Saint-Barthélemy

Saint-Barthélemy Saint-Barthélemy
lippu	vaakuna
Sijainti
Hallinto
Hallintopääkaupunki	Gustavia
Alueneuvoston puheenjohtaja	Bruno Margas
Tilastotiedot
Pinta-ala1	24 km²
Väkiluku
- 2016 arvio	9 427[1]
- 2007 väestölaskenta	8 450
- Väestötiheys (2007)	352/km²

Saint-Barthélemy (myös nimiä Saint Barts, Saint Barths tai Saint Barth käytetään) on Karibialla sijaitseva Ranskan merentakainen yhteisö, johon kuuluu pääsaaren Saint-Barthélemyn lisäksi useita pienempiä saaria. Saint-Barthélemy sijaitsee noin 200 kilometriä Guadeloupesta pohjoiseen. Se on 17,5 km pitkä ja 4 km leveä. Saaren pinta-ala on 21 km² ja koko alueen 24 km². Siellä oli noin 9 430 asukasta vuoden 2014 arvioissa.

Syyskuussa 2017 hurrikaani Irma tuhosi saaren rakennuskannan ja infrastruktuurin lähes kokonaan.^[2]

Saint-Barthélemyn saaret kuuluvat Pienten Antillien Leewardsaariin. Koko alueen pinta-ala on 24 km², ja Saint-Barthélemyn saaren pinta-ala on 21 km².^[3] Saari on 17,5 kilometriä pitkä ja 4 kilometriä leveä.^[4] Saint-Barthélemystä pohjoiseen on Saint-Martinin saari. Siitä lounaaseen on puolestaan Saint Kitts ja Nevis ja kaakkoon Barbuda.^[3]

Saint-Barthélemyn ilmasto on trooppinen. Lämpötila on talvisin noin 27 astetta ja kesäisin 30 astetta.^[5] Kuivakausi on joulukuusta toukokuulle ja sadekausi heinäkuulta lokakuulle. Sadekaudella on saarille voi iskeä myös trooppisia hirmumyrskyjä.^[6]

Kristoffer Kolumbus löysi Saint-Barthélemyn vuonna 1496 ja nimesi sen veljensä Bartolomeon mukaan. Ranskalaiset yrittivät asuttaa sitä ensimmäisenä eurooppalaisina vuonna 1648, mutta karibit tappoivat uudisasukkaat. Saarelle tuli uusia asukkaita vuonna 1659, jolloin sinne muutti noin 30 miestä ja naista. Heistä suurin osa oli Bretagnesta ja Normandiasta. Saint-Barthélemy liitettiin vuonna 1674 Guadeloupen alaisuuteen, ja siitä tuli pian merirosvojen suojasatama.^[7]

Ruotsi osti vuonna 1784 Saint-Barthélemyn siirtomaakseen. Ranska sai vaihtokaupassa kauppaoikeudet Göteborgiin. Ruotsi kehitti saarta, ja se sai tullivapauden. Ruotsi rakensi sinne myös useita rakennuksia ja linnoituksia. ^[8] Saint-Barthelemysta tuli hyvän sataman ansiosta orjatalouden solmukohta. Ruotsi tuotti saarella myös jonkin verran sokeria ja rommia. ^[9] Saaren pääkaupungin Gustavian nimi tulee puolestaan Kustaa III:lta.^[4] Saarella oli vuonna 1815 noin 5 760 asukasta, mutta sen jälkeen sodat, luonnonkatastrofit ja vuoden 1852 tulipalo, joka tuhosi Gustavian eteläosaa, pakottivat Ruotsin luopumaan saaresta. Saint-Barthélemy siirtyi vuonna 1878 takaisin Ranskalle.^[7]

Saint-Barthélemy oli pitkään syrjäinen Ranskan siirtomaa, jossa elämä oli varsin rankkaa. Saarelta puuttui monille muille Karibian saarille tyypillinen vehreä kasvillisuus, joten maanviljely oli hankalaa. Aiemmin sinne tuodut orjat myös muuttivat pois saarelta, joten siitä muodostui Karibian ainoita saaria, joilla ei ole merkittävää afrikkalaistaustaista väestönosaa.^[8]

