Armand de Richelieu

Armand de Richelieu
Philippe de Champaignen maalaus Richelieu'stä.
Ranskan hallituksen ensimmäinen ministeri
1624–1642
Henkilötiedot
Syntynyt	9. syyskuuta 1585 Pariisi
Kuollut	4. joulukuuta 1642 (57 vuotta) Pariisi
Ammatti	piispa, kardinaali
Tiedot
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Armand Jean du Plessis de Richelieu, yleisimmin tunnettu nimellä kardinaali Richelieu (9. syyskuuta 1585 Pariisi – 4. joulukuuta 1642 Pariisi), oli ranskalainen herttua, kardinaali ja valtiomies, joka toimi Ranskan pääministerinä vuosina 1624–1642. Hän vahvisti Ranskan asemaa eurooppalaisena suurvaltana ja perusti Ranskan akatemian.^[1]

Armand de Richelieu syntyi poitoulaisen alempaan aateliin kuuluneen perheen viidentenä lapsena, joista kolme oli poikia. Vaikka perhe kuului alempaan aatelistoon, se oli silti melkoisen vaikutusvaltainen, sillä Richelieun isä François du Plessis oli sotilas ja hovimies ja virka-asemaltaan Grand Provost de France. Hänen äitinsä Susanne de La Porte oli tunnetun lakimiehen tytär. Pojan ollessa viiden ikäinen hänen isänsä kuoli taistelussa Ranskan sisäisissä uskonsodissa.^[1] Isän kuolema jätti perheen taloudelliseen ahdinkoon, mutta kuninkaallisen tuen turvin perhe selvisi.

Yhdeksänvuotiaana nuori Armande lähetettiin College de Navarran oppilaitokseen Pariisiin, jossa hänen tarkoituksensa oli opiskella filosofiaa. Tällöin hän alkoi kuitenkin suunnitella seuraavansa isänsä jalanjälkiä ja ryhtyä sotilasuralle.

Edesmennyt isä oli saanut kuningas Henrik II:lta palkkioksi osallistumisestaan uskonsotiin takuun oikeudesta Luçonin piispanvirkaan. Virka oli perheen talouden kannalta tärkeä ja siksi perheen äiti Susanne suunnitteli siihen perheen toiseksi vanhinta poikaa Alphonsia, mutta kun tämä piti parempana vetäytymistä luostariin, niin nuorelle Armandille lankesi tehtäväksi astua kirkolliselle uralle. Niin hän vuonna 1605 aloitti teologian opinnot. Kuningas Henrik IV nimitti hänet Luçonin piispaksi 18. joulukuuta 1606 ja paavin vahvistuksen nimitykselle hän sai Roomassa 17. huhtikuuta 1607.^[1] Hiippakuntaansa hän saapui 15. joulukuuta 1609.

Hiippakuntansa johdossa nuori Richelieu otti pian osaa myös poliittiseen toimintaan. Vuonna 1614 hän valitutti itsensä Poitoun pappissäädyn edustajaksi säätyvaltiopäiville (États généraux) Pariisiin.^[2] Kokouksessa hän oli oman säätynsä innokas puolestapuhuja. Eritoten hän vastusti säädyn verotusta ja kannatti piispojen poliittisen vallan lisäämistä. Hän sai kokouksen lopussa säätynsä edustajana luovuttaa sen päätökset ja toiveet hallitukselle täytäntöönpanoa varten. Päätöspuheenvuorossaan hän ylisti hallitusta sijaishallitsija Maria de' Medicin läsnä ollessa ja pääsi tämän suosioon.^[2]

Sijaishallitsijana toiminut edesmenneen Henrik IV:n puoliso Maria de' Medici nimitti Richelieun marraskuussa 1615 tulevan kuningattaren Anna Itävaltalaisen hovisaarnaajaksi. Tämä tehtävä antoi hänelle oikeuden osallistua kuninkaan neuvoston istuntoon vuonna 1616 viiden kuukauden ajan sisäasiain- ja sota-asiain valtiosihteerinä. Richelieun poliittinen ura koki kovan kolauksen, kun leskikuningatar Maria de' Médicin suosikki ja tärkeä neuvonantajana, italialainen Concino Concini, d'Arcen markiisi, jota pahat kielet väittivät jopa kuningas Ludvig XIII:n rakastajaksi, murhattiin vuonna 1617. Kuningataräiti joutui sisäiseen maanpakoon Blois'n linnaan. Richelieu taas joutui karkotetuksi Avignoniin vuonna 1617, mutta palasi takaisin hoviin vuonna 1619.^[2]

