Finnair

Finnair
Finnairin ensimmäinen lokakuussa 2015 vastaanotettu Airbus A350-941 XWB (OH-LWA) yhtiön värityksessä.
IATA: AY – ICAO: FIN
Kutsukoodi	FINNAIR
Perustettu	1. marraskuuta 1923, rekisteröity 11.12.1923[1]
Laivaston koko	79 (sisältäen Nordic Regional Airlinesin operoimat) [2]
Kohteiden määrä	116
Tunnuslause	Designed for you (suom. Sinulle suunniteltu) myös The Nordic Way (suom. Pohjoisella tavalla)
Solmukohdat	Helsinki-Vantaa (HEL/EFHK)
Emoyhtiö	Finnair Oyj
Kotipaikka	Helsinki[1]
Kanta-asiakasohjelma	Finnair Plus
Allianssi	Oneworld
Avainhenkilö(t)	Turkka Kuusisto, toimitusjohtaja
Yhtiön sivut	finnair.fi
Infobox OK

Finnair Oyj
Yritysmuoto	julkinen osakeyhtiö
Osake	OMXH: FIA1S
Markkina-arvo	908 milj. € (31.12.2018)[3]
ISIN	FI0009003230
Perustettu	1923
Toimitusjohtaja	Turkka Kuusisto (alk. 24.4.2024)[4][5]
Puheenjohtaja	Sanna Suvanto-Harsaae[6]
Kotipaikka	Helsinki[1]
Toiminta-alue	Pohjois-Amerikka, Aasia, Eurooppa
Toimiala	säännöllinen lentoliikenne[1]
Tuotteet	reitti- ja lomalennot, rahdinkuljetus[3]
Liikevaihto	2 835 milj. € (2018, konserni)[3]
Liikevoitto	208 milj. € (2018, konserni)[3]
Tilikauden tulos	151 milj. € (2018, konserni)[3]
Henkilöstö	6 360 (keskimäärin 2018, konserni)[3]
Tytäryhtiöt	mm. Amadeus Finland Aurinkomatkat Finnair Cargo Finnair Aircraft Finance Finnair Technical Services Northport yhteensä 17 yhtiötä[3]
Omistaja	Suomen valtio 55,8 % Keva 4,9 %[3]
Kotisivu	company.finnair.com
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Finnair Oyj (aiemmin Aero Oy) on suomalainen lentoyhtiö, joka harjoittaa reitti- ja lomalentoliikennettä Suomen sisäisillä ja kansainvälisillä markkinoilla. Yhtiö perustettiin 1. marraskuuta 1923 nimellä Aero Osakeyhtiö,^[7] josta johtuu Finnairin lentojen tunnus AY. Nimi Finnair otettiin käyttöön vuonna 1960 ulkomaanlentojen markkinoinnissa, kun yhtiö hankki käyttöönsä ensimmäiset suihkukoneensa.^[8] Yhtiön yksinomaiseksi nimeksi se tuli vuonna 1968.

Finnair on maailman edelleen toimivista lentoyhtiöistä viidenneksi vanhin, sitä vanhimipia ovat 1919 perustetut KLM ja Avianca, 1920 perustettu Qantas ja 1923 perustettu Aeroflot. Viidennen sijansa Finnair peri ČSA:lta, joka lensi viimeisen lentonsa 26. lokakuuta 2024. Finnairin perässä ikäjärjestyksessä ovat 1924 perustettu Tajik Air ja maailman suurimman laivaston omistava lentoyhtiö Delta Air Lines, joka täyttää sata vuotta 2025^[9]. Suomen valtio omistaa Finnairista 56 prosenttia^[10] ja tukee yhtiön toimintaa verohelpotuksin 474 miljoonalla eurolla vuodessa^[11].

Finnair-konsernin toimialoja ovat reitti- ja lomalentotoiminta, tekniset ja maapalvelut, catering-toiminta, matkatoimistoala sekä matkailualan tieto- ja varauspalvelut. Finnair-konsernin palveluksessa työskenteli vuoden 2018 lopussa 6 360 henkilöä. Finnair on erikoistunut Aasian ja Euroopan väliseen matkustaja- ja reittiliikenteeseen, johon Helsingin maantieteellinen sijainti antaa sille kilpailuedun.^[12]

Finnairilla on ollut pitkään etuoikeus ainoana Suomesta operoivana yhtiönä Venäjän ilmatilan käyttöön ylilennoilla kolmansiin maihin, joka perustuu alun perin Suomen ja Neuvostoliiton solmimaan ja sittemmin Suomen ja Venäjän jatkamaan kahdenkeskiseen lentoliikennesopimukseen. Sopimus edellyttää, että Suomen valtion tai suomalaisten sijoittajien omistusosuuden Finnairista on oltava yli 50 prosenttia.^[10]

Finnair on julkinen osakeyhtiö, jonka osakekannasta Suomen valtio omistaa enemmistön (56 %).^[13] Yhtiö on näin ollen valtionyhtiö. Muut osakkeet jakautuvat vakuutusyhtiöiden, muiden yritysten sekä yksityisten kesken. Hallintarekisterissä osakkeista on 8,6 prosenttia.^[13] Osake on listattu Helsingin pörssissä, jonne yhtiö listautui vuonna 1989.