Saint-Barthélemyn pieni lentoasema alkoi 1950-luvulla houkutella turisteja, mutta siitä ei ole tullut varsinaisesti turistikeskusta, sillä saarelaiset loivat pian lakeja, jotka rajoittavat massaturismia.^[8]

Saint-Bartlélemy kuului pitkään Guadeloupen departementtiin, mutta vuonna 2003 järjestetyssä kansanäänestyksessä saarelaiset ilmaisivat halunsa irrottautua omaksi Ranskan merentakaiseksi yhteisökseen (COM collectivité d’outre-mer). Peräti 90 prosenttia asukkaista äänesti uuden järjestelmän puolesta.^[8] Laki uudesta asemasta vahvistettiin helmikuussa 2007.^[10]

Saint-Barthélemy on Ranskaan kuluva merentakainen yhteisö, jolla on laaja itsehallinto finanssipolitiikassa ja lainsäädännöllisissä asioissa. Valtionpäämies on Ranskan presidentti, jota edustaa prefekti. Alueneuvostossa on 19 jäsentä, ja sen johtaja johtaa myös hallitusta. Alueneuvosto valitsee kahdeksanjäsenisen toimeenpanevan neuvoston, ja sen lisäksi Saint-Barthélemyllä on myös taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriasioista vastaavat neuvostot. Alueneuvoston ja toimeenpanevan neuvoston jäsenien kausi on viiden vuoden mittainen.^[4] Bruno Magras valittiin vuonna 2017 kolmannen kerran alueneuvoston johtajaksi. Hän on toiminut virassa sen muodostamisesta 2007 saakka.^[11]

Saint-Barthélemyn asukkaat ovat myös Ranskan kansalaisia.^[10] Saarelta valitaan yksi edustaja Ranskan senaattiin ja Saint-Martinin kanssa yhteinen edustaja Ranskan kansalliskokoukseen.^[12]

Saint-Barthélemyn talous perustuu matkailualaan. Maa on keskittynyt erityisesti pohjoisamerikkalaiseen luksusmatkailuun, ja 78,6 prosenttia hotellikapasiteetista on luksushuviloissa. Turistien määrä riippuu paljon Yhdysvaltain taloustilanteesta, ja vuosina 2007–2010 matkailijoiden määrä laski tasaisesti. Vuoden 2010 jälkeen se lähti taas nousuun. Vuonna 2015 Saint-Barthélemyssa vieraili vesitse yli 190 000 ihmistä ja ilmateitse yli 180 000 ihmistä. Hurrikaani Irman vaikutuksesta vuonna 2017 vierailijoiden määrä oli selvästi pienempi.^[13]

Turismin lisäksi rakennusteollisuus ja julkinen sektori vaikuttavat keskeisesti Saint-Barthélemyn talouteen. Saaren vesivarat ovat heikot, joten ruoka pitää tuoda muualta. Saarella joudutaan tuomaan myös pääosa kulutustavaroista sekä energiasta.^[12]

Saarella on pieni lentokenttä, Kustaa III – Saint-Jean – Saint-Barthélemyn lentoasema (tunnus: SBH).

Vuonna 2016 Saint-Barthélemyssä oli asukkaita Ranskan tilastokeskuksen arvion mukaan 9 427^[1]. Vuosien 2010–2015 väestönkasvu oli 1,5 prosenttia, kun se 1990-luvulla oli vielä 6,4 prosenttia. Saint-Barthélemyn asukkaat ovat nuorempia kuin Ranskan asukkaat keskimäärin. Vuonna 2015 keski-ikä oli 38 vuotta, kun koko Ranskan keski-ikä oli 40 vuotta.^[13]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saint-Barthélemy Wikimedia Commonsissa

• Kun Suomellakin oli siirtomaa, Suomen Kuvalehti, 15.02.1930, nro 7, s. 23, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot