ABM-sopimus

Anti-Ballistic Missile Treaty (ven. Договор об ограничении систем противоракетной обороны) eli ABM-sopimus oli Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen aseidentariisuntasopimus, joka rajoitti ballististen ohjusten torjuntaohjuksia (engl. Anti-Ballistic Missile). Sen oli tarkoitus vähentää painetta rakentaa uusia ydinaseita ydinpelotteen ylläpitämiseksi.

Sopimus allekirjoitettiin vuonna 1972 ja sen oli tarkoitus olla voimassa 30 vuotta. Sopimus päättyi vuoden 2002 aikana, kun Yhdysvallat oli ilmoittanut vetäytyvänsä sopimuksesta ydinasekiristyksen ja terrorismin pelossa joulukuussa 2001^[1]. On sanottu, että se on johtanut uuteen asevarusteluun^[2].

Sopimus rajoitti strategisten ballististen ohjusten torjuntaan kykenevien ohjusten määrää niin, että kummallakin maalla sai olla kaksi enintään sadalla tämmöisellä ohjuksella varustettua laukaisupaikkaa, jolloin toinen suojasi pääkaupunkia ja toinen omien ydinohjusten laukaisupaikkaa. Niiden piti olla tarpeeksi kaukana toisistaan, jolloin vain kaksi pienehköä aluetta koko maassa olivat vihollisen ohjuksilta suojattuina. Molemminpuoleisen heikon puolustuksen ideana oli vähentää tarvetta uusien ydinaseiden valmistamiselle, sillä jo olemassa oleva määrä riittäisi hyvin suurtuhoon. Vuoden 1974 lisärajoitus vähensi puolustettavien alueiden ja torjuntaohjusten tukikohtien määrän kahdesta yhteen.^[3][4]

Sopimuksen allekirjoittivat Moskovassa 26. toukokuuta 1972 Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Leonid Brežnev. Sopimus tuli voimaan ratifiointien jälkeen 3. lokakuuta 1972.

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Anti-Ballistic Missile Treaty