Finnairin kotipaikka on Helsinki,^[1] mutta sen pääkonttori sijaitsee Vantaalla.^[14]

Finnairin tytäryhtiöitä ovat muun muassa Aurinkomatkat, Finnair Cargo, Finnair Kitchen, Finnair Flight Academy ja Finnair Technical Services. Finnair hankki syksyllä 2003 omistukseensa ruotsalaisen Nordic Airlink -lentoyhtiön, josta se muokkasi FlyNordic-halpalentoyhtiön. Kesäkuussa 2007 Finnair myi ruotsalaisen tytäryhtiönsä FlyNordicin norjalaiselle Norwegian Air Shuttle -halpalentoyhtiölle. Kauppa toteutettiin osakevaihtona. Kaupan seurauksena Finnairista tuli Norwegianin toiseksi suurin omistaja. Finnair myi huhtikuussa 2013 koko 1 649 862 osakkeen omistuksensa eli 4,69 prosenttia Norwegianin osakekannasta. Osakkeet myytiin noin 53 miljoonalla eurolla, josta Finnair sai voittoa 34 miljoonaa euroa. Syyskuussa 2010 yhtiö osti vähemmistöosuuden Finncomm Airlinesista ja hankki samalla omistukseensa Finncommin kaikki 12 ATR-lentokonetta.

Tätä artikkelia tai sen osaa on ehdotettu yhdistettäväksi artikkeliin finnairin historia. Yhdistämisestä saatetaan keskustella artikkelin keskustelusivulla. Tarkennus: Tiivistelmä tähän, laajempi artikkeli historiasta mahdollisesti omalle sivulle

Pääartikkeli: Finnairin historia

Aero Osakeyhtiön^[7] perustamiskirja allekirjoitettiin Helsingissä 12. syyskuuta 1923. Yhtiökokouksessa saman vuoden marraskuun 1. päivänä päätettiin lentotoiminnan aloittamisesta.^[15][16] Yhtiö merkittiin kaupparekisteriin 11. joulukuuta 1923,^[1] joskin joidenkin lähteiden mukaan tämä tapahtui jo 9. lokakuuta.^[15][16] Yhtiön osakkeista 50 prosenttia oli saksalaisen lentokonevalmistajan Junkersin hallussa.

Yhtiön ensimmäinen lento lähti 20. maaliskuuta 1924 kello 15.40 Helsingistä. Lento Tallinnaan tehtiin Junkers F-13 -lentokoneella.^[16][17][18] A. T. Virkkusen mukaan ensimmäinen lento olisi lennetty 11. helmikuuta 1924.^[19] Aeron käyttämät lentokoneet olivat kaikki vesilentokoneita, jotka lähtivät Katajanokalta. Talvella koneet lensivät merijäältä suksivarustuksessa. Lentoliikenne suuntautui vain Tallinnaan ja Tukholmaan yhteistoiminnassa ruotsalaisen Aerotransport-yhtiön (ABA) kanssa.^[20] Aero Oy:n Junkers F-13 koneille tapahtui kaksi onnettomuutta 1927 ja yksi 1928. K-SALA ja K-SALB tuhoutuivat, matkustajat loukkaantuivat. K-SALD katosi lennolla Tallinnaan, miehistö ja kaksi matkustajaa kuolivat.^[21]

Vuonna 1935 Aero Oy:n Junkers F-13 tuhoutui Tallinnan lähistöllä. Kapteeni, mekaanikko ja neljä matkustajaa saivat surmansa.^[22] Vuonna 1936 valmistuivat Helsingin Malmin ja Turun Artukaisten kansainväliset lentokentät, jotka olivat Suomen siviililentoliikenteen ensimmäiset maakentät. Aero osti kaksi de Havilland Dragon Rapide -konetta, jotka saivat nimet ”Salama” ja ”Lappi”. Niillä aloitettiin kotimaanliikenne vuonna 1937 reiteillä Helsinki–Viipuri ja Helsinki–Tampere. Viipurin Suur-Merijoen lentokentälle ulottunut reitti piteni vuonna 1938 Imatralle. Pohjoiseen suuntautunut reitti piteni vuonna 1938 Vaasaan, 1939 Kemiin ja 1940 Petsamoon. Kotimaan liikenne toimi vain kesäisin. Yhtiö siirtyi suurempien Junkers-koneiden käyttöön 1930-luvulla, jolloin sillä oli käytössä Ju-52-koneet ”Sampo”, ”Kaleva” ja ”Karjala”. Vuonna 1938 Aero avasi reitin Berliiniin. Puolalainen LOT-yhtiö mahdollisti liikenteen Helsingistä Varsovaan. Vuoden 1939 alussa Aero tilasi kaksi nelimoottorista Focke-Wulf Fw 200 Condor -matkustajakonetta, joita ei kuitenkaan koskaan saatu käyttöön.

Kesäkuussa 1939 yhtiön virallinen nimi Aero Osakeyhtiö lyhennettiin muotoon Aero O/Y.^[7]

Talvisodan aikana lentotoiminta Helsingistä oli liian vaarallista siviilikoneille. Aeron tilapäiset ulkomaanreitit, lähinnä diplomaattiliikenteen käyttämät lennot, suuntautuivat Vaasasta Sundsvallin kautta Tukholmaan.

Talvisodan päätyttyä lennot Helsingistä alkoivat uudestaan. Välirauhan aikana 14. kesäkuuta 1940 kaksi neuvostoliittolaista Tupolev SB-2 -pommikonetta ampui alas Aeron Junkers Ju52-3/mge -lentokoneen (OH-ALL Kaleva) Suomenlahden yllä Tallinnan edustalla. Vuonna 1941 yhtiö osti kaksi Douglas DC-2 -konetta, jotka saivat nimet ”Sisu” ja ”Voima”.

Jatkosodan aikana Aero lensi muun muassa Tallinnaan, Tukholmaan ja Berliiniin. Osa yhtiön koneista oli otettu Suomen ilmavoimien käyttöön.

Moskovan välirauhansopimus keskeytti lentoliikenteen Suomessa 21. syyskuuta 1944. Liikennöinnin osittainen jatkaminen alkoi keväällä 1945. Helsinki-Malmin lentoasema oli kuitenkin liittoutuneiden valvontakomission käytössä. Aeron toiminnot siirrettiin Hyvinkään lentokentälle.^[23]

Sodan jälkeen Aero hankki Yhdysvaltain ilmavoimilta sen Eurooppaan jättämistä ylijäämäkoneita käyttöönsä Douglas C-47 (DC-3) -lentokoneita. Niiden avulla avattiin lentoliikenne Tukholmaan ja Kööpenhaminaan. Vuonna 1946 Aeron osake-enemmistö siirtyi Suomen valtiolle. Loput 30 prosenttia osakkeista jakoivat yksityiset osakkeenomistajat, jotka olivat lähinnä yrityksiä.

Helsinki-Vantaan lentoaseman, silloisen Helsingin lentoaseman, valmistuttua vuonna 1952 siitä tuli Aeron kotikenttä. Vuonna 1953 otettiin käyttöön Finnair yhtiön markkinointinimenä, ja Yhdysvaltain armeijalta perityt Dakotat korvattiin Convair 340- ja 440 -koneilla. Aero sai käyttöönsä uuden lentokonehallin Seutulassa marraskuussa 1955. Halliin, jonka pituus oli 150 metriä, leveys 50 metriä ja ovien korkeus 10,5 metriä, mahtui 12 Convair Metropolitan -konetta. Vanhan puisen kolmen koneen hallin sai käyttöönsä Veljekset Karhumäki -yhtiö.^[24] Vuonna 1956 Aero avasi reitin Moskovaan, ja jo seuraavana vuonna lisäsi valikoimaan Frankfurtin, Kölnin, Baselin ja Geneven.

Vuonna 1960 Aero siirtyi suihkukonekauteen, kun se otti käyttöön ensimmäisen Sud SE-210 Caravelle -koneensa. 3. tammikuuta 1961 tapahtui kuolonuhreja vaatinut lento-onnettomuus, kun DC-3 (OH-LCC) syöksyi maahan Koivulahdessa. Tapausta tutkineen lautakunnan raportin mukaan onnettomuuden todennäköisin syy oli ohjausvirhe, johon myötävaikutti ohjaajan ja perämiehen onnettomuutta edeltävänä iltana ja yönä nauttimat alkoholijuomat sekä valvominen.^[25] Toinen kuolonuhreja vaatinut lento-onnettomuus tapahtui 8. marraskuuta 1963: Aeron DC-3 (OH-LCA) syöksyi maahan Maarianhaminassa. Onnettomuuden syntyyn vaikuttivat muun muassa huono näkyvyys ja viallinen korkeusmittari.^[26] Vuonna 1963 perustettiin konserniin kuuluva matkanjärjestäjäyhtiö Aurinkomatkat, ja samoihin aikoihin Aero otti haltuunsa myös vaikeuksiin joutuneen Veljekset Karhumäen lentotoiminnan. Vuonna 1964 perustettiin Finnairin ilmailuopisto, ja vuonna 1968 virallistettiin aiemmin ainoastaan markkinointitarkoituksissa käytetty Finnair-nimi muotoon Finnair Oy.^[1][7] Vuonna 1969 Finnair otti käyttöönsä ensimmäisen pitkän matkan suihkukoneensa, Douglas DC-8:n. Uutta konetyyppiä käytettiin pääasiassa lennoilla Yhdysvaltoihin, mutta niiden ohessa myös lähinnä Välimerelle ja Kanariansaarille lennetyillä charter-lennoilla. ^lähde?

Vuonna 1975 Finnair otti käyttöön ensimmäisen laajarunkokoneensa, McDonnell Douglas DC-10-30:n. Tokion lisäksi konetyyppiä käytettiin erityisesti New Yorkiin ja Yhdysvaltain länsirannikolle suuntautuneilla reiteillä. Finnairin ensimmäiset DC-9-koneet otettiin käyttöön vuodesta 1971 alkaen, ja niillä korvattiin asteittain Caravelle-laivasto. Ensimmäisenä saapui "tumppiysinä" tunnetun DC-9-14-sarjan yksilöitä alkaen rekisteristä OH-LYA. Finnair operoi historiansa aikana malleja DC-9-14, DC-9-40 ja DC-9-51, eli kaikkia paitsi sarjan perusmallina pidettyä DC-9-30-mallia ja vain SAS:lle erikoispyynnöstä valmistettua DC-9-20-mallia.^[27]

Pääartikkeli: Oulun lentokonekaappaus

30. syyskuuta 1978 liikemies Aarno Lamminparras kaappasi Finnairin matkustajakoneen matkalla Oulusta Helsinkiin. Helsingissä hän vapautti suurimman osan panttivangeista. Seuraavaksi kone lensi jälleen Ouluun, jossa vaaditut lunnasrahat toimitettiin kaappaajalle. Sitten kone lensi takaisin Helsinkiin, jossa loput matkustajat vapautettiin. Lamminparras pakotti koneen lentämään Amsterdamiin, jossa tankattiin. Sieltä kone palasi Helsinkiin ja edelleen Ouluun. Siellä kaappaaja poistui lentokoneesta ja lupasi antautua 2. lokakuuta viranomaisille. Epäillessään miehen antautumislupausta poliisi päätti suorittaa äkkirynnäkön miehen asuntoon 1. lokakuuta, ja hän antautui välittömästi. Kaappausdraamassa ei loukkaantunut kukaan.^[28]

1980-luvun alussa Finnair otti käyttöönsä ensimmäiset MD-80-sarjan koneensa. Vuonna 1983 yhtiö aloitti välilaskuttomat Helsinki–Tokio-lennot DC-10-30ER-koneella. Samalla siitä tuli maailman ensimmäinen lentoyhtiö, joka lensi ilman välilaskua Länsi-Euroopasta Japaniin. Helsinki–Tokio oli pitkään maailman pisin DC-10:llä lennetty reitti. Finnairin viimeinen aikataulunmukainen Caravelle-lento operoitiin 30. huhtikuuta 1983, päällikkönä oli Oulun lentokonekaappauksenkin kokenut Tauno Rajakangas välillä Monastir–Helsinki koneena OH-LSD "Oulu". Rajakangas oli yhtiön kokenein Caravelle-lentäjä, vuoteen 1983 mennessä tunteja koneella kertyi yli 9 000.^[29] 1980-luvun loppupuolella yhtiö otti käyttöön ATR 42 ja 72-potkuriturbiinikoneet sekä vuosiksi 1980-88 Fokker F27-koneet.

