Kenzō Tange

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 13. marraskuuta 2024 kello 09.31 käyttäjän Ipr1Bot (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kenzō Tange
Hiroshiman rauhanmuseo
Yoyogin urheiluhalli
Pyhän Marian katedraali
Tokion metropolin hallintorakennus
Fuji-television pääkonttori Tokion Odaibassa

Kenzō Tange (jap. 丹下健三, Tange Kenzō, 4. syyskuuta 1913 Osaka22. maaliskuuta 2005 Tokio)[1] oli japanilainen arkkitehti. Hän oli yksi toisen maailmansodan jälkeisten vuosikymmenien merkittävimmistä modernisteista. Hänelle myönnettiin arvostettu Pritzker-palkinto vuonna 1987.

Elämä ja työt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus ja opinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tange syntyi Osakassa, mutta vietti lapsuutensa Imabarin kaupungissa Shikokulla. Hän ei alun perin voinut kuvitella ryhtyvänsä arkkitehdiksi, mutta innostui Le Corbusierin töistä ja pääsi opiskelemaan Tokion keisarilliseen yliopistoon vuonna 1935. Valmistuttuaan vuonna 1938 hän aloitti työt Kunio Maekawan toimistossa: Maekawa oli vuorostaan työskennellyt aiemmin Le Corbusierille. Toisen maailmansodan aikana Tange jatkoi opiskelujaan Tokiossa ja toimi sodan jälkeen vuodesta 1946 lähtien yliopistossa professorina; hänen oppilaisiinsa kuuluivat muiden muassa Fumihiko Maki, Arata Isozaki ja Kishō Kurokawa.[2][3]

Varhaiset työt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tangen ensimmäinen merkittävä työ oli Hiroshiman kaupungin jälleenrakennussuunnitelma atomipommin pudottamisen jälkeen. Hän suunnitteli kaupungin sydämeen rauhanpuiston museoineen: Hiroshiman rauhanmuseo valmistui vuonna 1952 ja on yksi Tangen merkittävimmistä varhaistöistä. Rakennus on nostettu Le Corbusierin tyyliin betonipilareille, ja sen edessä olevassa muistomerkissä yhdistyvät uusi betonirakennustekniikka ja haniwa-hautakummut; vanhan ja uuden fuusio edusti hyvin uutta, sodanjälkeiseen tulevaisuuteen katsovaa Japania.[2][1] Seuraavan vuosikymmenen aikana Tange suunnitteli useita merkittäviä julkisia rakennuksia, kuten Tokion metropolin entisen hallintorakennuksen (1957), Kurayoshin (1957) ja Kurashikin (1960) kaupungintalot sekä Shizuokan kokouskeskuksen (1957). Niiden lisäksi erityisesti Kagawan prefektuurin hallintorakennusta on pidetty hienona esimerkkinä perinteisen japanilaisen arkkitehtuurin ja modernin arkkitehtuurin liitosta.[1]

Tange työskenteli koko uransa ajan myös kaupunkisuunnittelun parissa. Maailmanlaajuista huomiota sai vuoden 1960 visio Tokion uudelleenjärjestelystä: Tangen suunnitelmassa kaupunki olisi laajentunut Tokionlahdelle keinotekoisten saarien, siltojen ja muiden massiivisten betonirakenteiden avulla. Tavoitteina oli vastata urbanisaation aiheuttamiin ongelmiin rakenteella, joka sallisi kasvun ja muutoksen. Tällaisten suunnitelmien kautta Tange liitettiin myös metabolisteihin, mutta hän pysytteli ryhmästä hiukan erillään[4]. Vaikka suunnitelmaa ei toteutettu, sillä oli suuri vaikutus muun muassa brittiläisiin arkkitehteihin, jotka käyttivät paljasta betonia ja joita alettiin kutsua brutalisteiksi. Tangen brutalismia edustavista rakennuksista merkittävimpiin kuuluu Yamanashin lehdistö- ja lähetyskeskus (1966) Kōfussa. Rakennus on tahallaan jätetty keskeneräiseksi, että sitä voitaisiin tarvittaessa laajentaa tulevaisuudessa. Sitä luonnehtivat 16 massiivista betonitornia, joihin Tange sijoitti aputoimintoja; niiden väliin jäävistä kerroksista osa on tyhjiä, ja niitä käytetään nykyisin terasseina tai puutarhoina.[2][1][3]