Tuleva kardinaali ja diplomaatti osoitti suurta neuvottelijan ja välittäjän taitoa, kun hän sai Ludvig XIII:n ja tämän äidin suhteet lähenemään ja siten aikaan Angoulêmen sopimuksen elokuussa 1620 ja Angers'n sopimuksen 1621. Näistä saavutuksista hänet palkittiin kardinaalin arvolla 5. syyskuuta 1622, ja se vahvistettiin Lyonissa 12. joulukuuta samana vuonna.^[2]

Richelieu palasi kuninkaan neuvoston jäseneksi 29. huhtikuuta 1624 leskikuningatar Maria de' Médicin suojeluksessa, ja melkein vastoin Ludvig XIII:n tahtoa, sillä tämä suhtautui kardinaaliin epäluuloisesti. Päästyään uudelleen valtaan Richelieu asetti kolme suurta tavoitetta, joista hän ei koskaan luopunut: protestanttien poliittisen vallan tuhoamisen Ranskassa, suuraatelin omahyväisyyden ja ylemmyydentuntoisen maailmankuvan alaslyömisen nostamalla kuningas absoluuttiseksi monarkiksi sekä Habsburg-sukuisten keisarien vallan heikentämisen Pyhässä saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa. Ranska oli joka puolelta Habsburg-hallitsijoiden saartama, joten tämä tavoite vaati vahvaa armeijaa. ^[2]

Ensimmäisenä Richelieu suuntasi toimenpiteensä protestantteja (hugenotteja) vastaan, piirittäen ja vallaten joukkoineen vuonna 1628 heidän viimeisen turvapaikkansa La Rochellen satamakaupungin. Hän heikensi protestanttien asemaa Alis'n ja Nîmesin rauhoissa 1629, jolloin nämä menettivät kaikki Nantesin ediktillä vuonna 1598 annetut etuoikeutensa.^[2]

Ehkä kaikkein suurinta tuskaa Richelieulle tuotti hänen taistelunsa valtakunnan ylhäisaatelia vastaan. Taistelussa hän sai paljon vihollisia, joista leskikuningatar Maria de' Medicin jälkeen seuraavana oli kuninkaan nuorempi veli Gaston, Orléansin herttua. Kun ylimykset eivät onnistuneet saamaan tahtoaan lävitse kuninkaan kanssa, niin he kääntyivät ulkovaltojen puoleen ja yrittivät tehdä useita vallankaappauksia. Lisäksi he yrittivät surmata kardinaalin useita kertoja.

Alistaakseen valtakunnan korkeat herrat ja saadakseen heidät noudattamaan kuninkaan tahtoa, kardinaali ei epäröinyt teloituttaa korkeimmankaan aatelin edustajia kuten Henri II de Montmorencyä tai vehkeilijöitä kuten Chalais ja Cinq-Mars, joka oli hänen ystävänsä poika ja jonka hän oli itse esitellyt kuninkaalle toivoen heidän välilleen hyvin intiimiä ystävyyttä. Kardinaalin aikana kuninkaan vallan absoluuttinen luonne kasvoi ja laajeni merkittävällä tavalla.

Richelieu kielsi myös aateliston yleisesti harrastamat kaksintaistelut sekä hävitti maan tasalle yli 2 000 aristokratian linnaa, joita ei enää tarvittu valtakunnan puolustamiseen ulkoisia vihollisia vastaan, vaan jotka saattoivat toimia tukikohtina kuninkaan vallan vastustajille maan sisäisissä valtataisteluissa. ^[2]

Kardinaali kehitti myös Ranskaa selvemmin kohden keskusjohtoista vallankäyttöä. Siksi maakunnissa niiden itsenäiset kansankokoukset korvattiin kuninkaan edustajilla tai saatettiin näiden tiukkaan valvontaan. Maakuntia valvottiin käskynhaltijoitten ja erityisten intendenttien välityksellä. Vallan keskittämiseksi Richelieun aikana jätettiin säätyvaltiopäivät kutsumatta koolle. Yhtenäisen Ranskan luomiseen liittyi myös Ranskan akatemian perustaminen vuonna 1635.^[2]

Ranskan ulkoministeriön Quai d'Orsayn suuressa vastaanottosalissa on punaiseen viittaan pukeutuneen kardinaali Richelieun suurikokoinen muotokuva. Tämä muistuttaa ministeriä päivittäin Ranskan suuruuden ja sen ulkopoliittisen toimintalinjan luojasta sekä kansakunnan suurista hetkistä ja suurista tavoitteista.