Vuonna 1987 Neuvostoliitto ampui Tokiosta tulossa ollutta Finnairin lento AY 915:tä kohti ohjuksen, joka räjähti vain alle puoli minuuttia siitä, kun se olisi osunut koneeseen. Koneessa oli 201 matkustajaa ja 18 miehistön jäsentä. Tapausta ei tuolloin raportoitu, ja se tuli julkisuuteen vasta vuonna 2014.^[30]

Vuonna 1988 Finnair aloitti lennot Helsinki–Peking-reitillä, jolloin Finnairista tuli ensimmäinen länsieurooppalainen suoraan Euroopasta Kiinaan lentänyt lentoyhtiö. ^lähde?

Vuonna 1980 yhtiö alkoi julkaisemaan matkustamolehteä Blue Wings.^[31]

Finnairin 1990-luku alkoi uuden konetyypin siivittämänä laajarunkoisen McDonnell Douglas MD-11 -mallin astuttua yhtiön laivastoon joulukuussa 1990. 1990-luvun alun taloudellinen lama ja juuri alkanut Persianlahden sota vähensivät lentomatkustusta huomattavasti, mikä aiheutti Finnairille taloudellisia vaikeuksia. DC-10 poistui 21 palvelusvuoden jälkeen Finnairin laivastosta toukokuussa 1996^[32], ja tytäryhtiöt Karair ja Finnaviation fuusioitiin Finnair-emoyhtiöön saman vuoden syksyllä. Yhtiön viralliseksi nimeksi tuli 25. syyskuuta 1997 Finnair Oyj. Samassa yhteydessä Finnair otti käyttöön uuden ulkoasun koneilleen uuden Boeing 757 -tyypin myötä. B757:n myötä tämän lähinnä lomalentokäyttöön hankitun konetyypin operointi eriytettiin omalle Finnair Lomalennot-nimiselle yksikölleen. Finnair vastaanotti yhteensä 5 B757-2QB-konetta, joiden rekisteritunnukset OH-LBO, -R, -T, -S ja -U annettiin aakkosjärjestyksestä poiketen ensimmäisen B757-ryhmäpäällikön Jouko "Ortsu" Ortamalan lempinimen mukaan. Koneilla operoitiin epäsäännöllisesti lomalentojen lisäksi myös kaukoreittejä, esimerkiksi New York ja Toronto.^[33]

Tupakointi kiellettiin useimmilla Finnairin lennoilla keväällä 1997, tosin kotimaan lennoilla ja lyhyillä Pohjoismaiden sisäisillä lennoilla tupakointi kiellettiin jo 1980-luvulla. Viimeisenä savuttomiksi muuttuivat Japanin lennot 28. maaliskuuta 1999.^[34]

Osakeyhtiölain muutoksen myötä Finnairista tuli syyskuussa 1997 julkinen osakeyhtiö, ja sen toiminimi muutettiin muotoon Finnair Oyj.^[1]

Vuonna 1999 Finnair liittyi Oneworld-allianssiin ja aloitti merkittävän kalustouudistuksen korvaten DC-9-varianttejaan Airbus A320 -sarjan malleilla. Vuoden 1999 alussa asennettiin jäljellä oleviin DC-9-51-koneisiin amerikkalaisen Trimblen toimittamat Trimble 2101 I/O Approach Plus-malliset GPS- vastaanottimet sekä Stage 3-määräysten mukaiset äänenvaimentimet, mikä jatkoi niiden käyttöikää Suomen ottaessa käyttöön satelliittipohjaiset mittarilentoväylärakenteet vuosituhannen vaihteessa.^[35][36]

Vuonna 2001 Finnair kierrätti alkuperäisen nimensä perustamalla Viroon Aero Airlines -nimisen lentoyhtiön. Syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen kaikkiin Finnairin koneisiin asennettiin murtovarma ohjaamo. 1. huhtikuuta 2003 Finnair antoi tulosvaroituksen tappiolliseksi painuvan tuloksen vuoksi ja ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut 1 200 työntekijän vähentämiseksi.^[37] Finnair luopui heinäkuun lopussa 2003 pitkään palvelleista DC-9-lentokoneistaan, jotka siirtyivät Guatemalaan ja Ukrainaan Khors Airille. Viimeisen lennon operoi vuoronumerolla AY 389 Kuusamosta Kajaanin kautta Helsinkiin OH-LYX päällikkönään ryhmäpäällikkö Juha Tiilikka.^[38] Lennolla oli kutsuvieraita matkustamossa ja ohjaamossa, muun muassa yhtiön ensimmäisen DC-9-lennon koko miehistö. Vuonna 2004 Finnair osti Ruotsissa toimivan Nordic Airlink -nimisen pienen lentoyhtiön, joka muutettiin FlyNordic-nimiseksi halpalentokonseptilla toimivaksi reittilentoyhtiöksi pääpaikkanaan Arlandan lentoasema Tukholmassa.

