Ultraviolettisäteily

Pian infrapuna- eli lämpösäteilyn löytämisen jälkeen, saksalainen fyysikko Johann Wilhelm Ritter alkoi tutkia näkyvän valon spektrin toista päätä. Vuonna 1801 valoherkän kemikaalin hopeakloridin avulla Ritter osoitti kauimmaisten violettien aallonpituuksien jälkeen olevan vielä säteilyä. Ritter kutsui säteilyä ”kemikaalisäteiksi”.

Tunnetuin ultraviolettisäteilyn käyttökohde lienee mustavalolamppu. Se on loisteputki, joka lähettää pitkäaaltoisinta UVA-säteilyä sekä vähän violettia valoa. Mustavalolampun lasi on usein violetti, jolloin mahdollisesti näkyvä violetti valo saadaan häivytetyksi. Ultraviolettisäteily on sellaisenaan ihmissilmälle näkymätöntä, mutta kohdistettaessa UV-säteilyä tiettyihin materiaaleihin ne hohtavat kirkkaina fluoresenssin tai fosforesenssin vaikutuksesta. Mustavalolamppuja käytetään muun muassa erikoisefektien luomiseen ja setelien aitouden varmentamiseen. Hieman lyhytaaltoisempaa UVA-säteilyä lähettäviä mustavalolamppuja käytetään solariumissa.

Valaisimissa ultraviolettisäteilyä hyödynnetään laajalti. Loisteputkivalaisimet tuottavat ultraviolettisäteilyä ylläpitämällä sähköpurkausta alipaineistetussa elohopeakaasussa. Valaisimen sisäpinta on päällystetty erilaisilla loisteaineilla, jotka absorboivat ultraviolettisäteilyä. Absorptiossa saatu energia virittää loisteaineen atomin korkeammalle energiatasolle, mistä se spontaanisti palautuu, emittoiden samalla näkyvän valon fotonin. Eri loisteaineet tuottavat erilaisen spektrin; niitä yhdistelemällä voidaan muokata lampun tuottama näkyvä valo halutunlaiseksi. Valaisimen lasi suodattaa ultraviolettisäteilyn kokonaan, joten sitä ei pääse lampun ulkopuolelle. Elohopealampuissa pääasiallinen säteily on UVC-alueella, joten suojalasin puuttuminen olisi vaarallista. Hehkulampun säteilystä vain alle sadasosa on ultraviolettisäteilyä. Ultraviolettisäteilyä lähettävään lamppuun perustuvat eräät kärpäsloukut, jossa ultraviolettivalo houkuttelee hyönteistä ja lähelle tullessaan se osuu korkeajänniteiseen ansaan ja saa surmansa.

Tähtitieteessä erittäin kuumat kappaleet lähettävät ultraviolettisäteilyä Wienin lain mukaan. Avaruuden kappaleita on mahdollista tutkia ultraviolettisäteilyn avulla, sillä varsinkin nuoret tähdet lähettävät paljon ultraviolettisäteilyä. Tutkimista rajoittaa maata suojaava otsonikerros, joten tutkimukset tehdään avaruudesta käsin.

Jotkin eläimet, kuten linnut, matelijat ja hyönteiset, näkevät UVA-säteilyä. Kukkien, hedelmien ja virtsan väri korostuu ultraviolettivalossa, joten sen näkemisestä on eläimille hyötyä. Ihmisenkin verkkokalvo rekisteröisi ultravioletin, mutta tavallisesti mykiö estää sen.^[4]

Yksinomaan kasvisruokavaliota noudattavat eläinlajit tarvitsevat UVB-säteilyä D3-vitamiinisynteesiin, sillä niiden kasvisravinnossa ei ole merkittäviä määriä D3-vitamiinia. UVB-säteily muodostaa iholla D3-vitamiinia, joka on välttämätöntä elimistön kalsium-aineenvaihduntaan. UVB-säteily on siten elintärkeää esim. useimmille päiväaktiivisille liskoille ja kilpikonnille, mutta käärmeille ja yöaktiivisille liskoille UVB-säteilyn merkityksestä ei ole varmaa tietoa. Terraario-oloissa päiväaktiivisille matelijoille tarjotaan aina tarkoitukseen valmistettuja UVB-säteilyä emittoivia valaisimia.^[5]

Ultraviolettisäteilyä käytetään desinfiointiin; suurienerginen UVC-säteily on tehokas keino bakteerien tappamiseen. Alun perin ultraviolettisäteily otettiin käyttöön jäteveden puhdistamisessa, mutta nykyisin yleisempi käyttökohde on juomaveden puhdistus. Myös uima-altaissa käytetään ultraviolettisäteilyyn perustuvia desinfiointilaitteita, jotka vähentävät kemikaalien tarvetta. Ultraviolettilampuilla desinfioidaan myös leikkaussaleja.