Richelieu kehitti Ranskalle suuren maa-armeijan ja laivaston, joiden tuella Ranskasta tuli 1600-luvun aikana Euroopan mahtavin valtio. ^[2] Suurelta osin tämä tapahtui kolmikymmenvuotisessa sodassa, jossa Saksan protestantit ja katoliset ottivat mittaa toisistaan. Habsburg-keisarit olivat asettuneet tukemaan katolisia, joten kardinaalin oli helppo valita puolensa. Hän asettui tukemaan Saksan protestanttisia ruhtinaita sekä Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolfia, joka sekaantui sotaan Saksassa. Tämä tuki ei ollut vain moraalista ja diplomaattista, vaan selkeää taloudellista ja sotilaallista avunantoa. Kardinaali ei ehtinyt nähdä sodan päättymistä ennen kuolemaansa, mutta se kuitenkin pitkälle toteutti hänen tavoitteensa keisarin vaikutusvallan vähenemisen suhteen ja Ranskan vaikutusvallan kasvuna. Näin myös vaikein kolmesta tavoitteesta eli keisarin nujertuminenkin toteutui. Richelieu tosin kuoli tuberkuloosiin kesken sodan vuonna 1642.

Kardinaali Richelieu oli poliitikko, hän soti, neuvotteli ja juonitteli. Samalla hän oli kuitenkin ranskalaisen yhteiskunnan tieteellisen toiminnan edistäjä sekä taiteiden ja kulttuurin vankka tukija. Tässä hänellä oli apua opinnoistaan ennen kirkolliselle uralle ryhtymistään.

Vuonna 1622 kardinaali valittiin Pariisin yliopiston kansleriksi. Hänen aikanaan yliopiston keskeinen rakennusryhmä Sorbonne uudistettiin, ja sen yhteyteen rakennettiin kuuluisa kappeli, johon hänet myöhemmin haudattiin. Tämän lisäksi hän rakasti kirjallisuutta ja tuki monia kirjailijoita heidän urallaan. Ehkä kuuluisin on Pierre Corneille, jolla oli kardinaalin tuki myös teatteritaiteelleen, joka ei tuohon aikaa ollut yhteiskunnassa kovin korkealle arvostettua taidetta.

Richelieu loi sisäisesti hajanaisesta Ranskasta voimakkaan ja yhtenäisen valtion. Toisaalta hänen aatelistoa syrjivä politiikkansa jätti maan kehittämisen varsin pienen keskushallinnon varaan, eikä valtakunnan uudistustyötä muilla tasoilla juuri tehty. Paikallishallinto rappeutui, kun valta keskitettiin Pariisiin. Valtion raha-asiat olivat jatkuvasti kroonisessa sekasorrossa.^[2]

Richelieun herttuan arvo periytyi hänen suvussaan. Merkittäviä perillisiä olivat herttua Louis François de Plessis de Richelieu (1696–1788), joka toimi sotilaana, diplomaattina ja kirjoitti eloisat muistelmat, sekä herttua Armand Emmanuel du Plessis de Richelieu (1766–1822), joka toimi Aleksanteri I:n aikana Venäjällä jouduttuaan suuren vallankumouksen aikana pakenemaan Ranskasta, mutta joka kotimaahan palattuaan toimi kahdesti Ranskan pääministerinä.^[2]

• Bluche, François: Richelieu, 2003
• Richelieu et la culture : actes du colloque international en Sorbonne (toim. Roland Mousnier), 1987
• Hildesheimer, Françoise: Richelieu. Une certaine idée d'Etat, 1985
• Bonney, Richard: Society and government in France under Richelieu and Mazarin, 1624–61, 1988
• Thuau, Etinne: Raison d’état et pensée politique à l’époque de Richelieu, 1966