Yhtiö ilmoitti maaliskuussa 2006 lopettavansa niin sanottujen äkkilähtö-lentojen myynnin. Äkkilähdöt olivat lentoja, jotka yhtiö myi edullisesti muutamaa vuorokautta ennen lähtöpäivää täyttääkseen lentojen kaikki paikat. Viikoittain vaihtuneet ja tiistaisin myyntiin tulleet lähdöt olivat aikanaan Finnairin suosituin verkkopalvelu, joka oli käytössä kuusi vuotta. Vuonna 2006 Finnair luopui MD-80-laivastostaan 23 palvelusvuoden jälkeen. Viimeisen lennon operoi OH-LPC 3.7.2006. Kapteenina toimi ryhmäpäällikkö Markku Arjamaa, ja perämiehenä kapteeni Juha Korhonen, jotka jäivät lennon jälkeen eläkkeelle. Kone toimitettiin yhtiölle 1996. Täten DC-9:n ja sen jatkokehitelmien aika yhtiössä kesti 35 vuotta (1971–2006).^[39] Finnair myi ruotsalaisen tytäryhtiönsä FlyNordicin norjalaiselle halpalentoyhtiölle Norwegian Air Shuttlelle heinäkuussa 2007. Vastineeksi Finnair sai noin viisi prosenttia Norwegianin osakkeista. Vuonna 2008 Finnairin tytäryhtiö Aero Airlines AS lopetti toimintansa. ^lähde?

AEA:n tekemän tutkimukseen mukaan Finnair oli vuonna 2007 Euroopan viidenneksi täsmällisin lentoyhtiö Turkish Airlinesin kanssa 83,6 täsmällisyysprosentilla. Aikataulujaan paremmin pitivät (paremmuusjärjestyksessä) ČSA, Brussels Airlines, Malév ja Austrian Airlines. Vuonna 2013 Finnairin kaikista lennoista 89 prosenttia saapui aikataulussa.^[40]

16. marraskuuta 2009 alkoi Finnairin lentäjien lakko vastauksena yhtiön toimille kannattavuuden parantamiseksi. Kiistanaiheisiin sisältyi lentäjien työtehtävien ulkoistaminen. Lakosta aiheutui kannattavuuttaan menettäneelle lentoyhtiölle miljoonien eurojen vahingot.^[41] Lakko päättyi kahdessa päivässä, kun osapuolet pääsivät sopimukseen palkanalennuksista ja tuottavuutta lisäävistä työehdoista.^[42] Matkustamohenkilökunnan ja tekniikan väen palkkoja alennettiin sopimuksella yhteensä 26 miljoonalla eurolla. Myös yhtiön johto laski palkkaansa viisi prosenttia.

Toimitusjohtaja Jukka Hienosen ilmoitettua erostaan elokuussa 2009 yrityksen johtoryhmän 18 jäsenelle ja avainhenkilöksi määritellylle luvattiin yhteensä 2,8 miljoonaa euroa, mikäli he jatkavat yhtiössä myös toimitusjohtajan vaihdosta seuraavan kauden. Avainhenkilöistä neljä erosi myöhemmin sitouttamisajan umpeuduttua.^[43]

30. marraskuuta 2010 alkaneen Finnairin matkustamohenkilökunnan lakon yhteydessä yhtiön toimitusjohtaja Mika Vehviläinen – vedoten lentoliikenteen kilpailutilanteeseen ja kulutasoon – katsoi, että työntekijöiden tulisi tinkiä työehdoistaan tai muuten työtä jouduttaisiin siirtämään halvan työvoiman maihin.^[44]

Keväällä 2011 yhtiössä tapahtui runsaasti johtajavaihdoksia. Nokian maailmanlaajuisesta viestinnästä vastannut Arja Suominen siirtyi Finnairin palvelukseen, kun viestintäjohtajana toiminut Christer Haglund siirtyi Suomen Messujen toimitusjohtajaksi. Haglund kuului siihen 18 hengen joukkoon, jolle Finnairin hallitus maksoi ylimääräisen bonuksen sitouttaakseen avainhenkilöitä pysymään Finnairin palveluksessa toimitusjohtajavaihdoksen ylimenokauden.

Sitouttamisbonuksia koskevan uutisoinnin yhteydessä Iltalehti listasi myös vuoden 2008 osalta joidenkin Finnairin johtoon kuuluneiden ansiot, jotka sisälsivät edellisvuoden tulokseen perustuvia kannustinpalkkioita. Vuoden 2008 ansiot eivät tosin liittyneet sitouttamisbonuksiin. Haglundin kokonaisansiot vuonna 2008 olivat 366 575 euroa.^[43] Sijoittajasuhteiden johtaja Taneli Hassinen siirtyi SRV:n viestintä- ja markkinointijohtajaksi maaliskuussa 2011, jatkoi teologian opintojaan ja päätyi myöhemmin papiksi^[45]. Varatoimitusjohtaja Lasse Heinonen erosi Finnairin palveluksesta toukokuun puolivälissä 2011 ja siirtyi Tiedon talous- ja rahoitusjohtajaksi. Heinosen kokonaisansiot vuonna 2008 olivat 422 000 euroa.^[43]

Kataisen hallituksen omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala ilmoitti 15. maaliskuuta 2012 vaativansa Finnairin hallituksen stay-bonuksista päättäneiden jäsenten eroa.^[46] Helsingin Sanomat oli samana päivänä uutisoinut toimitusjohtaja Mika Vehviläisen saaneen toimitusjohtajana aloittaessaan 180 000 euron allekirjoitusbonuksen kompensaationa edelliseen työsuhteeseen liittyneiden kannustinpalkkioiden menettämiselle.^[47]

Finnair ilmoitti 11. huhtikuuta 2012 aikeistaan ulkoistaa moottori- ja laitehuollot. Finnair ja sveitsiläinen SR Technics ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen, jonka mukaan Finnair hankkii koneiden moottori- ja laitehuoltopalveluja sveitsiläisyhtiöltä. Yhteistyö SR Technicsin kanssa tarkoittaa käytännössä Finnairin oman moottorihuoltotoiminnan lopettamista ja laitehuoltotoiminnan sopeuttamista. Laite- ja moottorihuollon ulkoistaminen on osa säästösuunnitelmaa, joka tähtää 140 miljoonan euron säästöihin. 17. huhtikuuta 2012 Finnair aloitti henkilöstön kanssa yhteistoimintaneuvottelut näistä suunnitelmista ja heinäkuun alussa päättyneiden neuvottelujen lopputuloksena Finnair ilmoitti irtisanovansa 280 työntekijää laite- ja moottorihuollosta.^[48] Kaikkiaan huollossa työskenteli tuolloin 350 ihmistä.