Tangen varhaisille töille luonteenomaista ovat suorakulmaiset muodot, mutta 1960-luvulta lähtien hän alkoi suunnitella rohkeampia ja dramaattisempia betonirakennuksia, joissa käytettiin innovatiivisia rakennustekniikoita. Niistä huomattavimpiin kuuluu Tokion olympialaisia vuonna 1964 varten suunnitelut Yoyogin urheiluhallit. Ellipsimäisillä rakennuksilla on riippukatot, joita kannattelevat teräskaapelit. Tokion Pyhän Marian katedraali (1964) on myös ”voimakas historiallisten ja nykyaikaisten muotojen ja rakenteiden kohtaaminen”, jota varten Tange vieraili useissa keskiaikaisissa katedraaleissa. Ristinmuotoisella betonirakennuksella on jyrkkä ja korkea teräskatto.[1][2][4]

Myöhemmät työt ja merkitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960- ja 1970-luvuilla Tange suunnitteli lukuisia rakennuksia, kuten suurlähetystöjä ja yliopistoja, myös ulkomaille. Hän laati myös Osakan maailmannäyttelyn yleissuunnitelman (1966–1970). Hänen myöhempiä töitään luonnehtivat pienemmät geometriset muodot, jotka oli yhdistetty suuremmiksi epäsäännöllisiksi, mutta funktionaalisiksi kokonaisuuksiksi. Tangen 1900-luvun viimeisten vuosikymmenten merkittäviin töihin lukeutuvat esimerkiksi maamerkiksi noussut Akasaka Prince Hotel (1982) Tokiossa, Overseas Union Bank (1986) Singaporessa, Fuji-television pääkonttori (1996) Tokiossa, Singaporen kansalliskirjasto (1998), Tokyo Dome Hotel (2000) sekä 1990-luvun alussa valmistunut Tokion metropolin hallintorakennus. Näiden hankkeiden mittakaava oli usein valtava, ja Tangen toimiston myöhempiä suurhankkeita onkin usein kritisoitu. 1980- ja 1990-lukujen postmodernismiin Tange suhtautu epäillen ja piti sen tuottamia rakennuksia ”väliaikaisina arkkitehtuuri-ilmauksina”.[1][2][3][4]

Tangea voidaan pitää Japanin sodanjälkeisen arkkitehtuurin vaikutusvaltaisimpana hahmona. Hän oli sodan tuhojen jälkeen vastavalmistunut arkkitehti ja ”täydellisessä asemassa ohjata maan jälleenrakenusta modernististen periaatteiden mukaan”. Hänen saavutuksensa oli tuoda kansainväliseen tyylin yleismaailmallisuuteen japanilaisia vaikutteita.[4] Tangen arkkitehtuurilla oli hallitseva vaikutus häntä seuranneeseen sukupolveen. Jos hänen varhaisten suunnitelmiensa voidaan nähdä imitoineen Le Corbusieria, hänen myöhemmät työnsä olivat omaperäisiä, ja niissä yhdistyivät moderni rakennustekniikka ja perinteiset japanilaiset muodot. Tadao Andō kertoo toimistoonsa vaeltaneesta akita-koirasta:[2]

»Aluksi ajattelin kutsua sitä Kenzō Tangeksi, mutta tajusin, etten voinut potkia Kenzō Tangea. Kutsuinkin sitä sen sijaan Le Corbusieriksi.»

Tange toimi paitsi arkkitehtina ja kaupunkisuunnittelijana myös opettajana, kirjailijana, tutkijana ja historioitsijana. Hän eli yli 90-vuotiaaksi ja oli naimisissa kaksi kertaa. Hän sai pojan ja tyttären. Hänen poikansa on myös arkkitehti.[2]

  1. a b c d e f Tange Kenzō Encyclopædia Britannica. Viitattu 30.4.2012.
  2. a b c d e f g Obituary: Kenzo Tange – The most influential figure in postwar Japanese architecture The Guardian. Viitattu 30.4.2012.
  3. a b c Biography The Pritzker Architecture Prize. Viitattu 30.4.2012.
  4. a b c d Kester Rattenbury, Robert Bevan, Kieran Long: Architects Today, s. 1994. Laurence King Publishing, 2006. ISBN 9781856694926 Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]