikassa suoritettavaksi suunniteltu konserttikiertue, jossa yhtyeen oli määrä soittaa kaikki kappaleet vuoden 1975 albumiltaan Toys in the Attic. Kiertuetta varjostivat kuitenkin jäsenten terveysongelmat, ja esimerkiksi Brad Whitford joutui sivuuttamaan osan alkupään konserteista satutettuaan pahasti päänsä noustessaan autosta. Lisäksi Steven Tyler loukkasi jalkansa kesken konsertin, ja kun kiertue olisi vihdoin päässyt jatkumaan Whitfordin ja Tylerin tervehdyttyä, Tom Hamilton joutui jättäytymään pois kiertueen konserteista toipuakseen menneestä leikkauksestaan. Myöhemmin Steven Tyler vietiin sairaalahoitoon, kun hän oli pudonnut lavalta ja saanut pää-, olka- ja jalkavammoja. Lopulta koko Yhdysvaltain kiertueen viimeiset konsertit jouduttiin peruuttamaan Tylerin vammojen takia.

Vuonna 2009 Perry viimeisteli viidennen sooloalbuminsa, ja Joey Kramer julkaisi hänen omaelämäkertansa. Kun Tyler vihdoin oli toipunut lavalta pudotessaan saamistaan vammoista, Aerosmith palasi esiintymislavoille kolmen konsertin ajaksi. Tyler halusi tämän jälkeen pitää vapaata Aerosmithin nauhoitusprosessista ja kiertueista keskittyäkseen omiin projekteihinsa, kuten elämäkertaansa ja sooloprojektiinsa. Aerosmithin pitäessä taukoa Perry kierteli oman yhtyeensä kanssa Japanissa.

Marraskuussa 2009 Perry kertoi medialle, ettei Tyler ole pitänyt yhteyttä muuhun yhtyeeseen, ja että Aerosmithin tulevaisuus näyttää varsin sumuisalta. Mediassa ja musiikkimaailmassa huhuttiin Aerosmithin hajonneen, ja lopulta Perry ilmoitti yhtyeen etsivän uutta laulajaa riveihinsä. Pian hän ilmoitti Lenny Kravitzin paikkaavan Tylerin yhtyeen laulajana, mutta hän pyörsi väitteensä varsin pian. Steven Tyler kuitenkin nousi pian lavalle Joe Perry Projectin kanssa, ja he esittivät yhdessä ”Walk This Wayn”. Illan päätteeksi Tyler vakuutti yleisölle, ettei tulisi jättämään Aerosmithiä.

Tilanteeseen tuli kuitenkin muutos: Pian People-lehti uutisoi Steven Tylerin joutuneen hoitoon kipulääkeriippuvuuteensa vuoksi. Tyler oli ottanut lääkkeitä polvi- ja jalkakipuihinsa. Perry ilmoitti pian, ettei Tyler voisi jatkaa kiertue-elämää Aerosmithin kanssa pariin vuoteen kipujensa takia, ja että yhtye etsii hänelle korvaajaa. Tyler kuitenkin toipui Aerosmithin toimiessa pääesiintyjänä festivaalitapahtumassa, ja samalla väitteet Tylerin korvaajasta kumottiin lopullisesti. Aerosmith ilmoitti konserttikiertueensa jälkeen palaavansa studioon viimeistelemään uutta albumiaan määräämättömäksi ajaksi.

Aerosmith perui keikkojaan vuoden 2022 alkupuolella koronarajoitusten takia. Aerosmithin keikat peruttiin kesä- ja heinäkuuksi 2022. Tyler oli mennyt kuntoutukseen vuosia kestäneiden päideongelmien takia. Ne olivat taas alkaneet, kun Tyler oli ollut kipulääkityksellä polvivammansa takia.^[2]

• Steven Tyler – laulu, piano, huuliharppu (1970–)
• Joe Perry – kitarat, laulu (1970–1979, 1984–)
• Brad Whitford – kitara (1971–1980, 1984–)
• Tom Hamilton – basso, kitara
• Joey Kramer – rummut, lyömäsoittimet

• Ray Tabano – kitara (1970–1971)
• Jimmy Crespo – kitara (1979–1984)
• Rick Dufay – kitara (1981–1984)

Pääartikkeli: Aerosmithin diskografia

Pääartikkeli: Luettelo Aerosmithin singleistä

• Aerosmith (1973)
• Get Your Wings (1974)
• Toys in the Attic (1975)
• Rocks (1976)
• Draw the Line (1977)
• Night in the Ruts (1979)
• Rock in a Hard Place (1982)
• Done with Mirrors (1985)
• Permanent Vacation (1987)
• Pump (1989)
• Get a Grip (1993)
• Nine Lives (1997)
• Just Push Play (2001)
• Honkin' on Bobo (2004)
• Music From Another Dimension! (2012)

• 1.9.1993 Helsinki, Jäähalli
• 10.7.1994 Turku, Ruisrock
• 15.5.1997 Helsinki, Hartwall Areena
• 7.7.2007 Helsinki, Hartwall Areena
• 30.5.2014 Helsinki, Hartwall Areena

• Davis Stephen ja Aerosmith: Walk this way:Aerosmithin tarina. Like, 2007. ISBN 978-952-471-916-2

• Rolling Stone: Aerosmith (Arkistoitu – Internet Archive)
• Ylen Elävä arkisto: Aikamoinen sekameteli Aerosmith
• http://www.aeroforceone.com/
• Aerosmith.com (englanniksi)