Finnair operoi 19. tammikuuta 2014 viimeisen B757-200-lentonsa välillä Fuerteventura–Helsinki, kapteenina toimi jo Caravellessa uransa aloittanut Mauri Pänkäläinen, joka oli lennon jälkeen eläkkeelle jäädessään 61-vuotiaana yhtiön kokeneimpia lentäjiä yli 25 000 tunnin lentokokemuksellaan. Myös Pänkäläisen kokonaisura palvelusvuosissa mitattuna on yhtiön historian pisimpiä, ja B757-ryhmässä hän toimi lähes koneen koko käyttöhistorian ajan, vuodesta 1998.^[49] Finnair Flight Academy tarjosi konetyypin poiston jälkeen elämyslentoja suurelle yleisölle B757-simulaattorillaan, yleisöä lennättivät muun muassa Pänkäläinen ja silloinen ryhmäpäällikkö Ari Jaala.^[50][51] B757-laivastoa on korvattu A321-231- eli A321ER-konetyypillä, jonka yksilöitä yhtiö vastaanotti vuosina 2014–2018 (OH-LZG .. OH-LZU). Koneissa on uudet moottorit, siivenkärkievät (sharklet), lisäpolttoainesäiliöt ja uusittu ohjaamoavioniikka, mutta mm. viihdejärjestelmästä on luovuttu painon säästämiseksi.^[52]

Finnair aikoo hankkia vuosina 2015–2023 käyttöönsä 19 pitkän toimintamatkan Airbus A350 XWB -lentokonetta, joista se sai ensimmäisen käyttöönsä 7. lokakuuta 2015.^[12] Heinäkuussa 2016 Finnair ilmoitti tuovansa langattoman verkkoyhteyden koko kaukoliikenteen laivastoonsa toukokuussa 2017.^[53] Vuonna 2017 yhtiö uudisti myös lentojensa numeroinnin. Moni aiempi numero oli ollut käytössä yhtiön historian alusta saakka.^[54]

2020-luvun alussa Finnairin strategia perustui pitkälle Aasian-liikenteeseen. Lentäessään Venäjän ilmatilan yli Finnairilla oli kilpailijoitaan lyhyemmät reitit moniin Aasian kohteisiin. Koneet pystyivät lentämään edestakaisin yhden vuorokauden aikana, mikä piti koneiden ja henkilökunnan käyttöasteet ja tehokkuuden korkeina. Samalla Aasiasta tuotiin asiakkaita Finnairin Euroopan-lennoille. Tältä strategialta ja kilpailuedulta putosi pohja, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja lentoliikenne Venäjän yli loppui. Venäjän ilmatilan sulkeutumisen takia esimerkiksi Helsingin ja Tokion välinen suora lento piteni yhdeksästä yli 13 tuntiin. Sen jälkeen Finnair alkoi myydä kapasiteettiaan muille yhtiöille ("wet lease"). Finnair myös ryhtyi yhteistyöhön Qatar Airwaysin kanssa. Finnair sopi aloittavansa päivittäiset lennot Helsingistä, Kööpenhaminasta ja Tukholmasta Qatar Airwaysin kotikentälle Dohaan. Qatar Airways puolestaan lopettanee omat lentonsa Pohjoismaisiin pääkaupunkeihin. Qatar Airwaysin omistaa Qatarin hallinto, joka on ollut esillä ihmisoikeusloukkauksista, joita se on kohdistanut mm. maassaan työskentelevään siirtotyövoimaan. ^[55] Finnair lopetti reittilennot Helsingistä Tampereelle ja Turkuun toukokuussa 2023. Reitit ovat olleet 2020-luvulla aiemminkin tauolla, ja loppuaikoina kumpaankin kohteeseen lennettiin vain kaksi vuoroa päivässä. Vielä 2000-luvulla kumpaakin reittiä on operoitu jopa suihkukonekalustolla.^[56][57][58]

• 1923–1929 Bruno Lucander
• 1929–1945 Gunnar Ståhle
• 1946–1947 vt. pääjohtajat C. J. Ehrnrooth ja Uolevi Raade
• 1947–1960 Leonard Grandell
• 1960–1987 Gunnar Korhonen, toimitusjohtaja, sitten hallituksen päätoiminen puheenjohtaja^[59][60]
• 1985–1990 Risto Ojanen, toimitusjohtaja
• 1987–1998 Antti Potila, pääjohtaja^[60]
• 1999–2005 Keijo Suila, pääjohtaja
• 2006–2010 Jukka Hienonen, toimitusjohtaja
• 2010–2013 Mika Vehviläinen^[61]
• 2013–2018 Pekka Vauramo
• 2019–2024 Topi Manner^[62]
• 2024- Turkka Kuusisto^[5]

Pääartikkeli: Luettelo Aero Oy:n ja Finnairin lentokalustosta#Finnairin nykyinen kalusto.

