Wilhelm Frimann Koren Christie

Christien suku on peräisin Dunbarista Skotlannista, pastori David Chrystien ja tämän vaimon Allison Hamiltonin jälkeläisiä. Norjalaisen Christie-suvun esi-isäksi luetaan Andrew Davidson Christie, joka muutti Bergeniin 1654.^[1] Wilhelm Frimann Koren Christie syntyi Kristiansundissa Johann Koren Christien ja Anna Thue Ross Brodtkorpin perheeseen.^[2] Andrew Davidson Christie oli Wilhelmin isän isoisä.^[1]

Christie lähetettiin 10-vuotiaana kouluun Bergenin Latinskoleniin. 16-vuotiaana hän aloitti opiskelut Kööpenhaminassa ja viisi vuotta myöhemmin hän suoritti latinalais-juridisen virkamiestutkinnon.^[3]

Vuonna 1809 Christie nimitettiin tuomariksi Nordhordlandiin, asuinpaikkanaan Bergen. Hän oli tuolloin jo yksinhuoltaja ja otti kaksi lastaan mukaan Norjaan.^[3]

Christie kuului Bergenin johtaviin poliittisiin ja kirjallisiin piireihin, Quodlibetiin. Maaliskuussa 1814 pidettiin useita kokouksia ja debatteja koskien Norjan itsenäisyyttä ja perustuslakia. Christie oli aktiivinen osallistuja ja ajoi yhdessä Peter Motzfeldtin kanssa amerikkalaista, englantilaista ja ranskalaista mallia perustuslakiin pohjautuvaksi yhteiskunnaksi.^[4]

Itse kansalliskokouksessa Christie joutui arvalla ulos itse perustuslakikomiteasta, mutta hänet valittiin vastaavasti koko kokouksen sihteeriksi. Hän ei ollut erityisen aktiivinen keskustelija, mikä saattoi johtua keskittymisestä sihteerintyöhön. Hän myös työsti yksityisiä kokousreferaatteja prinssi Kristian Fredrikille. Hän edusti itsenäisyyspuoluetta, mutta ei ollut erityisen radikaali demokraatti. Hän korosti vakaata hallintoa ja hyviä elämisen edellytyksiä kansalle, mihin tarvittaisiin hyvää työrauhaa hallinnolle ja asiantuntemusta lainsäädäntötyössä. Hän kannatti laajaa äänioikeutta, mutta vain neuvoa-antavaa roolia Stortingille.^[4]

Kesä-heinäkuussa 1814 hän oli yksi kolmen miehen delegaation jäsenistä, jotka yrittivät turhaan neuvotella Lontoossa Norjan itsenäisyydestä. Englannin hallitus piti kiinni kannastaan, että Tanskan pitää päästää otteensa maasta ja Norjan liittyä Ruotsiin, koska se oli ollut väärällä puolella Napoleonin sodissa. Christielle kokemus opetti, että Norjan olisi hankala seisoa yksinään.^[3]

Lokakuussa 1814 Christie valittiin Stortingetin puheenjohtajaksi ja hän myös johti Ruotsin kanssa neuvottelevaa komiteaa. Puheenjohtajana hän ajoi vakaata perustuslaillista käytäntöä^[4]. Häntä pidetään pääarkkitehtina löyhän unionin muodostamisessa Ruotsin kanssa, ilman suuria muutoksia perustuslakiin^[3]. Myös vuosina 1815 ja 1818 hänellä oli tärkeitä tehtäviä Stortingetilla, edelleen puheenjohtajana - hän johti ajoittain myös Lagtingetia ja Odelstingetia sekä useita erityiskomiteoita. Vaikka Christielle tarjottiin jatkuvasti hallituspaikkaa ja toimia Stortingetissa, hän vetäytyi lopulta sairauden vuoksi politiikasta 1818 ja halusi oleskella mieluummin Bergenissä.^[4][3]

Kotikaupungissaan Bergenissä hän oli myös arvostettu hahmo ja hänen patsaansa on hänen perustamansa Bergenin museon edustalla. Hänestä on myös Kristian Blystadin (1989) tekemä patsas Stortingetin edustalla. Oscar Wergelandin maalauksessa Eidsvoll 1814 Christie on kuvattu sulkakynä kädessään, huomio suunnattuna kokousedustajiin ja tulevaisuuteen.^[3]