Hammaslääkäri käyttää ultraviolettisäteilyä muovipaikkojen kovettamiseen.^[6]

Useat nykyaikaiset teollisesti käytettävät pintakäsittelyaineet ovat UV-kovettuvia, jolloin prosessi haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC-yhdisteiden) määrä voidaan minimoida. Kuivumisprosessissa pinnoitteesta ei haihdu juuri mitään, vaan nestemäisen pinnoitteen kuiva-ainepitoisuus on lähes 100 %, kun se perinteisissä vesi- ja liuotinmaaleissa voi olla reilusti alle puolet.^[7]

Auton ikkunalaseihin tulleita halkeamia korjataan UV-kovettuvan epoksin avulla.

Ultraviolettisäteilyä käytetään myös geelikynsien (rakennekynsien) kuivattamiseen.

Suurimpia ultraviolettisäteilyn tuottajia ovat erittäin kuumat kappaleet eli tähdet, joista meidän kannaltamme tärkeimpänä Aurinko. Aurinko säteilee kaikkia ultraviolettityyppejä. Säteilystä yhteensä noin 7 prosenttia on ultraviolettisäteilyä, mutta ilmakehän stratosfäärissä sijaitseva otsonikerros absorboi suurimman osan UV-B-säteilystä ja kaiken UV-C-säteilyn. Niinpä noin 99 prosenttia maahan saapuvasta ultraviolettisäteilystä on UV-A-tyyppiä. Otsonin eli kolmiatomisten happimolekyylien (O₃) määrä ilmakehässä on kuitenkin vähentynyt, mm. ihmisen levittämien kemikaalien takia, ja siten maanpinnalle saapuvan ultraviolettisäteilyn määrä kasvaa jatkuvasti.

• leveysaste: päiväntasaajan lähettyvillä säteily on voimakasta
• vuodenaika: kesällä säteily on voimakasta
• päivänaika: keskipäivällä ja alkuiltapäivästä säteily on voimakasta
• sääolosuhteet: pilvet estävät säteilyä; pilvettömällä säällä voimakasta
• korkeus: vuoristossa säteily on voimakasta
• pintamateriaali: lumi ja vesi heijastavat säteilyä^[8]

Pääartikkeli: UV-indeksi

Ultraviolettisäteilyn voimakkuudesta tiedotetaan standardoidulla UV-indeksillä, mikä kertoo yksinkertaisella ja helposti ymmärrettävällä lukemalla ultraviolettisäteilyn voimakkuuden keskipäivällä säteilyn ollessa voimakkaimmillaan.^[9]

Ultraviolettisäteily on mutageenista eli se aiheuttaa DNA-vaurioita.^[10]. Vaikka UV-säteily ei ole ionisoivaa säteilyä, sen energia on riittävän suuri aiheuttamaan DNA-vaurioihin johtavia fotokemiallisia reaktioita.^[11] UV-säteily on keskeisin melanooman eli vaarallisimman ihosyövän lisääntymiseen vaikuttanut tekijä.^[11][12] Suurimmassa riskiryhmässä ovat Xeroderma pigmentosumia sairastavat^[13]. Ultraviolettisäteily aiheuttaa myös kaihia ja vaurioittaa kollageenia vanhentaen ihoa^[14]. UV-säteilyn määrää lisäävä yläilmakehän otsonikato on lisännyt UV-säteilyn aiheuttamia terveyshaittoja^[15], joista merkittävin lienee Ihosyöpä.

UV-säteily aiheuttaa terveysongelmia erytropoieettista protoporfyriaa^[16] ja XP-tautia (Xeroderma pigmentosum) sairastaville^[17].

UVA-säteily tunkeutuu syvälle kudokseen, mutta polttaa 1000 × heikommin kuin UVB.^[18] UVA-säteilystä irtoava fotoni on UV-säteilyiden pienienergisin, mutta se vahingoittaa silti ihon kollageeni- ja elastiinisäikeitä^[19]. UVA-säteily aiheuttaa siten ihon valovanhenemista eli haurastumisesta ja jäykistymisestä johtuvaa veltostumista ja rypistymistä^[18].

UVA-säteily tunkeutuu myös silmässä mykiöön asti ja aiheuttaa sen samentumista eli harmaakaihia.^[11] Osa suomalaisista kärsii UVA-herkkyydestä johtuvasta valoihottumasta^[1].

UVA-säteily saattaa myös aiheuttaa geenivaurioita ja siten ihosyöpää.^[11][12] Tämä koskee myös solariumien UVA-säteilyä^[20][18]

Iho ruskettuu, kun UV-fotoni osuu melanosyytteihin eli ihon väriainetta melaniinia muodostaviin soluihin.

UVB-säteily aiheuttaa kaihia^[21], heikentää immuunipuolustusjärjestelmää^[22] ja voi lisäksi aiheuttaa silmissä valonarkuutta ja vetisyyttä. Joka viides suomalainen kärsii UVB-herkkyydestä johtuvasta monimuotoisesta valoihottumasta (MMVI)^[23].