Finnairin nykyinen laivasto^[63]

Konetyyppi	Paikkaluku	Lukumäärä	Tilauksia	Käyttötarkoitus
Airbus A319	138	5		Loma-, Euroopan ja kotimaan liikenne
Airbus A320	165/174	10		Loma-, Euroopan ja kotimaan liikenne
Airbus A321	196/209	2		Loma-, Euroopan ja kotimaan liikenne
Airbus A321-231 (32B)	209	13		Loma-, Euroopan ja kotimaan liikenne.
Airbus A330-300 E	289/263 279 Premium Economy	8		Euroopan ja mannertenvälinen liikenne
Airbus A350-900XWB	297/336 278/321 Premium Economy	18	1	Euroopan ja mannertenvälinen liikenne
Embraer ERJ-190	100	12		Euroopan ja kotimaan liikenne, liikennöi Nordic Regional Airlines.
ATR 72-500	68–72	12		Euroopan ja kotimaan liikenne, liikennöi Nordic Regional Airlines.
Yhteensä		79	2

Finnairin operoiman laivaston keski-ikä oli kesäkuussa 2021 11,5 vuotta.^[27]

Finnairin operoiman laivaston keski-ikä oli kesäkuussa 2021 11,5 vuotta.^[27]

Yhtiö ilmoitti helmikuussa 2022 luopuvansa neljästä vanhimmasta A321-211 koneesta.^[64]

Finnairilla on sitova tilaus 19 Airbus A350 -koneen hankinnasta. Uudet A350-koneet liittyivät Finnairin kaukoliikennelaivastoon loppuvuodesta 2015, ja ne korvasivat Airbus A340-300 -koneet.^[65]

Vuosina 2013–2014 toimitetut Airbus A321-231 -koneet tulivat pääasiassa käyttöön Finnairin lomalennoilla, ja ne korvasivat ikääntyneet Boeing 757 -koneet. A321-231-koneita voidaan käyttää tarvittaessa myös reittikohteisiin Euroopassa. Ensimmäinen A321-231-kone toimitettiin vuonna 2013 syyskuussa. Viimeinen Boeing 757 -kone poistui laivastosta 19. tammikuuta 2014.^[66] Viimeinen A340-kone poistettiin käytöstä 1. helmikuuta 2017.^[67]

Laivasto pienimmästä suurimpaan:

OH-AT (ATR-72)

OH-ATE: ATR 72

OH-ATF: ATR 72

OH-ATG: ATR 72

OH-ATH: ATR 72

OH-ATI: ATR 72

OH-ATJ: ATR 72

OH-ATK: ATR 72

OH-ATL: ATR 72

OH-ATM: ATR 72

OH-ATN: ATR 72

OH-ATO: ATR 72

OH-ATP: ATR 72

OH-LK (Embraer 190)

OH-LKE: Erj190

OH-LKF: Erj190

OH-LKG: Erj190

OH-LKH: Erj190

OH-LKI: Erj190

OH-LKK: Erj190

OH-LKL: Erj190

OH-LKM: Erj190

OH-LKN: Erj190

OH-LKO: Erj190

OH-LKP: Erj190

OH-LKR: Erj190

OH-LV (A319)

OH-LVC: A319

OH-LVD: A319

OH-LVH: A319

OH-LVI: A319

OH-LVK: A319

OH-LVL: A319

OH-LX (A320)

OH-LXA: A320

OH-LXB: A320

OH-LXC: A320

OH-LXD: A320

OH-LXF: A320

OH-LXH: A320

OH-LXI: A320

OH-LXK: A320

OH-LXL: A320

OH-LXM: A320

OH-LZ (A321)

OH-LZA: A321

OH-LZB: A321

OH-LZC: A321

OH-LZD: A321

OH-LZE: A321

OH-LZF: A321

OH-LZG: A321

OH-LZH: A321

OH-LZI: A321

OH-LZK: A321

OH-LZL: A321

OH-LZM: A321

OH-LZN: A321

OH-LZO: A321

OH-LZP: A321

OH-LZR: A321

OH-LZS: A321

OH-LZT: A321

OH-LZU: A321

OH-LT (A330)

OH-LTM: A330

OH-LTN: A330

OH-LTO: A330

OH-LTP: A330

OH-LTR: A330

OH-LTS: A330

OH-LTT: A330

OH-LTU: A330

OH-LW (A350)

OH-LWA: A350

OH-LWB: A350

OH-LWC: A350

OH-LWD: A350

OH-LWE: A350

OH-LWF: A350

OH-LWG: A350

OH-LWH: A350

OH-LWI: A350

OH-LWK: A350

OH-LWL: A350

OH-LWM: A350

OH-LWN: A350

OH-LWO: A350

OH-LWP: A350

OH-LWR: A350

OH-LWS: A350

OH-LWT:A350

Pääartikkeli: Aero Oy:n ja Finnairin historiallinen lentokalusto

Aero Oy:n ja sittemmin Finnairin historiallinen lentokalusto Haapavaaran (1998) mukaan:^[68]

Aeron/Finnairin historiallinen lentokalusto
Konetyyppi	Koneiden lukumäärä enimmillään	Käytössä vuosina
Junkers F 13	1	1924–1934
Junkers G 24	1	1926–1934
Junkers Ju 52/3m	4	1932–1948
de Havilland D.H.89 Dragon Rapide	2	1937–1943
Douglas DC-2	2	1941–1947
Douglas DC-3	10	1947–1969
Convair CV 340/440 Metropolitan	9	1953–1979
Sud Aviation Caravelle I/III	4	1960–1963
Sud Aviation Super Caravelle	10	1964–1982
Douglas DC-8-62	3	1969–1986
Douglas DC-9-10	9	1971–1988
Douglas DC-9-51	12	1976–2004
Douglas DC-9-41	5	1981–1996
Douglas DC-9-82	10	1982–2006
Douglas DC-9-83	12	1985–2006
Douglas DC-9-87	3	1975–2000
Douglas DC-10-30	5	1974–1995
McDonnell-Douglas MD-11	4	1990–2010
Fokker F.27	3	1980–1987
ATR 42	5	1986–1989
ATR 72	9	1989– N/A
Airbus A300	2	1987–1997
Saab 340	6/7	1986–1999
Boeing 757-200	7	1997–2014
Airbus A340	7	2006–2017
Airbus A321-211	4	1999–2022