UVB-säteily lisää myös riskiä sairastua ihosyöpään^[11] ja on esimerkiksi nopeasti yleistyneen melanooman suurin riskitekijä^[24]. Ultraviolettisäteily muuntaa ihosolujen DNA:ta aiheuttaen tymiinien välille kovalenttisia sidoksia, jolloin syntyy tymidiinia. Tymiinidimeeri aiheuttaa DNA-ketjuun "mutkan" tai taipuman, jonka yli DNA-polymeraasi ei pysty kulkemaan. Dimeeri ei mahdu DNA polymeraasin aktiiviseen kohtaan ja DNA-synteesi pysähtyy. Jos solu omat korjausmekanismit eivät pysty korjaamaan virhettä DNA-ketjussa, siihen syntyy pysyvä mutaatio. Mutaatiot voivat johtaa proteiinien vääränlaiseen laskostumiseen ja niiden toimintakyvyn muutokseen. Pahimmillaan DNA-mutaatiot voivat kokonaan estää tärkeiden proteiinien toiminnan, mikä voi johtaa solun säätelyjärjestelmien häiriintymiseen. Solun kontrolloimaton kasvu ja jakaantuminen johtavat edelleen syövän syntyyn. Säteilyn mutageenisyyden voi havaita altistamalla bakteereja ultraviolettisäteilylle.^[14][15]

UVC-säteily on vaarallisinta, koska sillä on säteilyalueista lyhin aallonpituus ja siten suurin fotonin energia. Se imeytyy kokonaan otsonikerrokseen. Otsoni absorboi voimakkaasti UVC-säteilyä, ja se myös synnyttää tavallisista happimolekyyleistä otsonia.

Ultraviolettisäteilyn myönteinen vaikutus on D-vitamiinin tuotannon mahdollistuminen ihossa. D-vitamiinin esiaste 7-dehydrokolesteroli (7-DHC) on fotosensitiivinen vain hyvin kapealla UV-valon aallonpituusalueella, n. 270–305 nm, mikä sijoittuu UVC- ja UVB-alueiden rajalle, suurimman herkkyyden ollessa 300 nm kohdalla.^[25] Tämä on aivan alimpia aallonpituuksia, mitä auringonvalosta saavuttaa maanpinnan.^[5] D-vitamiinisynteesin ylläpitäminen edellyttää siten ihon altistumisen melko runsaalle suurienergiaiselle säteilylle, mikä vaikeuttaa turvallisen annostelun saavuttamista.

D-vitamiinin puutos aiheuttaa osteomalasiaa ja osteoporoosia.

Ultraviolettisäteilyllä voidaan myös hoitaa ihotauteja, kuten psoriasista, aknea, atopiaa sekä punajäkälää. Hoitoon käytetään luonnonvalon lisäksi UVA- ja UVB- sekä SUP-lamppuja. SUP tulee sanoista Selective Ultraviolet Phototherapy.

UV-säteily aiheuttaa vuosittain suuria kustannuksia tuhoamalla ihmisen valmistamien tuotteiden pintarakennetta. Säteily voi aiheuttaa pintarakenteessa muun muassa halkeilua, haalistumista, värimuutoksia ja rakkuloitumista. Tämän takia ulkokäyttöön tarkoitettujen tuotteiden UV-säteilyn kesto yleensä testataan ennen markkinoille päästämistä. Testaukseen on käytännössä kaksi mahdollisuutta. Luotettavimpia ovat ulkokenttäkokeet, jotka antavat todenmukaisia tuloksia, mutta ne kestävät varsin pitkään. Vaadittavaa aikaa on pyritty lyhentämään sijoittamalla suuria ulkotestauskenttiä alueille, jotka ovat voimakkaasti säälle ja auringolle alttiina. Merkittävimmät tällaiset kentät sijaitsevat Floridassa (korkea lämpötila ja suuri ilmankosteus) ja Arizonassa (korkea lämpötila ja pieni ilmankosteus).

Usein on huomattavasti nopeampaa testata säteilynkestoa laboratorioon sijoitetuissa, erikoisvalmisteisissa kaapeissa, joissa säteilyvaikutus moninkertaistetaan käyttämällä erikoislamppuja. Laboratoriotestauksessa ei kuitenkaan saada yhtä luotettavia tuloksia, johtuen prosessin huomattavasta nopeutuksesta ja siitä, ettei lamppujen säteilyspektri ole aivan samanlaista, kuin auringon UV-säteily.

• Otsonikerros
• Mustavalolamppu

• Suojaudu auringolta oikein Säteilyturvakeskus (STUK). Viitattu 29.12.2018.
• Allen, Jeannie: Ultraviolet Radiation: How It Affects Life on Earth NASA Earth Observatory. 6.9.2001. Viitattu 29.12.2018. (englanniksi)
• Ultraviolet radiation (EHC 160, 1994, 2nd edition) Chemical Safety Information from Intergovernmental Organizations. Viitattu 29.12.2018. (englanniksi)
• UV-indeksin ennuste Ilmatieteen laitos. Viitattu 29.12.2018.