Finnair lentää säännöllisesti reittilentoja Aasiaan, Eurooppaan, Lähi-itään sekä Pohjois-Amerikkaan. Nykyään Finnairin reittilennot operoidaan pääsääntöisesti Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta. Osaa Finnairin myymistä lennoista lentää suomalainen Nordic Regional Airlines. Finnair lentää myös lomalentoja, joiden määrä vaihtelee vuodenajasta riippuen.

• Helsinki, Ivalo, Kittilä, Kuopio, Kuusamo, Maarianhamina, Oulu, Rovaniemi, Vaasa, Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kokkola-Pietarsaari, Kemi-Tornio. ^[69][70]

• Alankomaat: Amsterdam
• Belgia: Bryssel
• Espanja: Alicante, Barcelona, Lanzarote, Gran Canaria, Madrid, Malaga, Palma de Mallorca, Teneriffa
• Iso-Britannia: Edinburgh, Lontoo, Manchester
• Irlanti: Dublin
•  Islanti: Reykjavik
• Italia: Milano-Linate, Milano-Malpensa, Rooma, Venetsia, Napoli, Verona, Bologna
• Itävalta: Innsbruck, Salzburg, Wien
• Kreikka: Hania, Heraklion, Kos, Rodos
• Kroatia: Dubrovnik, Zagreb
• Latvia: Riika
• Liettua: Vilna
• Norja: Oslo, Bergen, Trondheim, Tromssa
• Portugali: Lissabon, Madeira (Funchal)
• Puola: Gdansk, Krakova, Varsova, Wroclaw
• Ranska: Nizza, Pariisi
• Ruotsi: Göteborg, Visby, Tukholma-Arlanda, Tukholma-Bromma
• Saksa: Berliini, Düsseldorf, Frankfurt, Hampuri, München
• Slovenia: Ljubljana
• Sveitsi: Geneve, Zürich
• Tanska:Kööpenhamina, Billund
• Tšekki: Praha
• Turkki: Antalya, Gazipaşa-Alanya
• Unkari: Budapest
• Viro: Tallinna, Tartto

Lähde:^[71]

• Hongkong: Hongkong
• Intia: Delhi
• Japani: Tokio Haneda, Tokio Narita, Osaka Kansai, Nagoya
• Kiina: Shanghai
• Etelä-Korea: Soul
• Singapore: Singapore
• Thaimaa: Bangkok, Phuket

Lähde:^[72]

• Yhdysvallat: Chicago, Los Angeles, Miami, New York, Dallas, Seattle

Lähde:^[73]

• Yhdistyneet arabiemiirikunnat: Dubai
• Qatar: Doha, Lennot Dohaan Helsingistä, Tukholmasta ja Kööpenhaminasta. ^[74]

Lähde:^[75]

Finnairilla on ollut historiansa aikana kolme matkustajien kuolemiin johtanutta onnettomuutta, jotka kaikki tapahtuivat yhtiön toimiessa Aero-nimellä. Ensimmäinen tapahtui välirauhan aikana kesäkuussa 1940 Suomenlahdella, kun Neuvostoliiton ilmavoimat ampui alas matkustajalentokone Kalevan. Myöhemmät onnettomuudet olivat Koivulahden lentoturma vuonna 1961 ja Maarianhaminan lentoturma vuonna 1963.

Vuonna 2017 Finnair listattiin eurooppalaisyhtiöistä kahdeksanneksi täsmällisimmäksi lentoyhtiöksi.^[76]

Vuonna 2018 Finnair valittiin Pohjois-Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi yhdeksättä vuotta peräkkäin.^[77]

Vuonna 2019 Finnair listattiin saksalaisen lento-onnettomuustutkintatoimiston (JACDEC) tilastoissa maailman turvallisimmaksi lentoyhtiöksi.^[78] Vuonna 2021 Finnair oli samassa tilastossa viidenneksi turvallisin kaikkiaan sadasta vertaillusta yhtiöstä ^[79].

Skytraxin vertailussa Finnairin palvelutasolle on myönnetty neljä tähteä viidestä ^[80][81].

• Luettelo Aero Oy:n ja Finnairin lentokalustosta

• Historia Finnair Oyj. Arkistoitu 29.6.2007. Viitattu 7.6.2007.
• Haapavaara, Heikki: Aika lentää. Finnair 75. Finnair Oyj, 1998. ISBN 951-98041-0-2
• Hengi, B. I.: Airlines Worldwide. Leicester: Midland, 2000. ISBN 1-85780-103-2 (englanniksi)
• Hirvonen, Pauli: Selvä nousuun Caravelle. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1958.
• Virkkunen, A. T.: Lentämään! Lentoaapinen ilmailun harrastajille. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1943.
• Wegg, John: Finnair. The Art of Flying since 1923. Finnair Oy, 1983. ISBN 951-99450-3-2 (englanniksi)

• Finnairin verkkosivut
• Finnair Groupin verkkosivut
• Konttinen, Matti: Finnair on kuluttajariitalautakunnan vakioasiakas – joka kymmenes valitus koskee sinivalkoisia siipiä Yle Uutiset. 28.9.2017. Helsinki: Yleisradio Oy. Viitattu 18.7.2022.